Kohtaloko?

//JELIAA!! Gabriellen kanssa tänne näin, tseh tseh ^^//

Tuo valkohiuksinen ratsasti jonnekkin paikalle. Paljon väkeä, erittäin paljon. Tanssiaiset. Olihan tuo mies toki niistä kuullut, ehkä jopa siksi lattanut hieman paremmat vaatteetkin päällensä, hieman taikavoimiaan apuna käyttäen. Ne olivat ihmeen siistit ja oli tuo muutenkin jotenkin entistä komeamman tai kauniimman näköinen, kummin sen itse halusi mieltää.

Musta hevonen korskui tuon komeuden alla ja pian tuo valkohiuksinen laskeutuikin alas hevosensa selästä, vieden sen rauhallisempaan paikkaan , jonne jätti sen laiduntamaan. Myrkynvihreät silmät kapenivat viiruiksi, ja tuo sipaisi hiuksiaan pois kasvojensa edestä.
Miksi hän oikeastaan oli vaivautunut nousemaan alas hevosen selästä? Hänen piti vain ratsastaa paikan ohi. Jokin kuitenkin veti häntä paikkaa kohti. Jokin. Mies ei vain tiennyt mikä.

"Yasha, pysy siinä. Luultavasti emme viivy kovinkaan kauaa", Raul puhui hevoselleen ja sai jostakin taholta hieman outoja katseista. Naisia ja miehiä meni hänen ohitseen, jotkin tosin kiersivät kaukaa. Raul vain tuhahti tuollaisille, ja silitti hieman hajamielisesti mustaa oria. Kyllä hän luotti hevoseen niin paljon, että tiesi ettei musta lähtisi minnekkään.

Hitain askelin tuo lähti kohti rakennusta. Hän oli hyvinkin varuillaan ja kuulosteli kaikkea tuota hälinää. Ei mitään ihmeellistä ei vaaraa siis. Valkoiset hiukset lehahtivat tuulessa ja myrkynvihreät silmät olivat painautuneet yhä viiruiksi. Musta, samettinen, haltiatyötä oleva viitta myöskin lipui tuon perässä.
Oven suulle päästyään mies tarkasteli ympäristöään. Mitä hän oikein kuvitteli sieltä löytävänsä? Miksi hän oikeastaan halusi yhtäkkiä mennä katsastamaan paikan. Mahtoivat tanssitaidotkin olla hieman ruosteessa.

Mies otti varovasti askelia ja käveli sisään. Tuo pujotteli sellaisista rakosista josta nyt saattoi hyvin mahtua, ja hämmästyi kaikesta tuosta valoisuudesta ja kirjavuudesta. Ne taisivat olla liikaa tuon silmille.
Hän ei tuntenut lähes ketään tuosta sakista, jota siellä näkyi. Mutta jossain kylmän jäätävän sydämensä sopukoissa tuo halusi löytää erään henkilön. Erään henkilön jota ol kaivannut. Hän ei olisi uskonut, että koskaan kaipaisi ketään, yhtikäs ketään.
Jopa demoni oli mieltynyt siihen, eikä ollut sekään ollut oma itsensä viime aikoina. Nytkin se tiiraili valppaana ympärilleen, se ei kehrännyt kuten yleensä. Se ei miettinyt omia ilkeitä ajatuksiaan, eikä halunnut tappaa. Vain löytää jonkun.
Raul itsekin oli tuosta ihan mielissään.
Silti tuo päällepäin näytti hyvin julmalta, kylmältä ja inhottavalta, eivätkä myrkynvihreät viirusilmät tuota näkyä parantaneetkaan.

//Tulipas tönkköä, mutta oli ihan pakko kirjoittaa Raulin herkästäkin puolesta <33//

//Aww, oon oottanut tätä <3//

Haltianeito asteli katukiveystä pitkin. Nuoren naisen yllä oli kaunis mekko, jonka helma ylsi juuri ja juuri polviin. Mekko oli kaunista ja melko ohkaista, vihreän eri sävyissä välkkyvää kangasta. Sen alta pilkotti vaalenvihreää alushameen reunaa. Haltian tuliset hiukset oli kammattu ja ne ryöppysivät valtoimenaan sileinä ja hohtan puhtaina. Haltian jalassa oli tummanvihreät ballerinat, jotka sopivat todella.
Gabriellella oli ollut loistava onni, kun hän oli löytänyt tämän asun erään kartanon roskiksesta. Pienillä paikkauksilla, muutaman rikkinäisen sauman korjaus... Pari käden heilautusta ja keskittymistä ja puku oli kauniimpi kuin alkuperäinen.

Hän oli liikkeellä yksin, sillä kukaan ei ollut pyytänyt häntä tansseihin. Mutta Gabrie-raukka toivoi, toivoi... Vaikka tiesi sen nyt olevan hyödytöntä. Kyllä hän vielä illan kuluessa löytäisi seuraa, siitä hän oli varma.
Nyt haltia saapui talolle, jossa tanssiaisten oli määrä alkaa. Väkeä oli tullut paljon, ja ääni oli sen mukaista. Gabrielle vilkuili ympärilleen hermostuneena, muttei nähnyt ketään, jonka olisi tunnistanut.
Hän päätti mennä sisälle. Joka puolella oli paljon ihmisiä ja haltioita ja vaikka keitä muita. Mutta jossain, aivan kuin unessa, Gabrie huomasi valkoisen pään, valkoiset hiukset... Hätääntyneenä neito räpäytti silmiään, mutta kaikki oli poissa. Hän yritti lähteä juoksemaan siihen suuntaan, missä valkea välkähdys oli näkynyt, mutta siinä tungoksessa, ovista sisään, se oli mahdotonta. Oli vain liikuttava massan mukana, kunnes pääsisi hiukan avarampaan saliin.
"Hei mitä sä hupakko oikeen yrität, hä?" huusi eräs ilkeän näköinen mies hänelle. Haltia oli vahingossa lähes kaatanut tämän ja hätäisesti Gabrielle pyysi anteeksi ja kiiruhti kauemmas miehestä.
Hän ei kaivannut tuon tapaista seuraa lainkaan, ei.
Vihdoin Gabrielle saapui avarampaan saliin, jossa osa väestä oli tanssimassa vasta alkavan musiikin tahdissa. Gabrielle ei voinut tanssia, silä hänellä ei ollut paria, tai mitään muutakaan seuraa. Hän lähti kulkemaan kohti seinustalla olevaa pitkää penkkiä.

//Miih ^^//

Tuo valkohiuksinen puolidemoni jäi hetkeksi paikalleen ja katseli myrkynvihreillä, pahaenteisillä, silmíllään väkijoukkoa. Pari neitoa, vanhempaa ikäpolveakin vielä, sopersivat hälle jotain, luultavasti olivat humalassa.
Ei jaksanut tuo kiinnostua moisista, olisihan miehellä parempaakin tekemistä.

Rakennuksessa oli paljon väriloistoa; värikkäitä asuja, koristeita, ties mitä. Raul ei ollut tottunut sellaiseen joten joutui hetkeksi sulkemaan silmänsä ja miettimään. Myös tuon herkät korvat olivat räjähdyksen partaalla. Miksi tuo oikeastaan edes oli mennyt koko tanssiaisiin?
Raul katsoi jälleen kerran ympärilleen, kun taas avasi silmänsä. Ei ketään tuttua.
Mies ei kuitenkaan viitisnyt edes istahtaa, kun demonikin kuitenkin oli koko ajan varuillaan. Kuka ties sielläkin saattoi lymytä pahanlaisia ihmisiä.

Raul huokaisi ja sipaisi jälleen valkoisia kauniita hiuksiaan. Löytysi inyt vielä se jota hän sinne oli mennyt etsimäänkin. Muuten kaikki olisi turhanpäiväistä. Monta päivää oli tuo puolidemoni vain miettinyt, ollut omissa ajatuksissaan, osittain sen takia oli myös demoni kärsimätön. Vaikka se hallitsikin Raulia suurelta osin, ei se myöskään halunnut toisen olevan allapäin.

Mies oli ollut jo hetken siinä avarammassa salissa, katsonut tanssvia pareja, muutenkin tiiraillut meininkiä. Mies oli jo menettämässä toivoaan, kunnes jostain nuo myrkynvihreät silmät huomasivat tulenpunaiset hiukset, häivähdys kultaa. Rauli silmissä välähti ja tuo kääntyi tarkemmin katsoakseen. Kaunis vihreäpukuinen neito. Mies kohotti kulmaansa ja sulki silmänsä avaten ne uudelleen. Samaisen neidonhan tuo näki.
'Mit...?, tuo kysyi itseltään mielessään ja lähti aivan hitaasti, melkein pelottavan hitaasti kävelemään hahmoa kohti.

Siellä tungoksessa tuo ei kaukaa kovin hyvin erottanutkaan neitosta, mutta lähemmäs päästyään tuo saattoi melkein tunnistaakin. Epävarmahan tämä kuitenkin vielä oli, mutta jokin tuon sisällä yhtäkkiä lämpeni, vaikka Raul ulospäin näyttikin yhä siltä ainaisesti jäätävältä. Tulipunaiset hiukset...
"Gabrielle?" mies sanoi hiljaa, kuin varmistuakseen asiasta. Myrkynvihreiden silmien tarkastellessa neitosta, aika tuntui pysähtyneen. Löysikö tuo vihdoin sen mitä oli niin pitkään kaivannutkin...

//Tönks tönks...Aww...minäkin olen tätä odottanut...kauan! <33//

Gabrielle oli jo melkein saapunut penkin luo. Hänellä oli vaivaantunut olo, ihmiset loivat häneen kummeksuvia katseita. Mitähän hekin mahtoivat ajatella, kun hänellä ei ollut seuralaista? Gabrie halusi olla pieni ja huomaamaton, nämä ihmisten katseet häiritsivät häntä, vaikka yleensä haltia pitikin huomion keskipisteenä olemisesta.
Haltianeito oli jo lähes luopunut toivosta, kun hänen lä*****//en suostu kirjoittamaan tuota kauheaa sanaa, kiitti vaan Salmivaara-unkarihöpperö!// kulki voimakas tunne, vavistus...
Aivan kuin kylmät väreet positiivisina, jokin hyvä ja kutkuttava tunne...
Haltia kuuli voimakkaankin hälinän keskeltä nimensä.
Hitaasti, kuin unessa hän kääntyi.

Valkeat hiukset olivat kauniin hohtavat ja myrkynvihreät silmät olivat kylmät, aivan kuten hän oli olettanutkin. Oliko toisella kauniimmat vaatteet, vai muistiko Gabrie vain väärin?
"Hän on komeampi kuin muistinkaan..." Samassa Gabrielleen iski paniikki. Mutä hän sanoisi? Mitä hän tekisi? Miten tässä pitäisi toimia?
Gabrielle ei onnistunut edes hymyilemään kunnolla. Hän vain seisoi ja katsoi mykkänä Raulia, joka oli vähän matkan päässä.
"Pitkästä aikaa", Gabrie onnistui vihdoin sanomaan käheällä ja hennolla äänellä. Hän oli aivan puristuksissa, eikä tiennyt miten hänen olisi suhtauduttava toiseen... Vaikka hän olikin haaveillut jo pitkään...
Nyt tämän hyvän muiston voimasta haltia onnistui hymyilemään ystävällisesti, muttei näyttänyt sisäistä liekkiä, joka paloi hänen sydämessään.

//Sori lyhyttä ja tönkkö rallaa ^^//

Raul ei juuri sillä hetkellä keskittynyt mihinkään muuhun, kuin vaan ja ainoastaan neitoon jonkin matkan päässä hänestä. Kaikki jotenkin hänen ympäriltään tuntui katoavan. Siinä hän vain katsoi, myrkynvihreillä silmillään, joista saattoi niin hyvin nähdä sen kaiken kylmyyden, kuten yleensä. Silti niissä näkyi myös jokin muukin. Onnellisuusko? Tuo kohtasi jälleen sen, jonka joutui jättämään.
Demonikin melkein tuntui hyppivän ilosta ja se ei ollut ollenkaan tympääntynyt siitä, että Raul oli halunnut löytää tuon punatukkaisen neidon, joka seisoi niin lähellä tuota valkohiuksista miestä.

Miehen ohitse kulki joku ihmisröykkiö, joka töni hieman valkohiuksista. Mies ei voinut pahemmin heistä juuri silloin välittää. Koko olemus oli vain Gabriellen kauneuden lumoissa, mutta sitä ei voinut ulkopuolinen huomata.
Miten neito näytti nyt niin kauniilta? Olihan tuo näyttänyt aikaisemminkin, todella kauniilta, mutta nyt niin lumoavalta, että jopa Raulin kaltainen oli menettänyt sydämensä toiselle.

Toisen sanoessa pitkästä aikaa, niin Raul tyytyi vain hymyilemään, samaisella kylmällä hymyllään, ja jotenkin toispuoleisesti. Mies oli hyvin poissa tolaltaan jossain alitajunnassaan.
Mies ei kuunnellut ollenkaan mitään mitä ympärillä tapahtui, vain katsoi Gabriellea. Antoi myrkynvihreiden silmiensä käydä koko neito läpi, moneen kertaan. Hän ei uskonut ollenkaan, että niin lähellä häntä, seisoi taas tuo tulihiuksinen neito, koko kauneutensa kera.

Tuo valkohiuksinen ei keksinyt mitään sanottavaa. Hieman hermostuneena tuo räpelsi hiuksiaan, jotka olivat jälleen kerran lehahtaneet tuon silmien eteen. Raulin oli pakko myöntää itselleen, että oli onnellinen, kun oli löytänyt Gabriellen. Siitä tuntui olevan niin pitkän aikaa, siitä kun hän ratsasti rannalle ja lähti sieltä tutustuneena, jopa rakastuneenakin Gabrielleen.

"Mukava...tavata", valkohiuksinen mutisi hiljaa, niin että oikeastaan vain lähellä olevat kuulivat ne. Mies hieman häpesi itseään. Eihän tuo yleensä puhunut noin tönkösti, olihan hällä aina demoni auttamassa, mutta nyt jopa demonikin oli menettänyt keskittymisensä.
Taas joku ryysis meni miehen ohitse ja tuo joutui ottamaan pari askelta eteenpäin, jotta ei olisi jäänyt sen alle. Samallahan tuo toki lähestyi Gabriellea.
Sydän pomppasi kurkkuun, mutta tuon kylmä olemus ei kuitenkaan hätkähtänyt. Hän ei suostunut kuitenkaan näyttämään sitä ulospäin, vaikka luulikin että Gabrielle saattaisi sen hyvinkin arvata.

"Mitenkäs sinulla?" Raul kysyi jotenkin erittäin tönkösti omasta mielestään. Miksi hän ei nyt taas osannut puhua.

//Awww..<33//

Haltian ihoa kihelmöi, kun hän kuuli miehen puhuvan. Ääni oli juuri sellainen, kuin hän oli muistanutkin. Gabrielle ei voinut peittää aivan kokonaan sitä iloa kuulla tuo, hänestä niin kaunis, ääni.
Mutta kun mies kysyi kuulumisia, Gabrie ei keksinyt mitään erityisempää.
"Ihan hyvin minulla on mennyt..." hän sanoi hiukan hätäisesti ja kääntäen katseensa lattiaan. Hän tunsi poskiensa helottavan hennon punaisina.
"Ääh", Gabrie tuhahti nolostuen vielä enemmän. "No, oletko tehnyt mitään kummempia? Luulin ettet tulisi tänne", hän sopersi, toivoen ettei toinen pitäisi häntä tyhmänä.
Hän vilkuili salaa Raulia. Taas kerran nolostuneen oloisena Gabrielle suoristi mekkonsa helmaa.

Gabrielle ei keksinyt mitään sanomista. Hänestä tuntui niin omituiselta. Raul oli niin kaunis, ja hän tuskin malttoi olla koskettamatta tätä. Mutta Gabrie esti itseään.
Hetken mielijohteesta hän käännähti ympäri hameen helmat hulmuten ja käveli ripein askelin läheisen pienen pöydän luo, jonka ympärillä oli viisi tuolia.
Yhdellä tuoleista istui kalpea haltiamies, jolla oli sysimustat hiukset, saman väriset viikset ja pitkä musta parta. Hän oli pukeutunut tummaan kaapuun ja hänen silmänsä olivat niin tummat, ettei Gabriellen tehnyt enää mieli katsoa häneen enää ollenkaan.
Toisella puolen pöytää istui nainen, ehkä nymfi tummahkosta ihosta päätellen. Nainen näytti olevan omissa ajatuksissaan, hän katseli tanssilattiaa kohden ja heilutteli toista jalkaansa. Hänellä oli ruskeat ja kiiltävät, olkapäille yltävät hiukset, jotka olivat kiharalla.

Gabrie ei tuntenut heitä, eikä hän tiennyt, miksi oli lähtenyt Raulin luota pois. Nyt haltianeitoa tuijotettiin kummastuneena. "Jumalat ovat kironneet minut, kun näin huono onni minua seuraa! Miksi kummassa jätin Raulin? Äh, olen aivan sekaisin..."
Gabrie pudisti päätään ja pyysi anteeksi, siepaten yhden tuoleista mukanaan. Hän kiiruhti tuoli kädessään seinustalle ja asetti tuolin siihen, seinää vasten.
Haltianeito tiiraili Raulia, muttei huomannut tätä missään.
Hän huokaisi raskaasti ja noski jalkansa tuolille painaen sitten päänsä polviaan vasten.
"Voi minua tyhmää!" Gabrie ajatteli lyöden itseään kädellään päähän.

//O_o //

Raul katseli tuota neitoa edessään, aivan kuin oli katsonut jokunen aika sitten rannalla. Jokin tuon sisimmässä hyppi riemusta, nähdessään Gabriellen uudestaan, mutta hän ei silti ollut vielä varma tästä. Puolidemonin myrkynvihreät silmät kääntyivät hitusen verran ylöspäin, ja tuo katsahti kattoon, mutta sitten kun hän taas kuuli neidon äänen, niin katse siirtyi melkeinpä välittömästi Gabrielleen.
Puolihaltia nyökkäsi, kun kuuli että toisella on mennyt ihan hyvin.
Kysymyksen kuullessaan tuo hieman jäi miettimään vastausta, mutta tokaisi sitten:
"Noh, emme oikeastaan mitään fiksua. Emmekä oikeastaan tiedä miksi tulimme tänne näin."
Nyt tuo vasta itsensä tyhmäksi tunikin, sanoessaan lauseensa.
'Tollo' huusi demoni hänen sisässään.
Gabrielle näytti niin kauniilta. Olisi Raulinkin tehnyt mieli vain halata toista, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan viitsinyt, kun väkeäkin oli niin paljon ympärillä.

Juuri, kun mies oli avaamassa suutaan, niin Gabrielle singahtikin jo pois. Valkohiuksinen mies joutui pakostakin nostamaan toista kulmaansa ja ihmettelemään. Oliko hän sanonut jotain pahasti, se tästä vielä puuttuikin.
'Tyhmä, tyhmä, tyhmä!' demoni huusi yhä uudestaan ja uudestaan, joka sai Raulin myrkynvihreät silmät muuttumaan viiruiksi ja yhä pelottavimmiksi.
'Jooh, ole nyt vain hiljaa...', tuo valkohiuksinen puhui omassa mielessään demonilleen, mutta tiesi että demoni olikin oikeassa. Tyhmähän olikin. Miten hän saattoikaan vaan taas saada Gabriellen pois luotaan.

Hän katseli toivottomana ympärilleen, ja huomasikin Gabriellen menevän istumaan jonnekkin erään toisen miehen viereen. Tuli syttyi tuon sisimmässä, mutta silti hallitsi kiukkunsa. Eihän toki Gabriellelle mistään kiukkuinen ollut, mies vain tulistui hirveän nopeasti, mutta ei sitä päällepäin näyttänyt.
Hiljaisin askelin tuo käveli väkijoukon läpi, oven suulle, joka oli auki, että vieraat pääsisivät vielä sisään, ja ulos toki myös. Vieraita ei vain oikeastaan enää tullut. Kaipa melkein kaikki jotka juhliin tulossa olivat, olivat jo tulleet.
Myrkynvihreät silmät tiirailivat tähtitaivasta.
Miten hän pysytyi aina karkottamaan kaikki luotaan.
Nyt nuo silmät eivät olleet oikeastaan niin kylmät, ehkä enemmänkin surulliset. Olihan puolidemonillakin tunteet, jotka saattoivat satuttaa aivan yhtä lailla häntäkin, kuin ketä tahansa muuta.

Kyllhänä tuosta ulkomuodosta silti huokui kylmyyttä, ja sitä inhottavauutta mitä yleensä. Ehkä se oli hänen kirouksensa, ehkä hän sai siten jopa Gabriellen pois luotaan. Mies astui täysin oven ulkopuolelle ja jäi nojaamaan ulkoseinää vasten, hieroen kasvojaan käsillään. Hän todellakin rakasti neitoa, koko sydämestään.

//: DD//

Hetken Gabrielle vielä viipyi tuolilla istuskellen omissa mietteissään. Mutta tuoli oli kova, ja häntä ei huvittanut istuskella siinä, kun Raul oli täällä...jossain.
Haltianeito hypähti tuolilta pois ja katseli salia. Väriloisto oli häikäisevä, mutta missään ei näkynyt vilaustakaan yhdestä ainukaisesta valkoisesta hiuksesta.
Nuoren naisen silmiin kohosi kyyneleitä, niin surkealta hänestä nyt tuntui.
"Mutta Gabrie! Piristyhän nyt, et ole menettänyt vielä mitään! Mitähän Raulkin sanoo, jos näkee sinut, Gabrielle-Ilenen itkeneenä ja silmät turvonneina? Nyt nainen, aasento! Ja liikettä niveliin fletku!" Gabrien sisäinen asenne komensi häntä.

Gabrielle lähti hitaasti ja katsellen vauhkosti ympärilleen kävelemään. Yllättäen hänen silmissään välähti valkoista, jossain oven suunnassa.
Haltia lähti astelemaan kohti ovea, mutta kiersi tahallaan kauempaa, jotta voisi ensin hieman vakoilla, miksi Raul oli mennyt ulos, jos se nyt edes oli Raul.
Hitaasti hiipparoiden hän kurkisti suuren oven reunalta ulos. Raul oli siinä nojaten seinää vasten.
Tähtien alla ja muutaman katulyhdyn valossa Gabrielle näki kauniit hiukset, Raulin.
Mutta juuri kun haltianeito oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta mennäkseen puhumaan hänelle, saapui Kääkkä.
Sillä oli karmivat punaiset korkokengät ja nahkatakki, ja sen hiukset olivat mustat ja rajusti kerrostetut.
"Hei poju", se sanoi Raulille. "Eikö sinulla ole tyttöä? Tule mun kanssa sisään", ja sen katseessa oli karmivaa viettelyä ja tekohymyilyä.
Gabriellen sisällä kuohahti voimakas kuumuus.
"Miten tuo Kääkkä julkeaa! Mutta... Jos Raul tunteekin hänet? Jos minä en ollut hänelle se oikea..."
Gabrielle lähti yllättäen marssimaan kohti Kääkkää ja Raulia.
Muristen haltia katseli vihaisesti Kääkkää, joka oli selvästikin virnuileva hevosvaunujen kuljettaja.

"Minä..."
Gabrielle aloitti vihaisesti, mutta kompastui suutuksissaan rapuun, joka oli lähtenyt muuttomatkalle. Haltianeito kaatui rähmälleen aivan Raulin kenkien eteen.

//Hee hee. Ihan seko koko homma : P //

Raul oli ihan omissa oloissaan. Jotenkin tuntui niin yksinäiseltä. Taas kerran hän oli niin yksin, tai olihan hällä demoninsa. Mutta ei se tuntunut samalta, kuin olla jonkun kanssa, johon voi oikeasti katsoa, tuntea...
No, ihan kuin hän ei tuntisi demoniaan tai saatikka sitten näkisi sitä aina kuin silmänsä sulki.
Silti hänestä tuntui pahalta, kun oli jälleen karkottanut Gabriellen.
Miten hän osasikaan sen niin tavanomaisen hyvin.

Myskynvihreät silmät katsahtivat ovenraosta sisään ja hän yritti nähdä missä Gabrielle mahtoi olla, mutta nyt ei hänen silmiinsä osunut tuota neitoa, kauniissa leningissään. Demoni vain naureskeli tyhmänä tuon sisässä, oikeastaan se ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, tuon Raulin tyhmyydelle.
No, Raul sai kuunnella sitä siinä koko ajan. Alkoihan valkohiuksista jo hieman tympäistä ja tuo murahtikin, vahingossa ääneen, jolloin sai muutaman ihmisen katseen kohdistumaan outona itseensä.
"Ole jo hiljaa."
Ei tuo kuitenkaan välittänyt siitä yhtään mitään, miksi olisi pitänyt.

Pian Raul huomasi että hänen jalkojensa ohitse laahusti rapu. Outo ilme kohosi miehen kasvoille. Mitä tuollainen rapu teki täällä? Demoni sai taas naurukohtauksen, kun oli sekin nähnyt ravun. Raul ei kiinnittänyt siihen enää mitään huomiota vaan käänsi katseensa naiseen, joka paikalle oli pelmahtanut.
Kulma kohosi hienoisesti ja demoni vain joutui pidättelemään nauruaan enemmän. Kuten myös Raul. Hänen mielestään tuo edessään oleva nainen, ei ollut mikään kaunis.
Sitten kun tuo alkoi puhua. Myrkynvihreät silmät muuttuivat täysin viiruiksi.
"Öh, kyllä meillä on...tuotaah" Raul sopersi ja seuraavaksi huomasikin Gabriellen, tuon kauniin olemuksen. Mutta toinen näytti olevan vihainen.
Myös tämä Kääkkä oli huomannut neidon ja alkoi nauraa, kun Gabrielle lensi nurin aivan miehen jalkojen eteen.
"Gabrielle...sattuiko sinua?" valkohiuksinen sanoi, ja ennen kuin meni auttamaan edessä makaavaa neitoa ylös, potkaisi sydämettömästi ravun pois, niin pitkälle ettei sitä enää näkynyt.

Sitten tuo loi inhottavan jäätävn katseensa Kääkkään.
"Mitäs hirnut siinä kuin hevonen", Raul murahti ja auttoi Gabriellen pystyyn.
Taas sydän hyppäsi kurkkuun asti.

//Repesin tuolle ravulle xDD//

Gabrie tunsi taas kerran nolaavansa itsensä, ja tunnetta lisäsi vielä hirnuva nauru, jonka aiheutti Kääkkä.
Kuitenkin suuttumus häntä kohtaan laantui, kun Raul niin huolehtivasti kysyi miten hän voi. "Siitäs sait, Kääkkä. Tuo mies pitää minusta enemmän kuin sinusta!"
"Ei tässä mitenkään..." Gabrielle aloitti sanomaan, mutta yrittäessään nousta, häneltä karkasi tuskaisa henkäys. Raulin huomion saaminen oli vaatinut veronsa.
Gabrien kävi sääliksi rapua, johon hän oli kompastunut. Raul oli potkaissut sen jonnekkin ja haltia jäi hetkeksi miettimään, näkisikö enää koskaan tuota rapua. Olihan tuolla olennolla ollut merkittävä osa tässäkin tapahtumassa.
Gabrien sisimmässä oli ihana tunne, kun Raul auttoi hänet hellästi ylös. Saipahan mokoma miesten havittelija Kääkkä pitkän nenän. Hetkeksi hänen ja Raulin katseet kohtasivat, Gabrien sammalen ja Raulin myrkynvihreät silmät.

"Mentäisiinkö Raul...tuota noin, jonnekkin muualle?" Gabrielle kysyi yrittäen saada miehen käsittämään, ettei halunnut olla Kääkän lähellä. Hermostuneena hän heilautti tulimaisia hiuksiaan ja niitten kulta välkähti.
"Minnehän teillä nyt noin kova kiire on?" Kääkkä kysäisi Raulilta, kuin Gabriellea ei olisi ollutkaan. Nainen maiskautti suutaan paheksuvasti, kun Gabrielle tarttui Raulia käsivarteen ja lähti vetämään häntä takaisin ovia kohti.
Mutta ei, haltianeito ei päässyt vieläkään eroon Kääkästä. Se tarrasi myös Raulin ranteesta. Kääkän ote oli puristava ja sen pitkät punaiset kynnet painuivat Raulin käteen.
"Sinä mokoma kääkkä, irrota otteesi! Hän on minun!" Gabrie huudahti vihoissaan ja vetäisi Raulia lujemmin kohti ovia.
Mutta silloin Gabrien vielä kipeähkö jalka petti ja hänen otteensa heltisi Raulin kädestä. Haltianeito lysähti istualteen kiviseen maahan ja katsoi ensin ilkeästi Kääkkään ja sitten anovasti Rauliin.

//Hee hee, kääkkä!//

Raul oli melkein onnensa kukkuloilla nähdessään tai oikeastaan kohdatessaan Gabriellen katseen, mutta tuo vieressä hohottava Kääkkä osasi todellakin olla raivostuttava. Jos Kääkkä todellakin kuvitteli saavansa raulin, niin se jäi kuvitelmaksi.
"No hyvä..." valkohiuksinen sanoi hiljaa, niin että vain Gabrielle kuuli sen, ja hymyili tutulla jäätävällä hymyllään neidolle. Hän kyllä tiesi, että neito toivottavasti tiesi, ettei se ollut ollenkaan loppuen lopuksi ilkeä hymy, vaikka siltä näyttikin.
Myös Raul alkoi hetken päästä miettimään olikohan ollut ravulle turhan kovakourainen. Mutta sitten kun nuo myrkynvihreät silmät katsahtivat kauemmas horisonttiin, niin tuo saattoi nähdä pienen ravun matelevan siellä.

Juuri kun Raul oli avaamassa suutaan, niin Gabrielle kerkesikin ensin. Mies oli juuri nyökkäämässä ja toteamassa, että he tosiaan voisivat mennä jonnekkin muualle. Että Gabrielle silti osasi olla kaunis, nuo tulenomaiset hiukset, niiden kaunis kulta. Raul ei varmaan unohtaisi niitä koskaan.
Mutta juuri kun tuo oli ottamassa muutaman askeleen poispäin, niin Kääkän ääni pysäytti heidät.
Raul ei kuitenkaan kerennyt sanomaan mitään, kun Gabrielle jo ottikin häntä kädestä kiinni ja oli vetämässä oven suuntaan. Minne tuo oikeastaan halusikin mennä.

Valkohiuksinen kerkesi jo huokaisemaan hetkeksi helpotuksesta, kunnes Kääkkäkin tarttui häntä ranteesta. Punaiset kynnet kirpaisivat iholla inhottavasti ja Raul oli jo menettämässä hermojaan, todellakin menettämässä.
Valkohiuksinen tunsi melkein repeävänsä kahtia, kun Gabrielle riuhtaisi häntä omaan suuntaansa ovia kohti.
Myrkynvihreät silmät painuivat taas täysin viiruiksi, kun hän huomasi Gabriellen lentävän maahan. Ja Kääkkä vain nauroi eikä päästänyt irti.
"Älä kuule rupea pelleilemään kanssamme, se oli varoitus", mies murahti Kääkälle, hyvin hyvin jäätävään sävyyn ja tuon hiukset alkoivat yhtäkkiä muuttumaan tummemmiksi. Ja silmät vielä myrkyllisimmiksi.

Tuo riuhtaisi kätensä irti Kääkän otteesta ja käveli Gabriellen luo, hymyillen toispuoleisesti.
"Oletko nyt ihan varmasti kunnossa?" mies kysäisi hiljaa ja veti Gabriellen ylös, aivan itseään vasten ja kääntyi sitten Kääkkää kohti, hiukset nyt melkein mustina. Äänikin kuulosti ihan erilaiselta.
"Älä leiki meidän kanssa", tuo totesi Kääkälle, mutta sitten katsahti varvoaisesti punahiuksiseen.
"Älä pelkää...kunhan pelottelemme tuota", Raul sanoi hiljaa, melkeinpä jopa lempeästi, ja silleen ettei Kääkkä ainakaan kuulisi sitä. Nopeasti tuo sipaisi muutamia hiussuortuvia Gabriellen kasvoilta.
Hiukset alkoivat näyttämään vähitellen taas valkoisilta ja silmät tavanomaisilta myrkynvihreiltä.

Jossain kauempana rapukin luikerteli maassa.

//Rapu-parka : DD//

Gabrielle hymyili Raulille, kun tämä auttoi hänet ylös vahvoilla käsillään. Gabriellen hymy hyytyi, kun hän näki Raulin vasta äsken valkoisten hiuksien olevan nyt lähes mustat.
Hyvät puolet olivat kyllä siinä, että Kääkänkin hymy hyytyi. Se sähisi ilkeästi ja sanoi:
"Hyvä on poju, minä häivyn" sitten se sanoi vielä Gabriellelle "Sinä voitit tämän erän, mutta ottelun voittaja on vielä selvittämättä!"
Kääkkä päästi kaamean räkätys naurahduksen, huikkasi "Adios!" ja häippäisi paikalta kohti synkkiä hevosvaunuja.
Gabrielle värähti, kun Raul veti hiussuortuvia hänen kasvoiltaan.

Haltianeito katsahti ylös tähtiin ja siellä ne kaikki olivat, vilkkuen ja välkkyen, maailman äärin saakka.
Mutta ei hän kauaa viitsinyt tuijotella ylös, sillä hän oli alhaalla ja niin oli Raulkin.
"Hmm. Tuota, voidaanko me mennä nyt sisälle?" haltia kysyi arasti hiljaisella äänellä, kääntäen kirkkaat silmänsä Rauliin.
Ei hänen ollut kylmä, mutta hän kaipasi jo takaisin saliin ja ihmisten keskuuteen. Ja hän halusi tanssia, syödä, juoda, juhlia...

Haltia otti kevyesti Raulia kädestä ja johdatti tätä hellästi kohti salin ovia. Väki oli kerääntynyt salin toiseen päähän, josta päästiin ruokailusaliin. Ilmeisesti sinne oli juuri tuotu ruoat, sillä ilmassa leijaili herkullinen tuoksu.
Gabrielle haisteli ilmaa ja hymähti mielissään. Ei hänen vielä ollut nälkä, mutta ehkä sitten, kun enempi tungos olisi laantunut...
"Oletko hyvä tanssija?" Gabrielle kysäisi kävellessään rauhallisesti salin kiiltävää lattiaa pitkin.

//Miih : )//

Raul tunsi hänkin hienoista voitontunnetta, kun oli saanut Kääkän lähtemään. Onneksi lähtikin, muuten mies olisi menettänyt viimeisenkin rippeensä hermoistaan. Lähellä se oli jo ollutkin, sillä miehen demoni puoli alkoi pikkuhiljalleen tulla esiin, mutta nyt kun raivostus alkoi häipyä, niin mies näytti taas aivan tavalliselta itseltään, kera valkoisten hiuksiensa ja myrkynvihreiden silmiensä kanssa.
Tuon demoni hyppi reimuissaan sisällänsä ja olihan sekin ihan mielissään, kun Kääkkä oli lähtenyt ja Raul sai vihdoin olla vain ja ainoastaan Gabriellen kanssa.

Toisen kirkkaat, kauniit vihreät silmät, jotka eivät todellakaan olleet samaa luokkaa mitä Raulin jäätävät ja kylmät silmät, saivat taas jälleen puolihaltian sydämen hypähtämään, kun heidän katseensa jälleen kohtasivat. Niin lähellä Gabrielle häntä vielä oli.
"Hmm. Tuota, voidaanko me mennä nyt sisälle?" Gabriellen ääni kuului viereltään ja valkohiuksinen nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Häntäkään ei liiemmin huvittanut olla ulkona. Ties vaikka se kauhistus palaisi.
"Mennään vaan", mies kuitenkin tokaisi vielä, ja sai sitten tuntea kädellään Gabriellen lämpimän käden, joka lähti johdattelemaan häntä, kohti ovia ja tanssiais salia.

Kiiltävä lattia, sen kiiltävä pinta...Ne saivat Raulin muistamaan oman isänsä hienon palatsin, jonka lattioita oli kerran kävellyt. Hän kuitenkin heitti tuollaiset ajatukset peränurkkaan ja jätti ne sikseen. Mitäpä sitä turhaan ajattelemaan vanhoja.
Gabriellen ääni sai Raulin hieman värähtämään ja kääntämään katseensa punahiuksiseen neitoon vierellään.
"Öh, kohtalainen" mies mutisi vastaukseksi, mutta tuon kasvoilla loisti silti hienoinen hymy.
"Emme ole tanssineet pahemmin." Tuo vielä lisäsi.
Kyllä hän nyt jonkinnäköisesti osasi tanssia.

Sydän löi jokseenkin liian lujaa, mitä Raulilla yleensä. Gabrielle sai sen aikaan. Toisen viehättävä olemus punaisine hiuksineen päivineen. Toinen oli kaunis, erittäin kaunis.
Myös valkohiuksinen saattoi haistaa ruuan, jonka ihana tuoksu leijui ilmassa houkuttelevana. Varmaankin tavallinen tarjoilupöytä, kera ihanien pienien herkkujen.
Musiikkina soi juuri silloin jotakin ihanan hidasta ja osa pareista oli tanssimassa, rauhallisesti.
"Saammeko pyytää sinua tanssimaan?" Raul uskaltautui kysymään ja katsahti hieman lempeämmällä ilmeella Gabrielleen, kaikki se lempeys mitä mies sai itsestään irti, se kaikki oli tarkoitettu vain ja ainoastaan tuolle hänen vieressään olevalle neitoselle.

//Aww<33//

Haltia tuskin uskoi korviaan. Raul pyysi häntä tanssimaan!
Gabriellen kasvoille syttyi kaunis hymy ja innostunut katse, mokoma pikkulapsonen kun sattui olemaan aina välillä.
"Joo, siis että juu, tai että, olisi todella mukava tanssia!" Gabrielle sai vihdoin sanotuksi ja hymyili vielä enemmän. Hän siirtyi hieman keskemmälle, paikkaan jossa oli reippaasti tilaa.
Musiikki oli haltianeidon mieleen. Se oli rauhallista ja helposti tanssittavaa, eikä laisinkaan pitkästyttävää.
Olihan siitä kyllä jo aikaa, kun hän viimeksi oli tanssinut, mutta eivätköhän askeleet jo pian palautuisi mieleen. Ja kyllähän hän oppisi nopeasti uudet askeleet, kyllähän hän oppi ammatissaankin jatkuvasti jotain uutta. Ja olihan Raul häntä auttamassa.

Haltia laski toisen kätensä Raulin olkapäälle. Raul oli hieman pitempi Gabriellea, mutta niin oli haltiasta hyvä. Gabrien silmissä välähti tuikkiva katse, salaperäinen mutta iloinen. Hänen sieville kasvoilleen tuli onnellisuuden lisäksi myös jotain muuta, odotusta.
Haltianeito tunsi itsensä ujoksi, odotti vain, mitä Raul tekisi nyt. Hän siirtyi hieman lähemmäs Raulia, odottaen tämän ensimmäistä tanssiaskelta, johon hän voisi vastata.

Kenenkään huomaamatta, kaukana Raulista ja Gabriellesta, sisään asteli pieni rapu, jonkä kuoressa oli tumma lommo. Kiukkuisena ja hieman pyörällä päästään se heilautti toisen saksensa ilmaan ja napsautti sitä. Ääni oli uhkaus ja koston julistus.

//Ooh, ravun paluu <3//

Tuo valkohiuksinen, myrkynvihreine silmineen hymyili, tavanomaisella jäätävällä hymyllään, nähdessää Gabriellen suloisen, sydäntä lämmittävän hymyn ja innostuneen katseen, kuin pienellä lapsella. Raul vain hieman sätti itseään, sisällään, kun ei osannut olla yhtään lempeämmän näköinen, tai ehkä vähän, rakkaansa lähellä.
Demoni oli taas ruvennut nukkumaan, jättänyt Raulin ja Gabriellen rauhaan, se kehräsi jälleen hiljaa tyytväisenä, ei jaksanut kiinnostua maailman menosta. Tällä kertaa se oli ihan omasta tahdostaan halunnut auttaa Raulia, mutta se olikin melko ihmeellistä tuolta pimeän olennolta. Raul kiitti sitä hiljaa mielessään, ennen kuin taas kiinnitti jäisen katseensa suloiseen neitoseen edessään, ja hymyili tälle.

Mies ei sanonut mitään, seurasi vain Gabriellen perässä hieman keskemmälle, ja onneksi siinä olikin enemmän tilaa. Muutamia pareja tanssi heidän lähistöllään, mutta Raul ei jaksanut kiinnostua muusta, kuin tuosta tulihiuksisesta.
"Siitä on pitkä aika, kun olemme viimeksi tanssineet", mies mutisi hiljaa, hymyillen, ja yritti muotoilla sanat niin, että Gabrielle saisi edes jotakin tolkkua. Mieshän kun puhui monikon kolmannessa muodossa ja välillä se saattoi kuulostaa tyhmältäkin.
Puolihaltia tunsi käden olkapäällään, ja valkohiuksinen mies ensin sipaisi valkoisen haituvan pois kasvojensa edestä, etsi toisella kädellä Gabriellen toisen käden ja toisen taas ujutti neidon vyötärölle, vetäen neitoa yhä lähemmäs itseään ja katsahti noihin kauniisiin sammalen vihreisiin, tuikkiviin silmiin ja kuunteli musiikkia. Tuon myrkynvihreät silmät tarkastelivat Gabriellen silmiä ja miten mies taas rakastikaan toisen, jotenkin niin salaperäistä katsetta.

Musiikki, se jatkui yhä hiljaisena ja rauhallisena, jota olisi todellakin helppo tanssia. Mies otti muutaman askeleen, ja jatkoi hitaasti rauhallisin askelein, jotta Gabrielle varmasti pysyisi mukana. Eiväthän ne nyt varmaankaan ihan oikeanlaiset tanssiaskeleet olleet, mutta hän ei siitä välittänyt, hänellä oli nyt vain rinnallaan Gabrielle, ja se oli valkohiuksiselle puolidemonille kaikkein tärkeintä.
Pian tuo kuitenkin pääsi siroin askelinsa tanssiin kunnolla mukaan ja siinä ei tuntunut olevan enää mitään vaikeaa.
"Tiedätkö, olet niin kaunis..." mies kuiskasi neidon korvaan ja katsoi tätä myrkynvihreillä silmillään joista saattoi erottaa hienoisen väläyksen lempeyttä.

Raul ei tietenkään huomannut sitä rapua, jota oli potkaissut, niin kaukana se vielä oli, vaikka saattoi kuulla pienen napsahduksen, mutta arveli sen vain olevan pullo, jonka korkki pamautettiin pois. Mies ei osannut odottaa, rapua, kera kostoinensa.

//Awww...Rapu palasi<33 Aww, se kyllä on muutenkin : DDD//

Haltia hymyili Raulin puheille. Kuulosti kyllä melko mielipuoliselta, kun mies puhui monikkomuodossa, mutta kaipa siihenkin tottuisi. Gabrielle kyllä huomasi, miten mies yritti näyttää hellyyttään, välittämistä. Vaikka aina kylmä kuori olisi olemassa, se voisi haalistua, muttei koskaan lähteä kokonaan.
Musiikki pysyi rauhallisena vaikka kappale vaihtui. Jossain lauloi naissolisti sopraano äänellään. Kaunista. Gabrie kohottautui ajatuksistaan takaisin juhlaan. Huomaamattaan hänkin oli alkanut "tanssia", kun Raul otti aloitus askeleet.
"Yllättävän helppoa, vaikka luulin sen olevan..." Gabriellen päässä pyöri ajatuksen kappaleita kuin pilviä. Mutta ajattelu ei häirinnyt lainkaan, vaikka saattoi se toki häiritä Raulia. Tanssi sujui kuin … no, tanssi. Haltianeito osasi askeleet ja niin näytti parikin osaavan, kun ei astunut varpaille.

Yllättäen orkesteri lopetti soittamisen. Gabrielle lopetti tanssimisen mutta pysyi Raulin lähellä.
”Aih!” Väkijoukosta kuului ihmettelevää ja hämmentynyttä supinaa. Huuto toistui nyt, mutta huutajana oli joku muu. Kummeksuva mutina levisi ympäri tanssisalia.
”Mitä täällä tapahtuu, näetkö sinä jotain?” Gabrielle kysyi Raulilta liittyen hänkin ihmetteleviin ”rouviin”. Hän pälyili ympärilleen ja kummasteli.

Orkesterin luona oli hämminkiä. Pieni ja lommoselkäinen rapu näpäytteli ilkeänä saksiaan ja näppäsi taas yhtä soittajista. Poika huudahti ja jäi pomppimaan yhdellä jalalla.
Väki loittoni ravusta, joka seurasi heitä yhtä nopeana ja katosi väkijoukon keskelle etsimään Raulia, joka tunnettiin nykyään rapujen keskuudessa lisänimellä ”Ravun lennättäjä”.
”Sak sak, näpsyti näp näp!!” ***

Gabrielle irrottautui Raulista, ihmiset liikehtivät heitä kohti, ja heidänkin olisi siirryttävä massan mukana. ”Rapuja, rapuja” – kuiskauksia kiiri heidän ympärillään, ja väkeä tulvi sisään muista saleista, katselemaan mitä tapahtuisi.
Ruokailusalista tuli myös henkilö, joka näytti ehdottomasti Kääkän sukulaiselta ja Gabriellea ahdisti.

//Ihanaa <3 RaPUJA//




***
”Rapu-veljeni, tulkaa! Meitä on loukattu ja lennättäjät kärsivät!” –Käännös rapukielestä.

Raul yritti tanssia mahdollisimman hyvin koko ajan ja olla astumatta Gabriellen varpaille, se nyt hänen viimeinen tekonsa sitten vasta olisikin, jos niin tekisi.
Neito, hänen parinsa, oli hyvin hiljainen, joten ei Raulkaan viitsinyt pölöttää siihen mitään sen ihmeempiä. Hiljaisuus todellakin oli välistä hyvästä, eikä miestä edes haitannut se, että neito oli vajonnut omiin ajatuksiinsa.
Myrkynvihreät silmät kävivät muutamaankin otteeseen läpi koko salin ja sen tanssijat. Kaikilla näytti olevan hauskaa, niinkuin kuuluikin ja nyt ei edes tuo puolidemonikaan enää halunnut lähteä pois, ei sen jälkeen, kun oli löytänyt jälleen rakastamansa neidon.
Ja siinä, siinä he nyt tanssivat. Gabrielle oli jotenkin jälleen niin lähellä häntä. Ja elämä oli ihanaa.

Hetken päästä, kuuluikin jostain joku outo "Aih!!" huudahdus, joka toistui hetken päästä, jonkun toisen huutamana.
Ihmiset tuntuivat alkaneen hämmästellä tapausta, niinkuin myös Gabrielle, joka sittemmin sanoikin:
”Mitä täällä tapahtuu, näetkö sinä jotain?”
Raul pudisti päätään ja kummasteli nyt hänkin. Mitä ihmettä?
"Emme näe yhtään mitään", mies murahti hetken päästä ja hieman pidempänä koitti katsella ympärilleen, mutta missään ei ainakaan vielä näkynyt mitään.

Sitten jotakin poikaa napattiin jalasta ja poika jäi pomppimaan yhdellä jalalla. Vasta sitten Raulin myrkynvihreisiin silmiin osui lommoselkäinen rapu --sama jota hän oli potkaissut.'No voi helvetti', mies kirosi mielessään, kun näki miten rapu vihaisena liikutteli saksiaan ja lähti sitten tulemaan heitä kohti, mutta katosi sitten väkijoukon sekaan.
"Gabrielle", valkohiuksinen sanoi yhtäkkiä, hieman hymyillen ja otti neitoa kädestä, "tuotaah...täällä on...rapuja."
Valkohiuksinen hymyili jotenkin mekaanisesti ja yritti samalla etsiä katseellaan rapua, mutta he joutuivat pian väkijoukon sekaan, kun liikehdintää alkoi olla jo sen verran paljon.

Jostain kuului kuiskutuksia ravuista. Raul kuuli ne erittäin selvästi, mutta miksi juuri rapuja. Hän ei pitänyt kummiskaan ravuista niin paljoa. Niillä oli inhottavat sakset, ja Raulin pitäisi vielä olla mies.
Hän kuitenkin yritti pysytellä lähellä Gabriellea, varsinkin nyt, kun huomasisaman Kääkän sukulaisen.
"Voi ei...ei noita" mies huokaisi hiljaa ja katsahti sitten myrkynvihreillä silmillään neitoa.

//RAPUJA RAPUJA<3 Raul ei tykkää ravuista : DDD//

"Hmm? Rapuja, aivan..." Gabrielle toisti poissaolevana. Mikään ei nyt jaksanut kiinnostaa häntä, paitsi Kääkän sukulainen, joka hetkeksi oli palannut näkyviin ja tiiraili ilkeänä ja räpytteli ylipitkiä ripsiään. Hyh että!
Haltia puristi Raulin kättä, mutta uppoutui sitten taas omiin aatelmiinsa, jotka kuhisivat Kääkkiä ja Rapuja.

Lommoinen rapu käveli sivuttain, rapumaisesti naksahdellen. Se mutkitteli ihmisten jaloissa ja ne, jotka sen huomasivat kiljaisivat ja astahtivat kauemmas. Mutta pitkät hameet ja jalkameri antoivat rutkasti suojaa ravulle.
Ja nythän ei ollut kyse vain yhdestä ravusta.
Niitä tuli lisää, ehkä kaksikymmentä- ne kaikki olivat teroituttaneet saksensa ja jännittyneinä ne napsauttelivat niillä ilmaa. Ne olivat hyvin kiihtyneitä ja etenivät järjestelmällisen varmasti. Ne soluttautuivat ihmisten jalkoihin -

"HUOMIO! Huomio huomio!" kajahti naisen ääni. Se oli kuuluva, Gabrie näkikin kauempana naisen, joka oli käärinyt rullalle pahvia ja saanut näin aikaan torven. Nainen kuulutti torveen huutaen ja tämän ääni kajahteli ympäri salia saaden ihmiset (ja ravut) pysähtymään hetkeksi.
"HUOMIO! Älkää saapuko tanssi saliin, kiitos! Rapuvaara! Toistan, rapuja on tanssisalissa! Hyvät rouvat ja herrat, pyydän teitä olemaan panikoimatta ja poistumaan rauhallisesti joko ruokasaliin tai oleskelusaliimme! Uloskäynti on vasemmassa nurkassa, olkaa hyvä ja poistukaa rauhallisesti! Ei paniikkia, tilanne on täysin hallinnassa, koulutetut Rapuyksiköt ovat jo etsimässä rapuja, kiitos!" Nainen huusi naama punaisena ja niin lujalla äänellä kuin keuhkoista vain lähti.

"Raul tule!" Gabrielle sanoi kimakalla äänellä. Ei hän rapuja pelännyt vaan Kääkkää, joka tosin ei olut sama kuin ulkona. "Mentäisiinkö, hmm, syömään?" Hän sanoi nyt rauhallisemmin ja hillitymmin. "Minun on jo hiukan nälkä", haltia vielä lisäsi vakuutteluksi. Ruokasali oli kaukana Kääkästä.
Gabrie huomasi miehiä, joilla oli kummalliset, täysin siniset vaatteet. He olivat ilmeisesti kuuluttaja naisen tarkoittamia Rapuyksiköitä. Miehet etsivät rapuja, voi niitä ressuja.

//Hiih outooh : D//

Tuntui jokseenkin niin hyvältä, kun Gabrielle oli siinä hänen vierellään, puristi häntä kädestä. Raul ei olisi koskaan uskonut, että olisi joskus sellaisessa tilanteessa, mutta ei mies kyllä olisi uskonut, että olisi vielä joskus rapujen saartama.
Silti miehen kylmä hymy paistoi tuon ksvoilta. Tilanne tuntui niin kummalliselta ja sillä hetkellä hän vain olisi halunnut nauttia rauhasta tuon punahiuksisen neidon kanssa, sen jota rakasti, enemmän kuin mitään muuta.

Mutta sitten kohta kuuluikin se naisen, ääni joka kertoi että tanssisalissa oli rapuja, mutta tilanne oli muuten täysin hallinnassa. Mies sipaisi sillä hetkellä valkoisia suortuviaan, jotka olivat valahtaneet hässäkässä silmille, noille myrkynvihreille.
"Raul tule!"
Mies häkähti Gabriellen kimakahkoon ääneen ja katsahti tuohon, yrittäen jotenkin edes hymyillä lempeämmin, noh ehkä se vielä joku päivä onnistuisi. Ei yrittänyttä laiteta.
"Mentäisiinkö, hmm, syömään?"
"Minun on jo hiukan nälkä"
Raul piti neitoa yhä kädestä kiinni ja katsoi tuon sammalenvihreisiin silmiin.
"Mennään vaan, on meilläkin hieman nälkä", mies sanoi valkoisten hiusten hienoisesti heilahtaessa, kun väkeä meni ohitse.

Raul kuitenkin puhui mahdollisimman hiljaa, hän kun ei halunnut herättää huomiota oudolla puhetyylillään. Harva varmaan puhui täyspäiväisesti itsestään monikon ensimmäisessä muodossa.
Silti hieman tuo oli ihmeissään, miksi Gabrielle yhtäkkiä halusi ruokasaliin, oliko tuo nähnyt jonkun? Vai mitä sitten? Raul ei oikein ottanut toisesta selvää, mutta päätti seurata toista, minne tuo sitten ikinä menikin. Raul ei ollut tottunut pahemmin väkijoukkoon, eikä myöskään tiennyt missä ruokasali mahtoi sijaita.
"Rapuja...Kääkköjä..." tuo mutisi hymähtäen itsekseen ja katsahti sitten lempeämmin hymyillen Gabrielleen.

//Ööh, kökköä... Rapuja rapuja<3<3//

Miten helpottunut haltia olikaan! Raul oli suostunut siirtymään ruokasalin puolelle, vaikka hetken Gabrielle olikin pelännyt, ettei mies olisikaan suostunut.
Mutta nyt kaikki oli hyvin - vai oliko sittenkään? Ainakin siihen nähden mitä ympärillä tapahtui.

Ihmiset olivat kaikista neuvoista huolimatta juuri niin tyhmiä kuin saattoi odottaakin: Joukko hurjapäisiä hyypiöitä oli kielloista huolimatta lähtenyt rapuja katselemaan ja Ryhmä nuoria neitoja oli hysteerisinä ryntäilemässä ympäriinsä tuuppien ihmisiä tieltään ja etsien ulospääsyä.
Gabrielle naureskeli mielessään mokomille hysteerikoille, mutta varoi ettei hiiskahtanutkaan ääneen aatteitaan. Ravut eivät enää tuntuneetkaan hassuilta ja kivoilta, nyt haltianeito halusi vain päästä mokomista eroon.
"Ah, niin, menemmekö?" Gabrielle kysyi odottavasti ja lähti johdattamaan heitä väen halki tottuneesti ja varmana suunnasta.

Haltian tarkat korvat poimivat ilmasta keskustelun pätkiä.
"...Aivan niin, James usko jo, ne eivät pure vaan pistää!.."
"..Kohta ollaan perillä, kulta älä itke enää!... Ei, ei sinne Esmeraldiina-kultaseni!"
"...kaikkea ne keksii, rap-"
Mutta sitten jokin erityisen mielenkiintoinen keskustelu sai hänet hiljentämään vauhtia. Gabrielle teeskenteli juuttumista ruuhkaan, eikä kukaan luultavasti huomannut tätä pientä salaelettä.
"Anteeksi, mutta oletteko sattumoisin nähneet tämän näköistä miestä?"
"Ei en- hei hetkonen! Olen sittenkin, tuolla-"
"Ah, kiitos paljon hyvä herra."

Se oli Kääkkä. Se kysyi missä Raul oli. Se -
"ÄKKIÄ!" Gabrielle huudahti Raulille ja tarttui tätä käsivarresta. Haltia repi miestä mukanaan ja tunkeutui väen läpi pylvään taa.
"Shhh!" neito suhisi ja laittoi sormen suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi. Hän muodosti huulillaan sanan "Kääkkä".
Toivottavasti Raul ymmärtäisi, hänen oli pakko olla nyt hiljaa... Miten se nainen kehtasikin vainota heitä näin. Gabrielle uskaltautui kurkistamaan pylvään takaa ja onnekseen saattoi huomata, ettei Kääkkä olliut pysynyt perässä. Mutta vielä ei saanut huokaista...

Raul tunsi sen, että neito lähti viemään häntä perässään, ja kävelikin ihan kiltisti Gabriellen perässä, eikä valittanut ollenkaan, kunhan nyt ei vain enää kadottaisi neitoa uudelleen.
Hänen päässään risteili ajatuksia ja oli melkein törmätä punahiuksiseen, kun tuo näennäisesti oli juuttunut ruuhkaan, mutta tietenkään Raul ei ollut mikään ajatustenlukija, joten ei tiennyt, että Gabrielle oikeammin kuunteli salaa joidenkin keskusteluja.

Demoni nukkui miehen sisällä, se oli hieman ärtynyt kaikesta siitä hälinästä ja melusta, joka häiritsi sen nukkumista. Ja sitähän tuo valkohiuksinen kaikista eniten pelkäsikin:
Sitä, että demoni ärtyy vielä enemmän, ja sitten...no sitten ei kävisi mitenkään hyvin.

"ÄKKIÄ!"
Kuului Gabriellen huudahdus ja miehen käsi livahti melkein heti miekan kahvalle, ja toinen käsi kyllä joutui neidon tiukkaan otteeseen, kun tuo raahasi häntä väkijoukon läpi.
Myrkynvihreät silmät katsoivat ympärilleen, mutta tuo ei oikeastaan keksinyt katsoa juuri sitä Kääkkää. Ei tuo erottanut liiemmin ketään tutunnäköistä.
"Shhh!"
Gabrielle suhisi ja laittoi vielä sormen suunsa eteen, ja tietenkin tuo valkohiuksinen mies tajusi olla hiljaa.
Hän ei sanonut hetkeen mitään, oli vain hiljaa ja piti punahiuksista neitoa kädestä, antaen kuitenkin myrkynvihreiden silmiensä tarkkailla aluetta, kaiken varalta, tuo myös piti toista kättään miekan kahvalla.

"Mitä, mikä nyt on?" Raul hetken päästä kysyi hiljaa, ihan hiljaa, vetäen Gabriellen lähemmäs itseään, jotta saisi sanottua asian vieläkin hiljemmin. Hän ei oikein ollut sillä hetkellä jyvällä tapahtumista ja halusi saada edes jotakin selkoa.

"Mitä, mikä nyt on?"
Gabrielle käänsi katseensa Rauliin. Hetken hallitsematon pelko näkyi neidon silmissä. Mutta hetkessä sen oli peittänyt varmuus ja hellyys Rauliin.
"Se..." haltia aloitti ja kumartui lähemmäs Raulin korvaa "..on kääkkä. Se etsii sinua." Gabrielle huokasi hiljaa sulkien silmänsä hetkeksi. Hän kurkisti pylvään takaa ja oli näkevinään jotain kääkän tapaista, muttei ollut aivan varma.
"Meidän täytyy päästä ruokasaliin mahdollisimman pian..." Gabrielle sanoi madaltaen ääntään ja viittoili kädellään kohti ruokasalin avoinna olevia ovia. Gabrie tunsi olonsa vieläkin hieman epävarmaksi kaikesta. Raulista, ravuista, kääkistä sun muista.

Gabrielle lähti kulkemaan kohti ruokasalia. Hän kumartui vähän väliä alemmas ja syöksähteli äkkiä isompien ihmis massojen suojiin. Hän oli päästänyt irti Raulin kädestä - liikkuminen oli hitaampaa ja helpommin huomattavaa.
Ihmiset olivat rauhoittuneet jo, ilmeisesti ainakin os ravuista oli saatu kiikkiin.
Vaan ei yhtä rapua.

Yksinäinen rapu pujahti juuri suureen ihmisryhmään. Ihmiset olivat tummaihoisia ja mustahiuksisia ja heidän puhetapansa ei ollut aivan Payonilainen. Eräs pitkähiuksinen nainen katsoi rapuun ja syöksähti nappaamaan sen.
Rapu kirkui rapumaisesti napsahdellen (kirkuminen kuullosti tältä:" NAPUTI NAP NAP!") ja heristeli saksiaan. Tuolta naisen kädestä se kutenkin näki Raulin. Mies oli lähellä, niin lähellä...
Lommokuorinen rapu napsautti saksiaan vihaisena... Se ylsi melkein...Melkein...
NAPS.

//xD Repesin ite itelleni.//

Raul ei voinut sietää kuulla sitä nimeä, Kääkkä. Se sai jo tuon puolidemoninkin selkäpiin karmimaan, pelkästä inhosta kylläkin. Hän ei koskaan voisi vajota niin alas, ja sitä paitsi hänellähän nyt oli Gabrielle.

Toinen kuitenkin irroitti hänen kädestään ja lähti menemään, mies kuitenkin perässään seuraten, eihän tuo nyt jälleen voisi hukata Gabriellea, ei kun oli sen kaksi kertaa jo tehnyt, tai oikeastaan kerran, mutta sen tämän iltaisenkin voisi laskea, kun Gabrielle vain yhtäkkiä lähti pois hänen luotaan.

Ruokasaliin siis. Mies päätti valkoisine hiuksineen seurata punahiuksista, ja tarkkaili samalla ympäristöä, ihan vain Kääkän varalta. Häntä ei nyt yhtään huvittanut törmätä siihen luihuun, inhottavaan hyypiöön, joka karmaisi häntä muutenkin.
Ja sitten vielä ne ravut. Raul ei pitänyt ravuista pahemmin muutenkaan ja sitten niitä vielä ilmestyy laumoittain sinne missä hän niitä vähiten odotti.

Silti tuota jotenkin hämmensi kaikki se mitä oli tapahtunut. Hän oli törmännyt uudestaan Gabrielleen, jota ei odottanut ihan heti näkevänsä, sen iltaisen lähtönsä jälkeen, tai yötähän se oikeastaan oli jo silloin.
Ja miten hän olikaan juuri sinä iltana tullut tanssiaisiin, kun Gabrielle oli siellä? Ei voinut olla ihan sattumaakaan. Mies ei kylläkään pahemminuskonut kohtaloonkaan, joten sattuma kuulosti siinä tilanteessa miehen korviin hieman paremmalta.

Lommoselkäinen rapu, joka kurkotti Raulia, napsautti saksiaan, juuri Raulin haltiankorvien vieressä. Kylmät väreet kulkivat selässä aina niskaan asti, kun puolidemoni tuon äänen kuuli. Rapu...
Myrkynvihreät silmät katsahtivat nopeasti taakse ja kukas se siinä olikaan. Lommoselkäinen rapu, jonka Raul oli joskus aikaisemmin potkaissut pois.
"Eh...Rapu", mies sanoi, erittäin hiljaa ja jotenkin epä-Raulmaisesti.
Sitten tuo lähti nopeasti, kylmästi, virnistäen pois. Mahdollisimman nopeasti siis. Rapu oli saanut todellakin hänen selkäpiinsä karmimaan.
"Gabrielle"; tuo murahteli joka ikisellä askeleella suunnilleen ja löysikin neidon pian.

//Jotain erittäin kökköä xDD Rapu saa kostonsa xD//

Gabrielle kääntyi tarkistamaan, oliko Raul pysynyt perässä. Neitohan oli kokenut ihmisten seassa liikkuja, mutta jotenkin Gabriesta tuntui, ettei mies ollut yhtä kokenut.
Sieltähän tämä tulikin. Gabrie oli kuulevinaan tämän hokevan "Gabrielle", mutta saattoi tuo olla harhaakin, väki pulisi kovin äänekkäästi.
"Oletko nähnyt .. tuota... sitä?" haltianeito kysäisi ohimennen ja matalalla äänellä. Nyt piti olla varovainen...

Rapu kirkui raivosta, kun Raul käveli virnistellen pois. Miten... Miten loukkaavaa! Loukkaavaa?
Rapu naksautti vihaisena kantajaansa, joka hihhuloi kohti lähintä rapuyksikköä.
Nainen karjaisi ja säksätti ravulle kirouksia omalla kielellään heilutellen rapua kuin mitäkin räsynukkea.
Rapu kiljua napsautteli peloissaan ja tarrasi saksillaan naisen korvaan, joka aiheutti sen, että nainen karjui kahta kauheammin.
Rapuyksikkö oli jo juossut naisen luo ja ryhtyi irroittamaan rapua naisesta (Ja toisin päin).

Gabrielle huomasi ruokasalin lähenevän. He olivat yhä lähempänä ja mukavasti väen töniminä he olivatkin jo sisällä.
Sali ei ollut yhtä suuri kuin sali, jossa he olivat vasta äskettäin tanssineet. Sali oli täynnä pikkupöytiä (ja hiukan suurempiakin) ja niille kaikille oli levitetty valkoiset pöytäliinat.
Gabrielle luuli kuulleensa lausahduksen "Mmm, rapukeittoa", vaikkei ollutkaan siitä aivan varma. Kääntäessään katseensa, hän huomasi aivan vieressään kokilta näyttävän, mustahiuksisen ja lihavan miehen, joka jutusteli erään rapuyksikkö-miehen kanssa.
"Ne puhuu ravuista. Keittoa?" Ajatus puistatti Gabrieta.
"Hmm? Ruokaa, ruokaa..." Gabrielle tuumi itsekseen, mutta kyselevään sävyyn.
Haltia katsahti Rauliin. Hän soi miehelle pienen, kohteliaan hymyn. Mitä hän tunsikaan tuota miestä kohtaan? Neito ei ollutkaan varma.

//Jeei, vihdoin vastaus! Sori kauheesti, potterit vie mielen ja terveyden.//

Raul kulki jossakin väenpaljoudessa Gabriellen perässä, huokaillen aina välillä. hän ei ollut koskaan tykännyt mistään väkijoukoista ja nyt kaikki oli mennyt jotenkin ylösalaisin. Hän ei myöksään tiennyt mitä Gabrielle hänestä oikeastaan hänestä ajatteli ja se harmitti tuota valkohiuksista. Mies, kun itse rakasti neitoa, kovastikin, mutta ei sitten tiennyt mitä neitoa häntä kohtaan tunsi.
Myrkynvihreät silmät löysivätkin pian Gabriellen ja tuo kuuli neidon kysymyksen:
"Oletko nähnyt .. tuota... sitä?"
Raul vain loi hieman epämääräisen katseen Gabrielleen ja pudisti päätään. Hän ei oikeastaan tiennyt mtiä olisi pitänyt sanoa, mutta lausahti sitten viimein:
"Enpä ole nähnyt, hetkeen."
Eikä mies pahemmin Kääkkää haluaisikaan nähdä, niin karmiva näky se oli ollut, ettei mielellään siihen enää haluaisi törmätä.

Hän saattoi kuulla jostain karjaisun, epäillen, että se oli tosiaan se nainen, jota jonka kädessä rapu oli ollut. Mies ei kuitenkaan jaksanut välittää siitä, tai niistä karjaisuista.

Saattoi Raulkin ruokasaliin astuessaan kuulla, että joku puhui rapukeitoista. Mies ei pitänyt ollenkaan ravuista, ei ruokana. Muuten saattoivatkin menetellä, mutta ei ruokana, ei todellakaan.
Hän seurasi loaalisti Gabriellea ja saikin neidolta kauniin hymyn, mutta mies huomasi sen vain sivusilmällä. Tuo oli hieman ajatuksissaan, koska halusi tietää mitä Gabrielle tunsi oikeastaan häntä kohtaan, hän kun rakasti neitoa todella paljon. Enemmän kuin oli koskaan ketään rakastanutkaan. Hän oli nyt taas oma vakva itsensä, kylmä ja jäätävä. Demoni tuon sisällä alkoi heräillä nokosiltaan, ja huomasi sekin Raulin tiedottomuuden.

//<33 Raul on hieman ajatuksissaan : DD Nyyh, haluun sen uuen potterin *snif* Rapu- ja rakkaushuolia Raulilla . DD//