When the life show my true face...

Nedo & Raul fanfic
Nedo & Raul © Sever

//Eli tämä on siis fanfic tuosta minun Nedostani ja hänen puoliveljestään Raulista. Todellisuudessa he eivät ole koskaan toisiaan nähneetkään, mutta tämähän on vain fanfic, jonka kirjoitin varmaan jossain pöllyssä 8D. No kommentteja odottelen ja sanon, ettei tämä tosiaankaan ole parhaimmistoani. Raulillakin alan pelailemaan jos herra hyväksytään ^.^//

Raul ratsasti hiljaisena pitkää, loppumattomalta tuntuista tietä pitkin, ajatellen kaikkea. Yasha Kuroi, tuon musta ori korskahteli vaahdon pärskähdellessä suusta. Raulin hengitys kulki raskaasti ja tuon käsivarsi oli yltä päältä veressä. Siinä oli ammottava haava, joka säteili kipuaan myös rintakehään. Yasha tanssahti pari kertaa, jolloin valkohiuksisen oli tiukennettava otettaan ohjaksista.
'Me olemme kohta perillä', tuo ajatteli itsekseen ja taputti varovasti mustan oriin hikistä kaulaa. Äsken käyty taistelu oli vienyt hänen voimiaan, mutta Raul oli kaikesta huolimatta voittanut sen viisi miehisen armeijan. Demoni tuon sisällä kehräsi tyytyväisyyttään ja Raul sai siitä jonkin näköistä mielihyvää, mutta myös pelkoa. Hän ei tiennyt miten käsittelisi petoa sisällään.

Taas jonkin matkaa kuljettuaan, tuo haistoi haltian ja hevosen. Ne olivat tulossa edestä päin. Yasha tanssahteli taas ja höristi korviaan lähenevien kavioiden tömistäessä maata.
"Yasha, rauhoitu", Raul sanoi hiljaa ja kuunteli hänkin. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan, eikä ketään ollut vieläkään näkyvissä. Tuo valkohiuksinen sipaisi hiuksensa silmiltään ja myrkyn vihreät silmät kaventuivat viiruiksi. Yasha aisti sen ja luimisti korviaan, kuin yrittäen matkia isäntäänsä. Raul hymähti hieman ja taputti taas mustaa oria, käskien sen käyntiin. Hevonen asteli varmoin askelin eteenpäin ja sen kaula kaartui kauniisti. Se oli selvästi samanlainen, kuin isäntänsä; ylpeä ja kunnianhimoinen.

Hetken päästä haju voimistui ja Raul pysäytti Yashan. Puolihaltia katsoi eteensä ja odotti. Hän kuuli lähenevät askeleet nyt selvemmin. Tuo tiesi, että tulijoita oli vain yksi, mikä oli hyvä. Hänen ei tarvitsisi käyttää niin paljoa voimaa, jos jotain tapahtuisi. Yhtäkkiä tuon valkohiuksisen silmään osui haltia hevosineen. Yasha luimisti korvansa ihan niskaan kiinni ja korskahti pahaa enteilevästi. Myös Raul oli valppaana, kun tuntematon lähestyi heitä. Toinen pysähtyi aivan heidän eteensä kirjavalla hevosellaan. Yasha pysytteli myös paikallaan tarkastellen toisen hevosta.
"Kuka olet?" tuntematon kysyi, ihmettelevällä äänellä, sillä hän näki, että Raulissa oli kuin olikin haltiaa.
Raulin kapeille kasvoille nousi omahyväinen hymy. Että tuo uusi kehtasikin kysyä hänen nimeään.
"Me olemme Rex- Raul", mies sanoi hiljaa ja ilkeä hymy paistoi yhä kasvoilta. "Kukas itse olet, kun kerran kysyt meidän nimeä?" Raul jatkoi ja antoi mustan oriin astella toisen haltian ja hänen hevosensa vierelle.
"Olen Nedo-Mori Gake-Riothinpoika", tuntematon totesi ja katsoi toista hieman ymmällään joskin hieman välinpitämätön katse oli. Vedensiniset silmät kohtasivat toisen yhtäkkiä viiruiksi kavenneet myrkynvihreät silmät, ja käsi luiskahti jotenkin tavanomaisesti miekan huotralle ja oli valmiina vetämään miekkansa esiin. Raul kuitenkin vain hymyili, eikä tehnyt elettäkään ottaaksen miekkaansa esiin.
"Sinä olet sen kurjan petturin jälkeläinen. Me emme rupea tappamaan heikäläisiä, vaikka kuuluisitte kaikki kyllä hautaan", Raul sanoi kylmästi ja käski hevosensa käyntiin joka totteli heti.
Nedo katsahti Raulin perään ja oli hieman ymmällään, mutta antoi sitten käskyn kirjavalle tammalleen, että matka jatkuisi, kun Raul oli kadonnut näkyvistä.

Raul ei katsonut lähtönsä jälkeen enää taakseen. Hän ei viitsinyt välittää mistään. Yksi hänen isänsä jälkeläinen oli siis vielä elossa. Demoni hyrisi hiljaa vieläkin hänen sisällään. Ehkä hän vielä joskus tapaisi puoliveljensä uudelleen ja silloin...-silloin hän olisi taas täysissä voimissaan ja viimeinen hänen, lisäkseen siis, Gake-Riothin poika päätyisi hautaan. Joskus...demoni avaisi silmänsä....