Auringonpaisteen alla

Elysia asteli suurinpirtein keskellä erästä peltoa. Siellä ei varmaan saanut kävellä mutta se ei häntä haitannut. Siihen kohtaa mistä hän oli kävellyt oli tullut pieni polku, kun Elysia oli astellut joidenkin viljankorsien päälle.

Vilja oli erittäin pitkää, joten jos sinne menisi makaan ei henkilöstä näkyisi mitään. Elysian ajatukset harhailivat eilispäivän tapahtumissa. Ränsistyneet talot häämöttivät takanapäin, ja edessä näkyi paljon peltoa, ja sen takana kirkkaan sininen taivas ja aurinko.

Elysia katseli maahan, vaikka tiesi näkevänsä pelkkää viljaa. Hän huokaili vähän väliä tylsimyksestään. Hän vilkaisi taakseen, kukaan ei ollut tulossa. Olisi paljon mukavampaa, jos olisi joku jolle puhua.

Elysia kääntyi oikealle, jatkaen siihen suuntaan matkaansa hetken aikaa. Lopulta hän istuutui tekemälle polulleen, ja katseli taivasta. Samalla hän meni makuulleen. Ehkä jonkin ajan päästä hän voisi palata talojen luokse, muttei nyt.

// Saa tulla mukaan : D//

Nedo-Mori Gake-Riothinpoika

Nedo ratsasti Klarydienilla, mustankirjavalla tammallaan. Hän ei tiennyt kauanko oli jo ratsastanut, mutta aurinko oli saanut hänet voimaan pahoin. Eikä sitä auttanut se, että hän oli ollut liian pitkään tori-kadulla, siinä kauheassa väenpaljoudessa. Täällä sentään sai hengittää parempaa ilmaa.
Siniset silmät eivät hohtaneet enää niin kirkkaasti, vaaleat hiukset eivät loistaneet, vaan pikemminkin näyttivät hieman lässähtäneiltä ja kärsiviltä. Miehellä oli erittäin huono olo, pitäisikö hänen pysähtyä.

Pian alkoi kaukana horisontissa häämöttää kylä. Se näytti melko vanhalta, mutta sama se, jos siellä voisi levätä. Otsa oli kuuma, Nedo ei voinut edes miettiä, minkä sairauden oli saanutkaan.
Joku oli kuitenkin kävellyt pellon läpi. Siinä oli selvä polku. Nedo päätti ohjastaa Klarydienin sille polulle. Tamma yritti leikkisästi aina ottaa suuhunsa tukon kauroja, tai mitä lie viljaa se nyt oikeastaan olikaan. Se oli kyllä pirteä, siitä Nedo oli ihan tarpeeksi iloinen.

Olo paheni pahenemistaan ja kohta tuo sinisilmäinen alkoi horjua tamman selässä, pudoten tajuttomana maahan, viljan keskelle, jättäen siihen mukavan loven. Klarydien säikähti sitä ja lähti nelistämään vauhkoontuneena pellolla olevaa polkua pitkin. Juuri ja juuri se väisti polulla makaavan naisen. Kirjava tamma pysähtyi ja katseli uteliaana naista pellolla. Se huomasi, että isäntä oli kadonnut selästä jonnekkin. Nyt se jäi vain seisomaan paikalleen ja hörisi hiljaisesti.

//Minä tuppauduin mukaan ^^ Teksti on ööh, hieman kökköä//

Elysia pelästyi, kun yht´äkkiä mustankirjava hevonen, joka laukkasi häntä kohden. Se onneksi pysähtyi hänen eteensä, eikä laukannut Elysian päältä.
Hän haukkoi hetken henkeään, ja ihmetteli miten hevonen oli tänne päätynyt. Hän nousi seisomaan, ja lähestyi hevosta kohtalaisen hiljaista vauhtia. Elysia taputteli sitä kävellessään sen ohi. Kun hän oli päässyt hevosen ohi, ilman vammoja, hän nopeensi askeleitaan, ja jätti hevosen taakseen. Elysia käveli polkua pitkin miettien miksi ihmeessä hevonen oli sinne tullut. Hän katseli polkua, ja huomasi vähän matkan päässä oli jonkinlainen lovi. "Mitä ihmettä?" Elysia pohti ääneen. Hän muisti selvästi ettei hän ollut mitään lovea polkuunsa tehnyt. Hän päätti mennä katsomaan. Hän nopeensi jälleen askeliaan. Hän halusi nähdä mikä oli syynä loveen. Elysia saapui loven kohdalle ja katsahti siellä makaavaa miestä. " Voi elämä. Mitä minä nyt teen? Enhän minä hnätä voi tuonne jättää, mutta miten minä hänet saan kylään kannettua?" Elysia kauhisteli ääneen. Hänen ei kauaa tarvinnut miettiä vastausta. " Se hevonen niinpä yietysti, voisin käyttää sitä apuna!" huudahti vastauksen keksittyään.
Elysia meni miehen viereen, yritti ottaa mahdollisimman hyvän otteen miehestä ja raahasi hänet hevosen luo. Hän nosti miehen hevosen selkään. " Hmm, mitähän nyt.. Ehkä minä voisin ratsastaa hevosella. Ja sitoa miehen hevoseen, jottei hän tipu." hän mietti ääneen. Elysia avasi rusetin solmun, ja vetäisi nauhan vyötäisiltään pois. Hänen asunsa valahti hieman alemmas. Elysia sitoi miehen kinni hevoseen, niin ettei hevosta kuitenkaan sattunut. Hän nousi hevosen selkään, laittoi sen käyntiin.
Heidän saapuessaan kylään ulkona olevat ihmiset tölläsivät heitä.
"Mitähän nyt?.." Elysia mietiskeli itsekseen.

Nedo oli tästä kaikesta tuiki tietämätön. Hän ei juurikaan tolkuissaan ollut. Jossakin vaiheessa tuo kuitenkin tunsi, jonkun lähellään, aivan kuin häntä olisi raahattu. Hänen olonsa oli tukala, kamala. Mikä ihmeen sairaus häneen oli iskenyt aivan yhtäkkiä? Miehen mieli oli täynnä mustaa, hänellä oli kuuma kuitenkin.
Välillä hänen tajuntansa palasi, mutta se nyt ei olisi ollut niin välttämätöntä, kun miehen olo oli kuitenkin sitä, mitä oli.

Klarydien seisoi vain rauhallisena paikallaan, odotti mitä nainen tekisi. Se näki, tai aisti että kaikki ei omalla isännällään ollut kohdallaan, nainen yritti auttaa hänen isäntäänsä.
Mustankirjava tamma polvistui hieman, jotta nainen saisi Nedon paremmin selkäänsä, vaikka tamma melko pieni olikin.
Kun Nedo oli sidottu kiinni tuon selkään, Klarydien tunsi myös naisen selässään ja lähti rauhallisin askelin kävelemään, kun toinen oli sitä pyytänyt. Tamma ei tehnyt mitään äkkinäistä, odotti vain käskyjä, meni sitä vauhtia mitä pyydettiin.

Nedo oli vieläkin täysin tajuton. Hän ei tiennyt, että oli saapunut kylään. Tajunta palasi taas hiljalleen ja tuo huomasi olevan köytettynä oman tammansa selkään, jotenkin epämukavasti.
"Öööh...mitä ihmet..." tuo sopersi, yskähtäen hiljaa. Puhuminen teki pahaa, ehkä hänen pitäisi olla hiljaa. Silmät olivat sumeat, hän ei nähnyt kovinkaan hyvin. Kuka hänet oli köyttänyt tamman selkään, kuka? Mies osasi vain miettiä , ja yrittää pitää itsensä tajuissaan.

Elysian mieleen juolahti, mitä mieltä tuo mies olisi jos saisi tietää että hän oli köytettynä hevosensa selkään, ja sen olisi tehnyt joku tuntematon henkilö? Ehkä hän voisi luulla olevansa kidnapattu? Vähän matkan päässä näkyi kaivo, ja sen läheisyydessä korkea puu, jonka alle voisi mennä lepäämään varjoon. Se olisi täydellinen paikka pysähtyä.
Kaivon luona Elysia pysäytti mustakirjavan tamman, ja laskeutui sen selästä. Hän meni avaamaan solmun, otti nauhan käteensä ja alkoi kaksin käsin vetämään miestä alas hevosen selästä. Se tapahtui varsin helposti.
Elysia raahasi miehen puun alle varjoon, ja laski tämän makuu-asentoon. Hän koitti kädellään miehen otsaa. Se oli aika kuuma. Elysia katsahti kädessään olevaa rusettia ja sai idean. Hän käveli kaivolle, nosti sieltä vettä puisen ämpärin avulla, joka oli kaivon reunalla ja kastoi nauhan veteen. Hän taitteli sen sopivan kokoiseksi mytyksi ja käveli miehen luo. Hän kyykistyi miehen viereen ja asetti litimärän nauhan miehen otsalle. "Jospa tuo auttaisi." Elysia sanoi hiljaa. Hän muisti että oli jättänyt mustankirjavan hevosen yksin tielle. Hän käveli sen luokse ja silitteli sitä hiukan, ja alkoi taluttaa sitä miestä kohti. Hän jätti sen miehen viereen toivoen ettei hevonen lähtisi minnekkään, ja meni hakemaan kaivolta puisen ämpärin, jossa oli yhä vettä. Hän toisen hevosen luokse, jotta se voisi juoda siitä jos sillä sattuisi olemaan jano. Sen jälkeen Elysia istahti miehen toiselle puolelle lepäämään, ja odottamaan tämän virkoamista.

Tajunta katosi taas tuolta vaaleahiuksiselta jossain vaiheessa, ja tuo ei enää tiennyt missä hän oikeastaan meni. Nedo hengitti ehkä jopa hieman raskaasti, olo oli tukala, hän ei edes tuntenut sitä, kun häntä taas raahattiin hevosen selästä pois, puun juurelle, joskin siinä oli hieman parempi olla.
Ehkä tuo jossain alitajunnassaan tunsi, ihanan viileän veden. Se helpotti oloa hieman, ei paljoa, mutta olo helpottui hieman.

Klarydien katseli ja seurasi kiinnostuneena vierestä mitä nainen mahtaisi tehdä. Hän oli hyvillään, kun toinen tuli häntä hieman taputtamaan ja veikin sitten isäntänsä viereen, johon se jäi hamuamaan muutamaa tuoretta ruohonkortta. Pian sen eteen tulikin vesiämpäri. Tamma hörähti hiljaa ja työnsi turpaansa lähemmäs naista, kuin kiittäen sitä. Mustankirjava joi nautinnolla vettä, ennen kuin jatkoi taas ruohon hamuamista.

Nedo alkoi hieman heräillä. Hän tunsi otsallaan jotain märkää, hän ei tiennyt kauanko oli ollut siinä puun juurella. Kun tuo avasi siniset silmänsä, hän näki Klarydienin ja suuri helpotus kulki miehen lävitse miekan lailla. Kun tuo käänsi vielä hieman katsettaan tämä näki naisen. Hienoinen ihmetys käväisi tuon mielessä, mutta hän ei jaksanut sanoa mitään.
Nedo paineli otsallaan olevaa rättiä, antaen veden valua ihanasti siitä muualle kasvoille. Se tuntui ihmeen hyvältä, mutta silti tuon olo oli heikko.
Vedensiniset silmät katsahtivat uudestaan naiseen ja varovasti tuo kysyi:
"Anteeksi, mutta kuka olet?"
Puhe oli hieman katkonaista, mutta kyllä siitä selvän sai. Oliko toinen auttanut häntä, ehkä Nedon pitäisi kiittää häntä jotenkin. Kysymyksiä risteili tuon mielessä, mutta ei tuo osannut sanoa muuta kuin:
"Kiitos."

" Minä olen Elysia, ja löysin sinut tuolta pellolta tajuttomana." Elysia sanoi ja osoitti peltoa. Hän ei tiennyt mitä voisi tehdä. " Voisinko tehdä vielä jotain hyväksesi?" Elysia kysyi mieheltä. Elysia katseli kylää. Se näytti vanhalta, ainakin sen talot. Ne olivat vanhat ja ränsistyneet, mutta pellot olivat hyvässä kunnossa. Suurin osa ihmisistä, jotka kylässä asuivat olivat kodeissaan, sillä ulkona oli kuuma. Elysia käänsi pikku hiljaa katseensa mieheen. Hän halusi nähdä miten tämä nyt voi.

Nedo katseli hienoisesti hymyillen naista, joka esittelikin itsensä hetken päästä Elysiaksi.
Nedo antoi katseensa kiertää naisen osoittamaan suuntaan, mistä toinen oli hänet löytänyt.
"Olet tehnyt jo...kiitos siitä", mies sanoi hiljaa, mutta äänestä kuulsi kiitollisuus. Ilman Elysiaa hän varmaan vieläkin lojuisi tuolla jossain pellolla, kuivumassa, tuossa paahtavassa auringossa.
Vaaleahiuksinen yritti nousta pystyyn, mutta lysähti pian taas alas. Hänen olisi pitänyt vielä mennä niihin mihinkä lie tanssiaisiinkin. Ei kai hän nyt kuitenkaan tuossa kunnossa voinut mihinkään tanssiaisiin mennä.
"Tai, no voisitko mitenkään antaa minulle hieman vettä, kurkku on niin kuiva"; Nedo mutisi hampaittensa välistä ja yskähti muutaman kerran. Onneksi tuo nainen oli auttanut häntä, mutta kaipa mies juuri nyt tarvitsisi jotain parantajaa. Olo oli enemmän kuin inhottava. Hänen ei tehnyt yhtään mieli puhua, mutta silti hän tunsi olevansa suuressa kiitollisuuden velassa, Elysialle.
"Miten sinä oikeastaan löysit minut?" mies kysyi, yrittäen saada itseään jälleen kerran istumaan. Hienoinen vilkaus kirjavaan tammaan kertoi, että se oli ainakin kunnossa. Tamma näytti syövän parhaillaan, eikä se juuri kiinnittänyt isäntäänsä tai Elysiaan mitään huomiota.

"Voinhan minä." Elysia vastasi pienesti hymyillen. Hän vilkuili
ympärilleen etsien jotain tarpeaksi puhdasta astiaa.
Sellaista ei näkynyt. Eikä Elysia yhtään ihmetellyt asiaa.
Sillä harvoin maassa oli joku puhdas juomalasi, josta voisi juoda.
Se oli todella harvinaista. Hänen katseensa osui taloihin.
Hän voisi mennä kysymään sieltä lainaksi juomalasia.
Läheisessä pihassa leikkivät lapset juoksivat nopeasti sisälle,
nähdessään kuinka Elysia katsoi taloa, jonka pihalla he olivat.
Kukaan ei ilmeisesti lainaisi lasia ventovieraalle,
sen huomasi Elysia huomasi kun ulkona olevat
ihmiset menivät nopeasti kotiinsa.
Mies ei varmaankaan haluaisi juoda samasta
puisesta ämpäristä kuin hevonen. Ei varmaan.
Sen saisi kyllä puhdistettua kaivon vedellä, silloin
hän muisti että kaivon reunalla oli toinenkin puinen ämpäri.
Se oli pienempi. Se oli kuin vähän liian iso puinen lasi.
"Tulen kohta takaisin." Elysia sanoi miehelle,
ja lähti kävelemään kaivolle. Hän otti käteensä
pienen ämpärin ja katsoi sitä hetken.
Se näytti olevan puhdas sisältä. Elysia kuitenkin huuhtoi
ämpärin vedessä ja täytti sen, kun ämpäri näytti puhtaalta.
Elysia vei ämpärin nopeaa vauhtia miehelle.
"Ole hyvä." Elysia sanoi annettuaan ämpärin miehen käteen.
" Mikä on vointisi nyt?" Elysia kysyi melkein heti,
kun oli antanut miehelle juotavaa.

Nedo hymyili kiitollisena Elysialle, mutta sulki silmänsä hetken päästä, eikä täten nähnyt naisen touhuja. Hänen olonsa oli ollut joskus paljon paljon parempi, mutta onneksi sentää Klarydien voi hyvin. Hän ei kuullut, tai kiinnittänyt huomiota, kun toinen sanoi palaavansa pian. Hän nyt vain yritti miettiä, mikä oli saanut hänen olonsa yhtäkkiä niin huonoksi. Siniset silmät avautuivat hetkeksi, tuo siristi silmiään, yrittäen etsiä katseellaan Elysiaa, joka parhaillaan näyttikin ojentavan hälle vesiämpäriä.
Haltia maistoi vettä hieman, se oli puhdasta kaivovettä, maistui jokseenkin hieman maalta. Se sai ainakin kurkun vetreämmäksi, hän pystyisi taas puhumaan kunnolla. Vesi tuntui aivan taivaalliselta, hän ei koskaan ollut tajunnut kuinka hyvää vesi oikeastaan oli. Se tuntui vapauttavan hieman hänen vointiaan ja tuo sai väännettyä kasvoilleen hymyn ja katsahti Elysiaan, tuon kysyessä hänen vointiaan.
"Täytyy sanoa, ettei ole mistään parhaimmasta päästä, mutta enköhän minä tokene pikkuhiljaa, kiitos sinulle", tuo haltia vastasi ja vedensinisissä silmissä alkoi taas näkyä elonmerkkejä, myös tuon vaaleat hiukset alkoivat kiiltää hieman enemmän, joskin haaleasti vieläkin.
"Miten Klarydien voi, tuo minun tammani?" Nedo kysyi hetken päästä, maisteltuaan taas hieman vettä ämpäristään. Hänen oli pakko kysyä asiaa naiselta, saada tarkka vastaus, kuin vain päällepäin katsahtamus, mitä hän nyt oli tammaansa tässä välin nähnyt.
Haltia ryhdistäytyi hieman paremmin istumaan ja yskähti pienesti. Päässä ja vatsassa kiemurteli, mutta muuten hän oli ihan ok.
"Mikä lie auringonpistos..." tämä mutisi enemmän itsekseen kuin Elysialle.
"Varmaan lojuisin vieläkin tuolla pellolla, jos sinä et olisi huomannut minua, joten kiitos siitä", Nedo sanoi ja käänsi katseensa taas Elysiaan. Kasvoista paistoi syvä kiitollisuus, joskin myös pienoinen huonovointisuus.

"Kladyrien voi hyvin." Elysia sanoi katsoen miestä, joka parhaillaan maisteli vettä ämpäristä. Se puu, jonka alla he olivat, näytti olevan ainoa varjoisa paikka kylässä. Elysia ei asiasta kuitenkaan täysin varma ollut.
Mies kiitti siitä kun Elysia tämän oli pelastanut. " No, en minä sinua sinnekkään voinut jättää, eikä minulla ole nytkään mitään erityistä tekemistä." Elysia sanoi tähystellen tielle, jospa sieltä joku tulisi. Mutta tie oli täysin tyhjä, sen toisessa päässä ei näkynyt yhtään elon merkkiä.
" Minullakin on muuten hevonen. Sen nimi on Charles." Elysia kertoi muistaessaan, kun hän jätti Charlesin aamulla kotiin.
Mitenköhän se voi? Elysia mietiskeli. Nopeasti se kuitenki pyyhkiytyi pois naisen mielestä, sillä hän uskoi ettei sillä voisi olla mitään hätää.

"No olen kumminkin hyvin kiitollinen sinulle", mies sanoi hymyillen, olo alkoi pikkuhiljaa parantua, taisi olla vain joku auringonpistos.
Nedo katsahti sinisillä silmillään Elysiaan, joka oli juuri kertonut miten pelasti haltian pellon laidasta. Nedo saisi olla hyvin kiitollinen, kaikki eivät olisi välttämättä suostuneet auttamaan, vaikka olisivat nähneetkin.
Miehen hymy leveni hieman, kun neito kertoi omasta hevosestaan, Charlesista.
"Minkälainen tämä Charles on? Mukavaa tutustua sellaisiin henkilöihin, joilla on oma hevonen myös", Nedo sanoi ystävällisesti ja jotenkin automaattisesti katsahti taas omaa kirjavaa tammaansa.
Mies vihelsi hieman ja tamma nosti päänsä ruohopusikosta ja tapsutteli miehen luo. Nedo silitti sitä hieman turvasta ja päästä, jonka se oli laittanut alas kerjätäkseen herkkuja, mutta kyllästyi, kun Nedolla ei ollut sille mitään.
Se kääntyi Elysian puoleen ja katsoi sitä suurilla ruskeilla silmillään, jotenkin erittäin kiltin oloisesti. Olisiko neidolla hänelle herkkuja? Se mahtoi ajatella juuri niin.

//Lyhyttä...//

Miehen mustankirjava tamma tuli hakemaan Elysialta herkkupalaa. "Minulla ei nyt valitettavasti ole sinulle herkkuja." Elysia sanoi tammalle ja silitteli sen turpaa. Hän käänsi katseensa mieheenpäinja sanoi:"Charles on tottelevainen ja se on erittäin kiltti. Väriltään se on musta ja se on ori.".Hän kertoi Charlesista lyhyesti, jotta miehen ei tarvitsisi kuunnella kunhän alkaisi jaarittelemaan kaikenlaista Charlesista.
"Mikä on nimesi?" Elysia kysyi. Häntä halusi tietää sen, jotts hän voisi kutsua miestä nimellä. Elysia vaihtoi asentoaan hieman parempaan ja venytteli pienesti, sillä hänen jalkansa alkoi puutua pikkuhiljaa. Hän haukotteli hetken ja hieroi hieman silmiään. Häntä väsytti. Edellisenä yönä Elysia ei ollut unta saanut kunnolla.

// tulee sulla ainakin pidempiä kuin mulla : D, ja taas tulee lyhyttä.. //

Nedo käänsi jälleen sinisenä loistavat silmänsä Elysiaan ja kuunteli mitä tuo kertoi omasta hevosestaan.
"Hänhän kuulostaa oikein hyvältä hevoselta", mies sanoi ja hörppäsi jälleen vettä ämpäristä.
Hän katsahti Klarydieniin hymyillen ja huomasi, että tamma oli tänään jotenkin rauhallisemmalla päällä. No, olihan se päässyt pois sieltä ihmistungoksesta.
Elysian seuraavan kysymyksen kuullessaan, mies jälleen kerran katsehati neitoon ja naurahti pienesti.
"Olinpas tökerö. No, nimeni on Nedo-Mori Gake-Riothinpoika, mutta sano vain Nedoksi", mies sanoi hymyillen, mutta laittoi silti kätensä päänsä päälle. Hieman kuuma yhä, mutta märkä rätti, tai mikä lie nyt olikaan, niin tuntui ihanalta otsalla. Onneksi hän ei ollut enää tuolla makaamassa.
"Onko tuolla jokin kylä?" Nedo kysyi ja katsahti horisontiin, sinne päin missä Vollan kivikylä oikeastaan alkoi. Ihmisiä ei näkynyt ainakaan paljoa. Ei pelloilla eikä kylän lähistöllä ainakaan.

//Nyyh, minelläkin jälleen lyhkäistä//

Elysia tähysti siihen suuntaan mistä Nedo puhui.
" Kaipa siellä kylä on." Hän sanoi, kun oli erottanut
monta taloa, ja pari ihmistä. "onko vointisi jo parempi?"
Elysia kysyi katsoen yhä kylän suuntaan.
Hän käänsi kuitenkin lopulta katseensa Nedoa kohti.
Elysia kurottaitui katsomaan oliko Kladyerillä vielä vettä.
Ämpärissä ei näyttänyt olevan enää vettä.
" Minä käyn hakemassa Kladyerille vettä." Elysia sanoi ja
nousi ylös ja otti ämpärin maasta. Hän käveli kaivolle, ja nosti
sieltä vettä ämpäriin. Elysia nosti ämpärin syliinsä ja käännähti ympäri.
Käännöksen aikana ämpäristä putosi hieman vettä maahan.
Elysia katsoi ämpäriin. Siellä oli vielä paljon vettä.
Hän jatkoi kävelemistä ja laittoi ämpärin Kladyerin eteen, jotta se voisi taas juoda ämpäristä, jos sillä olisi jano.
Elysia asettui jälleen Nedon viereen istumaan, ja odotti nyt tämän
vastausta.

Nedo hörppi aina välillä hienoisen kulauksen vettä ämpäristä ja katsahti sitten taas piakkoin Elysiaan tämän äänen kuullessaan.
"Ah, no siltä se vähän näyttää, mitä minä nyt sinne asti näen", mies mutisi vastaukseksi, kuitenkin hymyillen samalla ystävällisellä hymyllään, kuten aikaisemminkin.
Hänen hymynsä vain oikeastaan leveni, kun neito päätti lähteä hakemaan Klarydienille vettä.
Siniset silmät kääntyivät kirjavan tamman puoleen, joka natusti ruohoa mielissään puun juurelta. Mies jäi miettimään hetkeksi vastaustaan, kun Elysia haki tammalle sitä vettä.

Aurinko porotti yhä täydeltä taivaalta. Pilvenhattaraakaan ei siellä näkynyt, mutta onneksi aurinko oli kääntymässä jo illan puolelle, joten se ei paistanut ihan niin kuumasti kuin keskipäivällä.
Elysian tullessa takaisin, Nedo totesi hymyillen:
"Kiitos kysymästä, oloni on jo parempi. Kiitokset teille vielä."
Haltian kasvoilla loisti hymy ja kääntyipä Klarydienkin neidon puoleen, kuin kiittäen vedestä, jota se sittemmin alkoikin juomaan, nautinnolla.
"Oletko asunut kauankin Payonissa?" Nedo kysyi taas hetken päästä, saadakseen jotain jutun aihetta ilmoille.

"Koko ikäni.... Entäpä sinä?" Elysia sanoi masentuneeseen ääneen.
Hän olisi halunnut mennä katselemaan muurien ulkopuolella olevia paikkoja, muttei sinne pääsisi enää toista kertaa.
Vaikka onhan Payonissakin paljon näkemistä ja tekemistä.

Elysia istui siinä pitkän aikaa toimettomana ja vaiti.
Hän ei keksinyt mitään järkevää tai järjetöntä tekemistä juuri nyt.
Eikä tiennyt mitä sanoa, ja Nedo varmasti aikoi
vastata hänelle piakkoin.

Vihdoin hän keksi jotain järkevää sanottavaa. " Onko sinulla nälkä. Minulla on, mutten tiedä mistä saisimme ruokaa."
Elysia sanoi, ja hänen äänestään saattoi erottaa mietteliäisyyden.

Nedo katsoi kaukaisuuteen, kun kuuli neidon vastauksen ja kysymyksen heti perään.
"Äh, en ole ollut täällä kovinkaan pitkään. Lähdin kotoa jo nuorena, kun kylämme tuhottiin. Sen jälkeen olen vain kierrellyt soturina siellä sun täällä. Nyt ajattelin hetkeksi asettua paikoilleni", mies selosti mutta ei katsahtanut sitä kertoessaan neitoon vierellään.
Hän vihasi omaa menneisyyttään, mutta ei kuitenkaan halunnut salailla sitä. Siitä oikeastaan oli inhottava vain puhua.

Nedo oli monta hetkeä ihan hiljaa, kuunteli vain luonnon ääniä ja jos vaikka jotain erikoistakin.
Seuraavkasi, kun tuo katseensa vihdoin käänsi takaisin Elysiaan, hän myös sai tietää neidon seuraavan kysymyksen.
"No, on tässä joo hieman nälkä kyllä"; Nedo sanoi ja laittoi käden päänsä päälle, ja mittasi siten hieman, oliko hällä yhä lämpöä. Ei ollut, ei ainakaan pahemmin, mutta ruokaa tuon kyllä teki hieman mieli.
"Ei minullakaan ole ideoita. Saisiko tuolta kylästä?" mies sanoi ja osoitti kylää katseellaan.

//Nyyh~~ Lyhyttä...//

//Anteeksi kamalasti tämä tuplapostaus >.<
Mutta voisiko tämän kenties sulkea, kun on jumittanut niin kauan jo?//