Kivisydän[kö]?

// Sovittu peli Randomin kanssa. .') //

Ilta oli kaunis ja kirkas, tähdetkin erottuivat mustasta taivaasta pitkään aikaan. Viimeiset auringon säteet vetääntyivät horisontin taakse, syksy oli jo pitkällä, ja näin ollen myös pimeyden vaippa oli vanginnut Payonin pidemmäksi aikaa sisälleen, mutta se olikin vain hyvä yö eläjille, jolloin heillä saattoi olla näin pidempi aika mellastaa täydenkuun alla vailla huolia auringosta.

Yksi niistä oli kuolemaa kylvääjä Arianel joka oli jostakin ihmeen syystä eksynyt vesiputoukselle, hän ei itsekkään sitä tienny, hänen jalkansa oli vain kävellyt juuri tänne, mutta mitä haittaakaan hänelle tästä nyt olisi, täytyihän hänelläkin olla joskus vapaa päivä jolloin hänen ei tarvitsisi pestä käsiään verellä, vaikka siitä pitikin.
Hento tuuli puhalsi vesiputouksen avaralla aukiolla jonne tuuli pääsi kulkemaan virtaa pitkin, naisen tummanpuhuvat hiukset heilahtivat hieman tuulen johdosta ja toi pienen pieniä vesipisaroita mukanaan viilentämään naikkosen kasvoja. Nyt nainen saattoi kuulla paremmin vesiputouksen kohisevan pliplatuksen ja tajuta kuinka rauhoittavaa se saattoi olla kun sitä kuunteli tarkkaan. Aivan kuin musiikkia korville ja jos tarkasti kuunteli saattoi kuulla pieniä kuiskauksia, taikka sitten ne olivat vain kuviteltuja, ken tietää.

Arianel käveli jyrkänteen päälle ja kurotti katsomaan vesiputouksen synnyttävää kuohua, aivan kuin jokin olut. Nainen hymyili pitkästä aikaa itsekseen, hän tunsi mielensä avautuneen, hän lupasi itselleen, ettei tulisi tappamaan tai vuodattamaan kenenkään verta tänä yönä.
Arianel istahti jyrkänteen jyrkälle kostealle reunalle ja tunsi kuinka hänen hameensa kastui hieman pepun kohdalta ja virnisti itsekseen, ehkä ajatus tässä istuminen ei ollutkaan hyvä ajatus, mutta kuka hänen takapuoltaan nyt täälä tuijottaisi kun ketään ei näkynyt mailla halmeillakaan. Nainen vei kätensä taakseen nojailemaan niitä vasten ja katsoen tähti taivaalle, hän alkoi laskemaan huvikseen tähtiä vaikka ei osannutkaan laskea tai lukea, hän vain laski, omalla tavallaan. Lopulta siihen kyllästyttyään nainen katsahti paremmin vesiputoukseen, sen takana oli pieni varjo. Näkikö hän väärin vai oliko putouksen takana kenties luola? Tosin sinne ei näyttänyt vievän yhtäkään tietä ja hän joutuisi riskin kera pomppimaan kivien kautta sinne, mutta se riski oli otettava jos halusi ottaa asioista selvää.

Nainen nousi ylös pudistellen pahimmat roskat hameestaan ja katsoen ettei hame ollut kamalan märkä, niin nainen lähti taittamaan matkaansa kohti putouksen takana sijaitsevaan luolaan. Arianel oli päässyt jo puoleen väliin kun hän tajusi, ettei tukevia kiviä ollut oikein enenpää ja hän joutuisi hyppäämään uhkarohkeasti pitkän matkan. Nainen nojautui aavistuksen taaksepäin ottaen siten voimaa vauhtiinsa ja hups, nainen hyppäsi kiven reunalle juuri ja juuri päästen kuivana luolaan.

Luola näytti melko pieneltä, siellä pysty hädin tuskin suorassa seisomaan jos oli kovin pitkä, nainen siellä ei juurikaan onneksi joutunut kyyristelemään.
Kaikkialla lojui vanhoja unohdettuja tavaroita jotka kielivät, ettei nainen ollut ensimmäinen paikassa, mitä hän oikein edes luuli? Parissa kohtaa luolaa oli selvät nuotion jäljet ja jostain luolan perältä naikkonen löysi vanhan nuhjuisen nuken, nyt hiljaa mielessään nainen todellakin toivoi ettei luola olisi asuttu.

Kwyen-Sagalla ei ollut aavistustakaan siitä, missä hän oli. Sen sotaporukan, mihin haltianeito kuului, oli ollut määrä tavata Ando-Durin luona ja suunnitella jotain iskua jonnekin vaanien majaan. Koska Kwyen-Sagalla ei ollut ollut juurikaan mitään hohdokasta tekemistä, tämä oli pukeutunut tummiin miesten kangashousuihin, mustaan paitaan sekä tummanharmaaseen kylmältä tuulelta suojaavaan viittaan. Tyttö oli peittänyt muotonsa ja meikannut kasvonpiirteitään tummemiksi ja miehekkäimmiksi. No, oli hän edelleen melko naisellinen mies, mutta Mechael yhtä kaikki.
Mieheltä näyttävää haltianeitoa alkoi yhtäkkiä epäilyttää, kun tämä kuuli lähistöltä veden äänekästä solinaa. Oliko hän kuullut väärin koko paikan nimen? Minkä ihmeen takia, jos he olisivat aikoneet iskeä jonnekien vaanien majalle, he kokoontuisivat täysin vastakkaisessa suunnassa kaupunkia?

Kwyen-Saga huokaisi itsekseen. Hän ei ollut koskaan käynyt aiemmin kaupungin porttien luona, mitäpä asiaa aatelisneidolla sinne nyt olisikaan? Vielä vähemmän tämä oli käynyt sen vesiputouksen luona, jonne olikin muutaman kymmenen askeleen jälkeen päätynyt. Se ei kyllä varmasti ollut tytön päämäärä, mutta kaikesta huolimatta tämä huomasi jääneensä vetämään henkeä putouksen luokse. Tähdet heijastuivat uskomattoman kauniina solisevan veden pintaa vasten, saman toistuessa yhä tummenevalla taivaalla. Pitäisikö hänen huolestua, kun alkoi olla jo noin myöhä, ja hän oli käytännössä jossain... korvessa?
Kwyen-Saga pudisti itselleen päättäväisesti päätänsä; hänellä oli tikarinsa, miekkansa ja taikavoimansa. Kyllä hän aina sen puolesta kotiin selviäisi, suuntavaisto olikin sitten eri juttu...

Koska näytti siltä, ettei Kwyen-Saga kuitenkaan ehtisi enää sovitulle tapaamispaikalle - missä sitten ikinä olikaan - päätti tämä istahtaa alas kivelle, lähelle vesiputouksen reunaa. Vaikka ilma oli viileä, nautti hopeahaltia silti yksinäisyyden tunteesta, kauniista maisemasta ja illan henkäyksistä.

Nainen katseli ympärilleen vielä hetken kunnes kävi istumaan luolassa olevalle korkeahkolle kivelle, hetken siinä nainen istui ja oli ajattelematta, tuijottaen vain yhtä veriläiskää seinässä, kunnes se alkoi käydä hermoille. Nainen heitti kivellä, jonka oli jostain käteensä haalinut, tarkasti läiskää. Kivi osui kalahtaen ja mennen halki, koko luola kaikui ja nyt Arianel toivoi ettei olisi tehnyt moista.

Arianel nousi sitten nopeasti kiveltä hypähtäen luolan rosoiselle lattialle niin, että tämän korot kolahtivat siihen saaden taas luolan kaikumaan, hänhän oli äänekkäämpi kuin luuli.. Nainen kirosi hetken mielessään ja asteli luolansuulle ja vesiputouksen läpi pienelle kivelle kastumatta. Nainen huokaisi syvään ja kohotti katseensa jälleen tähtitaivaalle. Tämän Syvänpunainen viitta liehui takana villinä, vaikkei edes oikein tuulikaan puhaltanut, ilmeisesti se johtui vedestä, tai jostain muusta voimasta.

Neidin punertavat silmät käyvät aukion lävitse tylsistyneenä, eikä tämä tunnu huomaavan naistakaan tun tummien vaatteiden ansiosta. Nainen siirtää painonsa oikealle jalalle ja vie kätensä puuskaan rintansa alle. Ehkä tälläiset vapaa illat olivatkin tylsiä.. Mielummin hän olisi nyt teurastamassa ihmisiä joillakin pimeillä kujilla ja opettamassa noita kuka täällä määrää ja ketä pitää kunnioittaa kuin kuningatartaan. Nainen tuhahti itsekseen mutristaen punaiseksi maalattuja huuliaan.
" Tämäkin ilta.. ", Nainen sanoo itsekseen ja kiertäen aukion jälleen uudemman kerran katseellaan, viimeistään nyt nainen huomaa jonkun hieman hänestä korkeammalla ja jää tuijottamaan tuota verenpunaisilla silmillään ja maiskauttaa huuliaan. Juokse hiiri suoraan kissan tappavaan syliin.

//Anteeks vastauksen kestäminen :s //

Kwyen-Saga tuijotteli lasittuneena eläväisen veden pyörteisiin, jaksamatta enää teeskennellä vastakkaista sukupuolta - kuka häntä nyt kuitenkaan katsoisi siinä syrjäisessä paikassa. Niinpä pitkä tummanruskea hiussuortuva kuin vaistomaisesti joutui melko naisellisesti kapean sormen pyöriteltäväksi. Kerrankin tyttö onnistui olemaan ajattelematta juurikaan mitään, katsellen vain sitä, mitä edessään oli.
Kauaa haltia ei ehtinyt haaveilemaan, kun tämä jo hätkähti lähistöltä tulevaan ääneen. Se sai toisen hiukan varuilleen, mikä se oli? Varovasti Kwyen-Saga vilkuili puolelta toiselle, mutta ei havainnut ketään muuta elävää mailla halmeilla. Silti hän oli melko varma, ettei ollut vesiputouksella yksin.

Hopeahaltia nousi pikaisesti pystyyn, pudistellen olemattomat kallion tomut housuistaan. Edelleen tyttö katseli erittäin valppaana ympärilleen, ottaen varmuuden vuoksi hitusen rehvakkaamman, miesmäisen asennon. Jospa armeijaryhmän piti sittenkin tavata juuri siellä? Nopeasti Kwyen-Saga kielsi itseään toivomasta liikoja, sillä tietysti jotain olisi jo sanottu, jos tunkeilija olisi ollut joku sotilaista.
Pian kuului toinen äänekäs kolahdus, ja juuri kun Kwyen-Saga oli huutamaisillaan jotain 'kuka siellä'nin tyyppistä, melkein kuin tyhjästä tytön näkökenttään astui uskomaton näky.

Ensi vilkaisulla haltia ei ollut varma, oliko edes nähnyt oikein, vai jotain näkyjä kaiken sen syksyisen pimeyden takia. Kohdistaessaan katseensa kuitenkin uudemman kerran tähän naiseen Kwyen-Saga saattoi sanoa toista melkoisen vaikuttavaksi. Eikä vaikuttava välttämättä ollut edes oikea sana kuvaamaan toista, tämähän oli... tyrmäävä. Henkilöstä huokui jotain uskomatonta itsevarmuutta, mutta samalla jotain epämääräistä... uhkaavuutta? Kuvitteliko hopeahaltia tosiaan vain, vai oliko tämän naisen olemus tosiaan uhkaava?
Sitä paitsi mitä sen näköinen nainen teki siihen aikaan vesiputouksella, syrjässä oikeastaan kaikesta?
Ennen kuin Kwyen-Saga ehtisi jäädä kiinni tuijottamisesta, tämä repäisi väkisin katseensa irti tuosta henkilöstä. Tilanne oli jokseenkin vaivaantunut, sillä hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, eikä oikeastaan tehnyt elettäkään suuntaan eikä toiseen. Siinä haltianeitokin vain seisoi, hivuttaen oikeaa kättään hitaasti tikarinsa luokse - ihan vain varmuuden vuoksi.

Edelleenkin nainen katsoi ilmeettömällä katseella kohti tuolla korkeammalla seisoskelevaan hahmoon yrittäen tulkita tuon sukupuolta, oliko tuo mies vai nainen? Arianel kiersi katseellaan hahmoa päästä varpaisiin ja takaisin maiskauttaen huuliaan uudemman kerran, tuo oli ruumiinsa rakenteen mukaan nainen joka oli pukeutunut mieheksi, mutta miksi, miksi kukaan nainen halusi näyttää mieheltä? Ota nyt ihmisistäkin selvää.. Naikkonen ajatteli samalla kun tämän toinen suupieli nousi kaartuen pieneen hymyn virneeseen.

" Kuka olet? ", Arianel lausui nuo kaksi mitätöntä sanaa kylmällä äänellä tuijottaen naista yhä sama virne kasvoillaan ja vastausta odottamatta, tämä lähti taittamaan matkaansa kohti naista, siihen ei mennyt yhtä kauan kun luolalle meno, sillä nainen tiesi nyt, mitkä kivet olivat tukevia ja mille ei kannattanut astua. Naisen saavutettuaan neiti jätti hänen ja tuntemattoman väliin parin vaaksan verran hajurakoa ja katsoi tuota suoraan silmiin, kuin tuo olisi hyökkäämässä naisen linnaan.
" No, kuka olet, vai veikö kissa kielesi? ", Arianel toisti kysymyksensä uudelleen vieden toisen kätensä lantiolleen ja siirtäen taas painonsa toisen jalkansa varaan, kuin ei pelkäisi toista ollenkaan. Lopulta naisen punaisien huulien välistä karkasi ikävystyttävä huokasu.
" Oletko eksynyt? ", Arianel jatkoi kyselyään yrittäen saada toisen luottamusta edes hieman.

Kwyen-Sagan olemus muuttui varautuneemmaksi sitä mukaa mitä lähemmäs tämä nainen asteli. Toisen sitten avatessa lopulta suunsa, kylmät väreet kiirivät hopeahaltian selkää pitkin. Väreillä ei ollut mitään tekemistä viileän ilman kanssa, eikä sanojen merkityksen, vaan enemmänkin sen äänensävyn - ihan kuin itse pakkanen olisi puhunut. Mikä tuo nainen oikein oli?
Kwyen-Saga kuitenkin päätteli, ettei toinen ollut aikeissa vahingoittaa häntä - ainakaan toistaiseksi - joten tyttö saattoi rentoutua ihan asteen verran. Haltia piti silti toisen kätensä mahdollisimman lähellä tikariaan, kuitenkaan koskettamatta tätä. Tuntemattomista kun ei koskaan voinut mennä takuuseen.
Mitä naisen kysymykseen tuli, Kwyen-Saga ei oikein tiennyt mitä olisi sanonut. Niinpä hän vain nosti hitusen ylpeästi leukaansa ja katsahti viileästi toiseen.
"Olen henkilö, joka tuli tänne katselemaan vesiputousta. Onko siinä jotain vikaa?" tyttö kuittasi molemmat kysymykset yhdellä kerralla, paljastamatta yhtään totuutta.

Mitä se edes tuolle kuului? Kwyen-Saga ei kokenut minkäänlaista velvollisuutta kertoa naiselle tietojansa, joskaan hän ei kuitenkaan halunnut olla liian röyhkeä - ties mitä voisi sattua, jos tämä vahingossa suututtaisi toisen.
"Entäs itse, mitä teet täällä?" Kwyen-Saga sitten puolestaan kysyi, tällä kertaa vähän kohteliaampaan äänensävyyn. Ehkä nainen voisi neuvoa hänelle jopa tien takaisin ihmisten ilmoille, jos haltia olisi hänelle ystävällinen. Tai sitten tällä henkilöllä olisi jotain kieroja aikeita, jotka koituisivat Kwyen-Sagan päänmenoksi. Tyttö ei edelleenkään tiennyt, olisiko pitänyt luottaa toiseen vai epäillä tätä kahta kauheammin.

"Olen henkilö, joka tuli tänne katselemaan vesiputousta. Onko siinä jotain vikaa?", tyttö kuittasi molemmat kysymykset yhdellä kerralla. Hetkiseksi naisen kasvot muuttuivat uhmakkaiksi kunnes tämä päästi kylmähkön naurun päin toisen naamaa.
" Hyvin tyhjentävä vastaus, neitiseni. Ehkä sinusta saattaisi ollakkin jotain hyötyä. ", Arianel silmäili naista päästä varpaisiin arvioivalla katseella.
"Entäs itse, mitä teet täällä?", Toinen avasi jälleen suunsa. Nainen näytti painuvan hetkiseksi ajatuksiinsa miettien mitä sanoisi.
"Olen henkilö, joka tuli tänne katselemaan vesiputousta. Onko siinä jotain vikaa?", Arianel vastasi täsmälleen samoilla sanoilla kuin nainen hänelle oli vastannut jäljitellen samalla tuon uhmakkuutta ja ääntä.
" Sinä tuskin tiedät kuka olen? ", uhmakas virne saapui arianelin kasvoilla ja nopealla liikkeellä tämä tarttui toista naista kaulasta puristaen pienesti, ettei tuo karkaisi tämän otteesta.
" Oletko kuullut kertomusta kuoleman kylvääjästä? ", Arianel jatkoi sitten hymyillen tuolle salaperäisesti ja heittäen hieman päätään taaksepäin hetkiseksi ja tarttuen sitten vapaalla kädellään naista leuasta, yhä pidellen toisella kädellä tuota kaulasta tarkkaillen naisen kasvoja ja yrittäen tulkita lukea tuon ajatuksia naisen katseesta, mutta hänen harmikseen sellaista kykyä hän ei ollut saanut ja hänen täytyi vain tyytyä esittämään moista pikkuseikkaa.
" Pelkäätkö sinä minua? Se olisi ihan tervettä.. Sinulle tietenkin. ", nainen naurahti kolkosti toiselle pitäen tuota pilkkanaan.

//Pelataanko me tää kuitenkin loppuun? .___. //

Neitiseni? Ilmeisesti tällä henkilöllä oli vähän turhankin tarkka katse. No, ainakaan Kwyen-Sagan ei enää tarvinnut teeskennellä, ja niinpä tämä tipautti olemuksestaan hitusen turhaa rehvakkuutta. Silti varuillaan oleminen ei kadonnut minnekään. Tytön ilme muuttui varautuneesta ärsyyntyneeksi naisen toistaessa samat sanat kuin hän juuri itse.
"Joku typerä naikkonen, jolla ei ole parempaakaan tekemistä kuin häiritä muita ihmisiä?" Kwyen-Saga tiuskahti toisen uhmakkaalle vastaukselle, unohtaen kaiken varovaisuutensa ja lupaukset itselleen olematta suututtamasta toista. Eihän se fiksua ollut, mutta minkäs tyttö suuttumukselleen mahtoi. Kuitenkin haltia hätkähti hitusen tämän salamyhkäisen naisen yhtäkkiä tarttuessa häntä kaulasta. Toistaiseksi Kwyen-Saga pysytteli paikoillaan, odottaen, mitä tämä nainen hänestä oikein halusi.

Kuoleman kylväjä? Hetkisen aikaa Kwyen-Sagalla raksutti tyhjää, mutta sitten tämän mieleen nousi joitakin muistikuvia joistakin tarinoista, joita hän oli kuullut ihan pienenä. Mutta mistä tarinat kertoivat, sitä Kwyen-Saga ei muistanut ollenkaan. Sitä paitsi mitä tekemistä kuoleman kylväjällä - mikä nyt sitten ikinä olikaan - oli siinä tilanteessa?
Naisen kolkko nauru sai aikaan hopeahaltiassa jälleen pieniä kauhun väreitä, mutta tämä piti kasvonsa ihan peruslukemilla. Joko toinen oli hullu, tai sitten jokin rikollinen.
"Päästä irti", Kwyen-Saga kehotti alkuun ihan rauhallisesti, viitsimättä vielä turvautua voimakeinoihin. Kuitenkin toinen kätensä jo melkein hipoi pitkää tikaria vyötärönsä tienoilla.

"Päästä irti", toinen sanoi ja naisen käsi vei toisen harjanteen reunalle roikkumaan vain Arianelin käsivoimien varaan.
" Haluatko vielä, että päästän irti? ", pieni virne ilmestyi Arianelin kasvoille ja ennen kuin toinen ehti edes vastata tämä vetäisi tuon 'turvallisille vesille'. Hetken naikkonen silmäili toista ikään kuin miettien mitä tuolle tekisi kunnes laski huulensa toisen huulille ja suuteli tuota hyvinkin intohimoisesti, toinen siis saattoi tuon aikana tuntea kuinka voimat alkoivat hiljalleen imeytyä Arianeliin, muttei paljoa, sillä jostain kauempaa kuului jotain ääniä ja Arianel irrottautui toisesta saman tien nopeasti päästäen irti myös tuon kaulasta.
" .. Helvetti. ", Nainen kirosi nopeasti ja katsoi metsän pimeyteen tarkkaavaisesti hievahtamattakaan, oliko tänne sovittu jokin kokoontuminen? Miksi tämmöisessä perämettässä ylipäätänsä oli väkeä?
Nainen suoristautui saaden itselleen varman tiedon, etteivät he olleet kaksin ja katsahti naikkoseen.
" Sinulla kävi tuuri, suuri sellainen. Kiitä onneasi. ", Arianel sanoi ja käänsi sitten toiselle selkänsä lähtien juoksemaan mettän pimeyteen, ja sinne myös katosi.

// Kiitos nyt siis tästä pelistä, vaikkakin se lyhyeksi jäi ja mielelläni sitä olisin jatkanut, mutta onneksi kummatkin omistamme toistemme meset joten voimme silleen pitää yhteyttä ja ehkä näämme sitten uudessa ropessa jota ylläpito lupasi kehitellä. :> //