Yöllä kulkee aika hitaampaa.

Auringonlaskun jälkeinen hämärän aika oli yleensä hiljaista keskusaukiolla. Harvoin oli siellä päin suurta joukkoa liikkeellä, muutamia yksittäisiä kulkijoitakin vain silloin tällöin. Siksi Seela oli yleensä tyytyväinen, että hänellä oli hämärän aika vartiointivuorona. Oli niin rauhallista, sai selvittää ajatuksia rauhassa, pelkäämättä että kukaan tulisi huutelemaan halventavia nimityksiä soturinaisesta tai ylipäätänsä huutelemaan.

Tämä ilta oli kyllä yllättävän pitkästyttävä. Seela yritti pohdiskella kaikkea mahdollista, päästä selville ajatuksistaan, mutta hän ei kyennyt siihen. Nyt hän melkeinpä toivoi, että edes joku olisi liikkunut aukiolla. Olo oli niin pitkästynyt, aika mateli. Raskas huokaus pääsi suusta tasaisin väli ajoin. Nainen nojasi puolittain kartanon seinään, kuitenkin niin valppaana. Vaihtoi silloin tällöin jalalta toiselle. Oli rauhaton. Katse kiinnittyi hämärässä aukion keskellä seisovan patsaan ääriviivoihin. Odin. Ylijumala, muuta hän ei kyseisestä herrasta tiennyt. Ei ollut tarvettakkaan. Hän ei edes ymmärtänyt, miksi uskoa johonkin muuhun kuin aikaan, jota elettiin. - Vaikka komeahan kyllä mies oli, hänet olisi Seela mielihyvin ottanut miehekseen, mutta kuitenkin. Se olikin vain patsas, pelkkä ihmisen tekele. Seela päästi tukahtuneen naurahduksen. Hän taisi olla epätoivoinen, kun jo patsaita rupesi katselemaan sillä silmällä.

Varovasti Seela pudottautui maahan istualteen ja laski keihään lepäämään viereensä.
Keihäs oli hänen ylpeytensä, se oli teetetty hänelle varta vasten, sopivan pituisena.
Aurinkoisina päivinä sen kärki kiilsi terävänä. Vielä ei nainen ollut joutunut sitä käyttämään, mutta se päivä tulisi varmasti joskus. Tähän mennessä pelkkä tikari oli riittänyt. Pieneen naiseen kun eivät useimmat viitsineet karata käsiksi. Kokoajan päätoimisen tuskastumisen ohella katse seurasi tarkasti liikkuvia varjoja aukiolla,
satunnaista soihtujen tuiketta kadulla aukion takana, kaikkea mikä erottui synkästä hämärästä.

// Mukaan vaan //

//Minä tulin nyt : D Pääsen vihdoin kokeilemaan tätäkin hahmoani^^//

Miten hiljaisuus saattoikaan tuntua näin ahdistavalta? Ainut ääni, minkä nuori mies saattoi kuulla, oli hänen omien askeliensa ääni, joka kuhmateli hitaaseen tahtiin Keskus-Aukion mukulakiveyksellä.
Hämärä oli hiipinyt esille jo pitkän aikaa sitten, siitä huolimatta Thordan oli yhä liikkeellä.
Hän oli käynyt tapaamassa sisartaan, joka asusti eräässä hienosto kartanossa näillä tienoin, ja tapaaminen oli venähtänyt hieman pidemmäksi kuin oli pitänyt, sillä heillä oli ollut jälleen kerran tunnetusti näitä heidän erimielisyyksiään.

Thordan yritti aina vain auttaa sisartaan, joka tätä menoa tuhoaisi koko elämänsä.
Hän huokaisi raskaasti, ahdistuen sitten siitä, kuinka kovaääniseltä huokaus oli kuulostanut tässä yöllisessä hiljaisuudessa. Vaikka hän olikin niin vannoutunut auttamaan sisartaan, ja tämä kyseinen sisar tuotti hänelle aina vain aihetta huolestumiseen, täytyi hänenkin saada joskus olla rauhassa, antaa ajatustensa levetä edes hetken, vaikka sitten tässä ahdistavassa yöllisessä hiljaisuudessa, joka näytti ympäröivän Keskus-Aukiota.

Pian hän saattoi erottaa hämärästä jo tutuksi käyneen patsaan ääriviivat, Odinin patsas.
Ylijumala Odinin. Hän silmäili miehen patsasta hetkisen. Vavahtaen sitten kuulleessaan hiljaisuuden halki tukahtuneen naurahduksen, mikä sai hänet kääntämään katseensa, siihen suuntaan mistä ääni oli tullutkin.

Jonkin matkan päähän, oli maahan pudottautunut istumaan nainen, keihäs vierellään.
Eikä Thordanin ihmetyksellä riittänyt rajaa. Kuka istuskelisi tähän aikaan Keskus-Aukion synkässä hiljaisuudessa?
Lisäksi toinen näytti soturilta. Naissoturilta. Niistä miehellä oli liikaakin huonoja kokemuksia. Yksi etevä esimerkki oli juuri hänen itsepäinen sisarensa.

"Onko jokin hätänä?", hän korotti äänensä, hiljaisuudesta huolimatta.
Pakostakin hänen mieleensä oli saapunut ajatus, että toinen saattoi istuskellä alueella, vaikkapa haavoituttuaan taistelussa. Mistäpä sitä tiesi.

Aukiolta lähestyi varjo, ensi alkuun sitä ei erottanut muiden joukosta, mutta kun se läheni, saattoi erottaa sen suojista erottaa miehen. Tottumuksesta Seela nousi jaloilleen ja tarttui keihääseensä, ollen valmiina kaikkeen.

"Onko jokin hätänä?" Ääni oli luonnottoman kova, painostavassa hiljaisuudessa. Sanat eivät kuitenkaan viestineet uhkaavuutta, joten nainen uskaltautui hölläämään otettaan keihäästä. Mittailevasti Seela tutkaili miestä. Harteikas, pitkä mies ja treenatun näköinen. Seelalle paljon pienikokoisempana juolahti mieleen se miten mies hänet näkisi. Niin pieni hän oli jo tavalliseen verrattuna, että häntä hyvin luuli lapseksi.

" Ei sen pahempaa, kuin pitkästyneisyys. " Seela katsoi miestä suoraan silmiin, niiden väriä oli pimeässä vaikea erottaa. Yllättäen hänen teki hirveästi tietää minkä väriset ne olivat. Se hemmetin hämärä oli vain esteenä. Miehen kasvoilta näkyi ihmetys. Mitä ihmettä nainen teki yksin, pimeällä keskusaukiolla ? Seela tunsi velvollisuudekseen selittää sen, mutta päätti, että mies joutuisi tekemään samoin. Nyt hän alkoi vasta tuntea hienoista ihmetystä miehen tekemisiä kohtaan, hänellä itselläänhän oli hyvä syy, vartiovuoro, mutta kuka liikkui keskusaukiolla yöaikaan?

" Mietit varmankin.." Seela aloitti hitaasti "..mitä teen täällä tähän aikaan illasta, mutta minulla on ihan pätevä syy. Olen vartiovuorossa. Tiedäthän tämän ajan.. " Varovaisesti Seela viittasi vaiheeseen joka kiltojen välillä oli meneillään ja jatkoi " Mutta mitä sinä täällä teet ? Minulla lienee oikeus udella, olenhan nyt vartiossa." Pistävästi Seela katsoi miestä, yrittäen imeä kasvoilta kaiken mahdollisen tiedon. ote keihäästä tiukkeni jälleen ja huulet vetäytyivät pienestä hymystä mitään sanomattomaksi viivaksi.

Toinen nousi seisomaan, tarttuen keihääseensä.
Thordan ei voinut muuta, kuin kohottaa kulmiaan. Olipa toinen nyt varuillaan.
Ensimmäinen asia minkä hän tässä naissoturissa pani merkille oli se, kuinka lyhyt tämä olikaan!

"Ei sen pahempaa, kuin pitkästyneisyys", tämä naissoturi vastasi hänen aikaisempaan kysymykseensä, katsoen suoraan häntä silmiin. Thordan nyökkäsi, hakien hänkin katsekontaktia, tässä hämärässä.

"Mietit varmaankin.." toinen aloitti hitaasti "..mitä teen täällä tähän aikaan illasta, mutta minulla on ihan pätevä syy. Olen vartiovuorossa. Tiedäthän tämän ajan.."
Thordan arvasi heti, mitä toinen ajoi takaa, ilmaisullaan "tämä aika", ja hän nyökkäsi jälleen vakaasti.
"Vai on asiat tällatollalla. Mutta tiesithän sen, että yö on vaarallisinta aikaa? Voi olla jopa hyvin uhkarohkeaakin, seisoa täällä vartiossa ihan yksinään, koskaan ei tiedä, milloin he hyökkäävät", hän lausui sanansa tällä kertaa hiljempaa, kuin aiemmin, jotteivat ne kuulostaisi luonttomilta tässä ahdistavassa hiljaisuudessa.

Payonin tilannehan oli nykyään se, että sotaan käytiin enimmäkseen öisin, mitä oudoimmin tavoin. Enää ei voinut sanoa olevan turvallista liikkua ulkona öisin.
Thordan oli maininnut että ´koskaan ei tiedä, milloin he hyökkäävät", ja tällä ´he´, termillään hän oli tietenkin tarkoittanut vastapuolta.
Keskus-Aukio oli enimmäkseen Aasojen asuinseutua, joten täällä päin se tarkoitti tietysti Vaaneja, joihin ikäväkseen Thordankin kuului.

"Mutta mitä sinä täällä teet? Minulla lienee oikeus udella, olenhan vartiovuorossa."
Thordan yllättyi hieman toisen kysymyksestä, mutta hymähti sitten hiljaa.
"Minä olen vain ohikulkumatkalla, kävin tapaamassa tuttuja."
Naissoturin ote keihäästä tiukkeni, ja mies saattoi aistia toisen hymyn kadonneen.
Kaikesta huolimatta, Thordan ei edes vaivautunut laskemaan kättään asevyölleen, hän oli aina yrittänyt välttää joutumasta tappeluihin naisten kanssa.

Mies nyökkäsi hänen toteamukselleen pitkästyneisyydestä, eikä väistellyt myöskään katsetta, vaan katsoi suoraan silmiin. Se oli hyvä piirre. Olihan itsestään selvää, että ihminen, jolla oli salattavaa, ei mielellään katsonut toista silmiin.

"Vai on asiat tällatollalla. Mutta tiesithän sen, että yö on vaarallisinta aikaa? Voi olla jopa hyvin uhkarohkeaakin, seisoa täällä vartiossa ihan yksinään, koskaan ei tiedä, milloin he hyökkäävät" Mies lausui sanat hiljaisemmin, kuin edelliset, miltei kuiskaten. Tällä kertaa ne sopeutuivat pimeään, kuuluivat siihen. Mutta kuitenkin Seela kimpaantui. Hänhän oli omalla alueellaan ja tuntematon kehtasi vielä ruveta pelottelemaan sekä vähättelemään häntä ? " Onhan se selvää, etteivät he tule pienellä joukolla, jos hyökkäävät, mutta miten luulet, että he pääsevät keskusaukiolle kenenkään kiinnittämättä huomiota ? Tätä aukiotaan ympäröi meidän alueemme. Minua ei ole tarkoitettu estämään kokonaista legioonaa !" Kiivaat sanat kaikuivat rakennusten seinissä, joka puolella ympäri aukiota. Naisen suu loksahti pyöreäksi, heti perään nousi kämmen peittämään sitä. Varovasti uskalsi Seela kähistä perään anteeksi pyynnöt.

Mies hymähti varovaisesti hänen uteluilleen ja vastasi kovin ympäripyöreästi. "Minä olen vain ohikulkumatkalla, kävin tapaamassa tuttuja." Tuskastuneesti Seela kohotti toista kulmaansa. " Olisitko kenties voinnut vastata vielä vaikeaselkoisemmin ?" Kujeileva hymy kuulsi äänestä. Hän ei kuitenkaan ruvennut esittämään liian innokasta viranhaltijaa, vaikka toivoikin, että mies hiukan tekemisiään selventäisi. Seela oli utelias.

Äänettömästi nainen astui muutaman askeleen taaksepäin niin, että selkä osui seinään ja valahti sitä myöteen taas istualteen. keihästä oli vaikea siinä asennossa pitää, joten varovaisesti nainen uskaltautui laskemaan sen vierelleen taas lepäämään, kuitenkin varuillaan, jos jotain yllättävää tapahtuisi. Miehen sanat olivat jäänneet kylvämään sydämeen, pikemminkin siltä kantilta, että mies itse kuuluisi heihin. nainen ei pyytäyt miestä liittymään seuraansa, kieltämättä kyllä toivoi sitä jossain mielensä kolkassa. Vartiovuoroa oli vielä pitkälti jäljellä, eikä ollenkaan olisi haitannut, jos hän olisi saannut seuraa.

Thordan tunsi olonsa hivenen väsyneeksi, sisarensa kanssa kiistely oli aina väsyttävää puuhaa. Hitaasti hän laski painonsa täysin toiselle jalalleen, jääden sitten kuuntelemaan, mitä tällä naisella oli sanottavanaan.
" Onhan se selvää, etteivät he tule pienellä joukolla, jos hyökkäävät, mutta miten luulet, että he pääsevät keskusaukiolle kenenkään kiinnittämättä huomiota ? Tätä aukiotaan ympäröi meidän alueemme. Minua ei ole tarkoitettu estämään kokonaista legioonaa !"

Naisen sanat kaikuivat hiljaisuudessa, kimpaantuneina. Thordanilta pääsi pieni hämmentynyt huokaus. Eihän hän tietenkään olettanut, että jonkinmoinen legioona tänne olisi hyökkäämässä, eikä hän olettanutkaan että nainen olisi pistetty tänne legioonaa pysäyttämään. Mutta salamurhaajia, heitä oli paljon liikkeellä, öisin.

Naissoturi esitti vielä anteeksipyyntöjä, luultavasti siksi, että oli kiivastunut.
Thordan heilautta toista kättään hieman vähättelevästi, ikään kuin sanoen, ´ei sillä niin väliä´.
"En minä oletakaan, että tänne olisi legioona tulossa. En ollenkaan. Viittasin pikemminkin salamurhauksiin. Tätä sotaa ei legioonilla käydä. Yölliset salamurhat vain alkavat lisääntyä kuin rutto konsanaan", hän hymähti, sipaisten samalla hiuksiaan.

Thordan ei pitänyt ollenkaa yöaikana liikkumisesta, nyt hän kuitenkin liikkui, melkeinpä pakon edessä. Yöaika, oli se aika, jolloin tätä kiltojen välistä sotaa käytiin. Hyvin erikoislaatuista sotaa.
Hän pelkäsi jopa hivenen näitä salamurhia, siksipä hän osasi olla hyvin varuillaan, hämärän laskeuduttua.

Naissoturi kyseli hänen tekemisistään, tällä aukiolla, jolloin mies vastasi olevansa ohikulkumatkalla, käyneensä tapaamassa tuttuja.
"Olisitko kenties voinut vastata vielä vaikeaselkoisemmin?" toinen kommentoi asiaan, mikä sai Thordanin kohottamaan kulmiaan hieman kummissaan. Oliko hän tosiaan vastannut liian vaikeaselkoisesti? Sitten hän hymähti pienesti, aloittaen tarkennustaan:
"Niin, no, enpä tiedä mitä tarkennettavaa minulla asiaan olisi. Kävin vain tuossa parin korttelin päässä haastamassa riitaa, itsepäisen sisareni kanssa. Nyt sitten olen vihdoin pääsemässä takaisin kotia päin", hän hymähti, virnistäen pienesti.

"Eipä sillä, että unta enään saisin", hän lisäsi, katsahtaen ympärilleen hämärällä, hiljaisella aukiolla.
Thordanin oli vaikeaa saada unenpäästä kiinni silloin, kun jokin asia häntä vaivasi. Tällä kertaa se asia oli hänen sisarensa, heidän erimielisyytensä.

//No niin, tässäpä tämä . D Sori nyt jos on vähän kestänyt! //

Seela kiinnitti huomion miehen väsyneeseen olemukseen, hänen ei varmaankaan tehnyt mieli jäädä kiistelemään itsepäisen naisen kanssa keskusaukiolle keskellä yötä. Sillä tuulella Seela kuitenkin oli, ainakin sen jälkeen kun mies oli ruvennut huolehtimaan hänen turvallisuudestaan.

Mies huokaisi hämmentyneenä hänen sanoilleen. Huokaus oli Seelan mielestä vallan mainiosti tulkittavana. Mies ei tiennyt miten osata käsitellä itsepäistä naista, joka ei tiennyt omaa parastaan. Kuitenkin anteeksipyynnöille mies vain heilautti kättään vähättelevästi. Seelalle tuli tunto että hänen olisi pitänyt olla kiitollinen tästä armeliaasta anteeksiannosta, mutta hän ei osannut olla. "En minä oletakaan, että tänne olisi legioona tulossa. En ollenkaan. Viittasin pikemminkin salamurhauksiin. Tätä sotaa ei legioonilla käydä. Yölliset salamurhat vain alkavat lisääntyä kuin rutto konsanaan"

Seelan korvat vääristivät miehen sanat kärkkään tietäviksi. Vaikka kuitenkin, Seela tiesi, että mies oli kyllä jossainmäärin oikeassa. Seela työnsi ajatuksen syrjään ja lujitti itseään ajatuksella, että hänellä oli keihäs. Hänhän osasi myös taistella. Ei hän niin vain suostuisi kuolemaan."Mainitsinko jo ammatistani ?" Seela kohotti leukaansa ylpeänä. " Olen soturi. Et varmaankaan arvaa nmihin minut on koulutettu. Osaan taistella ja minulta ei vaadita paljon, että saan kovetettua itseni lujaksi. Minulta ei ihan helposti saakkaan henkeä irti."
Seela ymmärsi jo pitää äänensä hiljaisena, ei hän koko keskusaukion ympäristöä halunnut herättää tietämään, kuinka ylpeä hän oli itsestään, turhankin ylpeä.

Herra kohotti kulmiaan hänen lisäuteluilleen, millä asioilla tämä oli. "Niin, no, enpä tiedä mitä tarkennettavaa minulla asiaan olisi. Kävin vain tuossa parin korttelin päässä haastamassa riitaa, itsepäisen sisareni kanssa. Nyt sitten olen vihdoin pääsemässä takaisin kotia päin" Hämärässä miehen kasvoilta oli tuskin erotettavana virnistystä, joka niillä oli. Seela hymyili, vaikka olikin pettynyt siihen että mies totesi olevansa vihdoin pääsemässä kotiinsa. Eli mies ei siis ollut jäämässä hänen seurakseen.

"Eipä sillä, että unta enään saisin" Mies totesi hetken päästä ja vilkuili ympärilleen hämärällä aukiolla. Seela ei voinnut olla olematta tyytyväinen, vaikka se olikin väärin silloin, kun toisella oli huolia. Hän oli vaikka valmis myöntelemään, miehen mielipiteille pimeässä liikkumisesta, jos tämä jäisi hänen seuraansa. " Sitten voisit ehkäpä jäädä seuraani ?" Seela uteli varovaisesti. " helpompi salamurhaajien on viedä yhdeltä henki, kuin kahdelta." Pieni hymy väreili huulilla, kun Seela katsoi miestä anovasti maantasalta, jossa hän istui.

// Anteeksi, joku huolimattomasti kirjoitettu, kun vanhemmat kulkee tuossa kokoajan selän takana >.< //

Thordan oli juuri saanut selostettua tietämyksensä näistä yöllisistä vaaroista, ja olikin varsin tyytyväinen omiin selittelyn lahjoihinsa, kunnes naisen vastaus tyrmäsi hänet jälleen täysin: Mainitsinko jo ammatistani?" Naishahmo kohotti ylpeän näköisenä leukaansa, "Olen soturi. Et varmaankaan arvaa mihin minut on koulutettu. Osaan taistella, ja minulta ei vaadita paljon, että saan kovetettua itseni lujaksi. Minulta ei ihan helposti saakkaan henkeä irti."
No, johan nyt oli. Thordan sai heti alkuun toisesta kovinkin itsepäisen vaikutelman.
Itsepäiset naissoturit, niihin hän tuntui nyt törmäävän kaikkialla. Miehen olisi tehnyt mieli huokaista jälleen raskaasti, mutta päätti nyt jättää sen kuitenkin tekemättä. Eihän nyt pitäisi vääriä käsityksiä antaa! Hän kuitenkin hymyili naisen sanoille ystävällisesti. Hänestä nyt vain sattui tuntumaan, ettei toinen ymmärtänyt kyseistä vaaraa aivan täysin.

"Hmmh, kuvailusi voisivat tepsiä yhtä hyviin minuunkin", hän vastasi lopulta toiselle, tarkoittaen tietenkin, että hänkin oli soturi. Tai ei se ollut hänen varsinainen ammattinsa, mutta koulutusta hänellä siihen oli, ihan kylliksi.
"Mutta olen edelleen sitä mieltä, että nämä yölliset salamurhaajat, voivat olla hyvinkin arvaamattomia...", Thordan virnisti, mutta päätti sitten jättää asian sikseen, kun yksimielisyyden säveltä ei meinannut löytyä.

Thordan tarkkaili hetken toista, ja hymähti pienesti, ei toisesta ainakaan itsevarmuutta näyttänyt puuttuvan.
"No, ainakaan itsevarmuutta sinusta ei puutu", hän päätti sanoa jotain kehuvamman kuuloista toiselle, jottei aivan tätä masentaisi kommenteillaan mahtavista salamurhaajista, jotka peittoaisivat jokaisen. ´

Mies tarkensi selontekoaan siitä, millä asioilla täällä oikein liikkui, lisäten vielä sitten, että tuskimpa enää unta saisi. Naisen kommentti tähän, sai Thordanin jälleen hämmästymään.
"Sitten voisit ehkäpä jäädä seuraani?"
Thordan oli hieman ällikällä löyty, hän olisi luullut että toinen olisi halunnut päästä hänestä eroon, niin nopeasti kuin suinkin vain saattoi.
"Jos kerta haluat tällaisen erimielisyyksiä aiheuttavan miehen retaleen seuraasi, niin kyllä, voisin jäädäkin", hän vastasi naurahtaen pienesti, kohottaen katseensa taivaalle, tarkkaillakseen, missä kohdin kuu oli jo menossa. Laskien sen sitten takaisin naiseen.

//Valmista . D //

Herra näytti siltä, että tuskastunut huokaus ei ollut kaukana, mutta yllättäen hymyili hänelle, vieläpä ystävällisesti. Jos Seela olisi osannut punastua, sen hän olisi varmaankin tehnyt. Hänet sai itsepäseksi ja ärtyneeksi se, että hänestä huolehdittiin liikaa, mutta aito ystävällisyys oli kuitenkin aina mukavaa.

"Hmmh, kuvailusi voisivat tepsiä yhtä hyviin minuunkin" Mies venytteli sanojaan pitkään. Seela oli arvellutkin miehen ammattia soturiksi, tuskin mies kirjanpitäjänä olisi kerännyt yhtä isoa habitusta (anteeksi : D) ja voimakasta olemusta. " Jotain sen kaltaista ajattelinkin. " Seela katsoi miestä uudemman kerran mittailevasti. kieltämättä, leveäharteinen, lihaksikas mutta kuitenkin sopusuhtainen mies miellytti hänen silmäänsä."Mutta olen edelleen sitä mieltä, että nämä yölliset salamurhaajat voivat olla hyvinkin arvaamattomia..." Herra kuitenkin virnisti sanojensa perään antautuneesti.

Mies katsoi häntä tutkivasti ja hymähti sitten. "No, ainakaan itsevarmuutta sinusta ei puutu." Seela näki, että mies oli joutunut miettimään mitä sanoisi, ehkäpä tämä ei keksinyt hänestä mitään muuta hyvää, kuin itsevarmuuden, hänen kohdallaan itsepäisyyden.
Seela oli jo keksinyt millä pistää takaisin, mutta päätti olla päästämättä kuitenkaan sammakkoja suustaan, mielumin hän hankkisi ystäviä, kuin vihamiehiä. Herra sai osakseen vain hivenen ärsyyntyneen katseen.

Mies katsoi häntä hämmästyneesti. Seela oli ollut kuin uhmaikäinen, mutta kauan ei mennyt kun tämä jo anoi miestä jäämään seuraansa.Seela tajusi jopa hävetä käytöstään. Kuinka hän oli päästänyt naiselle niin kliseiset piirteet jylläämään itsessään, vaikka ei yleensä osoittanut omistavansa niitä eleelläkään. Hänen olisi tehnyt mieli kertoa miehelle, ettei hän oikeasti ollut sellainen, mutta kuka typerä nyt sellaista olisi sanonut ? Tai kuka typerä olisi uskonut ?

"Jos kerta haluat tällaisen erimielisyyksiä aiheuttavan miehen retaleen seuraasi, niin kyllä, voisin jäädäkin" Mies vastasi naurahtaen. Hän kohotti katseensa taivaalle, nähdäkseen missä kohti kuu oli menossa ja laski sen sitten taas naiseen. Seela hymyili leveästi.
"Haluan." hän sanoi sen niin hartaalla äänellä ettei voinnut olla tyrskimättä hihaansa.
Ei ollut kovinkaan hämmästyttävää että sitä seurasi köhiminen ja kakominen, niin että hän oli vain saannut muka yskän puuskan. " Mutta siis olisin iloinen, jos jaksaisit jäädä itsepäisen naisen seuraan, joka on kova inttämään. " Seela hymyili miehelle. Herra vääristyi vielä oikeeakin mittaansa pidemmäksi, kun tyttö istui ja kuun valo loi kasvoille varjoja, jotka muovasivat piirteet karskeiksi.

Tuo naissoturi oli yllättäen pyytänyt häntä jäämään luokseen, tänne pimenevälle Keskus-Aukiolle, mikä taas oli todella yllättänyt miehen, hän oli ollut niin varma siitä, että nainen suorastaan vihaisi häntä. Luulisi että hänen aikeensa olivat vain vähätellä toista, vaikkei niin kuitenkaan todellisuudessa ollut. Näköjään hän ei kuitenkaan ollut käyttäytynyt niin huonosti kuin oli luullut, jos toinen kerta pyysi häntä jäämäänkin.

"Jos kerta haluat tällaisen erimielisyyksiä aiheuttavan miehen retaleen seuraasi, niin kyllä, voisin jäädäkin", hän vastasi toiselle naurahtaen. Kun hän sitten laski katseensa kuusta takaisin naiseen, hymyili tämä leveästi.
"Haluan", kuului naisen yllättävän harrasääni, joka kuulosti Thordaanin korvissa hivenen ristiraataiselta, naisen aikaisempaan tempperamenttisuuteen verraten.
Yhtäkkiä nainen alkoi köhimään ja kakamoon, kuin saaden yskän puuskan.
Thordan kohotti pienesti toista kulmaansa.
"No, no mikäs on?"

Ilmiselvästi toinen kuitenkin selvisi äskeisestä yskänpuuskastaan, sillä tämä pääsi kuitenkin jatkamaan jutusteluaan: " Mutta siis olisin iloinen, jos jaksaisit jäädä itsepäisen naisen seuraan, joka on kova inttämään. "
Toisen kommentti sai Thordanin naurahtamaan yllättävän vapautuneesti.
Mikä oli vain hyvä. Ei hän kireästi halunnutkaan nauraa. Eihän hän tänne haluaisikaan jäädä, jos ilmapiiri muodostuisi kireäksi ja epämukavaksi. Hän halusi viihtyä.

"No, enköhän minä vielä yhden itsepäisen naisen seuraa kestä tänään", hän hymähti, vihjaten ohimennen todella itsepäiseen sisareensa.
Nainen laskeutui istumaan, Thordan tyytyi ottamaan rentoutuneemman asennon seisaallaan.

Hetkeksi hän siirsi huvittuneesti katseensa Keskus-Aukion keskellä sijaitsevaan ylijumalan patsaaseen, muistaen sitten kuinka tuo soturinainen oli tuota patsasta tuijotellut, hänen tänne saapuessaan.
Pieni virne kasvoillaan, hän käänsi katseensa patsaasta takaisin naiseen.
"Tullessani, tuijotit aika hartaasti tuota patsasta, haluaisitko kertoa minullekin, mikä siinä oli niin kiinnostavaa?" Thordan sanoi kohottaen kulmiaan, hieman huvittuneesti.
Naurahtaen vielä pienesti.

Mies kohotti hivenen toista kulmaansa hänen köhimiselleen. "No, no mikäs on?" Seela hymyili ja yritti saada itsensä näyttämään kipeältä, valehdellahan hänen ei olisi tarvinut kun juttu ei ollut mikään kovin tärkeä, hän vain halusi testata menisikö hänen esityksensä läpi. Seela pudisteli päätään sen näköisenä kuin olisi hämmästellyt. " Pieni yskänpuuska vain. Vaikka saattaapa ollakkin niin että olen vilustumassa. Luulen ettei tämä yöilma ole oikein sopiva vilustuneelle, mutta minkäs teet näin pakon edessä." Seela huokaisi raskaasti ja aivasti perään. Aivastus oli aito, toisin kuin äskeinen yskänpuuska.

Herra nauroi hänen sanoilleen itsepäisyydestä ja inttämisestä. Mies kun olikin jo varmaan huomannut, että Seela ei ollut ihminen vailla omaa tahtoa. Nainen oli tyytyväinen. Mies ei suhtautunut häneen alentuvasti, niin kuin hän aluksi oli ennakkoluuloisena ajatellut.
Seela uskaltautui liittymään pienellä panoksella miehen tarttuvaan nauruun.

"No, enköhän minä vielä yhden itsepäisen naisen seuraa kestä tänään" Mies hymähti, viitaten ilmeisesti itsepäiseen sisareensa, josta oli kertonut. Seela ei voinnut olla pohtimatta mahtoiko hän tuntea tuon naisen, hyvin oli mahdollista. Hiljaisuus joka oli syntynyt seelan keskittyessä pohtimaan, päättyi siihen että Seela aukaisi suunsa. "Kaksi menee samalla kuin yksi, niinhän sitä sanotaan." Seela virnisti ja vinkkasi miehelle silmää.
Hyödyllinen taito muuten, kaikkihan sitä eivät osanneet. Häneltäkin oli kulunut muutamia päiviä sen oppimiseen. Vaikka mikäpä siinä opetellessa, neito ei ainakaan sinä aikana ollut pahojaan tekemässä.

Herra siirsi huvittuneen katseensa hetkeksi Odinin patsaaseen, joka seisoi ylväänä
keskellä aukiota ja näyttisiltä kuin olisi muistanut jotain. Hän siirsi virnistäen katseensa Seelaan. Hivenen nainen kyllä kieltämättä häpesi, hänestä oli varmaankin pystynyt lukemaan kaikki ajatukset jo kaukaata, miten muuten mies olisi häntä niin huvittuneesti katsonut ? "Tullessani, tuijotit aika hartaasti tuota patsasta, haluaisitko kertoa minullekin, mikä siinä oli niin kiinnostavaa?" Herra kohotti kulmiaan ja virnisti. Seela otti huulilleen hymyn. " Katsoin vain että siinäpä komean on näköinen mies, harmi ettei taida olla näin tavallisten ihmisten saatavilla." Turhapa sitä oli ruveta kiertelemään, Seelaa miellytti komea mies, vaikka olisikin pelkkä patsas.

Thordan oli tuntenut itsensä aikaisemmin jo kovin väsyneeksi, ja sitten kun hän oli kohdannut tämän, itsepäiseksi osoittautuneen naissoturin, oli hän tuntenut itsensä vieläkin väsyneemmäksi. Ensimmäiset ajatukset toisen tapaamisesta olivat luultavasti jotakin tyyliin: ´Tämä tästä vielä puuttuikin´. Thordan ei olisi millään kaivannut tänään vielä toista itsepäistä kiistely kumppania. Vähitellen naissoturi kuitenkin osoittautui paljon mukavammaksi, kuin se mitä ensivaikutelma oli antanut näyttää, ja Thordan jopa suostui jäämään tälle hieman vilpoiselle öiselle Keskus-Aukiolle tämän hänelle täysin tuntemattoman naisen seuraan.

"Kaksi menee samalla kuin yksi, niinhän sitä sanotaan", nainen virnisti ja vinkkasi samalla silmää. Thordan virnisti takaisin, mutta jätti silmän vinkkailut sikseen. Hän saisi korkeintaan aiheutettua toiselle vanhingoniloisen naurukohtauksen itsensä kustannuksella, sillä hänen silmän vinkkailunsa olivat varsin koomisen näköisiä, eivätkä näyttäneet läheskään siltä miltä niiden kuuluisi.
"Niinhän sitä sanotaan, mutta täytyy tunnustaa, että jos olisit yhtään itsepäisempi kuin mitä olet, olisin lähtenyt käpälämäkeen ja äkkiä. Katsos en kaipaa uusinta erää siskoni kanssa", hän naurahti pienesti, hiljentyen sitten.
"Ensivaikutelmat saattavat joskus olla aika huvittavia", mies kommentoi lopulta, miettien omaa ensivaikutelmaansa toisesta. Hän ei olisi ikinä voinut uskoa, että olisi jäänyt tänne juttelemaan yhtään sen pidemmäksi aikaa kuin olisi tarpeen. Ensivaikutelmat, saattoivat usein pettää.

Thordan oli kääntänyt katseensa ylijumala Odinin patsaaseen ja hieman huvittuneena sitten kysynyt toiselta, mikä tässä patsaassa oli tätä aikaisemmin niin kovasti kiinnostanut.
Naisen kasvoille nousi hymy, tämän vastatessa.
"Katsoin vain että siinäpä komean näköinen mies, harmi ettei taida olla näin tavallisten ihmisten saatavilla."
Thordaninkin kasvoille nousi pieni hymynkare, kun hän nyökkäsi toiselle vastaukseksi, vilkaisten sitten vielä nopeasti patsasta, ja kääntyen katsomaan naista.
"No, jos ikämiehistä pidät, niin silloin hän on komea. Hyvin säilynyt noin viisissäkymmenissä ihmisten ikäpuulla oleva miekkonen", Thordan sanoi hymyillen nyt hieman leveämmin, olipas huvittava juttu.

"Niinhän sitä sanotaan, mutta täytyy tunnustaa, että jos olisit yhtään itsepäisempi kuin mitä olet, olisin lähtenyt käpälämäkeen ja äkkiä. Katsos en kaipaa uusinta erää siskoni kanssa" Herra naurahti pienesti ja päätyi sitten hiljaisuuteen. Seela huokaisi tuskastuneesti. " Siihen varmaan sitten päädytkin. Montaa minua itsepäisempää ei taida löytyä. " Miehen sanat eivät miellyttäneet. Naisen mieliala oli noussut jo korkeammalle, mutta romahti sitten taas alkutekijöihin. Ei mies hänestä tulisi pitämään, kyllä hän sen verran tiesi, ettei hän ollut mikään helpoin luonne. Huono päivä, tai sitten yö.
"Ensivaikutelmat saattavat joskus olla aika huvittavia" Seelan tuhahti miehen huomautukselle halveksuvasti. Hitaasti huulille kohosi hymy, josta pystyi tulkita sanat 'minä tiedän jotain mitä sinä et tiedä ja se liittyy sinuun.' Se oli vain silmän lumetta. Ei Seela mitään miehestä tiennyt, ei edes tiennyt, mitä ajatella miehen ensivaikutelmasta. kaikki vaan tuntui niin sekavalta, parhainta kai olisi vain ollut painua nukkumaan. Seuraavaan vahtivuoroon hän ei aikonut esittää toiveita, ainakaan keskusaukiolle pääsystä. " Niin, todellakin. olet oikeassa. "

Herran kasvoilla karehtiva hymy oli huvittunut ja tietäväinen. Miten mielettömästi se koettelikaan Seelaa. Hän oli valmis vaikka keihään avulla keräämään kunnioitusta itselleen, jos ei muita keinoja löytynyt. Tulistunut Seela tuijotti eteensä, miehen jalkoihin. Kieltämättä hänellä kävi mielessä ajatus kaataa mies tantereelle, tarttumalla tämän nilkkoihin. Mitättömän pienesti nainen pyöräytti päätään. Ei tulisi onnistumaan.
"No, jos ikämiehistä pidät, niin silloin hän on komea. Hyvin säilynyt noin viisissäkymmenissä ihmisten ikäpuulla oleva miekkonen" herra hymyili leveämmin, oli ilmeisen huvittunut. " Varttuneemmat ovat mielenkiintoisempia, heille on kerennyt keertyä enemmän kokemusta." Seela heitti suutuspäissään kommentin jonka pystyi ymmärtämään monellakin tavalla.

Seela nosti kypärän päästään, hiukset valuivat nyt paljaina. Hän antoi mahdollisuuden tuulenpuuskille, nyt ne saivat heilutella yön pimeässäkin vaaleina loistavia hiuksia mielin määrin. Nainen kyllä tiesi, että hän oli asettanut itsensä alttiiksi. Ei paljoa vaatinut, että mies jostain pukujensa liepeistä olisi vetänyt aseen ja iskenyt sen hänen kalloonsa. Ei hän jasanut kiinnittää siihen huomiota, turha uhkarohkeus valtaa kaiken elävän silloin tällöin.
Ja hänhän olisi pystynt tekemään saman.

// Ja minähän en minkään Odinin iästä tiedä mitään, anteeksi. heitin vain jotain. : DD //

Thordan ehti lipsauttaa sanat, joissa kertoi, että jos nainen olisi ollut yhtään itsepäisempi kuin oli, hän olisi jo lähtenyt ja äkkiä.
Hän ei tietenkään ollut ajatellut, että toinen saattaisi sanoistaan loukkaantua.
"Siihen varmaan sitten päädytkin. Montaa minua itsepäisempää ei taida löytyä", nainen vastasi huokauksen kera. Thordanin kasvoille kipusi pieni jälleen hieman huvittunut hymy, hänen kuullessaan toisen sanat.
"Kuules nyt, et sinä nyt niin paha pala ole purtavaksi, että heti luovuttaisin", hän naurahti, tajuten sitten, että toinen saattaisi ärtyä vain lisää hänen kommentistaan, joka oli olevinaan piristävä.
Mies siirsi painoaan yhä enemmän toiselle jalalleen, ja huokaisi.
"Anteeksi, olen huono sanavalinnoissani."

Thordan päätyi pukahtamaan jotakin huvittavista ensivaikutelmista, johon sai seuralaiseltaan myöntyvän vastauksen.
Pian keskustelun suunta kääntyi kuitenkin ylijumalan patsaaseen, jonka komeaa ulkonäköä naishenkilö oli jonkin aikaa ihastellut.
Thordan päätti ilmoittaa, että tuo miespatsas oli komea vain, jos sattui pitämään ikämiehistä.
"Varttuneemmat ovat mielenkiintoisempia, heille on kerennyt kertyä enemmän kokemusta, " kuului naisen hieman suuttuneen oloinen vastaus, jolloin Thordan kohotti kulmiaan.
"Vai niin, siinä tapauksessa minä en taida kuulua näihin mielenkiintoisiin", hän virnisti.
Vai olivat iäkkäät miehet mielenkiintoisempia.

Toinen otti kypärän päästään, antaen tuulen hulmuttaa hiuksiaan. Vaaleita hiuksiaan.
Thordan ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt toiseen hiuksiin mitään huomiota, ei kun kypärä oli ollut päässä. Nyt hän huomasi ne ensikertaa kunnolla.
Toisella oli kauniit hiukset. Ajatus sai miehen kasvoille kohoamaan jälleen hymynkareen, samalla kun hän päätti ettei enää jaksaisi nuokkua seisaallaan, ripeästi hän kyykistyi naisen eteen.
"Melkein unohdin esittäytyä, minua kutsutaan nimellä Thordan", hän naurahti, ja päätti pitää pienen tauon, samalla kuin tarkasteli toista.
"Entä, haluaisitko sinä esitellä itsesi?"

//Haahhaa, oli ihan kiusalla pakko tehdä Odinista vanhus . D Anteeksi //

Herran huulille kipusi jo melko tuttu huvittunut hymy. "Kuules nyt, et sinä nyt niin paha pala ole purtavaksi, että heti luovuttaisin." Sanat eivät Seelaa lepyttäneet vaan äänensävy, josta kävi selväksi ettei herran ollut tarkoitus pahoittaa seuralaisensa mieltä. Mies siirsi painonsa jo miltei kokonaan jalalle, jolle oli vähitellen hivuttautunut. Seela hymähti ja oli lähellä mainita jotain pitkään kestäneestä suorituksesta, mutta jätti kuitenkin väliin. Hän ei nimittäin olut varma saisiko mies hänen huomautuksestaan mitään perää.

"En olisi niin varma.. Et vielä tiedäkkään mihin pystyn." Seela sanoi uhittelevasti ja katsoi miestä kulmiensa alta. Kepeästi hän kuitenkin naurahti perään, mutta kuitenkin niin hiljaa ettei se kauaksi kantanut.

"Anteeksi, olen huono sanavalinnoissani." Mies sanoi viitaten edelliseensä. Varmaankin tämä pelästyi että nainen ei pitänyt hänen sanoistaan. Hyvin mahdollista. Seela kohotti katseensa kokonaan, ei enää katsonut vain kulmiensa alta. " Hyvä huomio, varsinkin josniillä aiot lepyttää helposti loukkaantuvaa naista.." Seela yritti vetää äänen sävynsä pilkalliseksi, se ei ollutkaan niin helppoa, kun äänestä kuulsi nauru. "..Vaikka eivät omanikaan mitään helmiä ole."

Mies kohotti kulmiaan, kun Seela ärtyneeseen sävyyn mainitsi iäkkäiden kokeneisuudesta.
Nyt kun nainen oli jo hieman rauhoittunut, hän ymmärsi huolehtia siitä että mies ei välttämättä pitänyt hänen kommentistaan. Tämä kun ei kovin ikääntyneeltä vaikuttanut.
"Vai niin, siinä tapauksessa minä en taida kuulua näihin mielenkiintoisiin" Herra päätyi kuitenkin virnistämään. Seela sai olla tyytyväinen, ettei hänen seuralaisensa ollut helpoiten itsensä ottavaa lajia. Oli kuitenkin vaikeaa keksiä mitään millä korjata edellisen, kuullostamatta kuitenkaan liian innokkaalta. " Löytyy niitä nuoriakin miehiä, joilla on kokemusta elämästä" Nyt Seela kuitenkin varoi olemasta liian vihjaileva. "..Jospa sinä sitten olisit yksi niistä."

Seela huomasi sivusilmällä miehen katseen, kun hän riisui kypäränsä, jolloin hiukset ryöppysivät sen alta. Niistä nainen olikin ylpeä. Kiitos kuului hänen vanhemmilleen. Herra kyykistyi pikaisesti niin että hän katseli Seelaa enää vain alle päänmitan yläpuolelta. "Melkein unohdin esittäytyä, minua kutsutaan nimellä Thordan" Herra naurahti. "Entä, haluaisitko sinä esitellä itsesi?" Seela kohottautui parempaan asentoon. " Voisin kai sen tehdä. Kutsu minua Seelaksi, se on ensimmäinen nimeni."

// Haha. Pääseepä minun hahmoni häpeämään. Sillä kai sitten on huono näkö kun jotain rupsahtaneita ukkoja ihailee 8D Edellisessä viestissä oli kauheesti kirjoitusvirheita, tässäkin kai sitten. Vastaus on vähän venynyt.. //

" Löytyy niitä nuoriakin miehiä, joilla on kokemusta elämästä" Naissoturi puhua pukahti, jolloin Thordanin toinen kulma kohosi kysyvästi, mutta hänen suunsa oli yhä pienellä virneellä. "..Jospa sinä sitten olisit yksi niistä", nainen lopulta lopetti lauseensa, jolloin Thordanin virne hieman kohosi, hiljalleen hän antoi sen lopulta hyytyä, ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi.

Yhdellä nopealla liikkeellä Thordan kyykistyi naisen eteen, tarkkaillen tätä hetken. Miehen katse luurasi hetken toisen kauniissa hiuksissa, kunnes se kääntyi katsomaan takaisin suoraan naisen silmiin.
"Melkein unohdin esittäytyä, minua kutsutaan nimellä Thordan" Herra naurahti. "Entä, haluaisitko sinä esitellä itsesi?"
Hänen kasvoilleen kohosi hivenen odottava ilme, hymyään hän ei vieläkään vaivautunut laskemaan.

Nainen kohottautui hieman parempaan asentoon, kunnes kerkesi vastaamaan:
" Voisin kai sen tehdä. Kutsu minua Seelaksi, se on ensimmäinen nimeni."
Thordan tyytyi jälleen nyökkäämään tyytyväisenä.
"No Seela, misten ihmeessä olet saanut noin kauniit hiukset kasvamaan päässäsi?" mies kysäisi, käyttäen tarkoituksella toisen nimeä, kuin kokeilu mielessä. Hänen katseensa vilkaisi jälleen nopeasti toisen hiuksia.
Kyykkiminen Seelan edessä alkoi kuitenkin tuntua jo raskaalta, joten mies sitten päättikin siirtyä hieman sivummas ja istuutua hänkin kokonaan.

//Anteeksi, lyhyttä : D Ei vain ollut nyt kauheasti aikaa kirjoittaa, ja silti halusin kuollakseni tänne vastailla. : D //

Herran toinen kulmakarva kohosi kysyvästi siinä vaiheessa kun Seela piti pienen tauon lauseessaan, pieni virne vallitsi kuitenkin suuta ja Seela uskaltautui jatkamaan."..Jospa sinä sitten olisit yksi niistä." Virne huulilla kohosi entisestään. Hiljalleen se kuitenkin katosi ja sai peräänsä pienen pienen hyväksyvän nyökkäyksen. Seela tuli miettineeksi sitä, miten paljon ilmeet kertoivartkaan. Koko tämän kohtaamisen aikanakin hän oli tullut kiinnittäneeksi enemmän huomiota miehen ilmeisiin, kuin sanoihin. Pienesti Seela hymähti. Se hymykin tuli tarkoituksettomasti kertomaan, millä mielellä nainen oli. Varsin hyvällä.

Herra nyökkäsi hänen esittäytymiselleen hyväksyvästi.

"No Seela, misten ihmeessä olet saanut noin kauniit hiukset kasvamaan päässäsi?" Thordan kysäisi ja antoi vilkaisi pikaisesti Seelan hiuksia. " En ole niinkään varma, siitä on, kai kiittäminen perimääni." Seela naurahti pienesti " Muuta kiittämistä siinä ei sitten olekkaan." Nainen mutisi perään ärtyneenä. Ehkä tuo oli jo hiukan liioittelua, mutta paljonkaan kiittämistä ei löytynyt. Tai hän ei vain ollut osannut ottaa mitään hyvää vastaan, hän oli kai sitten kiittämätön ? Tuskastunut huokaus pääsi huulilta, hänen eksyessä omiin ajatuksiinsa.

Seela tuli vilkaisseeksi itätaivaalle, komeiden suurien kartanoiden yläpuolella alkoi taivas jo hivenen valkenemaan vastustelevan hämärän väistyessä tieltä. Pitkään vielä kuluisi, ennen kuin aurinko oikeasti pääsisi nousemaan, mutta Seela oli tyytyväinen, payon heräisi taas uuteen kauniiseen aamuun. "Katso !" Hän osoitti taivaanrantaa miehelle, joka nyt oli isahtanut aloilleen. " Taivas alkaa jo valkenemaan, aurinko on nousemassa." Seela hymyili. Oikeastaan hän ei tiennyt paljoakaan taivaan kappaleista, aurinko nousi idästä ja laski länteen, yötaivaalla näkyvä pallo, pienempi kuin aurinko, oli kuu, mutta siinä se.
Tämä tieto riittikin varsin hyvin.


// Nopeesti on tuo aamu tulossa, kun vasta oli auringon laskun jälkeinen hämärä. Anteeksi, älä välitä tuosta pienestä epäkohdasta, koitin vaan keksiä jotain mistä kirjottaa : DD //

" En ole niinkään varma, siitä on, kai kiittäminen perimääni." Seela naurahti pienesti " Muuta kiittämistä siinä ei sitten olekkaan." Nainen mutisi perään ärtyneenä.
Ja jälleen kerran oli Thordanin aika kohottaa toista kulmaansa kysyvästi.
"Ai, että muuta kiittämistä siinä ei sitten olekaan? Saanko kysellä miksi?"

Mies katsahti taivaalle, oikeastaan vain saadakseen jotakin tekemistä. Hän oli hankala keksimään puhuttavaa, ja sitten kun hän jotain keksi, tuntui sellaista tyhmältä sanoa.
"Meillä taitaa olla vielä pitkä yö edessämme, joten tarinointiin luultavasti jää aikaa", hän naurahti ja huokaisi kevyesti perään, etsien sitteen katseensa ulottuville ylijumala Odinin patsaan, tuijottaen mietteissään mieshahmon rönsyilevää partaa. Ja yhä enemmän hän ihmetteli Seelan kiintymystä tuohon patsaaseen. Huvittunut ilme nousi jälleen hänen kasvoilleen, samalla kun hän hieroi parratonta leukaansa.
"Taitavat nuo partaveikot olla sinun mieleesi", hän hymähti hieman kiusoittelevasti, kohottaen kysyvästi kulmaansa jälleen kerran, katsoessaan naiseen.
Jos hän olisi kehdannut, olisi hän mielellään nauranut makeasti, mutta hän ei vain oikein saanut Seelasta sitä selkoa, että oliko tämä sitä sorttia joka moisesta kiusoittelusta ja naureskelusta loukkaantuisi vai ei.

Mies siirsi kuitenkin katseensa pois parrakkaasta Odinista Seelan huutaessa: "Katso!" ja osoittaessa taivaanrantaan. Niinpä taivaanrantaan hän nyt sitten katsoikin.
"Taivas alkaa jo valkenemaan, aurinko on nousemassa", Seela hymyili.
Thordan nyökkäsi, vastaten toiseen hymyyn, ilman minkäänlaista tavanomaista virnettä.
"Tiedätkös, auringon nousut ovat sitten kauniita", hän hymähti.

//Anteeeksi, kun kirjoitin näin outoja. Syytän katkeilevaa ajatuksen juoksuani : D //

Mies kohotti toista kulmaansa hänen mutinoilleen. "Ai, että muuta kiittämistä siinä ei sitten olekaan? Saanko kysellä miksi?" Seela ei ollut tyytyväinen siihen, että hän oli mennyt puhumaan ohi suunsa. Tuntemattomillehan hänen perheasiansa eivätkuuluneet, varsinkaan jos ne eivät olleet hyvällä tolalla. Kaikenlaisia pieniä asioita oli kasaantunut äitiä ja isää ja muitakin suvun vanhempia vastaan, jotka yrittivät hallita hänen elämäänsä. " Olet taas tehnyt väärin." "Olisitpa edes hieman miettinyt !" "Emme voi muuta kuin rukoilla jumalia, että he ohjaisivat elämääsi oikeaan suuntaan. Kaikki ne pettyneet ja taivastelevat huokaukset, kyllä hän nyt, tervejärkinen nainen, pystyi itse hallitsemaan tekemisiään ! Pitkään aikaan ei hän ollutkaan ollut perheeseensä yhteydessä. " Tuon ei olisi pitänyt kuulua muiden korville." Seela virnisti pienesti, mutta yritti samalla ilmeillään viestiä, ettei hänen mielensä tehnyt puhua siitä.

"Meillä taitaa olla vielä pitkä yö edessämme, joten tarinointiin luultavasti jää aikaa" Thordan naurahti. Seela pohti minkäkaltaista tarinointia herra tarkoitti. Herran katseen kiinnittyessä Odiniin arveli nainen, että tämä mahtoi puhua vaikapa jumaltaruista.
"Niin on, sinä saat aloittaa." Seela virnisti veikeästi. Tarkemmin kun katsoi, niin näki että mies vilkuili tuon patsaaseen veistettyä muhkeaa partaa. Thordanin käsi vetäytyi hieromaan hänen omaa leukaansa, jossa ei edes sänkeä näkynyt. Seela huokaisi. Voi ei taas se alkoi !

"Taitavat nuo partaveikot olla sinun mieleesi" Thordan virnisti kiusoittelevasti, mutta vakavoitui hieman ja kohotti kulmaansa. Seela pohti, mikä herralla mahtoi olla hänen miesmakuaan vastaan, miksi se häntä niin kiinnosti ? " Varsin komea hänen partansa kyllä on. Edes mennyt tätini sanoi, että mies jolla on paljon karvoja, taistelee paremmin kuin karvaton. En tiedä mistä väite juontaa, mutta uskon sen olevan totta." Seela tuijotti toisaalle, kova oli hänen yrityksensä peittää virne joka pyrki kasvoille. Ei hänellä mitään edesmennyttä tätiä ollut, eivätkä hänen nykyiset tätinsä missään nimessä olisivat puhuneet miehistä esineellistäen, sehän oli sopimatonta. Seelan vain teki mieli laskea hieman leikkiä toisen kustannuksella.

Seelan osoittettua valkenevaa taivaanrantaa, mies siirsi katseensa pois Odinin parrakkaasta naamasta. "Taivas alkaa jo valkenemaan, aurinko on nousemassa"
Mies nyökkäsi hänen huomiolleen. "Tiedätkös, auringon nousut ovat sitten kauniita"
Mies hymähti, kuitenkin hivenen vakavuutta kasvoillaan. Seela hymyili, mies siis osasi arvostaa kauneutta. " Minä pidän enemmän auringonlaskuista. ne tuovat yön tullessaan, yö merkitsee minulle enemmän kuin päivä. Silloin saa olla huomaamaton, kuin aave, liikkua varjoissa ja yllättää." Nainen ei edes tiennyt miksi hän siirsi puheensa yöhön. Kyllä hän sitä rakasti, mutta miksi toista olisi muka kiinostanut hänen päähänpinttymänsä yön mahdollisuudesta. -Miksi hänellä ylipäätänsä oli sellaisia. Tuollaisista olisi voinnut puhua vaikkapa juuri salamurhaaja, mutta miksi hän ? Pieni soturinainen, joka oli vieläpä Aasa.

// "Karvainen mies taistelee paremmin kuin karvaton." Ahhahha. //

//Keskittymiseni tähä kirjottamisee täys 10 : D //

" Varsin komea hänen partansa kyllä on. Edes mennyt tätini sanoi, että mies jolla on paljon karvoja, taistelee paremmin kuin karvaton. En tiedä mistä väite juontaa, mutta uskon sen olevan totta." Seela tuijotti toisaalle, mutta siitäkin huolimatta saattoi Thordan huomata tämän kasvoille nousseen virneen, mikä taas sai hänet ajattelemaan, että toinen oli äsken selittänyt vain puuta heinää, ettei toinen välttämättä näitä karvaisia miehiä niin kovasti ihannoinnutkaan, ei vain halunnut myöntää pientä erehdystään.

"Karvainen mies taistelee paremmin kuin karvaton?" Thordan äimistyi täysin, ja peitti hillittömän hekotuskohtauksensa äkkinäiseen yskänpuuskaan.
Olipa juttu niin huvittavalta kuulostanut.
Thordan ei oikein onnistunut saamaan hänen sisällään vellovaa naurua hallintaansa.

Sitten miehen katse kohosi jälleen Odiniin, jolla oli täysin ajellut sääret! Mitä kummaa?
Hänen kasvoilleen levisi ovela virne.
"No, mutta minä voittaisin tuon Odin veikkosen mennen tullen", hän tokaisi ylpeänä.
"Kukaan täysijärkinen mies ei ajele jalkakarvojaan, sehän on täysin sopimatonta", hän sanoi ja viittasi patsaaseen.
Sitten hän kumartui käärimään housujensä lahkeet.

"No, mitäs nyt sanot?", hän naurahti huvittuneesti, esitellen säärikarvojaan toiselle.
Kohottaen sitten reippaasti kulmansa.
"Mutta entä sinä, näytäppä omasi", hän sanoi, haluten tietää, oliko Seelakin voittaja ainesta säärikarvoineen.
"Sittenpähän näemme, oletko hyvä soturi vai et", hän virnisti ja valmistautui jo asettamaan kasvoilleen tämän ilmeen: Seelan paljastaessa yli karvaiset säärensä.


//Ah, anteeksi, nyt meni kyllä hysteerisesti yli. //

"Karvainen mies taistelee paremmin kuin karvaton?" Jopa hämärässäkin hohti miehen äimistyneisyys tämän kasvoilta. Toinen rupesi hekottamaan, mutta yritti peitellä kohtaustaan yskänpuuskaan. Seela tirskahti, hän ei enää itsekkään uskonut mitä sanoi. Pikaisesti hän käänsi katseensa muualle. Ei ollut siis näkemässä miehen kasvoille leviävää ovelaa virnettä.

"No, mutta minä voittaisin tuon Odin veikkosen mennen tullen" Thordan totesi ylpeän oloisena. Seela käänsi katseensa äkisti seuralaiseensa. Mitä hemmettiä, Odinin muhkealta parralta ei kukaan veisi voittoa ! Nainen oli jo valmiina väittämään, ettei miehen mitätön sänki ollut mitään verrattuna Odinin muhkeaan sivuille levenneeseen partaan.
"Kukaan täysijärkinen mies ei ajele jalkakarvojaan, sehän on täysin sopimatonta" Herra sanoi ja viittasi patsaaseen. Seela vilkaisi patsaan sääriä. Todellakaan, ei karvan karvaa! Hän pystyi jo arvaamaan mitä oli tulossa, eikä siis yllättynyt, kun Thordan rupesi käärimään lahkeitaan.

"No, mitäs nyt sanot?" Mies katsahti häntä huvittuneena. Seela kumartui lähemmäksi miehen sääriä, niin että pystyi näkemään karvat, todellakin niitä oli tuhottoman paljon.
Sääriä peitti kuin turkki. Seelan suu loksahti auki. " Todellakin, jalkakarvoillasi viet voiton rakkaasta Odinistani, mutta hänestä en luovu siltikkään. " Seela virnisti. Hän ei tahtonut luovuttaa.

"Mutta entä sinä, näytäppä omasi" Thordan katsahti häntä, pilke silmissään. "Sittenpähän näemme, oletko hyvä soturi vai et" Herra lisäsi vielä. Totta kai Seela nyt tahtoi näyttää ! Hän nosti helmaansa, paljastaen oikean säärensä. Ei karvan karvaa !
Hädissään hän veti helmaa vielä ylemmäksi, paljastaen siten vasemmankin säären. Silkinsiloinen sekin, muutamat haivenet pistivät ihosta esiin, mutta niitä ei yöllä edes pystynyt näkemään. Seela huokaisi jo luovuttaneena. Seela tuhahti. Typerää jotain jalkakarvoja vertailla ! Mutta sitten.. " Sanoinko että sama sääntö pätee naisiin ?" Hän virnuili. " Tätini sanoi niin, että naisilla sääntö on päinvastainen. Jos et usko tätä sääntöä, niin haluat varmaankin kokeilla taitojani.." Seela naurahti haastaen miehen leikkisään taisteluun.

Thordan kehotti Seelaa näyttämään omat jalkansa, oli jo valmistautunut kiljumaan ääneen kauhuissaan, tai oikeastaan karjumaan, sillä eiväthän miehet kilju.
Kauhistuneeseen karjuntaan ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä Seelan säärissä ei karvan karvaa näkynyt.
Oikeastaan Thordan ei olisi tiennyt mitä tehdä, jos naisella olisi ollut liioiteltu pehko karvoja säärissään. Luultavasti hänen arvostuksensa toista kohtaan olisi laskenut kovasti. Mies nimittäin arvosti hygieniaa ja tyypillisiä kauneusihanteita. Ja näihin kauneusihanteisiin eivät kuuluneet karvaiset naiset.

Thordan kuitenkin vetäisi kasvoilleen leikillään hämmentyneen ilmeen.
"Voi ei, taisit nyt kuule hävitä."
Hän kuuli Seelan huokaisevan jo luovuttaneena, tämä jopa tuhahti.
"Sanoinko että sama sääntö pätee naisiin ?" Nainen virnuili.
Thordan kohotti kulmiaan huvittuneena, ovelaa.
" Tätini sanoi niin, että naisilla sääntö on päinvastainen. Jos et usko tätä sääntöä, niin haluat varmaankin kokeilla taitojani.." toinen vielä jatkoi.

Thordan näytti hetken pohtivalta.
"Vai päinvastainen sääntö, tiedätkö en ole kuullutkaan tuollaisesta", hän naurahti.
"Ja mitä taitojesi kokeiluun tulee..." Thordan aloitti lauseen pitkittäen tahallaan sen loppua, noussen samassa nopeasti seisomaan, vetäisten miekkansa huotrastaan, tähdäten sen kärjen osoittamaan Seelaa.
"...kokeilen niitä mielelläni, mutta näin pikku vinkkinä alkuun, sinun tulisi olla nopeampi, nytkin olisin voinut seivästää vatsasi elävältä", hän myhäili voitokasta hymyään.

Thordan oli muka hämmentynyt, kun paljastui ettei Seela omistanut säärikarvoja nimeksikään.
"Voi ei, taisit nyt kuule hävitä."
Miehellä ei olut kuitenkaan mitään sanottavaa siihen, kun Seela keksi uuden säännön, joka toimi vain naisilla. Tämä kohotti vain huvittuneena kulmiaan.

Thordan näytti pohtivan ankarasti ja vihdoin viimein sai kuin saikin aikaan edes jonkinlaisen lausahduksen. "Vai päinvastainen sääntö, tiedätkö en ole kuullutkaan tuollaisesta" Seela ei voinnut olla virnistämättä uudelleen. " No, mutta ! Etpä tietenkään ! Oikeastaan täti kertoi asian minulle varsin luottamuksellisena, se kun on kulkenut vain sukumme sisällä. Jokainen nainen suvussamme on pettynyt jos hänen poikalapsensa on karvaton, tai tyttölapsi karvainen. Silloin he eivät kelpaa sotureiksi." Seela päivitteli ja pyöritti päätään.

"Ja mitä taitojesi kokeiluun tulee..." Thordan pitkitti tahalteen lauseensa loppua ärsyttävästi, nousi seisomaan, vetäisi miekkansa huotrasta, osoitti sillä häntä ja jatkoi vasta sitten. "...kokeilen niitä mielelläni, mutta näin pikku vinkkinä alkuun, sinun tulisi olla nopeampi, nytkin olisin voinut seivästää vatsasi elävältä" Seela puristi kätensä nyrkkiin ja toisen käden keihään ympärille. " Sinä kurja.. Minunko seivästämistä olet tässä miettinyt ?" Hän murisi. " Vaikka.." Seela nousi ylös ja pitkitti lauseen jatkamista, niin kuin mieskin oli tehnyt. "..et taida tietäkkään miten paljon olet minulle antanut mahdollisuuksia upottaa keihääni sinuun." Seela virnisti. Nolona hän joutui kuitenkin kumartumaan ja paljastamaan selkänsä, hän oli unohtanut keihäänsä maahan. Noustuaan taas pystyyn hän totesi "Siinä oli sinulle taas yksi mahdollisuus, mikset käyttänyt sitä ?" ilkikurisena hymyilevä pikkunainen oli varsin huvittavan näköinen.

" No joko aloitamme ?" Seela katsoi miestä kysyvästi, hän oli varovainen. Kyllä hän uskoi, ettei mies hänen ehdotustaan ollut tosissaan ottanut. Mutta varovainen silti kannatti olla.

Thordan kohotteli reippaasti kulmiaan, niin kuin näköjään kaikilla Aidan hahmoilla on tapana, Seelan jutuille jalkakarvoista, johon hän ei oikein löytänyt mitään lisättävää. "No johan oli teoria", hän hymähti lopulta, miettien hetken tätä naistenkarvattomuus ja miestenkarvaisuus teoriaa, jonka Seela oli reippaasti esittänyt. Hetken päästä miehen ilme kirkastui hieman, kun hän vihdoin ja viimein löysi kuin löysikin jotain kommentoitavaa.

"Hetkinen, eivät naiset nyt niin karvattomia ole. Melkeinpä yhtä karvaisia kuin miehetkin, te vain tykkäätte höylätä jalkakarvanne pois. Taas näitä kummallisia kaunistautumismetodeja, joita siskon puolikkaani myöskin jaksaa hartaasti harrastaa", hän huokaisi ja naurahti samaan aikaan, tarkastellen sitten Seelaa, hieman huvittuneena.

Pian tuli esille asia taistelutaitojen kokeilusta, johon Thordan myöntyi mielellään. Pian Seelakin nuosi pystyyn maasta, ja Thordan sai jälleen kerran hämmentyä toisen lyhestä pituudesta.
" Sinä kurja.. Minunko seivästämistä olet tässä miettinyt ?", neito murahti, ja virne kohosi miehen kasvoille. "Enhän minä nyt naisia voisi seivästää, niin viattomiahan he ovat karvattomuuksineen päivineen", hän naurahti kepeästi, rykäisi sitten kurkkuaan, ja keskitty ajatuksensa siihen, mitä Seela tulisi sanomaan seuraavaksi.

" Vaikka..et taida tietäkkään miten paljon olet minulle antanut mahdollisuuksia upottaa keihääni sinuun."
Thordanin kulmat nousivat ylös hämmästyksestä. "Ihanko näin on? Ihmettelen syvästi, mikset ole mahdollisuuksia käyttänyt."

Herran suusta pääsi pieni tuhahdus, kun Seela sitten vielä kumartui poimimaan keihästään, paljastaen selkänsä hänelle. "Siinä oli sinulle taas yksi mahdollisuus, mikset käyttänyt sitä ?" Neito hymyili sitten oikein ilkikurisesti, kun oli takaisin pystyyn päässyt.
"Etkö tiedä, että selkään ei saisi puukottaa?", Thordan huudahti hämmästyneenä siitä, kuinka tietämätön tämä nainen oikein olikaan. Eihän selkään saanut ikinä, ikinä puukottaa. Hänelle oli hoettu sitä jo lapsesta pitäen.

" No joko aloitamme ?" Thordan kuuli viimein sen kysymyksen, jonka oli jo pitkään halunnutkin kuulla. Hienoinen virne kohosi miehen kasvoille, kun hän otti paremman otteen miekastaan, ja teki sitten hyökkäävän iskun kohti Seelan rintakehää, tahallaan sellaisen jonka nainen torjuisi varmasti leikiten.
"Juuri nyt."

//LYHYT JA TYHMÄ VIESTI : DD Varmaa kirjotusvirheitki paljo. Ei oo varmaa epäselvää kenästä mä nyt sit otin esimerkkii . DD //

Thordan kohotteli kulmiaan reippaasti, tavalla joka yhdisti kaikki Aidan hahmot toisiinsa. Mutta tällä kertaa oli syykin, tokkopa sitä hämmästyy kun jalkakarva teoria kuulee ensimmäistä kertaa ! "No johan oli teoria" Mies hymähti lopulta, joka sai Seelan nyökyttelemään päätään, kuin hän olisi pomppupetteri ollut.
Hetki kului ja Thordanin ilme yllättäen kirkastui, tämä taisi keksiä jotain millä epäillä tuota teoriaa.

"Hetkinen, eivät naiset nyt niin karvattomia ole. Melkeinpä yhtä karvaisia kuin miehetkin, te vain tykkäätte höylätä jalkakarvanne pois. Taas näitä kummallisia kaunistautumismetodeja, joita siskon puolikkaani myöskin jaksaa hartaasti harrastaa" Hän huokaisi naurahten ja tarkasteli Seelaa huvittuneena. Nainen kuitenkin tiesi paremmin, teoriassa ei tosiaan ollut porsaan reikiä. "Mutta, naiset ajavatkin karvojaan siksi että tulisivat voimakkaiksi, etkö tosiaan tiennyt?

Tilanne eteni jo siihen kun Seela kumartui noukkiakseen keihäänsä maasta. "Siinä oli sinulle taas yksi mahdollisuus, mikset käyttänyt sitä ?" Hän hymyili ilkikurisesti. "Etkö tiedä, että selkään ei saisi puukottaa?" Mies huudahti hämmästyneenä, hän ei tosiaan tainnut tietää naisista hönkäsen pöläystä, kun ei edes karvanajelu asioita ymmärtänyt. Yksinkertainen otus. "Tottakai saa selkäänpuukottaa, roolipeleissä on kaikki mahdollista!" Hän hymyili herttaisesti ja valmistautui edessä olevaan koitokseen.

" No joko aloitamme ?" Herra kuuli kysymyksen ja hänen kasvoilleen levisi hienoinen virne.
Thordan otti paremman otteen miekastaan ja teki hyökkäävän iskun kohti rintakehää.
Seela yllättyi nin ettei olut edes valmis torjumaan ja joutui vaan vastaamaan suoraan vastahyökkäyksellä.

Osui ja upposi, Thordan kaatui maahan ja Seela jäi hädissään seisomaan tämän ylle. Oikeastaan hän ei olut päässyt selville vieläkään siitä, mitä oli tullut tehtyä. Hän kumartui ja pudottautui polvilleen tuon miehen viereen. Hän yritti etsiä elonmerkkejä, mutta ei edes tietänyt mistä pulssi tuntui joten ei siinä onnistunut.

Hädissään hän kapusi jaloilleen ja ryntäsi pois.

// Joo Thordan ei saannut kunniallista loppua, kiitos Särkyneiden Sydämien ja kiireen Silmäpuolisorto ANTEEKSI THORDAN //