Hikataanko kilpaa?

//No niin, eli siis Carmi ja Candra tänne : D Ehdinkin jo näin nopeasti tämän aiheen aloittaa, mutta mikään kiire ei ole vastata. Ja tapamme mukaanhan banaaneitahan tästä pelistä löytyy! Ja otsikosta on turha kysellä mitään : DD Parempaa en keksinyt : D//


Tanssisali ihan kuhisi väkeä, mikä teki arvon kapteeni Kultaturvan matkasta ruokatarjoilu pöydille erityisen hankalaa. Ihmisiä kirmaili sinne tänne hyvinkin holtittomasti, he kirkuivat eri henkilöiden nimiä, kai yrittäen löytää kadottamansa tanssiparit. Kultaturpa puisteli päätään myrtyneenä, mahdotonta meininkiä.

Kun eräs neito sitten syöksyi suoraan hänen olkapäänsä läpi, tömähtäen sitten hänen takanaan maahan, ei Kultaturpa jaksanut huolehtia neidon mahdollisesti murtuneista sääriluista, kun oli tuo antanut aimo kolauksen hänen nyt aristelevalle olkapäälleen.
Mies tyytyi vain mulkaisemaan neitokaista äkäisesti, mikä oli hyvin eriskummallista, sillä yleensä herran kasvoilla rypi, joko hyvin itsetietoinen, taikka sitten keimaileva hymy.

Äkämystyneenä Kultaturpa alkoi työntämään itseään suuren väkimassan läpi, joka oli sijoittunut ikävästi tanssilattian ympäristöön seurailemaan tanssilattialla kiikkuvia pareja. Ja nämä parit tosiaankin kiikkuivat, huonompia tanssijoita ei Kultaturpa ollut nähnyt siitten koskaan! Naureskellen hän oikein odotti sitä hetkeä, kun itse pääsisi tanssimaan, silloin ei tanssilattialla kiikuttaisi, pikemminkin heiluttaisiin rytmikkäästi.
Kultaturpa kun oli tottunut iänikuisena merirosvona tanssimaan räväkämpiä tansseja, kun tuollaiset kiikkuvat valssit.

Kuitenkin herramme palasi nyt takaisin maanpinnalle paheksumasta kiikkuvaa tanssityyliä, takaisin ongelmaansa, päästä ihmismassan ohi, joka tukki tiet, ihailemalle tanssilattialla kiikuntaa. Herra tuhahti äänekkäästi, työntyi sitten väkipakolla erinäisten rouvien rintaman läpi, pyytelemättä edes anteeksi, ja saavuttaen sitten pian ruokatarjoilu pöydät, vesi kielellään. Ensiksi herramme kuitenkin päätti hivenen oikoa asusteitaan, jotka olivat aika kirjavan koreat, merirosvo tyyliin, ja jotka olivat tainneet kärsiä pienen kolauksen herran rynniessä väkimassan läpi. Onneksi puku oli nyt taas kuin entisensä.

Hiljalleen Kultaturpa lipui kohti ruokatarjoiluja, tarkastellen mietteliäästi mitä olikaan tarjolla. Juomien kimpussa näkyi olevan kaksi rotevaa ukkoa, jotka melkeinpä hinkkasivat(Siis HIKKASIVAT, anteeksi pieni kirjoitusvirhe) kilpaa. Heidän silmänsä punersivat, ja aina kun hikaltaan kerkesivät he nauroivat, ja vieläpä erittäin räkäisesti. Kultaturpa otti askeleen sivumpaan noista kahdesta, ettei vain saisi räkäisestä naurusta osaansa uudelle juhla-asulleen.

Tarjoilupöydillä oli paljon erilaisia, taidokkaasti leivottuja torttuja, joista mikään ei kuitenkaan Kultaturpaa miellyttänyt. Siellä oli konvehteja, ja marenkeja. Pieniä pullia, ja jopa kermavaahdotettuja lettuja. Kaikesta huolimatta Kultaturpa hakeutui aivan tavallisten, mutta suurien ja vinkuroiden baanien luokse, nappasi yhden käteensä, kuori sitä hieman, niin että saattoi haukata kärjestä palasen. Siihen hän jäi nojailemaan pöytään, banaani kädessään, pieni virne kasvojensa koristeena.
Mies jos kuka tiesi, että jos Candra tanssiaisiin päättäisi ilmaantua, hakeutuisi tämä heti ensimmäisenä banaanien luokse.

Candra kohottautui kärsimättömänä varpailleen nähdäkseen, kulkiko hän edes oikeaan suuntaan vellovassa väkijoukossa. Hän erotti sieltä täältä pieniä pilkahduksia salin tarjoilupöydästä ja laskeutui takaisin kantapäilleen. Ongelmana vain oli, että kovin harva suostui hänelle tietä antamaan. Jos hän yritti väkisin puristautua joukon läpi, nämä tuntuivat oikein tahallaan yrittävänsä likistää hänet hengiltä. Hän saneli tiuhaan tahtiin kirouksia häntä tuuppiville tanssipareille. Candra kuvitteli, että tältä tuntui hukkua. Hän oli keskellä suurta tanssimerta, eikä rantaa nähnyt missään. Hän huitaisi vimmoissaan kiiltävänmustat hiukset silmiltään.
Hän oli hyvin tietoinen siitä, että oli joutunut etsintäkuulutetuksi. Aluksi hän oli pitänyt sitä imartelevana, kunnes oli lukenut syytteet. Oliko aukiolla sittenkin ollut myös naisia? Vai oliko miesten joukossa joitain sellaisia, jotka eivät itsensäpajlestelija-naisista pitäneet? Pappeja sun muita uskovaisia, tai heitä, jotka pitivän enemmän miehistä kuin vastakkaisesta sukupuolesta. Joku kuitenkin oli silloinkin toiminut ilmiantajana.

Candra ei ollut paljosta luopunut valeasunsa eteen. Hänen hiuksensa olivat auki, mistä hän ei pitänyt. Ne liimautuivat selkään ja tuppasivat lakkaamatta pukkaamaan versojaan hänen kasvoilleen, ja hänen täytyi niitä koko ajan olla oikomassa. Kaiken lisäksi ne olivat pahasti tiellä ja häiritsivät hänen keskittymiskykyään. Hän oli myös luopunut kaikista vihreistä vaatekappaleistaan paitsi metallikärkisistä kengistään.
Candra alkoi toden teolla hikeentyä keskellä tanssilattiaa tuupittavana ollessaan. Hän ei itse asiassa edes ollut varma, miten oli päätynyt keskelle salia. Ilmainen ruoka ja juoma olivat ylivoimaisia houkutuksia. Äristen hän painui kontilleen ja lähti konttaamaan väkijoukon jaloissa määrätietoisesti kohti olettamaansa ruokapöydän sijaintia. Yksi jos toinenkin tanssipari häneen kompastui ja lensi nurin liukkaalle lattialle.

Candra joutui konttaamaan melkoisen matkan, kun lasketaan mukaan ne lukemattomat mutkat ja omia jälkiään palaamiset. Hänen suuntavaistonsa ei myrskyisellä merellä ja muutenkin epäluonnollisten olojen vallitessa ollut mitään parhaimpia.
Vihdoin hän pääsi tanssilattian reunalle, ja ujuttauduttuaan erään tukevan, epämääräisesti yksin musiikin tahdissa hytkyvän ja huojuvan miehen jalkojen välistä hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Leveästi hymyillen hän veti polvet alleen ja alkoi kohottautumaan, kun hätääntyneen ja hämmentyneen näköinen neitokainen paiskautui lattialle aivan hänen eteensä. Tämä oli ilmeisesti johonkuhun törmännyt. Neito alkoi vaikeroimaan säärtään pidellen kasvot kohti lattiaa. Hetken näytti siltä kuin Candra olisi aikonut tätä auttaa ja siksi kurottautui tätä kohti, kun hän määrätietoisesti laskeutui vielä kontilleen ja konttasi jalkojaan ja käsiään korkeammalle nostellen entistä kovempaan ääneen kähisevän naisen ylitse.

Candra suuntasi nyt määrätietoiset askeleensa kohti edessä häämöttävää ruokapöytää. Kielellään huuliaan kostuttaen hän kiirehti askeliaan ja lähes hyppelehti pitkän pöydän päähän. Torttuja, lettuja ja ties mitä herkkuja. Kaksi keskenään HINKKAILEVAA miestä olivat valloittaneet itselleen sen kohdan tarjoilupöytää, jolla kaikki väkevät juomat olivat. Ja sitten tulivat banaanit. Ne näyttivät hohtavan lempeää valoa pöydän toisesta päästä suurella lasivadilla köllötellessään. Candra lähti sivuamaan pöydän viertä katse näihin keltaisiin käyriin kiinnitettynä. Toinen mies naurahti erittäin räkäisesti hänen tätä sivuttaessaan, ja pahaksi onnekseen tämän keltaiset, limaisen kimmeltävät ainesosat peräisin tuosta punervasta nenästä lensivät suoraan Candran rinnuksille. Nainen katsoi järkyttyneenä keltaisia, höllyviä möykkyjä toppinsa kaulamuksessa, kahmaisi sitten kermavaahdotetun letun käteensä ja painoi sen keskelle pönäkän juoppomiehen naamaa. Joko tuo koki hengenahdistusta, tai nauroi niin hillittömästi ettei tolpillaan pysynyt, sillä olipa syy kumpi hyvänsä mies teki pian hyvin läheistä tuttavuutta lattian kanssa lettu kasvoissaan.


Candra loikki banaanien luokse. Hän otti käsillään tukea pöydän reunasta ja kumartui leuka lähes pöydän pintaa hipoen hinkkaamaan rinnustaan valkoiseen pöytäliinaan. Hän ei halunnut räkäpaakkuja koristamaan tylsää asuaan. Viattomasti suutaan mutristaen hän kohotti katseensa jälleen banaaneihin ja huomasi tällöin Kapteeni Kultaturvan pöydän toisella puolella. Hän keskeytti hinkkaavan liikkeensä silmät laajeten yllättyneisyydestä.
''Ah, teen hyvin mielelläni aluksi tällaista tarkastelutyötä lähietäisyydeltä, ennen kuin valitsen, minkä näistä banaaneista otan'', hän sanoi selitellen, naurahtaen väkinäisesti sanojensa päätteeksi. Candra kurottautui lähemmäs banaaneja ja oli niitä tarkkailevinaan. Oli vaikea pitää näppejä erossa noista hedelmistä, varsinkin kun hän oli nähnyt, miten myös Kultaturpa jo sellaista mussutteli posket pullollaan.

//Otsikon pitäs olla HINKATAANKO kilpaa . DDD //

Kultaturpa oli jonkin aikaa ehtinyt huvittuneena seurailla Candran hankaluuksia päästä tarjoilupöydän luokse. Hymähtäen hän haukkasi banaanistaan peräti jo toisen palan, aivan sen kärjestä. Olipa tämä banaani mukavan keltainenkin, ja harvinaisen käyrä. Täytti juuri ne kriteerit, joita Kultaturpamme arvosti suuresti. Ja miltä se maistuikaan suussa, Ah niin fantastinen maku elämys, joka pakotti haukkaaman heti seuraavan palan banaanista, joka taas komeili kapteeni Kultaturvan kädessä uljaana, ja jäntevänä.

Miehen uteliaat silmät kuitenkin tapittivat huvittuneena Candraa, joka oli vihdoin selvinnyt tarjoilupöydän luokse. Nainen ei kuitenkin näyttänyt häntä huomanneen, joten eihän Kultaturpa yllätystä halunnut pilata, tarkkaili toista yhä vaitonaisena, silmät utuisesti tuikkien.
Välillä hänen oli kuitenkin pakko vilkaista kauniin keltaista banaaniaankin, mutta eihän sitä kauaksi jäänyt tuijottelemaan, olihan Candra mielenkiintoisempi olento, kun puhua ja liikkua osasi.

Kapteeni Kultaturpa kohotti leukaansa, ja nousi varpaisilleen, jotta sattuisi näkemään, erään suuri kokoisen ruokailijan yli juomapöydälle, jossa yhä kaksi miestä nauroivat ja hiNkkasivat hupaisesti kilpaa. Pieni naurun tirskahdus karkasi herran suusta, kun Candra sai osansa näiden räkäisestä naurusta, jonka hän itse oli onnistuneesti onnistunut välttämään. Kultaturpa kuitenkin jatkoi huvittunutta naurua hihaansa, ja kun se ei meinannut lakata, työnsi hän koko banaanin suuhunsa, jottei nauru hänen olinpaikkaansa paljastaisi Candralle. Niin hauskaa tämä vakoileminen oli.

Candra ei tietenkään ollut tyytyväinen uusista koriste-räkäpaakuistaan, vaan sisukkaasti halusi kostaa tuolla räkäiselle miehelle. Pianpa tuo maksasi lattialla kermavaahdotettu lettu kasvoissaan. Tällä kertaa Kultaturpa oli nielaista suussaan olevan, pitkän banaanin kokonaisena, naurun aallon rämähtäessä hänen lävitseen. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, olisi herra parka varmaan päässyt hengestään, tukehtuessaan banaanin.

Ja banaaneista puheen ollen, niiden luona nyt Candra sitten majaili. Äkkiä Kultaturpa vetäisi pitkän banaanin suustaan, sillä sitä ei nyt naurun esteenä enää tarvittu, ja sitä paitsi, mahtaisi hän toisen silmissä näyttää hassulta se suussaan. Niinpä hän vain piteli sitä kädessä edessään, ja haukkasi siitä jälleen palasen. Kultaturvan kulmat kohosivat kuitenkin kattoon, kun Candra ei käynyt heti kiinni banaaneihin, vaan alkoikin hinkata valkoista pöydän pintaa. Miehen arvioiva, sekä huvittunut katse porautui naiseen, jonka hän lopulta arveli suorittavan jonkinnäköistä kosiotanssiaan banaaneille, mitä kuitenkin yleensä vain papukaijat suorittivat toisilleen.

Naisen silmät kuitenkin levisivät hämmästyksestä, kun hän huomasi Kultaturvan häntä tarkkailemassa. Mies päätti kohottaa kaunista banaaniaan virnistäen tervehdykseksi.
''Ah, teen hyvin mielelläni aluksi tällaista tarkastelutyötä lähietäisyydeltä, ennen kuin valitsen, minkä näistä banaaneista otan'', Candra rupesi tekoaan selvittelemään, naurahtaen vielä väkinäisesti päälle. Kultaturpakin naurahti väkinäisesti, ja katsoi tuota hieman kysyvästi virnistäen. ”Ja tuohon tarkastelutyöhösi kuuluu siis pöytäliinan hinkkaus?”
Virne miehen kasvoilla kasvoi, ja pettyi saman tien, kun hän nappasi jälleen palasen banaanista suuhunsa. ”Mmm, onpas fantastinen maku!”

"NO NIIN PITÄS ! : DD Nyt kerran kun, kaksi juoppoa on hinkkaamaan jo ehtinyt, ja Candrakin siinä samassa tuhinassa. Voi minua, kun otsikon nyt hieman väärin muotoilin : D //

Candra suoristautui epämääräisesti pöytäliinaa sormillaan nypläillen katsomatta kohti Kapteenia. Häntä hävetti hetken se, miten hän ei ollut miestä aluksi huomannut.
''Ja tuohon tarkastelutyöhösi kuuluu siis pöytäliinan hinkkaus?'' Kultaturpa kysyi virnistellen. Candra kohotti nyrpeän uhittelevasti leukaansa. Hitaasti kuitenkin keikistelevä ja arvoituksellinen hymy kohosi hänen kasvoilleen. Hän huitaisi ajatuksissaan mustat hiussuortuvat kasvoiltaan ja kohotti katseensa Kultaturpaan.
''Ah, mutta Kapteeni hyvä, tämä tosiaan kiihottaa...'' hän aloitti ja piti pienen tauon silmiään vihjailevasti väläyttäen ennenkuin jatkoi: ''- Ruokahalua.''

Mutta se tosiaan oli totta. Nyt ei Candra enää voinut pysyä banaaneista erossa, varsinkin kun Kapteeni kehtasi vielä tyytyväisenä puhua omansa fantastisesta mausta. Huuliaan nopeasti kielenkärjellään kostuttaen hän pienen hetken banaaneja katsellaan vertailtuaan valitsi vadista erään hieman vihervän ja erityisen käyrän yksilön. Käyrä sen olla piti. Ja hieman raaka. Liian kypsät olivat usein epämiellyttävää, ruskeaa mössöä. Hän kuori banaanin puoleen väliin saakka ja haukkasi hedelmästä suuren palan. Banaanin nautinnollinen ja täyteläinen maku sai hänet hetkeksi ummistamaan silmänsä. Miten saattoikaan tuollainen vihervänkeltainen hedelmä, nimeltänsä banaani, olla noin hyvää!

Candra huokaisi kevyesti pureskelemansa banaaninpalan nielaistuaan. Salin melu palasi. Hetken aikaa hän oli leijunut jossain aivan toisaalla. Candraa inhotti nuo tanssilattialla epämääräisesti hytkyvät ja huojuvat tanssiparit, jotka eivät edes pystyneet olemaan toistensa jalkoihin kompastelematta. Kukaan ei vielä ollut häntä kahdesti vilkaissut. Kukaan juhlimaan tullut ei hakenut täältä etsintäkuulutettua rikollista.
Tuo ajatus katosi hyvin nopeasti Candran mielestä. Turha sitä oli miettiä. jos hän jäisi kiinni, niin sittenpähän jäisi. Jos vanginvartija olisi mies, hän saisi varmasti ostettua itsensä ulos vankilasta. Mutta se oli varmaa, ettei vankilassa tarjoiltu banaaneja. Hätäisesti hän haukkasi uuden palan banaania.

Maahan kaatunut mies oli saanut henkensä taas kulkemaan. Tämä oli jotenkin saanut pureskeltua lettuunsa reiän suun kohdalle, ja kuiva ja karvainen kieli lipoi nyt kermavaahtoa reiästä ammottavaan, kuolaiseen ja pohjattomalta vaikuttavaan suuhun. Ukko ei tuntunut muistavan, että hänellä oli myös kädet joilla olisi voinut pelastautua tuolta häntä ahdistelevalta letulta tai kenties niiden avulla kammeta itsensä ylös. Epämääräisesti jaloilla potkien mies keikkui hitaasti kyljeltä toiselle.
Kaljamahan hinkkarikaveri ei tuntunut edes huomanneen seuralaisensa katoamista, vaan jatkoi itsensä viinalla täyttämistä yhä äänekkäästi itsekseen hiNkkaillen.

''Noh, Kapteeni, aijotteko tanssilattialle astua? Tuo myrskyisä tanssimeri on jotenkin niin teidän juttunne, merimies kun olette'', Candra kysyi virnistäen ja toista kulmakarvaansa kohottaen.

// yyää. Kylläpäs tönkköä pukkaa. Mutta juu, sain sentään vastattua . D Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, niin tahallisia kuin tahattomia . D //

Kapteeni Kultaturvan kulmat kohosivat huvittuneina, samalla kun miehen kasvoille kipusi erittäin huvittunut hymyn kare, Candran vihdoin huomatessa hänet , ja lopettaessa pöytäliinan hinkkailut.
Kultaturpa päätti jälleen juhlistaa tilannetta, kysymällä leukaansa uhittelevasti kohottelevalta neitoselta omasta mielestään erittäin nokkelan kysymyksen. Kulturvan kommentithan aina olivat nokkelia, ainakin miehen mielestä, itserakas kun oli.
''Ah, mutta Kapteeni hyvä, tämä tosiaan kiihottaa...'', Candra aloitti vastauksensa hänen kysymykseensä tällä tavoin, mikä sai miekkosen laskemaan uteliaan katseensa kiireesti Candraan, kaikki mihin sana kiihottava liittyi, herätti tosiaankin miehen mielenkiinnon.
“- Ruokahalua.”, näin Candra sitten päätti lauseensa, jolloin Kultatuvan oli vaikea olla nauramatta. Vai kiihotti pöytäliinan hinkkaus ruokahalua, mikä tavattoman eksoottinen rituaali!
“Ooh! Tuollaisesta en ole koskaan kuullutkaan!” hän huudahti sekä yllättyneenä, että innostuneena. Tietenkin hieman omalla teatraalisella tavallaan.
Oman banaaninsa herra oli jo mutustellut loppuun, kuoret hän viskasi jonnekin väkijoukon sekaan ja siirtyi sitten lähemmäs Candraa.
“Voisitteko mahdollisesti opettaa minulle tämän ruokahalua kiihottavan rituaalin? Vaikuttaa niin kovin eksoottiselta. Ja banaanit ovat eksoottisia hedelmiä, ja kaikki mikä liittyy banaaneihin tarkoittaa rakkautta”, mies totesi uteliaana, tarkastellen nyt Candran hinkkaamaa pöytäliinaa.

Candra oli vihdoin napannut itselleen erään erittäin käyrän ja vihervän banaaniyksilön. Juuri sen rakkaimman hedelmän, mitä maa päällään saattoi kantaa.
Candra oli ummistanut silmänsä sitä syödessään, mikä vain sai Kultaturvan tuijottamaan Candran herkullista banaania siitä vierestä käsin suu auki, hyvä ettei kuola ihan suupieliä pitkin valunut, ei Kultaturpa olisi halunnut, että hänen nimensä saisi muodon Kuolaturpa.
Mies tuijotti herkeämättä Candran banaania, saaden kuitenkin sammutettua halunsa napata pöydältä itselleen uutta banaania, sillä niin suuri oli hänen intonsa oppia tuo ruokahalunkiihotus rituaali. Hän tosiaan halusi oppia sen.

Kultaturpa odotti kärsivällisesti, että Candra sai huokailujensa jälkeen banaanin alas kurkustaan. Sormillaan hän naputteli kärsivällisesti pöydän kulmaa, tutkaillen odottavasti Candraa, ja hinkattua pöytäliinaa.
Tuo mielenkiintoinen rituaali oli yhä hänen mielessään.
Hetkeksi eksyi hänen katseensa vellovaan tanssimereen, eikö yhtikäs kukaan osannut tanssia? Hiljaisia paritansseja, joissa ihmiset keikkuivat siellä täällä, ja jotkut neidoista näyttivät erittäin liikuttuneilta, kuullessaan niin kauniita rakkausballadeja. Kultaturvan otsa vain rypistyi ihmetyksestä. Mitä roskamusiikkia, menevät merirosvolaulut, joissa kerrottiin esimerkiksi Kapteeni Koukun saavutuksista miellyttivät häntä paljon enemmän, kuin mitkään heppoiset hitaat kappaleet. Sitä paitsi tanssilattialla tuli rellestää, ja heiluttaa jalkojaan jokipuolelle, eikä heilua hidasta ympyrää.
Hän pudisteli turhautuneena päätään, joka kääntyi kuitenkin pian katsomaan jälleen Candraa päin, kun kuuli tämän seuraavat sanat:
''Noh, Kapteeni, aijotteko tanssilattialle astua? Tuo myrskyisä tanssimeri on jotenkin niin teidän juttunne, merimies kun olette'', toinen virnisti vielä kysymyksensä perään.

Arvoisa Kultaturpa vain hymähti, vasten toisen virneeseen omalla virneellään:
“Tuo myrskyisä tanssimeri, on myös aivan yhtälailla teidän juttunne, merinainen kun olette”, hän naurahti huvittuneesti. Merinainen, mikä loistokas vitsi!

“Astukaamme siis yhdessä meren märkään syliin!”

//Tulipas nolo viesti : DDDD //