LEPI

//Tiedättekös…tein sen vihdoin. ^^ Tänne siis tervetulloo Candra ja Ray, niin saadaan kunnon aarrejahti käyntiin. Tuli sitten saalista tai ei, niin hauskaa tästä ainakin tulee. Ottakaa huomioon että tämä on siis !Kutsupeli!//

Olipa kerran merirosvo, nimeltä Kapteeni Kultaturpa (kiitos Aida). Hän seilasi meriä, ryösti monia laivoja ja paikkoja. On huhuttu, että yksi herran monista saaliista olisi kätketty eräälle saarelle, jonne aluksen miehistö sen hautasi kapteeninsa johdolla. Monet ovat yrittäneet etsiä tuon aarteen käsiinsä, tietämättä edes mitä se pitää sisällään tai missä se on. Ei mitään tuloksia, sitä ei ole löydetty. Alukseni oma miehistöni kieltäytyi auttamasta, joten tarvitsisin mukaani muutaman vapaaehtoisen. Saavu sataman vieressä sijaitsevaan majataloon, lähden matkaan illansuussa.

Rímíer

Kuului Rímíerin viesti, jonka tämä oli saanut aikaiseksi pienen hermostumisen, paperin ruttauksen, sulkakynän katkaisemisen ja pöydän ylösalaisin kääntämisen syrjässä. Vaikka kirjoittaminen oli helppo nakki herralle, oli tämä taito hieman ruosteessa ilmeisesti. Milloinpa haltian oli tarvinnut edes kirjoittaa jotain vastaavaa paperi käärölle. Kaiken tämän lisäksi herraa sapitti aluksensa, N’alaquelin, miehistön käytös ja kieltäytyminen tuosta aina muistettavasta, kylläkin vasta tulevasta aarteen etsinnästä.

Haltia herra, vielä puoliunessa hoiperteli huoneessaan seiniä pitkin. Edellinen ilta oli venynyt jälleen kerran pitkälle, ja unet olivat jääneet vähäisiksi. Ehkäpä juuri siksi, että tämän oli täytynyt yrittää kuorsata päivällä eikä yöllä, niin kuin tavallisesti. Rímíerille se ei ollut yllätys eikä mikään, pikemminkin odotus ja varma sellainen kun uni ei tahtonut tulla. Merellä seilaaminen puoliunessa, silmät ummessa ei erityisemmin innostanut Rímíeriä. Totta kai miehistö laivan ohjaamisen hoitaisi ja kapteeni saisi katsoa vierestä, mutta väsymys, ei hyvä. Pelkkää piinaa se oli, kuin kirous niskan päällä josta ei tuntunut pääsevän irti, ei sitten millään.

Rímíerin ilta oli vasta nuori, eikä sitä tulisi verrattua tavallisen tien tallaajan. Olihan se tietty erikoinen ja poikkeava myös haltian kohdalla, mutta toisaalta taas hyvin yleinen ja normaali. Kukapa töitänsä jättäisi kovin pitkäksi ajaksi töhnäiseen huoneen nurkkaan kuihtumaan. Tietty Rímíer ei lukenut itseään tähän sakkiin mukaan, vaan poimi kaiken mahdollisen pohjasakan itsensä sijasta. Saatuaan vedettyä saappaat jalkaansa ja asetettua viimeisen päälle kiillotetut panssari suojuksensa niitten päälle, haltia vetäytyi jälleen istumaan sängyn reunalle. Monta kertaa tällä kävi mielessä, että jättäisikin kokonaan menemättä ja jäisi nukkumaan vällyjen väliin, mutta aarteen haju, ei sitä voinut vastustaa. Kukapa paatunut rikollinen, merirosvo, kuka ties vastaava ei sitä hajua tuntisi, tai olisi koskaan elämässään tuntenutkaan. Rímíer naurahti jopa ajatellessaan keskustelevansa jonkun kanssa, joka ei tiennyt millainen se kiehtova aromi oli. Huoneen haju oli tunkkainen. Tuskin sitä oli tuuletettu moniin vuosiin, tai edes siivottu. Ikkunakin oli pelkkä epämääräinen kolo seinässä, jonka lasien päälle pinttyneen pölyn läpi ei nähnyt selvästi ulos. Seinissä saattoi erottaa rakoja, joista viileää ilmaa tunkeutui sisälle huoneeseen. Siksikös huoneessa olikin niin kylmä.

Kultaturpa. Sen verran maineikas merirosvoksi, ettei muuta voinut sanoa. Rímíeriä suunnittelu vaiheessa oli hirvittänyt ajatus käydä tuon mahti miehen aarteeseen käsiksi, mutta minkäs luonnolleen mahtoi. Kaikkea mitä kerran oli saanut päähänsä, toteutettiin keinoja kaihtamatta. Siitä herra oli pitänyt kiinni tähän päivään saakka, ja tuli varmasti pitämään jatkossakin. Mutta aarre. Mitä mahtoi pitää sisällään. Kukaan ei ollut sormellaankaan hipaissut tuota aarretta, paitsi kultaturpa itse. Näin Rímíerin kuulemma tarina kertoi joka loppui lauseeseen, “..onko koko aarretta sittenkään olemassa?” Jos kyseisestä matkasta osoittautuisi turha Rímíer teloittaisi jonkun omin käsin. Ei haltia herra sentään niin raaka käsistään ollut, kunhan uhosi itselleen turhia silloin tällöin. Ehkäpä hän saisi myöhemmin itse kapteeni Kultaturvalta turpiinsa aarteensa piilopaikan etsinnän kiitokseksi. Kenties menettäisi jopa henkensäkin, herran sietäisi varoa tekemisiensä kanssa.

Rímíer nosti kätensä ilmaan ja venytti niitä täyteen mittaansa, niin ylös kuin vain sai. Siinä sivussa tämä haukottelikin vielä erittäin makeasti, mikä teki hyvää. Tuntui hyvältä vetää ilmaa sisäänsä ja puhaltaa sen myötä väsymys pois itsestään. Haltia tunsikin itsensä heti hieman virkeämmäksi ja nousi seisomaan nopeasti välttääkseen seuraavaa lysähtämistään. Kenties tämä olisi jäänyt makoilemaan sängyn reunalle ja jäänyt niille sijoilleen. Ilta oli venynyt jo muutenkin jälleen liian pitkälle ja kanssakäyvät saattaisivat jo malttamattomina odottaa majatalon aulassa, alemmassa kerroksessa. Rímíer ei tahtonut ajatella mitkä nuhtelut mahdollisesti saisi myöhästymisestään ja viivyttelystään. Mahtoi siinä olla herralla hieman selittämistä, ja monenlaatuisia pyyntöjä saamaan edes kaksi vapaa ehtoista värvättyä mukaansa. Oikopäätä haltia marssi huoneen ovelle totisena, hiuksiaan haroen. Juuri kun tämä oli aikomaisillaan avata oven, Rímíer kääntyi kannoillaan ja silmäili huoneen läpi toinen kulma koholla. Se näytti siltä kuin silloinkin, kun hän oli huoneeseen saapunut.
“Pölyinen, mutta järjestykseltään erittäin siisti, jos tuota lattialla lojuvaa peittoa ei oteta huomioon.“ Herra tuumi itsekseen ja pyörähti ympäri jälleen, oven kahvaan tarttuen.

Oven avautuessa alemmasta kerroksesta tuulahti sisälle huoneeseen hiljainen puheensorina ja huilunsoitto, joka kertoi ettei haltia majaillut kyseisessä rötäkässä aivan yksin. Oli rauhoittavaa kuulla ja ylipäänsä tietää, ettei ollut joka paikassa juuri se yksi ja ainoa, niin kuin jotkut aina olettivat. Tuo miete ei ollut kuitenkaan Rímíerin mieleen. Tämä laskeutui kevyesti portaat alas, heiluen väsymyksestä, sääriä painavat, kevyet panssarit jokaisella askelmassa kalahtaen. Hetken tuntui kuin olisi leijaillut pehmeitten pilvien päällä, mutta sekin loppui kuin seinään viimeisellä, muita korkeammalla olevalla askelmalla. Kävi lähellä ettei Rímíer ajatustensa vankina kaatunut vaan onnekseen kompuroi hieman hypähtäen varomattomia askeliaan ja keräsi samalla puoleensa muutaman viattoman katseen. Nämä katseet eivät oikeastaan vaikuttaneet viattomilta vaan sääliviltä, joiden katsojat eivät olleet tehneet mitään pahaa elämänsä aikana. Rímíer ei kuitenkaan pistänyt sitä pahakseen, vaan oli tyytyväinen tullessaan huomatuksi. Tuon avulla ja omalla henkisellä vireydellään haltia sai vihdoin ryhdistäydyttyä ja asteli kuin näkymättömänä massan lävitse toiselle seinustalle, asettuen sitten istumaan omalle, vakituiselle paikalleen. Joka ikinen kerta majatalon puolella majaillessaan, on Rímíer ahterinsa tuolin laidalle siihen samaan pöytään tunkenut, ja yllätyksellisesti juuri se paikka oli aina tyhjä. Ikkuna paikka vieläpä, siitä täytyi nauttia, mutta ikkunan avautuma kuivalle, pölyiselle kadulle, se oli tylsä ja yhtä kuiva kuin beduiinin sandaalin pohja. Ehkä siihen liittyi myös nurkassa sijaitsevan paikan ainainen pimeys ja hämärä. Sinne minne valo ei yltänyt oli aina ollut Rímíerin mieleen. Siinä herra nyt sitten istui, vapaassa pöydässä, vapaaehtoisia odotellen, vapaamielisenä, ehkei, mutta vain yksi ja tietty ajatus mielessään. Haltia vaipui pää pöytää vasten odottelemaan ja oletti, että jos nuo kaksi eivät tätä nurkasta tunnistaisi, osaisi majatalon omistaja heidät tämän luokse ohjata takuulla. Eiköhän tuon pörröpään muutenkin erottanut massan seasta, liiankin helposti, vaikkei merirosvoksi saattaisi ensinäkemältään laskea.

Iltaiset kadut olivat erittäin hiljaisia. Ihmiset pelkäsivät ulos tulemista, kiltojen välille syttyneen sodan takia. Olipa ilta kunnon aika rahdata kahta helvetin painavaa matkalaukkua mukaan kohti majataloa jossa heidän pitäisi tavata se henkilö jonka kanssa he olisivat lähdössä aarteen metsästykseen. Ray pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi taakseen. Candra oli myöhässä, pahemman kerran sillä vaikka hän tiesi että nainen pärjäisi omillaan hän vihasi sitä tiedottomuuden tunnetta jos tälle oli sattunut jotakin. Ajatus jostakin toisesta miehestä Candran kanssa sai hänen sappensa kiehahtamaan, mutta hän rauhoitti itsensä, huokaisten. ”Helvetti vieköön, miksi edes välitän siitä naisesta..” Ray voihkaisi hiljaa itsekseen, jatkaen matkaansa kohti majataloa jossa heidän piti tavata.

Matka taittui varsin nopeasti, painavista laukuista huolimatta. Himmeistä valoista päätellen majatalo oli lähellä joten Ray kiihdytti askeliaan. Päästyään majatalon ovelle asti kului kadun molemmista päistä huuto. Vaanien ja Aasojen partiot! Tästä ei tulisi hyvää jos nuo kaksi osapuolta aloittaisivat tappelun majatalon ulkopuolella joten Ray jätti laukut lepäämään majatalon seinää vasten ja asteli kahden osa puolen väliin. ”Hei, hei.. Ettekö voisi ratkaista tätä ihan puhumalla? Turha verenvuodatus ei ole hyvä asia..” Rayn sanat menivät kuuroille korville, samalla kun molemmat partiot hyökkäisivät toistensa kimppuun miekoin ja kirvein. Parasta hoitaa heidät pois pelistä, en tahdo syntyvän verilöylyä. Ray ajatteli, kadoten nopeasti paikaltaan. Kaikki tapahtui varsin nopeasti. Ensimmäiseksi löysivät Vaanit itsensä maasta makaamasta, heidän aseensa vietyinä ja kädet sidottuina selkänsä taakse. Vaanit kokivat saman kohtalon, kahta komentajaa lukuun ottamatta jotka paiskaantuivat Rayn potkujen seurauksesta majatalon seinästä komeasti sisään. Heidän onnekseen hei eivät kuolleet. Puolihaltia puhdisti pölyt vaatteistaan, asteli laukkujen luokse, jättäen pökertyneet miehet lojumaan ulos ja astui hiljaa hyräillen varsin hiljentyneeseen majatalon. Kaikki olivat jääneet tuijottamaan niin kahta Vaanien komentajaa jotka olivat juuri lentäneet seinästä sisään ja Rayta, joka saapui paikalle kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ray ei heidän katseitaan huomannut vain istu erääseen varsin äkkiä tyhjenneeseen pöytään jääden odottamaan Candran saapumista

((Ray saapuu paikalle rytinällä!))

// No tätä on odotettu . D
Että mä rakastan tän pelin nimee <3 //

Candra vilkaisi taakseen juuri ohittamansa sivukadun suuntaan. Hän puri mietteissään alahuultaan kasvoillaan keskittynyt ja poissaoleva ilme. Hänen kenkiensä rautakärjet kopisivat terävästi tummaa katukiveystä vasten.
Sivukadulta kuului liikehdintää, ryysyisiin tomunruskeisiin vatteisiin pukeutunut arpinaamainen mies kohottautui seisaalleen. Tämä oli istunut kadunkulmassa vartomassa varomattomia aasoja, tai niin ainakin Candra oletti. Häntä luultiin usein aasaksi johtuen tyyriistä tavastaan pukeutua. Candra tarttui vyöllään paljaana roikkuvan miekan kädensijaan ja sinkosi uhkaavan katseen puukkoaan hypistelevän miehen suuntaan. Tämä vetäytyi takaisin varjoihin.

Candra piti uudesta muutoksesta, joka oli tapahtunut Payonissa karnevaalien jälkeen. Hän piti jännityksestä ja varuillaan olosta, kunhan se ei mennyt liiallisuuksiin. Tämä hienotunteinen puukkohippa piristi hänen harmaata arkeaan.
Candra antoi otteensa herpaantua miekastaan.
Hän oli odottanut merille pääsemistä. Hän oli usein katsellut kaipaavasti satamaan ankkuroituja purjelaivoja. Meri kutsui häntä. Hän halusi tuntea taas suolaisen tuulen kasvoillaan. Hän halusi tuntea vapauden.
Candra nopeutti askeliaan. Hän oli myöhässä. Lyhdynsytyttäjä ei ollut vielä ehtinyt tälle kadulle. Edempänä satamansuunnassa alempana kadunvarressa lepatti kaksi epämääräistä soihdun luomaa kalpeaa liekkiä. Nämä valolähteet kuitenkin peittyivät lämpimään valoalueeseen, joka paistoi kutsuvana majatalon seinään syntyneestä aukosta. Ray näytti saapuneen.
Aina yhtä teatraalinen.

Häntä tosin epäilytti N'alaguelin kapteeni, jonka viestin pohjalta hän oli tähän päättänyt ryhtyä. Hänen oli pitänyt pohtia pitkään muutamia suttuisia sanoja, joista ei millään meinannut ottaa selkoa. Ehkä mies oli ollut humalassa sitä kirjoittaessaan. tai ehkä kyseessä oli nainen. Ei, nainen kiinnittäisi enemmän huomiota ensivaikutelmaan.
Candra oli tyytyväinen saavutuksiinsa. Hän oli saanut Rayn mukaansa hölmön vedon seurauksena. Oiva kuormajuhta. Miestä oli myös mukava ärsyttää.

Candran toinen kulma kohosi hämmästyksestä. majatalon rappusten juuressa voihki ja mutisi hiljaisella äänellä yhteen sidottu ihmisjoukkio. Candra kyyristyi mitään sanomatta häntä lähimmän miehen vierelle. Miehen kasvoille levisi helpottunut hymy, joka kuitenkin pian vaihtui ärtymykseksi. Viaton ilme kasvoillaan Candra siirsi miekkansa tieltään ja alkoi käymään läpi sidotun miehen taskuja. Avuton mies nytkähteli hieman yrittäessään avata käsiään, kuitenkaan huutamatta. EHkä tämä koki tulleensa nöyryytetyksi. Candra sulki nyrkkiinsä muutaman kultakolikon ja nousi jälleen seisaalleen. Hän käveli seinässä olevan aukon suomaan valoon ja epäröimättä astui aukosta sisään. Candra silmäsi nopeasti huonetta läpi. Hän seisahti kahden pökertyneenä maassa makaavan miehen väliin. Rayn hän jo huomasi. Tämä oli tehnyt olonsa oikein mukavaksi. Miestä pitäisi rankaista aiheuttamastaan sotkusta. Ehkä tämä pääsisi kuuraamaan laivan kantta.

''Rímíer!'' Candra huudahti terävällä äänellä. Ilmeisesti seinään oli tuo aukko vasta vähän aikaa sitten ilmestynyt, koska hänen äänensä halkaisi värähtämättömän hiljaisuuden. Epäluuloiset katseet suuntautuivat häneen.
Candra ei välittänyt. Hän halusi malttamattomana päästä aarrejahtiin.

//Hyvä että porukka on nyt koossa ja voidaan sitten aloittaa kunnolla tämä peli. Pahoittelen jos kirjoitukseni viivästyvät…kokeita sataa kuin sieniä sateella//

Vaipumus uneen oli nyt erittäin lähellä, mutta jokin kerkesi estää sen ennen tuota. Majatalon muutenkin heikosta seinästä lennähti sisään muutama Vaanien komentajiksi ilmentyvä henkilö, jotka saivat Rímíerin havahtumaan paikoillaan. Kun jotain tapahtui, ei herra tahtonut olla siitä paitsi. Tämä nosti päätään nähdäkseen pimeästä nurkastaan ketkä olivat oikeastaan kyseessä. Vaaneilta he vaikuttivat, mutta kuka heidät oli paiskannut sisään, jäi Rímíerille vielä hämärän peittoon. Samapa tuo, kunhan Aasojen joukot eivät nostaisi suurta mellakkaa häntä vastaan tietämättä. Haltialle se oli varma pako, vaikkapa ikkunasta jos ei muuta siihen hätään keksisi. Kaikesta huolimatta, haltia asetti toisen kätensä varovasti miekkansa kahvalle ja oli valmiina vetäisemään sen esiin.

Majatalon hiljainen olemus alkoi hiljattain ahdistamaan haltiaa. Tämä ei ollut tottunut hiljaisuuteen vaikkakin itse usein seisoi tuppisuuna erittäin puheliaiden kaksijalkaisten seurassa. Pienempänä tämä oli ollut täysin samanlainen. Ei ollut edes vanhemmiltaan uskaltanut kysyä apua, jos sellaista tarvitsi. Aikuinenhan hän nyt oli, ja kasvanut todellakin ulos tuosta kituuttavasta ja hiljaisesta menneisyydestä, jossa ei pahemmin muisteltavaa ollut. Ei ainakaan haltialle. Mutta takuulla tämä retki tulisi koristamaan muistojen reunoja komeasti.

Herra nojasi toiseen käteensä mietteissään ja katse kiinnittyneenä, hetki sitten komentajien seinästä lentämisen jälkeen, paikallaan istuvaan Rayhyn. Siinä aikansa tuijotettuaan, Rímíerillä ei ollut ainuttakaan aavistusta siitä, että juuri tuo mies saattaisi olla toinen hänen tarvitsemistaan henkilöistä. Huomio siirtyi jälleen uuteen henkilöön. Majataloon peremmälle käyneeseen naiseen, joka vieläpä kutsui tätä nimeltä. Mitä vielä. Kaikkien muiden tuijottaessa naista, Rímíer nousi pystyyn käsi nojaten miekkansa tuppeen.
“Neiti kutsui.” Herra totesi hieman etäämmällä toisesta, arvioiva katse ja pilke silmissään. Kuitenkin ystävällisesti hymyillen, mitään epäilyksiä ajatuksistaan antamatta. Eihän tämä ollut aivan ensimmäisenä odottanut ketään naispuolista mukaansa, mutta eipä ollut kirjoittamassaan lapussa mitään asiasta maininnut. Hetken herra jopa epäili, tulisiko katumaan tätä retkeä myöhemmin.

Rímíer antoi katseensa kiertää majatalon läpi, saaden puoleensa katseita ja vielä lisää hiljaisuutta. Osa väestä tunsi herran hieman liiankin hyvin ja käänsivät katseensa muualle. Samoin teki muu väkijoukko, jotka jatkoivat juttujaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ainoa, mikä sai haltian hymähtämään, oli majatalon isännän ilme, joka oli jo hetken tapittanut tuota samaa seinää jossa ammotti nyt mitä mukavampi aukko. Kiitos Ryon.
“Ja sinä olet kenties se toinen, vai olenko täysin väärässä?” Rímíer päätti nyt kuitenkin kysyä hetki sitten selkään tuijottaneeltaan mieheltä. Hetkeenkään herra ei herkennyt irrottamaan kämmentään miekasta.

Ray käänsi tyynesti katseensa Candraa kohden, tottakai hän oli tiennyt naisen saapuvan ennen pitkää. Nainen oli huomannut hänen aiheuttamansa tuhon. Sitä ei Candran kasvoilta näkynyt mutta Rayta hän tahtoi läksyttää, sinänsä huono homma koska Ray joutui palvelemaan häntä kuukauden ajan. Tämä kaikki vain tyhmän vedon takia jossa he koettivat olla mieliksi Renaultille ja sehän tietysti ei ollut häneltä itseltään sujunut. (Olihan siinä Tikarin keittiökin joutunut remonttiin.) Candra huusi jonkun miehen nimeä ilmeisesti sen joka heidät tänne oli kutsunutkin ja nurkassa istunut mies nousi ja ilmoitti olevansa Rímíer. Mies ei todellakaan näyttänyt luotettavalta, ja juuri sellaiselta jotka saivat naiset lankeamaan itselleen.. Ray ei pitänyt ajatuksesta yhtään.

Hitaasti Ray nousi seisomaan, ottaen molemmat matkalaukut toiseen käteensä. Hän kääntyi huomioiden Rímíerin pitävän kättään miekkansa kahvalla. "Voisi sanoa että olen "neidin" henkivartija.." Ray murahti, ja varsin vaiston varaisesti oli vienyt vapaan kätensä lepäämään miekkansa kahvalle. Yksi asia oli tullut Raylle selväksi jo Rímíerin nähdessään, mieheen hän ei tulisi luottamaan pätkääkään.

(Tiedän, tiedän kauhean lyhyttä.. En vain ole saanut innostusta kirjoittaa >__<)

Candran katse pysähtyi nurkkapöydältä ylös nousseeseen mieheen. Hän silmäsi hieman epäluuloisesti tämän kevyttä haarniskaa ja kättä miekankahvalla. Luuliko mies, että tämän kimppuun käytäisiin? No, eihän siinä mitään ihmettelemistä ollut sen jälkeen, mitä karnevaaleissa oli käynyt.

“Neiti kutsui,” mies sanoi ja hymyili ystävällisesti. Candra vastasi hymyyn samalla mitalla. Hänen kasvoilleen kohosi hieman huojentunut ja leikkisä hymy. Mies antoi hyvän ensivaikutelman itsestään, eikä todellakaan vaikuttanut sellaiselta, joka humalassaan sattuu kirjoittelemaan turhia viestejä aarrejahdista. Miehen pystyi hyvin kuvittelemaan ruorin taakse ohjaamaan merirosvolaivaa.

“Ja sinä olet kenties se toinen, vai olenko täysin väärässä?” Rímíer kysyi kääntyen Rayn puoleen. Asianomainen nousi hitaasti seisomaan ottaen matkalaukut toiseen käteensä.
"Voisi sanoa että olen "neidin" henkivartija.." Ray murahti. Candran kulmat rypistyivät aavistuksen. Hän ei pitänyt toisen äänensävystä. Matkasta ei tulisi helppo. Jos Ray pilaisi heidän ylläpitämänsä lavasteet heti ensikättelyssä, hän antaisi miehelle tuntuvan opetuksen. Candra olisi halunnut esitellä Rayn palkkaamanaan palvelijana, mutta se ajatus hupeni siihen. Hän ei halunnut Rímíerin kuvittelevan, että hän oli vain heikko nainen joka kaipasi seikkailua elämäänsä, mutta tarvitsi mukaansa henkivartian. Candra laski myös oman kätensä huolettomasti miekkansa kahvalle, olosuhteiden sitä nyt vaatiessa. Kaikki kolme seisoivat muuten hiljaisessa salissa silmäillen toisiaan kädet miekankahvoilla.
''Voisi pikemminkin sanoa, että hän on minulla kokelaana. Haluaa oppia purjehtimaan'', hän sanoi ohimennen katsoen osoittavasti Rímíeriä. Hän ei halunnut mainita merirosvoista sun muusta mitään täällä, missä kaikki muut paikallaolevat olivat pelkkänä korvana. Vaihtaakseen puheenaihetta hän esittäytyi uskottavasti:
''Elienor.''

Kevyesti päätään nyökäyttäen hän vaihtoi kärsimättömänä asentoaan. Hän ei halunnut esitellä Rayta, jos tämä halusi itse esittäytyä jollain valenimellä.
''Lähdemmekö?'' Candra kysyi hymyillen valloittavasti ja kallisti hieman päätään. Hän ei todellakaan halunnut nyt jäädä tänne selvittelemään asioita miekoin, johon Ray näytti varsin halukkaalta. Tosin tämän vetämä henkivartian rooli vaikutti nyt varsin uskottavalta. Matkasta ei tämän osalta tulisi helppo.

Henkivartija, joka ei vielä itseään esitellyt ollut, vaikutti jossain mielessä hieman ärtyneeltä. Oliko tuo mies kenties noussut väärällä jalalla aamun sarastaessa, tai sitten oli popsinut jotain ja saanut vatsansa kipeäksi. Kuin ketjureaktio, Rímíer pisti merkille jokaisen käden lepäävän nyt miekkansa kahvalla. Ei kai tästä sittenkään tulisi terien kilinän säestämää ottelua. Herra vetäytyisi siitä samantien, eikä mukaan ryhtyisi.Candra puolestaan vaikutti mukavalta seuralta, juuri päinvastaiselta kuin tuo toinen. Eikä tämä kuitenkaan arvannut toisen käyttävän valenimeä itsellään. Olihan hänelläkin pitkä liuta nimiä, mutta käytti niistä vain yhtä. Kuitenkin luottautui kertomaan nimensä. Entäpä luottamus noihin kahteen. Rímíer arveli ettei kannattanut heti ensinäkemältään valtoimenaan luottaa keheen tahansa, vaan antaa aikaa luottamukselle. Ei hän itse lupaustaan tai luottamustaan kehenkään ollut rikkonut, mutta saattoihan niinkin toki käydä.

''Lähdemmekö?" Kuului Elienoriksi esittäytyneen Candran suusta. Tuon päälle Rímíer naurahti kevyesti ja pudisti päätään pienoisesti, eihän hän oppipoikaansa voinut jättää tänne homehtumaan pitkäksi aikaa. Ei ei. Raevan luultavasti lähtisi vähä älyisenä uimaan N'alaquelin perään ja hukkuisi. Rímíer oli pitänyt penikkaa aina tyhmänä ja ääliönä, vaikka toisin kuitenkin oli. Raevan oli yksi niistä harvoista köyhälistöhaltiaperheistä, jotka osasivat lukea ja puhua sujuvaa kieltä.
"Ehei. Ei ihan vielä neiti hyvä." Herra totesi lievä hymy kasvoillaan, vaikka tämän silmistä saattoi erottaa kärsimättömyyden. Levoton liikehdintä vielä korosti tuota piinallista tunnetta.

Siinä samassa, ei onneksi tarvinnut kauaa odottaa, kun hiukset liidellen sinne tänne, Raevan juoksi portaita alas. Nuorukainen ei tietenkään osannut tehdä yhtä mielekästä vastaanottoa, vaan kompuroi lennähtäen muutaman viimeisen portaan alas komeasti, jääden istualteen maahan hetkeksi voivottelemaan kohtaloaan. Miksi hänelle aina kävi näin. Miksi kohtalo valitsi aina hänet kokemaan naurunalaiseksi tulemisen. Raevanille se oli arkipäivää, eikä tämä jaksanut välittää siitä.
"No tulithan vihdoin. Ehditkin kuorsata sijoillasi aika pitkään..." Rímíer nyökkäsi toiselle ja katsoi nuorukaista hieman kasaan rypistyneiden kulmiensa alta, joka ei voinut kuin merkata yhtä. Taas kerran oli haltia herra tyytymätön nuorukaisen touhuiluihin, eikä selvästikkään voinut arvostaa portaissa kompurointia.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus." Pistävä ja lyhyt vastaus Raevanin suusta, sai jopa muutaman tilannetta seuraavan aikuisen hätkähtämään. Uskalsikin vihoitella isommilleen.

Rímíer heilautti kättään pojan suuntaan ja viittoili tätä astelemaan lähemmäs.
"Nyt olemme valmiita lähtemään, ja sinä kuka lienetkin, jos tarvitset kantoapua Raevan auttaa sinua mielellään." Rímíer tarkoitti osaa sanoistaan Raylle, joka hyväksi kantojuhdaksi oli osoittautunut heti alkuun. Pirullinen hymy nousi miehen kasvoille, tämän vilkaistessaan hiuksiaan sättivää poikaa. Siinäpähän miettisi, mitä tekisi ja auttaisiko vai eikö. Kuristustä nuorukainen siinä tapauksessa tarvitsisi, ja sen hän hoitaisi itse. Haltia vetäisi syvään henkeä ja asteli majatalon seinässä ammottavalle reiälle ja pistäytyi siitä ulos, nauttien raikkaasta meren valtaisasta, suolaisesta tuoksusta. Raevan puolestaan asteli hieman supussa muutaman askeleen Rayta kohti ja odotti, että mies sanoisi jotain. Itse tämä ei uskaltanut kysyä tai edes vilkaista miestä silmiin, kun mielestään tuo vaikutti ja näytti pelottavalta.

//Sori ettei tullut tekstiä niin paljon... ajatukset katkeilee eikä oikein keksi mitään.//

// Jotta saisitte jatkaa, joudun valitettavasti laittamaan TODELLA INSPIKSEN PUUTEEN TAKIA lyhyen *sniff* //

Ray mulkaisi pahan suovasti Rimieriä, murahtaen jotakin vastaukseksi. Hänen katseensa lipui Vareniin ja ystävällinen hymy kohosi hänen kasvoilleen. "Hei, en minä nyt noin pelottava ole." Ray sanoi, taputtaen poikaa pari kertaa päähän kunnes hänkin asteli reiästä ulos ja kohden satamaa. Ohittaessaan Rimierin hän läpsäisi tätä oikein kunnolla takaraivoon, jatkaen rauhallisena etenemistään, vihellellen samalla jotakin sävelmää. Näin Ray osoitti jos hän ei pitänyt jostakusta.

Candra kohotti ihmetellen toista kulmaansa Rímíerin vastatessa hymyillen, etteivät he aivan vielä lähtisi. Hän vilkaisi miestä kysyvästi. Tämä liikehti levottomasti, ja silmistä paistava tunne oli ehkä luettava kärsimättömyydeksi? Ehkä tämä oli ollut joku ansa, ja nyt oli partio tulossa heitä kiinni ottamaan. Hän ei uskonut sitä, mutta hänen vilkas mielikuvituksensa nostatti hänen mieleensä entistä epäuskottavampia syitä tähän hidastukseen.

Samassa kuului rappusista nopeita juoksuaskeleita, joku harppoi niitä kovalla kiireellä alas. Candra käänsi nopeasti terävän katseensa tähän suuntaan ja näki juuri, miten nuori hulttio onnistui kompastumaan rappusissa ja lensi kovalla ryminällä istualleen maahan. Candra puri närkästyneenä alahuultaan ja mittaili nopeasti näyttävällä sisääntulolla kuvaan astunutta poikaa, joka tosin oli ehkä suunnilleen hänen ikiään, hän silti piti tätä itseään nuorempana. Jos ei fyysisesti, niin sitten ainakin henkisesti. Tohelomainen sisääntulo leimasi pojan heti rähmäkäpäläksi. Ensivaikutelma oli tärkeä, eikä tämä ollut siinä onnistunut. Candra kohotti katseensa takaisin Rímíeriin.

"No tulithan vihdoin. Ehditkin kuorsata sijoillasi aika pitkään..." Mies sanoi katsoen poikaa alta kulmiensa. Candran silmät laajenivat hämmästyksestä. Tuoko kuului tämän merirosvolaivan taitavaan miehistöön? Hän oli odottanut järkälemäisiä rivoja miehiä, mutta törmäsikin tällaiseen kukkakeppiin. Hän alkoi epäillä, tokko matkasta tulisi mitään.
Poika pahoitteli mahdollisesti myöhästymistään. Tämän äänensävy oli kuitenkin jotain aivan muuta, ja sanat tulivat ulos töksähtäen. Candran huulille kohosi hetkeksi tyytyväinen hymyntapainen. Oli tällä sentään luonnetta ja otsaa kapteenilleen tuolla lailla vihoitella.

"Nyt olemme valmiita lähtemään, ja sinä kuka lienetkin, jos tarvitset kantoapua Raevan auttaa sinua mielellään'', Rímíer sanoi viittoillen Raevaniksi esittelemäänsä poikaa tulemaan lähemmäs. Candra vilkaisi murhaavasti Rayta, joka ilmeisesti oli päättänyt tehdä matkasta mahdollisimman epämieluisan. Hän tälle opettaisi, miten palvelijana toimitaan. Siinäpähän sitten murjottaisi. Kantojuhta vilkaisi pahansuovasti Rímíeriä ja käänsi sitten hymyillen katseensa luisevaan nuorukaiseen, sanoen tälle jotain siitä, ettei ollut niin pelottava. Candra puristi hetken aikaa tiukemmin miekkansa kahvaa. Hänen todella teki mieli läksyttää miestä jo nyt. Kehtasikin mulkoilla matkan tarjoajaa noin pistävästi! Hän joutui hetken aikaa kamppailemaan itseään vastaan, mutta sai sitten itsensä rauhoittumaan.

Rímíer asteli ulos pimenevään iltaan seinään ilmestyneestä aukosta. Pian tätä seurasi Ray. Candra jättäytyi tahallaan kaksikon viimeiseksi, näitä tarkkaillakseen. Hän hypähti ulos kadulle, ja vilkaisten keimailevasti yhä sidottuna maassa nököttävää miestä jonka rahat oli vienyt, ja kiinnitti katseensa hänen edellään kulkevaan mieskaksikkoon. Ray oli ilman muuta hänen ehdoton silmätikkunsa. Mies asteli melkoista vauhtia, ja ohittikin pian Rímíerin. kaikkien odotusten mukaan läpsäisi Ray voimalla ohittamaansa miestä takaraivoon, jatkaen sitten vihellellen matkaansa. Candran silmät kapenivat uhkaavasti, ja hänkin kiristi tahtiaan.
''Herra Äkämän on parempi muuttaa asennettaan, tai saa pian tuta emäntänsä tyytymättömyyden lihassaan!'' hän mesosi vihaisesti Rayn perään yhä kolmikon viimeisenä kävellen. Vielä yksikin temppu, ja hän antaisi herra Äkämälle kunnon opetuksen.

// No Kuran on ihan turha puhua lyhyistä peliviesteistä, et ole sellasta nähnytkään! . D //

"Raikas meri ilm--a." Rímíer oli tuumailemassa itselleen, kunnes tämän hiukset lennähtivät silmilleen ilkeän läpsäisyn seurauksena. Ilmeisesti tämä nimetön miekkonen ei ollut perin pohjin kiinnostunut herrasta tippaakaan. Kokeneena merirosvona, Rímí pistäisi koltiaisen kävelemään lankkua pitkin hyvin nopeasti jos meinasi tuota rataa jatkaa. Candra taas puolestaan vaikutti hyvin innokkaalta, eikä antanut herra Äkämän sotkea kuvioita. Siinäpähän kinastelisivat. Tulkoot soutuveneellä perässä.

Viimeisenä laahustava Raevan katsoi huvittuneena isäntäänsä ja muuta joukkiota edessään. Tästä tulisi hänen tasan kymmenes seilaus matkansa, ja se sieti muistaa koko loppu elämänsä. Harva koskaan edes merelle pääsi, tuskin edes sen vaarojen takia tahtoi. Mitä aikaisemmin tuohon äyskivään mieheen tuli, hän vaikutti mukavalta nuorukaista kohtaan. Vai oliko sekin kuvittelua. Ainakin hän oli osoittanut yhteistyöhaluttomuutta Rímíeriä kohtaan.

Illan pimennossa ei ollut turvallista liikkua, sen Rímíer tiesi. Mutta yö oli ainoaa aikaa, jolloin hän uskalsi tuoda alustaan sataman lähettyville. Ties mikä sota joukko hyökkäisi tykein N'alaquelin kimppuun, kun se lipuisi rauhallisesti rantaa kohti ulapalta. Kiitos ei. Aluksen korjauttaminen maksaisi maltaita.
"Raevan." Herra tuumi aavistuksen kumarassa asennossa tutkaillen hiljattain hiekaksi muuttuvassa maassa ilmeneviä jälki ryppäitä. Kuka olikaan joskus maininnut että hän olisi muka sokea ja likinäköinen elukka, se ei pitänyt pimeässä paikkaansa. Tietenkin aasojen joukot olivat tähän aikaa liikkeellä eivätkä antaisi sielunkaan liikuskella rauhassa, varsinkaan Vaanien. Nuorukainen hyppelehti juoksujalkaa perästä, vahingossa tietenkin tönäisten Candraa pois tieltään ja pysähtyi sitten herransa vierelle jääden silmäilemään jälkiä itsekkin.
"Aasat?" Totta kai Raevan oli käsittänyt kaiken jälleen väärin. Hän kun oli toivonut pääsevänsä tositoimiin, mutta ei jälleen kerran. Jos sattuisi tiukka tilanne, kuten Rímí oli asian tahtonut ajatella, olisi poika kullan juostava pitkästä aikaa henkensä kaupalla karkuun.
"Menehän poika edeltä." Rímíer hoputti ja katsoi myrtsin näköistä nulikkaa vieressään, joka lähti tallustamaan hieman epäluuloisesti Rayn ohitse, kädet takanaan, ympärilleen tiiraillen. Moneskohan kerta tämä mahtoi olla.

//Jokin keskeytti kirjoittamiseni... Yuki ... mitä menit tekemään. naurakaa vaan... isä löysi kusi lammikon portaitten vierestä ja pakotti mut siivoon sen ja samalla tahtoo nyt sitten itse vallata koneen. OLEN YLPEÄ KISSASTANI!! KIITOKSET YUKILLE!! TÄÄ KOSTETAAN VIELÄ!//

// Anteeksi että näin hypiskelen Rayn yli, mutta en jaksa enää odottaa -.- Sori //

Candra ei kauaa jaksanut luimistella Raylle. Oma oli ongelmansa, jos oli asennevikainen, kuten hän sen tulkitsi. Hän ei aikonut pilata tätä. Hän ei ollut pitkään aikaan päässyt seilaamaan, tuntemaan merituulta kasvoillaan ja kuulemaan aaltojen tummaa kohinaa laivan kokkaa vasten, kun se halkoi aavaa merenselkää. Hän veti syvään henkeä tasoittaen vielä yhä kytevää kiukunliekkiä sisällään.

''Raevan,'' kuului yllättäen kapteenin ääni empää kadulta. Tuo oli kumartunut aavistuksen tutkimaan pölyiseen maahan painautuneita jalanjälkiä, tai ainakin jotain sinne päin. Candra hymähti. Miehen mainitsema 'Raevan' tuntui olevan kuin uskollinen sylikoira isännälleen. Hänen pohdiskeluihinsa oivallisesti pontta antaen alkoi takaa kadulta kuulumaan nuorukaisen innokkaan hypähtelevät juoksuaskeleet.
Vino hymy kohosi Candran huulille. Raevan kelpaisi sitten laivalla oivaksi juoksupojaksi, joka kyselemättä toimittaisi hänen asioitaan. Jos hänet vaikka yllätti jano, toisi poika hänelle jotain virvoittavaa...- Horjahtaen sivummalle ja askelissaan seoten Candra onnistui juuri ja juuri pysymään pystyssä. Kompuroiden hän suoristautui ja tuijotti hekten pöllämystyneenä tuon tohelon perään. Poika selsävstikin oli liian innokas. Toivoton tapaus, suorastaan.
Hän oli jo korottamassa ääntään tuota ojentaakseen, kunnes päättikin pysyä hiljaa. Olihan tuo ruojake kuitenkin kapteenin piski. Ei sopinut toisen koiraa mennä haukkumaan, jokaisen täytyi itse huolehtia rakistaan. Itse hän ei tosin osannut huolehtia omastaan; Ray oli varsin hankala ja itsepäinen tapaus.

"Aasat?" Raevan kysyi innokkaasti isännältään. Ahaa, ne olivat siis yöpartioston jälkiä. Hetken aikaa Candra ehti paistattelemaan omassa nokkeluudessaan, kunnes ajatteli hieman tarkemmin. Yöpartion jäsenillä oli siis samanlaiset kengänpohjat? Tai jokin tietty kuvio, josta heidän jälkensä tunnisti?
Toisin sanoen neito ei tiennyt sen siunaamaa jäljittämisestä.

Kapteeni käski uskollisen koiransa kulkemaan joukon kärjessä. Candra alkoi epäluuloisena pohtimaan, tokkopa tuo kapteeni niin rohkea olikaan kuin miltä näytti.

Satamassa lepäävien laivojen mastojen tummat ääriviivat alkoivat hitaasti piirtymään kirkasta tähtitaivasta vasten. Pian oltaisiin perillä, ja kävely saisi riittää.

''Miehistösi siis on jo laivalla?'' Candra kysyi epäluuloisesti kirien hieman askeliaan päätyen pian Rímíerin rinnalle kävelemään. Hänen tapoihinsa ei kuulunut teitittely, mikä usein muita ärsytti. Tosin hän itse ei ollut tällaista huonotapaista puhetapaansa edes huomannut.

//Vähän päivitystä tilanteeseen. Oon ollu ni v***n kauan pois täältä, ja vähä hahmojen tilanne on muuttunu. Rímí ja Rae ei siis enää liikuskele keskenään, mutta ottaen huomioon tämän pelin, ni asia on ny päinvastane sitte viel täsä. Ja jos Raysta ei kuulu mitään ni saatetaan tää komeasti loppuun Carmi .D//

Rímíer heilahti kummallisesti Candraa päin ja katsoi neitokaista yhtä epäluuloisesti.
“Ei tietenkään. Ajattelin orjapiiskuttaa sinut kiillottamaan kengänpohjiani ja jättää kannen kiillottamisen Raevanille sillä aikaa kun he matkaavat paikalle. Mitäs siihen sanot?” Totta kai he nyt paikalla olisivat näin kriittisellä vaiheella. Rímí hymäili hetken itsekseen ja kääntyi kannoillaan katsomaan rakasta apuriaan, joka niin uskollisesti tuntui pienimmätkin kivenrakoset tutkimaan aasojen varalta. Rímíer osasikin jo arvata nulikan seuraavat sanat, mutta oli varustanut sanavarastonsa laajimmilleen tuota tarkoitusta varten. Vaadittiinko yhteen lauseeseen kuitenkaan niin paljoa.

Rae huitaisi kädellään merkiksi että reitti olisi selvä. Se näytti kuin toinen olisi yrittänyt huitoa hyttysiä avuttomasti pois kimpustaan. Poika joutuikin toistamaan kyseisen muutaman kerran että sai varmistettua ettei isäntä jättänyt häntä täysin huomiotta. Kuinka Raevan olisi pystynyt edes tietämään, oliko herra Iso ottanut häntä koskaan huomioon. No se jääköön arvoitukseksi monen muun sekaan.
“En jää odottamaan teitä jos se kerran on siitä kiinni.” Poika tuhahti kulmat kurtussa vihaisesti ja lähti omapäisesti astelemaan satamaan ripeästi kädet heiluen, poimi lähimmän soutuveneen jota Rímíer oli ehdottanut kun he rantaan olivat saapuneet ja tuuppasi sen veteen kaikin voimin.

Rímíer saapui soutuvenettä valmistelevan Raevanin luokse hieman hämillään.
“Mitä minä näenkään. Hienoa Raevan että osaat toimia oma-aloitteisesti. Neiti voikin tuupata meidät vesille.” Juuri kun Rímí oli astumaisillaan veneeseen jossa Rae seisoi äimistyneenä airo kädessään, poika mojautti isäntäänsä tällä päähän.
“Sinä saat uida perässä, neiti puolestaan tervetullut kanssani kehnoon veneeseen, jonka isäntäni on meille valinnut.” Rae kääntyi vielä Rímíin päin ja virnuili. “Kannella tavataan.” Rímíerin silmät vääntyivät viiruiksi kun tuo katsoi nulikkaa. Uudestaan airosta hän ei päähän halunnut.
“Taidankin hakea vielä einestä läheisestä kapakasta.” Hieno tekosyy, jonka avulla herra Iso pääsi hetkeksi eroon tuosta kieroutuneesta nappulasta, joka tuntui tekevän hänelle tahallaan kepposia yksi toisensa jälkeen.

Rae heitti pienen soutuveneen laitojen ylitse verkkoja ja muuta ylimääräistä, kunnes tuumi että tila riittäisi hänelle ja Candralle, jos toinen hänen matkaansa uskaltaisi edes astua. Jos kyyti N’alaquelille ei kelpaisi, saisi nainen uida Rímíerin kanssa perille. Nulikka voisi tosin heittää narunpätkän veneensä perään, ja uittaa molempia perässään.
“No, tuletko vai et?” Rae katsoi Candraa odottavasti ja viskasi airot veteen.

// Jeps, niin totta vie teemme . DD <33 //

“Ei tietenkään. Ajattelin orjapiiskuttaa sinut kiillottamaan kengänpohjiani ja jättää kannen kiillottamisen Raevanille sillä aikaa kun he matkaavat paikalle. Mitäs siihen sanot?” Kapteenin sarkastiset sanat yllättivät Candran, mikä oli melko harvinaista. Sitä oltiin sitten niin nokkelaa huumorimiestä. Candra katsoi tuota hetken kuin mitäkin viisipäistä kastematoa, tietämättä mitä ajatella, ja käänsi sitten hiukset hulmahtaen katseensa eteenpäin. Satamaa lähestyttiin.

Candra oli juuri ottamassa tavanomaista askelta kun Rímíer pysähtyi ja kääntyi, ja hän itse oli miltei sotkeutua jalkoihinsa. Hänestä oli jo muutenkin tarpeeksi vaikea kävellä tasaisella maalla, ja sitten vielä jotain tuollaisia miesten outoja oikkuiluja päälle. Ärtyneesti hän itsekin pysähtyi, selkä jäykkänä jäi kuitenkin tuijottamaan kohti satamaa alahuultaan kulmat kurtussa purren. Häntä ei arvostettu tämän kaksikon joukossa, kuten hän olisi halunnut häntä arvostettavan. Hän tiesi käyvänsä hetki hetkeltä kiukkuisemmaksi, ja se sai hänet ärtymään aina vain lisää. Hän ei olisi halunnut pilata tätä, kun ensimmäisen kerran sitten edelliseltä laivaltaan karattuaan pääsi taas merille. Kädet nyrkissä hän jäi odottamaan seuraavaa.

Raevania näyttivät hyttyset vainoavan, siihen malliin tuo hätäisesti huitoi niitä päänsä ympäriltä. Tuo vaikutti jopa hieman suloiselta toheloine tapoineen ja uskollisine luonteineen.
Candra saisi tuosta oivan jalkatuen, kunhan laivalle päästäisiin. Itsekseen myhäillen tuo oli jo hyvää vauhtia vaipumassa omiin aatoksiinsa, kun pikku laivakoiran sanat hänet herättivät.
“En jää odottamaan teitä jos se kerran on siitä kiinni'', tuo tuhahti ärsyyntyneesti ja lähti ripein askelin kohti satamaa vatkaten käsiään kuin mikäkin vanhapiika. Candra lähti pojan perään katsottuaan ensin Rímíerinkin niin tekevän.
Raevan kaappasi itselleen ensimmäisen soutuveneen jonka löysi ja sai sen hontelosta ulkomuodostaan huolimatta jopa vesille asti. Candra ei olisi uskonut tuon pystyvän edes kengännauhojaan omin avuin sitomaan, mutta tämä ei ollutkaan ensimmäinen kerta, kun hän tänä iltana yllättyi.

“Mitä minä näenkään. Hienoa Raevan että osaat toimia oma-aloitteisesti. Neiti voikin tuupata meidät vesille.'' kapteenin aloittaessaan puheenvuoroaan Candra miltei nyökytteli tuon vierellä, hän oli itsekin yllättynyt apupojan paljastuneesta alhaisesta älykkyydestä. Kun mies sai sanansa sanottua, oli Candran ilme muuttunut epäuskoisen ärtyneeksi. Hän muka työntäisi paatin vesille, kastelisi kenkänsä ja vetistäisi säärensä, värjötellen koko loppu illan kylmissään laivan kannella? Se kuitenkaan ei ollut epäkohdista suurin, hänhän ei orjaksi ryhtisi. Hän oli ristimässä käsiään puuskaan suu äimistyksestä pienelle mutrulle vääntyneenä, kun hätkähti airon osuessa voimalla kapteenin pääkoppaan.

raevanin kanssa täytyisi alkaa vehkeilemään. Tuo paljasti joka hetki itsestään uusia puolia, oma-aloitteisuus ja kapinallisuus olisivat oivia työvälineitä, jos ne saataisiin vain oikein suunnattua.
Lisäksi Rímíeriä tunuti olevan helppo ohjailla ja muovailla, jos pikku puudeli pystyi isäntäänsä pompottamaan. Hänen ilmeensä oli muuttunut tyytyväisen myhäileväksi.

“Sinä saat uida perässä, neiti puolestaan tervetullut kanssani kehnoon veneeseen, jonka isäntäni on meille valinnut'', puudeli kapinoi yllättävän päättäväisesti. Rímíerin kiukku oli läpinäkyvää, mutta tuo ei tuntunut haluavan saada useampaa kuhmua komeaan päähänsä. Candra alkoi käydä hetki hetkeltä tyytyväisemmäksi. Tämä oli sitä arvostusta, jota hän oli hakenutkin. Ja mikä parempaa, hänet asetettiin nyt etusijalle. Pikkuherra sanoi hakevansa lisää muonaa, saaden siitä oivan tekosyyn myöhempään saapumiseensa. Tosin Candra epäili, että tuo varastaisi satamasta itselleen toisen soutuveneen. Rímí tosin vaikutti sen verran pehmolta, ettei Candra olisi sitäkään ihmetellyt, jos ei mies olisi sellaiseen kehdannut ryhtyä. Jos niin kävisi, saisivat he laivalla vettyneen aterian.

“No, tuletko vai et?” Candralle tilaa tehnyt Raevan tokaisi. Candra suuntasi pohtivan katseensa tuohon, joka odottavasti kyhjötti airot pienissä kourissaan veneessä.
''Yksi ehto'', Candra aloitti astuen toisella jalallaan veteen. Samalla kun hän ponnisti laivan irti matalasta rantahiekasta ja hyppäsi kyytiin, hän jatkoi kiertelemättä ja töksähtäen:
''Minä soudan.''

Tuo kukkakeppi tuskin jaksaisi soutaa, ja lisäksi tuo kuitenkin sen verran tohelo oli, etteivät he varmasti olisi selvinneet perille asti kastumatta. Hän ei myöskään halunnut vaikuttaa avuttomalta hienohelmalta. Candraa ei enää tuntunut tuon oman jalkansa kastuminen veneen vesille työnnön yhteydessä haittaavan.

“Yksi ehto, minä soudan.” Candra tuumaili ja Raevan katsoi toista hetken aivan äimistyneenä, lopulta kuitenkin omaa hyvyyttään ojensi airot ilomielin naiselle ja hymyili päälle vielä maittavan leveästi. Kyllähän hänelle passasi että joku työt hänen puolestaan teki. Tosin, jos Rímíer olisi pikku paatin reunan ylitse kyytiin ehtinyt nousta, olisi hän joutunut takuuvarmasti soutamaan koko sakin perille. Isäntähän ei vastaväitteitä usein vastaan ottanut, sen nulikka oli huomannut ja painanut nuppiinsa tarpeeksi lujasti. Ehkäpä Rae saisi Candrasta oikean työjuhdan kun sai toisen jo pelkästään soutamaan ilman mitään syytä. Tai ehkäpä pojan koltiainen oli kokonaan väärillä jäljillä, ehkäpä toinen pitäisi häntä täysin toivottamana tapauksena jota voisi pompotella oman mielensä mukaan. Rae hieroi leukaansa ja puhalsi hiuksia silmiltään.
“Siinä olisi tosin ideaa.” Poika erehtyi ajattelemaan ääneen, muttei pitänyt sitä merkittävänä virheenä ja jatkoi, “Alahan nainen soutaa että pääsemme vihdoin tästä koinsyömästä satamasta mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas.”

Rímíer punoi mielessään kavalia juonia. Hänhän ei sallinut kenenkään tunkeutua itsensä yläpuolelle, ei edes tuon lyhytmittaisen penikan, joka tuntui avaavan hänelle päätään aina vain kun sai siihen tilaisuuden. Tämä ajoitus oli sinänsä hyvä, koska eihän Rímí olisi voinut edes vetää toista hiuksista menettämättään arvokkuuttaan ainoan saamansa apulaisen nähden. Ties mitä Candra siitäkin olisi ajatellut, jos kapteeni roikkui oppipoikansa hiuksia repimässä. Herra Ison vaivuttua tarpeeksi syvälle ajatuksiinsa, onnistui mies kävelemään pahki vanhaan mieheen. Tilanteesta ei tietenkään päästy pelkällä anteeksipyynnöllä, vaan sitä puitiin yhä uudestaan. Vanhat huonokuuloiset inhottavat papparaiset, niitä Rímíer vihasi enemmän kuin mitään muuta. Unohtamatta tietenkään lokkeja.

Herran matka jatkui, eikä tietenkään ongelmitta. Hänhän oli luvannut tuoda murkinaa mukanaan, mutta milloinka hän lupauksensa pitäisi. Ketään tuskin olisi innostanut syödä papuja purkista joka ikinen aamu ja ilta. Pelkkä ajatus sai Rímíerin kurtistamaan kulmiaan. Sen lisäksi mies tunsi itsensä pahoinvoivaksi. Ehkä hänen tulisi jättää koko matka. Kuitenkin ajatus naisesta aluksella sai hänet muuttamaan mieltään. Tästä tilaisuudesta hän ei pystyisi pidättäytymään vaikka koira puraisisi hänen jalkansa irti. Samassa Rímí kompastui johonkin. Mies lensi suoraan naamalleen pieneen kuralätäkköön, jonka jälkeen hymyili ilkikurisesti.
“Perhanan elukka. Kuinka … uskalsit … “ Rímíer vaikeni hyvin nopeasti nähtyään, mihin oli kompastunut. Kapteenihan tunnetusti pelkäsi koiria silmittömästi, eikä tämä tilanne ollut poikkeus. Vihainen Musti irvisti kuono kymmenellä mutrulla Rímíerin suuntaan. Mitä kapteeni puolestaan teki. Tuijotti koiraa anteeksipyytävällä katseella, nousi hitaasti ja pakomatka alkoi kohti satamaa.

“Vieläkö se vihulainen seuraa perässä.” Rímíer tuumasi saadessaan hetken hengähdys tauon pahaiselta vihulaiselta. Hetken hän jo kuvitteli että rakki olisi antanut periksi, mutta ei, siinä paha missä mainitaan. Piski ilmestyi nurkan takaa niin aavemaisesti että se sai jopa herra Ison selkäpiin värisemään. Rímíer suuntasi katseensa eteenpäin, kohti sataman soutuveneitä. Etenkin yhteen niistä, joka lipui vedenpintaa myöten yhä vain kauemmas. Siihen hän hyppäisi. Rímíer uskoi ettei Musti uskaltaisi häntä perässä kovin syvälle seurata, mutta pitivätkö herran päätelmät täysin paikkaansa siitä ei voitu olla varmoja.

Rae vilkuili Candran ylitse vaivoin.
“Mitäs tuolla tapahtuu?” Nulikka päästi suustaan ja mutristi suutaan mutkalle nähdessään isäntänsä uivan venettä kohden koira perässään. Ei voi olla totta. Rae tuumi huokaistessaan syvään ja pyyhki samalla silmäkulmaansa uneliaisuuttaan. Samassa kapteeni saavuttikin purren laidan ja tarttui siihen. Ennen kuin kapteeni avasi suutaan, hän tarkisti ettei kapinen rakki seurannut häntä enää. Onnekseen hän sai huokaistua helpotuksesta, sillä Musti seisoikin rannalla odottamasta armasta puruleluaan takaisin.
“Teehän tilaa pojan nulikka.” Rímíer ärähti vedestä käsin ja oli juuri nousemaisillaan veneen laidan ylitse, kunnes Rae tuuppasi toisen takaisin veteen.
“Kastelet paattimme ja tuolla vesimäärällä joutuisimme kaikki uimaan N’alaquelille, koska…”
“Äläs kompastele sanoissasi nulikka.” Rímíer keskeytti toisen pää punaisena.
“…koska upottaisit rakkaan vannamme.” Raevan hymyili toiselle omahyväisesti ja pitäisi jatkossakin huolta siitä, että kapteeni tulisi pysymään kylmässä meri vedessä koko mukavan matkan alukselle saakka.

//Anteeks mun tönkkö teksti .<

Candra käänsi vakain vedoin huojuvan paatin nokan kohti hämärissä häämöttävää N'alaquelia ja alkoi tottuneen rivakasti soutamaan kohti tuota epämääräistä tummaa läiskää miltei mustien aaltojen keskellä. Hömelö poika tuntui puhuvan jotain itsekseen, mikä vain vahvisti Candran käsitystä tuon auttamattomasta laholatvaisuudesta. Hän alkoi menettää toivoaan pikku palvelian haaveistaan, eihän tuollainen Vähäjärki siihenkään kelpaisi.
“Alahan nainen soutaa että pääsemme vihdoin tästä koinsyömästä satamasta mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas.”

Hetken aikaa Candra vain mulkoili tuota pahansuovasti yllättyneenä pojan halventavista sanoista. Päättäväisesti hän iski airot yhtä aikaa synkkään meriveteen saaden keikkuvan ja nyökkäilevän pikkupurren pysähdyksiin. Verkkaisesti soutuvene alkoi kääntymään sivuttain, kun kukaan ei enää ollut sitä pitelemässä.
''Sinun pysäkkisi on tässä!'' Candra kivahti saaden vaivoin kiukkunsa kuriin, tuijottaen tappavasti tuohon epäilyttävään pojankloppiin. Tuollaista hän ei suostuisi sietämään yhtään sen pidempään. Jos paikka olisi ollut vähänkin vakaampi, Candra olisi varmasti antanut laiheliinille kunnon selkäsaunan. Mutta koska hän ei halunnut vaarantaa myös itseään nousemalla huterassa laivassa, hänen oli pakko tyytyä pahansuopaan mulkoiluun. Hampaitaan kiristellen hän yritti saada katseensa voimalla tuon yli laidan.

Raevan kuikuili työläästi kohti satamaan, ja lopulta tuon suun mutristelut ja kysymykset saivat Candrankin mielenkiinnon heräämään. Aluksi hän piti tuota vain jonain typeränä pilana saada hänen katseensa muualle, mutta hetken silmiään siristeltyään ja katseellaan tummaa merta kynnettyään hän huomasi kuin huomasikin aallokosta esiin pistävän kapteeninsa pään. Tuo tosissaan oli lähtenyt uimasille, ja reipasta tahtia kauhoikin. Syy hillittömään vauhtiin selvisikin Candralle miltei välittömästi, kun hän vaivoin erotti vasten tummaa laituria jököttävän Mustin.
Kapteeni oli heti saanut uskollisen ystävän.

Candra joutui jälleen epämieluisaan asemaan, joutuessaan myös itsensä vuoksi tasapainottamaan pikku venhoa Rímín yrittäessä ryömiä laivaan, tai mitä ikinä tuo nyt aikoikaan tehdä. Naama synkkänä Candra nojautui vastakkaiseen reunaan, jotteivät he kaikki olisi joutuneet uimasille. Vesi näytti kylmältä ja synkeältä, niin paljon luotaantyöntävältä kuin vain oli mahdollista.
Herrat kinastelivat tovin, ja Raevan oikeana herrasmiehenä töytäisi kapteeninsa takaisin kuohuihin puolustellen tekoaan osuvasti. Candra odotti tovin osallistumatta kiistaan, mutta ajatteli nyt tilanteensa tulleen uiskennella kapteenin suosioon.
''Kapteeni toki ottaa ja kiipeää rakkaaseen paattiimme, kolmipaikkainenhan tämä on'', hän sanoi kipakasti osoittaen keskituhtoa terävällä päännyökkäyksellä, kääntäen sitten terävän katseensa Raevaniin.
''Ja mitäs sinä poika luulet vannan upottamisesta puhuvan! Ei kapteeni mikään pesusieni ole, tuo vesimäärä ei upota edes lasten kaarnalaivoja, saatika meidän tukevaa venhostamme.''
Omahyväinen ja juonitteleva hymy nousi Candran kasvoille, kun hän vielä hunajaisesti lisäsi:
''Ja sinähän äyskäröit, apupoika.''

//Mitään tönkköä tekstiä et ole nähnytkään . DD Anteeksi viivästys -.-//