Kavionjälkiä rantahiekassa

Jeuné-Fille Miril Alice Meredith Veronica Chey-Hineýntytär

Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Ilma ei ollut hiostava, vaan juuri sopivan lämmin, meren rannalla se tosin oli hieman viileämpi, mutta kylmä ei kuitenkaan ollut. Vesi liplatti vasten rantakalliota, mutta muuten meri oli suurimmiltaosin tyyni. Rannalla käyskenteli muutama yksinäinen kulkija, sekä vastarakastunut nuoripari. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiire minnekään, ei ainakaan täällä. Satama näkyi kauempana ja rannan tuntumassa näkyi myös muutama kapakka, joissa yksinäiset, köyhät kerjäläiset hakivat turvaa toisistaan. Rannalla, puun varjossa, niin, että kukaan ei voinut huomata, istui komean mustan hevosen selässä kaunis nuori haltia, Jeuné nimeltään. Tyttö oli pienikokoinen ja lumoavan näköinen. Mutta sisältä hän ei ollut kovinkaan hurmaava, ainakaan, jos sai tietää hänen todellisen luonteensa. Sillä yleensä Jeuné ei sitä vaivautunut paljastamaan, esitti vain viatonta ja lempeää, vaikka ei sitä todellisuudessa ollutkaan. Haltia-neitokainen oli sonnustautunut viininpunaiseen lyhyeeseen mekkoon, ja hänellä oli jalassaan turkoosit pitkävartiset saapikkaansa, tosin tyttö oli loihtinut ne mekkonsa kanssa samansävyisiksi. Tytön olkapäällä istuskeli lemmikkirotta Xio, joka oli kovasti kiintynyt omistajaansa.
Jeuné silitti Donkerin silkkistä harjaa ja antoi oriille pohkeita. Donker korskahti ja lähti reipasta käyntiä eteenpäin. Haltiamme ratsasti ilman satulaa, miesten istunnassa, tosin se tuotti hankaluuksia lyhyen mekon kanssa, sillä mekko nousi ylöspäin ja paljasta säädyttömän paljon tytön reisiä. Joku toinen olisi ehkä välittänyt, mutta ei Jeuné, sillä häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Jeuné kumartui alaspäin ja kuiskasi uljaan oriin korvaan: "Laukkaa."
Hevonen ymmärsi käskyn ja hirnahti innostuneesti, nostaen sitten vauhtinsa laukkaan. Jeuné nautti vauhdista, vaaleat hiukset liehuen. Haltia ohjasi Donkerin rannan vesirajaan ja antoi sitten oriin laukata varsin vapaasti. Kun he olivat lähes satamassa, Donker hidasti vauhtia vastahakoisesti, Jeunén käskystä tietenkin. Tyttö hyppäsi alas satulasta, samoin Xio, joka oli koko matkan istunut haltian edessä. Jeuné kiitti Donkeria ja lähti sitten taluttamaan sitä kohti siistinnäköistä pientä kapakkaa. He saapuivat kapakan pihaan, Jeuné laittoi Donkerin kiinni muiden hevosten viereen, tarjoten sitten hevoselle vettä. Jeuné jäi ulos vielä hetkeksi, nauttimaan upeasta ilmasta, ennen kuin menisi sisään. Haltia sulki silmänsä ja nojasi kapakan seinään, auringonvalon helliessä haltian kauniita kasvoja.


//Köh köh, lyhyttä "-.-//

Rex-Raul Gake-Riothinpoika

Lämmin päivä sai varmasti kaikki hieman raukeiksi, ehkä menemään rannalle, tai muuten vain vetäytymään jonnekkin viileään paikkaan. Niin myös Raul. Hän ei tiennyt mitään muuta paikkaa, jossa ehkä saisi olla rauhassa, kuin ranta. Siellä tuo istuskeli rantakallioiden varjossa, kuunnellen veden loiskeita, tarkkaillen muutenkin hieman tylsistyneenä kylläkin, maailman menoa. Valkoiset hiukset lojuivat laiskasti tuon takana. Myrkynvihreistä silmistä ei voinut päätellä mitään. Ne olivat tyhjänoloiset ja varmaan ainoa viileä asia tänä lämpimänä päivänä.
Yasha, Raulin kaunis musta ori, jolla oli jokaisessa jalassa valkoiset sukat, seisoi torkkuean isäntänsä vieressä. Raul kosketti sormillaan hevosen turpaa, ja hymyili hieman, kylläkin tämän hymy oli jäätävä ja kylmä, sille ei mies kuitenkaan voinut mitään.
Hetkeksi myrkynvihreät silmät sulkeutuivat, kunnes tuo aisti jotain. Haltianko? Ja kavioiden kopseen, veden hentoisen loiskeen kera. Raul avasi nopeasti silmänsä, jotka samantien kaventuivat viiruiksi. Kylmyys paistoi niistä tavanomaisen hyvin. Demoni tuon sisällä kohottautui myös kuuntelemaan. Se ei varsinkaan pitänyt muista henkilöistä, joskaan ei Raulkaan kauhean paljon muista välittänyt. Silti haltian läsnäolo sai ne varautumaan.
Yasha oli taas kuullut toisen hevosen. Se kuopi maata hermostuneena ja hörähteli hiljaisesti. Olisi halunnut ehkä lähteä lajitoverinsa perään. Raulin katse kulki rannalla, mutta hevonen oli kerennyt jo mennä. Miehen kiinnostus lisääntyi ja tuo nousi pystyyn, kevyin, siroin liikkein. Kauniit valkoiset hiukset leijahtivat hienoisesti, ja nyt ne näki entistä paremmin. Ne ylettyivät nilkkoihin asti. Raul sipaisi muutaman hiussuortuvan otsaltaan ja taputti rennosti Yashan mustaa kaulaa.
"No, mennäänkö?" Raul kysyi hevoselta ja nousi oriin paljaaseen selkään. Ei ollut hällä satulaa, se olisi saattanut olla vain tiellä.
Nopeasti valkohiuksinen mies keräsi Yashan ohjat ja käänsi hevosen rannalle. Aurinko sokaisi hetkeksi miehen, mutta pian näkökyky palasi ja Raul pyysi Yashaa laukkaamaan. hevosta ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun se jo viiletti kaunista laukkaa rannan vesirajan tuntumassa.
Sataman lähettyvillä Raul pysäytti hevosen ja katseli ympärilleen, yrittäen päätellä minne haltia olisi mennyt. Ihmisiä meni harvakseltaan hänen ohitse, mutta niistä ei Raul välittänyt laisinkaan. Kurjia ja mitättömiä. Nuolikotelo roikkui tuon selänpäällä jousen kera, ja käsi livahti miekan päälle, ihan varmuuden vuoksi.
Sitten, tuon myrkynvihreisiin silmiin osui kapakan edessä oleva tyttö. Aivan liian kaunis tavalliseksi ihmiseksi. Raul halusi ottaa selvän, oliko tuo todella haltia, samten halusi myös demoni, joka hykerteli inhottavasti valkohiuksisen sisällä.
Yasha oli hermostuneen oloinen, mutta se käveli silti muita hevosia kohti isäntänsä käskystä. Kun he olivat puhe-etäisyydellä, niin Raul pysäytti hveosen ja kysyi, tavallisella kylmällä ja jäätävällä äänellään:
"Kuka olet? Taisit mennä äskettäin rannalla."

//Eikä ollut lyhyttä ^^ Minellä taas on kökköä ._.//

Jeuné-Fille Miril Alice Meredith Veronica Chey-Hineýntytär

Jeuné paistatteli vielä hetken auringonpaisteessa, nauttien kovasti. Tänään haltialla oli erityisen hyvä päivä, sillä sää oli mainio, ja töissäkin meni hyvin. Rahastakaan ei ollut pulaa, Jeuné oli jopa saanut ostettua taloonsa uuden pöydän, vanhan tilalle. Donker liikehti hermostuneesti, ja hirnahti sitten hiljaa.
Jeuné siristi silmiään, ja kuiskasi hevoselleen hiljaa: "Ei mitään hätää, Donker, kaikki hyvin."
Tyttö silitti hevosen upeaa, kiiltävää karvaa ja käänsi sitten katseensa rantaan, hän näki pitkän, tummiin pukeutuneen miehen mustan hevosen selässä. Miehellä oli todella pitkät, lähes valkoiset hiukset, jotka välkehtivät joistakin kohti hopeisina. Mies näytti salaperäiseltä, ja komealtakin, mutta sitä Jeuné ei myöntäisi, ei ainakaan ennen kuin toinen osoittaisi kiinnostuksen merkkejä. Haltia seurasi miehen liikkeitä, toinen näytti tulevan Jeunéa kohti. Tyttö päätti esittää, ettei ollut huomannut miestä, joten hän sulki taas silmänsä ja nojasi seinään. Mies tuli lähemmäksi ja sitten hän puhui. Ääni kuulosti kylmältä.
'Hah, vihdoinkin joku kunnon mies, eikä mikään mammanpoika' Jeuné ajatteli, viitaten miehen äänen kylmyyteen, sillä eihän haltia toista tuntenut, hänelle vain tuli sellainen vaikutelma. Tosin, Jeuné piti tästä vaikutelmasta.
Tyttö oli avannut silmänsä, hän loi arvostelevan, mutta piikikkään katseen mieheen. Jeuné jäi kädet puuskassa, pää kallellaan, tuijottamana toista silmiin.
"Noh, olen Jeuné, tosin, mitä se sinulle kuuluu.. Entäs, kuka itse olet?" Haltia vastasi salaperäisesti, mutta kuitenkin kylmästi.
Jeunén tuijotus oli piikikäs, hän jäi odottamaan miehen vastausta, miettien samalla, miten toimisi komean nuorukaisen kanssa. Haltia arveli, että toinen oli häntä itseään muutaman vuoden vanhempi, mutta ei ollut aivan varma, saattoihan hän olla väärässäkin. Jeuné päätti jatkaa samaa linjaa, miesten kanssa leikkiminen oli hänen lempipuuhaansa, heti töiden jälkeen, tietysti. Sitä paitsi, haltia-neitosemme oli vielä harvinaisen hyvä näyttelemään, joten tämäkään ei tuottaisi hänelle mitään ongelmia. Nimittäin, jos Jeuné olisi ollut aivan oma itsensä, hän olisi ärähtänyt miehelle ilkeästi vastaukseksi jotain lyhyttä ja poistunut sitten paikalta. Jos henkilö olisi ollut joku toinen, olisi tyttö varmasti tehnytkin niin, mutta mies vaikutti mielenkiintoiselta, ainakin sellaisen vaikutelman Jeuné toisesta sai.

Rex-Raul Gake-Riothinpoika

Raul tarkkaili vaitonaisena toista, mitään enempää sanomatta tai kysymättä. Myrkynvihreät silmät kaventuivat täysin viiruiksi ja koko olemus huokui jäätävyyttä. Yasha tömisteli miehen alla, ja Raul joutui hieman rauhoittelemaan sitä.
"Yasha..."tuo kumartui kuiskaamaan hevosen korvaan ja taputtamaan sitä kaulalle. Luultavasti muut hevoset saivat sen hermostuneeksi. Raul itse ei ollut hermostunut. Hän vain tuijotti neitoa, kuullen tuon äänen. Kylmä sekin. Toinen oli siis Jeuné.
Piikikäs tuijotus tavoitti Raulin, ja tuo vastasi myös kylmällä katseella toisen kylmyyteen. Demoni kehräsi sisällä. Vihdoinkin saattoi tapahtua jotain hauskaa. Mies sipaisi valkoisia hiuksiaan hevosen selässä, ja hypähti taas sirosti alas, korjaten Yashan ohjat kunnolla käsiinsä. Katse ei kääntynyt tytöstä minnekkään. Lopulta tämä murahti kylmästi:
"Raul."
Hän ei viitsinyt kuluttaa aikaa puhumiseen. Hänhän vain halusi saada selville, kuka tuo tyttö oikeastaan oli, ja miksi toinen tuntui niin erilaiselta, kuin muut hänen näkemänsä haltiat. Jotain, jotain outoa mies aisti toisessa.
hieman yllättynyt tuo oli, kun Jeuné vastasi melko piikittelevästi hänen kysymykseensä.
Demonin hyrinä sai Raulin entistä rauhallisemmaksi. Mies hieroi otsaansa ja vei yashan muiden hevosten joukkoon, tarjoten mustalle oriille vettä. Yasha joi mieluusti ja sillä välin Raul ei kiinnittänyt toiseen mitään huomiota, kunhan vain ori saisi joutua tarpeeksi.
"No, joitko tarpeeksi?" mies kysäisi hevosen lopetettua juomisensa ja väläytti nopean, mutta hyvin kylmän hymyn. Hevonen pärskähti ja kuopi maata. Se ei ollut tottunut toisiin hevosiin, ihan vierellään, mutta näytti silti pysyvän aloillaan.
Raulin tarkastettua, että Yashalla varmasti oli kaikki hyvin, hän kääntyi taas haltianeitoon. Tumma viitta liehahti hienoisessa tuulessa, valkoisten hiusten kanssa.
"Aistin sinussa jotain erilaista", Raul totesi kylmästi ja myrkynvihreät silmät painautuivat taas täysin viiruiksi. Kun tarkkaan katsoi, niissä saattoi nähdä demonin. Se oli ihmeen hyvällä tuulella, Raul ihmetteli sitä suuresti, antaen asian kuitenkin olla.
Käsi puristui miekan varteen, ihan vain varmuuden vuoksi taas kerran.
'Millä tavalla hän on erilainen, kuin muut haltiat, sitä en tiedä', valkohiuksinen mietti, katseen yhä tarkastellessa tyttöä. Ei näyttänyt kovin vanhalta. Joskaan ei näyttänyt hänkään, vaikka oli jo 160. Raul juuri ja juuri näytti joltain 25-30 vuotiaalta. Tyttö näytti joltain parikymppiseltä, näin ainakin mies ajatteli.
"Olet siis Jeuné..."mies sanoi hiljaa, maistellen nimeä suussaan. No, olihan hän saanut sentään tytön nimen. Yleensä, olisi tuo valkohiuksinen jo poistunut paikalta, mutta ei nyt. Jokin kielsi häntä lähtemästä vielä. Demoniko?

EDIT// Eipä ole pitkään aikaan jatkunut, joten Raul vetäytyy nyt pois...o.o