Tanssia ja juhlaa

//Tähän saa vapaasti liittyä!//

Ninella istui penkillä ja katseli edessään kauniin musiikin tahdissa pyörähteleviä ihmisiä, haltoita ja muuta Payonin väkeä. Kaikilla juhlijoilla oli hyvin kauniit ja ihanat juhlapuvut yllään, osa näytti jopa kimaltavan valon osuessa niissä oleviin koristeisiin. Kampauksetkin näyttivät olevan hyvin huolellisesti tehtyjä ja erittäin upeita. Juhliin valmistautumiseen oli ilmeisesti käytetty paljon aikaa. Ja rahaa. Jopa sellaiset henkilöt, joiden Ninella tiesi olevan köyhästä perheestä, olivat pukeutuneet uuden näköisiin pukuihin, jotka olivat aivan yhtä kauniita kuin aatelistenkin puvut.
Ninellalla itsellään oli yllään vaalea, oikeastaan kermanvärinen leninkin, jonka lyhyissä puhvihihoissa oli pitsireunukset, kuten oli melko avonaisessa kaula-aukossakin. Puvun runsaassa, kauniisti laskeutuvassa helmassa, joka ylsi nilkkoihin asti, oli somisteena silkkinauhoja ja rusetteja, jotka olivat vaaleanpunaisia. Puku oli tehty juuri hänelle sopivaksi, ompelija oli käynyt mittailemassa ja esittelemässä kankaita. Se oli yksi aateluuden suomista atuoikeuksista, joista hän sai nauttia. Kävivät ompelijat toki muuallakin, mutta heidän luonaan kävi kaupungin paras, jonka kankaat olivat erittäin hyvälaatuisia ja kauniita.

Ninella oli tullut juhliin yhdessä perheensä kanssa. Äiti ja isä olivat lähteneet juttelemaan vanhalle perhetuttavalle ja jättäneet hänet yksin istumaan pöydän ääreen. Ninella oli syönyt jo kaksi makeaa torttua, eikä kehdannut syödä enempää, jottei vaikuttaisi ahneelta. Häntä oli pyydetty vasta muutamaan tanssiin, vaikka hän oli ehtinyt olla paikalla jo omasta mielestään niin pitkään, että siinä ajassa olisi pitänyt jo ehtiä useampaan kertaan tanssilattialle. Nyt hän oli istunut jo turhan kauan toimettomana. Saattoi kyllä olla mahdollista, että hänen tanssikumppaninsa olivat kauhistuneet hänen taitojaan ja laverrelleet jokaiselle vastaantulijalle, miten huono hän oli tanssimaan. Hän oli kyllä käynyt jo usean viikon ajan tanssitunneilla ja olikin kehittynyt huimasti. Silti häneltä unohtui vielä monien tanssien askeleet, joten ei häntä voinut erinomaiseksi tanssijaksi sanoa. Oli kyllä sellaisiakin tansseja, joita hän osasi, joten hän toivoi erittäin hartaasti, että sellaisen tullessa, joku hakisi hänet tanssimaan ja häntä ei pidettäisi täysin tumpelona.

Nymfi huokaisi ja katseli tanssijoita ja muuta joukkoa yrittäen selvittää, oliko paikalla paljonkin sellaisia tuttuja, joille hän ei vielä ollut ehtinyt puhua. Jos olisi joku, hän voisi mennä juttelemaan, jottei näyttäisi niin yksinäiseltä.
Hänen pettymyksekseen joukossa ei näyttänyt olevan ketään, ei edes puoli tuttuja, joten hän jäi istumaan yhä paikoilleen seuraten tanssia yrittäen painaa askeleita mieleensä.

//Minä tulin. : P//

Sáminda asteli pitkin salia tanssivien Payonilaisten joukossa. Musiikki oli hyvin kaunista; rauhallista ja hiljaista. Kaikilla juhlijoilla oli koreita ja hienoja pukuja päällä, naisten upeat juhlamekot oikein ylittivät itsensä. Joidenkin asuihin oli jopa upotettu tmantteja, jotka hehkuivat valonsäteissä. Väestä ei voinut erottaa rikkaita ja köyhiä, sillä kaikkien asut ja kampaukset olivat yhtä siististi laitettu ja kaikki näyttivät kuuluvan samaan porukkaan.

Sámindalla oli itsellään päällään täysin valkoinen leninki, jossa oli avonainen kaula-aukko. Puku myötäili vasrtaloa kaula-aukosta lanteelle, mutta helma oli pitkä ja leveä, ja se laskeutui nätisti niin, että kenkiä ei näkynyt. Puvussa oli levenevät hiat, jotka tanssahtelivat kauniisti tuulenpuuskahduksien mukana.
Puku oli koristeltu nauhoilla, jossa oli kirkkaana kiileteleviä helmiä.
Sáminda oli hyvin tyytyväinen pukuunsa, ja nautti siitä, että sai pitää sitä päällään. Puku oli korea, niin kuin kuuluikin olla, ja koska oli aatelinen, siihen oli myös varaa. Ja jos on varaa, mitä niitä sitten säästelemään?

Sáminda oli juuri tullut paikalle, ja etsiskeli katseellaan isäänsä, samoin kuin penkkiäkin. Hänen oli ollut määrä tavata isänsä täällä, mutta ehkä hän ei ollut vielä tullut. Joka tapauksessa, Sáminda olisi halunnut esitellä pukunsa isälleen, joka sitä ei vielä ollut nähnyt.

Pian Sáminda näki tummanruskeatukkaisen nuoren naisen istuskelevan penkillä, joka muuten oli vapaana. Ehkäpä hän voisi mennä tämän viereen istumaan, jos paikkaa ei ollut varattu jollekin muulle.
Väisteltyään vielä muutaman innokkaan tanssiparin, hän pääsi naisen luo.
"Saako tähän istua?" hän kysyi kohteliaasti.

//Jee, kiva!//

Ninella huokaisi jälleen tylsistyneenä ja havahtui katsomasta tanssijoita, kun hän kuuli läheltä äänen, joka kysyi saiko istuutua siihen. Nymfi katsahti äänen suuntaan ja hymyili ystävällisesti. Hänen istuttamansa penkin luo oli astellut nainen, joka oli pukeutunut kauniiseen valkoiseen leninkiin.
"Kyllä saa, ole hyvä." Ninella vastasi yhtä kohteliaasti ja istui paikallaan, sillä penkillä oli niin paljon tilaa, ettei tarvinnut väistellä.

Ninella istui hetken vaiti ja yritti miettiä jotain sanottavaa naiselle, ettei tarvitsisi vain istua ja tuijotella tanssiojoita, jotka pyörähtelivät hymyillen lattialla.
"Oletko viihtynyt hyvin näissä juhlissa?" hän lopulta kysyi ja käänsi katseensa naiseen. Häntä alkoi kyllästyttää tanssin katselu, kun itse ei päässyt mukaan.
"Minäkin viihdyin aluksi, mutta nyt olen istunut tässä paikoillani turhan pitkään."

Nymfi naurahti ja yritti vaikuttaa iloiselta. Hänelle oli kyllä tullut paljon mukavampi olo, heti kun sai seuraa. Tansseissa oli typerää istua yksinään muiden hylkäämänä.
Ei hän sille kuitenkaan mitään voinut, ettei kehdannut tunkeutua toisten seuraan, eikä ainakaan kehdannut pyytää ketään tanssimaan kanssaan. Hän odotti aina muiden tekevän asialle jotakin, mutta se ei vaikuttanut kovin viisaalta teolta.

Ninella käänsi katseensa taas tanssioihin. Nyt heitäkin tuntui olevan mukavampi katsella.
Hän pyöritteli samalla hiuskiehkuraa, joka oli tarkoituksella jätetty roikkumaan sivulle. Muut hiukset oli kiedottu kauniille nutturalle, jossa oli helmistä ja silkkinauhoista tehty suuri koriste, joka muistutti ulkonäöltään kukkaa. Kampauksen tekoon oli mennyt useampi tunti ja hän oli iloinen, ettei hänen tarvinnut tehdä sitä itse. Äiti oli kutsunut kartanolle kampaajankin, joka laittoi kaikkien hiukset kauniiksi.

"Oletko ehtinyt tanssia jo paljonkin?" Ninella jatkoi jutteluaan, jotta toinen ei tylsistyisi ja lähtisi pois. Häntä alkoi jo nolottaa, kun hän vain ajatteli istuvansa siinä yksin siihen saakka, kun vanhemmat päättäisivät, että olisi aika lähteä kotiin päin.
"Minä olen tanssinut vain muutaman tanssin."

"Kyllä saa, ole hyvä." nainen vastasi yhtä kohteliaasti ja istui paikallaan, sillä penkillä oli niin paljon tilaa, ettei tarvinnut väistellä. Hymyillen Sáminda istuutui penkille. Oli mukava saada seuraa näin heti alussa, sillä olisi ollut noloa istuskella yksin juoma kädessään lopunkin juhlan ajan.

Sáminda katseli tanssijoita. Hänkin olisi voinut ihan hyvin tanssahdella jonkun komean nuoren herran kanssa, mutta ehkäpä illemmalla onni suosisi häntäkin.
"Oletko viihtynyt hyvin näissä juhlissa?" nainen lopulta kysyi ja käänsi katseensa Sámindaan. Sáminda tuijotti edelleen tanssjioita ja siemaisi juotavastaan. "Onhan täällä ihan kiva tunnelma...", hän aloitti "mutta olen ollut täällä vasta vajaat puoli tuntia", Sáminda jatkoi ja käänsi nyt katseensa hymyillen naiseen.
"Minäkin viihdyin aluksi, mutta nyt olen istunut tässä paikoillani turhan pitkään", nainen naurahti ja käänsi katseensa taas tanssioihin.

"Oletko ehtinyt tanssia jo paljonkin?" nainen jatkoi jutteluaan. Se oli Sámindasta mukavaa, sillä olisi ollut turhauttavaa istua henkilön vieressä, joka on mykkänä. Oli kiva saada juttuseuraa. "Enpä ole. Mutta toivon että vielä illan aikanapääsisin lavalle vähän pyörähtelemään", Sáminda hymyili katsoen tanssijoita. Hän oli iskenyt silmänsä nuoreenpariin, jotka tanssahtelivat uskomattoman hyvin, vaikka näyttivätkin hyvin nuorilta.
"Entä sinä?" Sáminda kysyi vierustoveriltaan.
"Minä olen tanssinut vain muutaman tanssin", nainen vastasi. "Onhan sekin jo jotain", Sáminda naurahti ja otti jälleen pienen siemauksen lasistaan.

"Tosiaan", Sáminda sanoi ja ojensi kätensä naiselle "minä olen Sáminda-Lhûg Aròd-Maéthor Céleb-Gil Tárintytär, mutta sano vain Sámindaksi", hän hymyili. Sitten hän siirtyi jälleen seuraamaan tanssjoita, mutta nuoripari oli lähtenyt jo lavalta, joka harmitta Sámindaa.

//Anteeksi kun vastauksessa kesti näin kauan.//

Ninella yllättyi, kun nainen sanoi olleensa paikalla vasta puoli tuntia. Hän oli arvellut, että tämä olisi ollut juhlissa kauemmin kuin hän itse. Tarkemmin ajateltuaan hän kuitenkin tajusi, ettei ollut tainnut naista nähdä vielä kertaakaan koko paikassa.
Ninella vilkaisi taas naista ja huomasi tämän katselevan tanssilattialle. Hän katsoi samaan suuntaan ja huomasi parin, jota oli ihaillut jo useaan otteeseen illan aikana.
'Nuo kaksi kyllä osaavat tanssia hyvin.' Ninella ajatteli ja hymyli haaveksuvasti. 'Osaisinpa minäkin!'
"Minä taas olen Ninella-Niel Mimele Shil-Shadynantytär, hauska tutustua, Sáminda!" Nymfi vastasi tarttuen ojennettuun käteen, kun toinen oli esitellyt itsensä ensiksi. "Voit kutsua Ninellaksi."

Sámindaksi itsensä esitellyt nainen käänsi katseensa takaisin tanssilavalle ja Ninella teki samoin. Lavalla oli nyt hänen vanhempansa onnelliset hymyt kasvoillaan.
"Näetkö tuon tanssiparin aivan vasemmassa laidassa?" Ninella kysyi. "Naisella on sininen leninki ja miehellä musta puku. He ovat minun vanhempani. Tulin tänne heidän kanssaan."

Ninella katseli äitinsä ja isänsä tanssia ja huomasi heidän vilkaisevan häneen päin. äiti vilkutti pienesti ja hän hymyili ja vilkutti takaisin, vaikka oikeasti se tuntui hiukan nololta. Vanhemmat jatkoivat tanssiaan ja katosivat pian taemmas, pois näkyvistä.
"Ovatko sinun vanhempasi täällä?" Nymfi kysyi ja kääntyi katsomaan Sámindaa.

//Eip mittään, minä taas vastailen heti, että ei kiirettä sitten siulla. : D//

"Minä taas olen Ninella-Niel Mimele Shil-Shadynantytär, hauska tutustua, Sáminda!"nainen vastasi tarttuen ojennettuun käteen, kun Sáminda oli esitellyt itsensä ensiksi. "Voit kutsua Ninellaksi." "Selvä", Sáminda hymyili pienesti ja nyökkäsi. Sitten he molemmat siirtyivät seurailemaan jälleen tanssivia pareja.

"Näetkö tuon tanssiparin aivan vasemmassa laidassa?" Ninella kysyi. Sáminda nyökkäsi ja luuli nyt erottavansa parin, jota nainen tarkoitti. "Naisella on sininen leninki ja miehellä musta puku. He ovat minun vanhempani. Tulin tänne heidän kanssaan." "Ahaa...", Sáminda hymyili ja katseli vähän aikaa Ninellan vanhempien tanssia. He olivat oikein taitavia.
Ninellan äiti vilkutti pienesti. Ninella hymyili ja vilkutti takaisin, mutta Sáminda huomasi, että Ninellaa nolostutti hieman. Sáminda naurahti.
Pian naisen vanhemmat katosivat näkyvistä.

"Ovatko sinun vanhempasi täällä?" Ninella kysyi ja kääntyi katsomaan Sámindaa. Sáminda otti kulauksen juotavastaan ja laittoi sitten tyhjän lasin lasipöydälle viereensä. "Isä on, kyllä. Ainakin hänen pitisi olla",Sáminda naurahti pienesti. "Äitini asuu kaukana täältä", hän jatkoi. "Eivät he isän kanssa eronneet ole, mutta isällä on niin paljon töitä täällä, että he näkevät kovin harvoin".
Sáminda piti pienen tauon ja seuraili nyt tarjoilijoita, jotka taitavasti kuljettivat täysiä juomatarjoittimia keskellä tanssijoita.
"Itse en ole nähnyt äitiäni kahteen vuoteen, en ole pistäytynyt siellä sen jälkeen kun lähdin 15-vuotiaana", Sáminda hymyili, ja yhtäkkiä hänelle tuli kauhea ikävä äitiään.

"Isä on, kyllä. Ainakin hänen pitäisi olla." Nainen vastasi Ninellan kysymykseen naurahtaen hiukan. Nainen jatkoi ja kertoi äitinsä asuvan kaukana Payonista ja etteivät hänen vanhempansa kuitenkaan olleet eronneet, vaan isällä oli paljon töitä täällä.
"Sepä ikävää." Ninella vastasi myötätuntuoisena. Hän ei osannut kuvitellakaan miltä Sámindasta tuntui, sillä hän itse asui sukunsa ympäröimänä, tosin hän toivoi, ettei enää pitkään. Salaisin toive hänellä oli päästä naimisiin komean ja rikkaan miehen kanssa ja muuttaa tämän luokse asumaan, ettei tarvitsisi hankkia aivan omaa asuntoa.

"Itse en ole nähnyt äitiäni kahteen vuoteen, en ole käynyt siellä sen jälkeen kun lähdin 15-vuotiaana", nainen sanoi hymyillen.
"Etkö kertaakaan?" Ninella kysyi hämmästyneenä. Tytöllä oli varmasti ainakin joskus ikävä äitiään, ellei heillä sitten ollut huonot välit ja siksi he eivät koskaan tavanneet toisiaan. "Minusta taas tuntuu, että nään koko sukuani liian usein. Asun nimittäin heidän kanssaan yhä, vaikka olenkin jo oikeastaan aika vanha sellaiseen." Ninella naurahti sanoessaan tämän ja tajusi, että se taisi olla täysin totta. Monet olivat hänen ikäisenään ja nuorempanakin, paljon itsenäisempiä kuin mitä hän oli.

Ninella otti pöydältä lasinsa ja kaatoi siihen lisää juotavaa kannusta, joka siinä nökötti. Nyt kun hän oli saanut seuraa, hän uskalsi taas laittaa jotakin suuhunsa. Juoma, jota hän otti, oli kyllä vain raikasta lähdevettä. Se tuntui virkistävän hänen mieltään ja ruumistaan, joten hän otti pian lisää.
"Mitä pidät Payonista?" Ninella kysäisi Sámindalta ja katseli yhä tanssivia kaupunkilaisia mietteliäänä. Hän olisi itsekin halunnut tanssia siellä. Nyt nimittäin kappale oli helppo, sellainen jota hänkin olisi osannut tanssia. Hän mietti, tulisiko kukaan koko illan aikana enää hakemaan häntä tanssimaan. Tarkemmin ajateltuaan, hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, ettei enää haittaisi istua tässäkään koko iltaa, kun Sáminda oli hänen seurassaan. Nainen vaikutti mukavalta seuralta.

"Itse en ole nähnyt äitiäni kahteen vuoteen, en ole käynyt siellä sen jälkeen kun lähdin 15-vuotiaana",Sáminda sanoi hymyillen.
"Etkö kertaakaan?" Ninella kysyi hämmästyneenä.
Sáminda nyökkäsi ja päätteli, että Ninella oli asunut koko ikänsä perheensä kanssa, hän olisi myös halunnut itselleen sellaisen nuoruuden, mutta hänlöysi myös hyviä puolia nuoruudestaan. Tosin, kaksoisveljen olinpaikka edelleen askarrutti häntä, vaikka hän uskoikin veljensä olevan kunnossa, elossa, ja jossain turvallisessa paikassa.

"Minusta taas tuntuu, että nään koko sukuani liian usein. Asun nimittäin heidän kanssaan yhä, vaikka olenkin jo oikeastaan aika vanha sellaiseen." Ninella naurahti. Sáminda oli siis ollut oikeassa. Hän nyökkäsi. "Niin, minunkin pitäisi muuttaa jo pois isäni luota, vaikka olenkinvasta 17-vuotias", Sáminda sanoi mietteliäänä "Tai siis...", hän aloitti "toki haluaisin isäni luona asua, mutta veri vetää seikkailuihin", Sáminda naurahti. Hän oli aina rakastanut matkustamista ja tykkäsi kulkea omia polkujaan.

Ninella otti pöydältä lasinsa ja kaatoi siihen lisää juotavaa kannusta, joka siinä nökötti. "Mitä pidät Payonista?" hän kysäisi Sámindalta ja katseli yhä tanssivia kaupunkilaisia mietteliäänä. "Noh..",Sáminda hymähti "onhan tämä ihan mukava paikka. Ihmiset ovat ystävällisiä ja näin", hän hymyili. "Mutta tuskin jään tänne koko iäkseni", Sáminda vielä naurahti. Ei hänen villi sydämensä voisi jäädä pysyvästi minnekään. "Entä sinä, taidat olla asunut täällä koko ikäsi?" Sáminda kysyi Ninellalta.

Sáminda katseli haikeana tanssijoita. Vaikka ilta ei ollut pitkälläkään, Sáminda toivoi, että tanssijoiden joukosta marssisi esiin hänen oma prinssinsä, joka veisi hänet tanssilavalle ja pitelisi käsistä. Tosin, Ninellakin oli oikein mukavaa jutteluseuraa, eikä illasta varmastikaan tulisi tylsää, jos he olisivat keskenään ja juttelisivat maailman menosta.

Ninella-Nielistä alkoi tuntua siltä, että hänessä ja Sámindassa taisi olla aika paljon yhteisiä piirteitä. Molemmat pitivät kaupunkia mukavana ja sen asukkaita myös, mutta heillä kummallakin taisi olla salainen kaipuu vapauteen, jonnekin pois kivisten muurien ympäröimästä kaupungista.
"Niin." Ninella aloitti vastauksen naisen kysymykseen. "Olen asunut täällä aina. Ja vieläpä koko ikäni samassa talossa, samojen sukulaisten keskellä!" nymfi naurahti vienosti.
" Olisi niin ihanaa päästä lähtemään jonnekin, vaikka kuitenkin tiedän, että haluaisin palata takaisin ennemmin tai myöhemmin. Sydämeni asuu täällä, puistossa ja puutarhoissa."

Nymfi hörppäsi taas lasistaan juotavaa ja katseli tanssilattialle mietteliäänä. Nyt kun hän oli tullut vain ajatelleeksi puistoa, hänen alkoi tehdä mieli lähteä sinne nauttimaan illan viileydestä ja kauneudesta. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, kun vanhemmat olivat paikan päällä. He huomaisivat heti, jos hän lähtisi pois ja eivät edes päästäisi häntä menemään, he eivät tahtoneet hänen enää kuljeskelevan yksin kaupungilla, ei muulloin kuin päivällä, vaikka Ninellan mielestä silloin ulkona oli aivan yhtä vaarallista kuin yölläkin.

"Seikkailut kyllä kiehtovat minuakin," Ninella sanoi hetken kuluttua, vaikka nainen oli kertonut verensä vetävän seikkailuihin jo jonkin aikaa sitten. "Mutta sydämessäni taidan kuitenkin olla liian arka lähteäkseni todellisuudessa mihinkään Payonista. En ole koskaan joutunut olemaan kunnolla omillani, joten en varmaan pärjäisi yksinäni." Ninella naurahti sanoessaan tämän, vaikka todellisuudessa se ei ollut hänestä lainkaan hauskaa. Häntä joskus jopa ärsytti oma pelkuruutensa Payonin ulkopuolista maailmaa kohtaan, mutta sitä hän ei koskaan myöntäisi kenellekään.

"Niin." Ninella aloitti vastauksen Sámindan kysymykseen. "Olen asunut täällä aina. Ja vieläpä koko ikäni samassa talossa, samojen sukulaisten keskellä!" nainen naurahti vienosti. Sáminda nyökkäsi. He olivat Ninellan kanssa hyvin samanlaisia ilmeisesti; molemmat pitivät kaupunkia mukavana ja sen asukkaita myös, mutta heillä kummallakin taisi olla salainen kaipuu vapauteen, jonnekin pois kivisten muurien ympäröimästä kaupungista.

Ninella hörppäsi taas lasistaan juotavaa ja katseli tanssilattialle mietteliäänä. Samoin teki Sáminda. Hänen teki hirveästi mieli... miekkailla. Hän halusi nähdä peilisen ja terävän miekkansa, jota hän oli kantanut mukanaan vuosia. Mutta nyt, hänellä ei sitä ollut mukana, joka selvästi ahdisti Sámindaa. Hän oli riippuvainen miekastaan, ja oli vastahakoisesti tullut juhliin ilman sitä.
Sáminda katsahti ulos. Taivas oli kirkas. Pilvien takaa paljastui täysikuu ja tähdetkin tuikkivat. Sáminda hymyili pienesti.

"Seikkailut kyllä kiehtovat minuakin," Ninella sanoi tovin kuluttua Sámindan selvityksestä. "Mutta sydämessäni taidan kuitenkin olla liian arka lähteäkseni todellisuudessa mihinkään Payonista. En ole koskaan joutunut olemaan kunnolla omillani, joten en varmaan pärjäisi yksinäni." Ninella naurahti sanoessaan tämän. Sáminda hymyili ja nyökkäsi, mutta huokaisi sitten. "Osaisimpa minäkin pelätä..." tyttö mutisi hiljaa katsoen tanssijoita. "Mutta olen liian uhkarohkea, ja siksi joudun liian usein vaaratilanteisiin...", hän jatkoi. "Onneksi minulla on uskollinen ystävä, joka pitää huolta", Sáminda hymyili ajatellen rakasta Annûntaan.

Ninellan mielestä Sáminda ei näyttänyt henkilöltä, joka olisi uhkarohkea. Hänen epäilyksensä kyllä saattoivat olla erittäin vääriä, ja niin oli oikeastaan tapahtunutkin melko useasti. Ehkäpä hänen oli turhaa tehdä kenestäkään mitään johtopäätöksiä pelkän ulkonäön perusteella.
"Oletko sinä sitten tehnyt paljonkin kaikkea uhkarohkeaa?" Ninella kysyi pilke silmäkulmassaan. "Minä en juurikaan harrasta moista." Nymfi naurahti ja hymyili toiselle. Hän ei todellakaan joutunut melkein koskaan mihinkään vaaratilanteisiin, ja se oli hänen mielestään joskus jopa tylsää. Ei hän kuitenkaan luonteelleen mitään mahtanut, hän nimittäin rakasti rauhallista ja yksinkertaista elämää. Häntä harmitti oma arkuutensa joskus hyvin paljon, mutta toisaalta hän oli siitä iloinen, sillä hän ei ajautunut niin helposti mihinkään, mitä joutuisi mahdollisesti joskus katumaan.

Nymfi katseli taas tanssijoita. Musiikki oli vaihtunut hitaammaksi ja se sai hänen olonsa hiukan uneliaaksi. Hän hörppäsi taas juotavaa lasistaan ja katseli välillä muualle tanssisalissa. Hänen katseensa kiinnittyi synkän näköiseen mieheen, joka seisoi toisella puolella huonetta. Hän ei tuntenut miestä, eikä kehdannut tuijottaa tätä pidempään. Hän antoi katseensa kierrellä edelleen huoneessa ja päätyi kuitenkin taas katsomaan tanssilavalle.
Ninella huokaisi ja laski lasisnsa pöydälle.

"Oletko sinä sitten tehnyt paljonkin kaikkea uhkarohkeaa?" Ninella kysyi pilke silmäkulmassaan. "Voi, tietäisit vain!" Sáminda nauroi. "Vaikka mitä, ja olen iloinen ja kiitollinen että olen selvinnyt hengissä ja olen nyt tässä"", Sáminda sitten hymyili.
"Minä en juurikaan harrasta moista." Ninella naurahti ja hymyili. "Ai", Sáminda aloitti "etkö muka koskaan ole tehnyt mitään uhkarohkeaa?" hän jatkoi virnistäen. "Sitä olisi vaikea uskoa!"

Sámindan oli pakko myöntää, että vaikka olisikin vaikeaa uskoa, että joku ei ollut koskaan tehnyt mitään uhkarohkeaa, hän ei yhtään ihmettelisi vaikka Ninellan kohdalla tämä olisi totta. Jos nainen oli kerran aina asunut sukunsa keskellä Payonissa, niin uhkarohkeiden tekojen tekeminen saattoi olla vaikeaa. Tai no, riippui siitä mikä laskettiin uhkarohkeaksi. Mutta niin, saattoihan olla ettei Ninella edes välittänyt uhkarohkeasta elämästä, päinvastoin kuin Sáminda.

Tanssimusiikki oli muuttunut hitaammaksi ja se naiset hetken hiljaisiksi. Tunnelma tuli jotenkin uneliaaksi ja Sáminda toivoi nyt pääsevänsä ulos raittiiseen ilmaan.
Pian Sáminda näki saliin tulevan isänsä. Hänellä oli mustat hiukset ja hän oli melko pitkä. Sáminda heilutti tälle, ja ihmeenkaupalla myös isä huomasi hänet. Sáminda hymyili, mutta yhtä nopeasti kuin isä oli tullutkin, hän hävisi väkijoukkoon.

Ninellaa nolotti hiukan, koska hän ei oikeasti ollut koskaan tehnyt mitään kovin uhkarohkeaa. Ainakaan ei ollut moniin vuosiin, sillä hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa mistään huimasta teosta.
"En minä valitettavasti ole tainnut tehdä." Ninella vastasi Sámindalle, joka oli ilmeisesti tehnyt jo vaikka mitä hurjaa. "Ellei sitä lasketa, että asetin itseni vaaraan menettää koko sukuni kunnioitus. En nimittäin ole siinä ammatissa, mitä he minulta vaativat. Ja oikeasti, en minä niinkään välitä ottaa minkäänlaisia riskejä, vaikka elämä olisi varmasti paljon hauskempaa, jos tekisin niin."

Ninella naurahti ja hörppäsi taas vettä. Lasi oli jo melkein tyhjä, joten hän joi säästeliäästi, hän ei viitsinyt kaataa lisää itselleen, vaikka mieli kyllä teki. Hän ei halunnut juoda itseään liian täyteen vettä.
"Nyt kyllä tekisi mieli lähteä ulos." Nymfi sanoi huokaisten. Musiikki ei tainnut olla virkistävää juuri kenenkään mielestä, sillä osa juhlijoista haukotteli ja osa näytti lähtevän jo kotiin, tai ainakin ulos raittiiseen ilmaan. Hän toivoi, että hänen vanhempansa eivät päättäisi tulla käskemään häntä vielä kotiin, sillä hän halusi vielä istuskella Sámindan seurassa, kun oli vasta tähän tutustunut.

"En minä valitettavasti ole tainnut tehdä." Ninella vastasi Sámindalle.
"Ellei sitä lasketa, että asetin itseni vaaraan menettää koko sukuni kunnioitus. En nimittäin ole siinä ammatissa, mitä he minulta vaativat. Ja oikeasti, en minä niinkään välitä ottaa minkäänlaisia riskejä, vaikka elämä olisi varmasti paljon hauskempaa, jos tekisin niin", nainen jatkoi. Sáminda nyökkäsi.
"Millaisessa ammatissa sitten olet?" hän kysyi Ninellalta, ja jatkoi: "Eivät minunkaan vanhempani tahtoneet minusta soturia", hän naurahti.

"Nyt kyllä tekisi mieli lähteä ulos." Ninella sanoi huokaisten. Sáminda nyökkäsi jälleen. "No, kukapa meitä estää?" hän naurahti ja katsahti ulko-ovien suuntaan. Osa juhlijoista valui jo pikkuhiljaa pois, sillä musiikki oli kovin unettavaa ja tylsää.
"Mennäänkö kiertelemään kaupunkia, ilma näyttää olevan hyvä", Sáminda sanoi ja katsoi takanaan olevasta ikkunasta ulos.
Taivas oli selkä, kuu ja tähdet loistivat kirkkaina. Puiden lehdet olivat paikoillaan, ei tuullut. Ei ollut kuuma, eikä kylmä.
"Mitäs sanot?", Sáminda kysyi Ninellalta ja nousi katsoen tätä.

"Millaisessa ammatissa sitten olet?" nainen kysyi Ninellalta ja jatkoi vielä sanoen, etteivät hänenkään vanhempansa olleet halunneet hänestä soturia. Ninella ymmärsi täysin heidän mielipiteensä, ei hänkään haluaisi omista lapsistaan minkään lajin taistelijoita, mikäli hän nyt edes lapsia saisi.

"Olen puutarhuri." Ninella vastasi. "Rakastan työtäni, vaikka se onkin joskus raskasta, varsinkin kesähelteillä. Kaikki muut sukulaiseni ovat maageja. Minustakin olisi tietysti pitänyt tulla sellainen, mutta pidän puutarhurin töistä paljon enemmän. Enkä olisi edes viitsinyt käydä mitään kouluja tai muuta. Paitsi olisin kyllä varmasti saanut kaiken tarvittavan tiedon kotoa."

"Mennäänkö kiertelemään kaupunkia, ilma näyttää olevan hyvä" Sáminda ehdotti ja katseli ikkunasta ulos. Ninella vilkaisi myös ikkunaan. Taivalla loistivat tähdet kauniisti ja kuukin paistoi.

"En oikein tiedä. Vanhempani suuttuvat varmaan kamalasti jos lähden." Ninella sanoi epäröiden. Hän kyllä halusi lähteä Sámindan kanssa, sillä hänen sydämensä kaipasi tähtien ja muun öisen maiseman tuomaa tunnetta. Hän ei ollut uskaltautunut pitkään aikaan ulos näin myöhään, mutta nyt, kun Sáminda ehdotti ulos menoa, hänen alkoi tehdä koko ajan enemmän mieli rikkoa kerrankin vanhempiensa sääntöjä ja lähteä.
"Kyllä minä varmaan voisin tulla." Ninella sanoi lopulta ja katseli vanhempiensa suuntaan. "Minun on kyllä sanottava heille että menen ulos."

Ninella kertoi olevasa puutarhuri. Lisäksi hän sanoi muiden sukulaistensa olevan maageja, jolloin Sáminda ymmäri enemmän kuin hyvin, mikseivät naisen vanhemmat pitäneet puutarhurin ammatista. Mutta sitä pitää tehdä, mistä itse pitää. Niin oli Sámindakin tehnyt eikä ollut koskaan vielä katunut.
Hän nyökkäsi Ninellalle.

"En oikein tiedä. Vanhempani suuttuvat varmaan kamalasti jos lähden." Ninella sanoi epäröiden.
Sáminda naurahti.
"No nyt aletaan sitten rikkoa sääntöjä", hän virnisti tälle.
"Kyllä minä varmaan voisin tulla." Ninella sanoi lopulta ja katseli vanhempiensa suuntaan. "Minun on kyllä sanottava heille että menen ulos."
Sáminda nyökkäsi jälleen.

Hän lähti kohti ulko-ovia.
"Odotan ovilla", hän huikkasi sitten Ninellalle.

//Menevätkös tytöt nyt sitten jonnekiiinn...? //

Nainen nyökkäsi vastaukseksi Ninellalle ja lähti sitten kohti uloskäyntiä ja huikkasi vielä odottavansa ovella. Ninella katsoi hetken tämän perään ja lähti sitten etsimään vanhempiaan väkijoukon keskeltä. Tanssilattialla he eivät näyttäneet olevan, joten hän siirtyi kauemmas ovilta ja katseli ympärilleen.

Viimein, turhan pitkältä tuntuvan ajan kuluttua hän näki vanhempansa istumassa kahdestaan erään pöydän ääressä. Hän pujotteli muita juhlioita väistellen heidän luokseen ja jäi seisomaan pöydän eteen.

Ensin vanhemmat kyselivät kaikkea mahdollista, miten juhla oli hänen osaltaan sujunut, eikä Ninella meinannut saada lainkaan puheenvuoroa. Kun äiti lopetti oman pitkän kertomuksensa illastaan, hän sanoi lähtevänsä jo pois juhlista ja menevänsä erään nuoren naisen kanssa kaupungille. Hänen ihmeekseen vanhemmat antoivat luvan, olivat kai nauttineet liikaa viiniä.

Ninella poistui heidän luotaan nopeasti, etteivät he ehtisi muuttaa mieltään ja saapui pian ulko-ovelle.

//Juu, voisivathan he mennä. Onko mitään ehdotusta minne?//

Tytöt astuivat, Ninellan myös saatua luvan, hämärään iltaan ja viilenevään tuuleen.

//Hmm, mulle on oikeastaan ihan sama minne mennään nyt sitten. :>//

Ninella asteli Sámindan vierellä ulos juhlapailasta. Ilta alkoi jo viiletä ja oli jo hämärää.
"Ihme, että sain luvan lähteä." Ninella totesi naurahtaen. "Vanhempani taisivat olla nauttineet liikaa viiniä tai jotain. Mutta eihän se oikeastaan enää heille kuulu, mitä puuhailen ja kenen kanssa, kun olen jo vanha oman kansani mittapuulla. Tai en nyt vanha, mutta tarpeeksi vanha päättämään omista asioistani."
Ninella naurahti taas ja hengitti syvään raitista ilmaa, joka tuntui tuulen puhaltaessa ihanalta hänen lämpimällä ihollaan.
"Lähdetäänkö vaikka Keskus-Aukiolle?" Nymfi ehdotti, kun hänen mieleensä ei sillä hetkellä tullut muutakaan paikkaa, johon mennä, vaikka kaupungissa oli kuitenkin monia hänelle sitä mieluisampia paikkoja.
"Vai onko sinulla jotakin muuta mielessä?"
Ninella katsoi kysyvästi Sámindaa ja odotti mitä tämä sanoisi. Hänelle oli oikeastaan aivan sama mihin he menisivät, vai lähtisivätkö sittenkin jo koteihinsa. Mieluummin hän kuitenkin vietti aikaa haltianaisen kanssa, sillä hänestä tuntui, että heillä olisi hauskempaa yhdessä.

//Voisi vaikka jatkaa peliä sitten Keskus-Aukiolla, jos sopii^^//

Joo pelasin nyt tuon tuossa aikaisemmin pois. : P


//Juu jatketaan vain, aloitatkos sin vai...?//

//Juu, kunhan vain ehdin^^//

Aloitin sen pelin sinne Keskus-Aukiolle! Se on nimellä Yön hämäryydessä. Ilmotan tämän täällä jo loppuun pelatuksi.