All you need is cash

[[Sovittu peli ja nyt vuoronsa saisi Sätkynukke~]]

Vaikka minkälainen kurjuus taikka sota kaupunkia koettelisi, rahaa oli saatava! Itsevarmasti itseään hajonneen peilin palasesta tarkasteleva Flycatcher kietoi kasvojensa ympärille paksun, tumman huivin. Huivi peitti herran koko kasvot, paitsi silmät. Nyt jos koskaan hän näytti omaavansa luonnostaan noen mustan ihon, kun huivikin osui miltein sävy sävyyn. Lopputulos oli tyydyttävä, mutta vielä kaipasi kohennusta. Taskusta löytyi pieni hiilenpala, jonka avulla lyhyt mies alkoi tummentamaan silmiensä alaosaa. Vaikutelman täytyi olla erottuva ja siksi hän vielä puki päällensä mustan viitan, peittäen sillä normaalin vaatetuksensa. Näinä aikoina ihmiset janosivat tietoa muualta, varsinkin, kun kaupunki oli periaatteessa suljettu. Väkeä ei päästetty ilman pirun hyvää syytä ulos porteista ja sen pahemmin väkeä ei tälle alueelle laskettu. Mustiin pukeutunut Fly kääntyi tähyilemään taivaalle, oli vielä valoisaa. Vielä ehtisi hyvin ansaita pari roposta, ennen kuin ulkonaliikkumiskielto astuisi kaikessa kauheudessaan käyttöön ja yksikään elävä olento ei saisi liikkia vartijoiden näköpiirissä vapaasti.
"Jairus, pidä kiirettä! Pölvästit lähtevät pian pois!". 'Pölvästit' tarkoittivat ihmisiä, jotka uskoivat puppuun etelän mustasta ja rikkaasta prinssistä, jota tämä mustaviittainen tappi esitti. Hän puhui jotain kieltä ja hänen parahin avustajansa tulkkasi maksua vastaan ihmisille tietoa, mitä Payonin ulkopuolella tapahtui. Joskus ihmiset saattoivat heittää muutaman kolikon vain hyvyyttään, sillä nauttivat oudosti jodlaavan tummaihoisen miehen tarinoista, jotka nopeasanainen apuri tulkitsi. Olihan esitys omalla tavallaan varmasti mielenkiintoinen. Fly muisteli lämmöllä sitä kertaa, jolloin näytteli saavansa henkiolennoilta viestejä ja alkoi pyöriä ja sätkiä maassa. Se vasta oli hauskaa! Väki tuijotti häntä silmät ammollaan ja lapset juoksivat karkuun, kun eivät kestäneet höperön ukon sanoja ilkeistä hengistä, jotka söisivät kaikki lapset.
Lyhyt herra värjäsi kätensä vielä noella ja nyt kaikki hänen näkyvä ihonsa oli noen peitossa. Maskeeraus oli onnistunut ja sivukujalla majaileva kaksikko alkoi yhä enemmän valmistautua "temppuun". He olivat majottautuneet väliaikaisesti tälle pienelle sivukujalle ja nukkuivat tyytyväisesti hyvin suurissa tynnyreissä. Molemmat mahtuivat mainiosti näihin ja tynnyrit pitivät myös hyvin sadetta! Tärkeintähän oli, ettei heitä huomattaisi, vaikka monet kujan ohitse kulkevat luulivatkin kaksikkoa nuoriksi pikkupojiksi. Tälläisissä tehtävissä pituudesta osasi kerrankin olla hyötyä!

Maha äänteli kärsimättömänä, sellaista päivää, jolloin vatsa olisi ollut täysi, ei Flycatcher ollut nähnyt viikkoihin. Hyvä, kun lantit riittivät takaamaan molemmille ahnaille suille jotain suuhun pantavaa - ajat olivat todellakin kovat! Silmät sulkiessaan lyhytkasvuinen mies kulki ajassa taaksepäin, takaisin niihin, aikoihin, jolloin hän kiersi kaupunkeja yhdessä sirkuksen kanssa. Noina päivinä ei nälkää nähty, sillä sirkuksen vetonaulana oli niin paljon kummia otuksia ja ihmisiä, että rikkaampi väki mielellään kävi näitä ilkkumassa. Kehitysvammaisia lapsia, lyhyitä ihmisiä ja kauniita typyköitä heilumassa nuorien päällä. Siellä hänkin sai osakseen näiden kauniiden seireenien huomiota, mutta vastaan käveli nyt tämä synkkä totuus, ne ajat olivat ohitse.
"No niin, laitetaan tavarat kasaan ja menoksi!", Fly ilmoitti johtajan roolia vetäessään, osoittaen mustalla kädellään torikadulle päin. Siellähän vielä ihmiset liikkuivat, mahdollisimman nopeasti yrittäen ostaa edes puolikasta leivänkannikkaa nälkäisille lapsilleen. Nämä usein joutuivat maksamaan korkean hinnan niinkin pienestä palasesta, mutta kaikenmaailman kiskureita oli liikenteessä.
Mustaviitta lähti lampsimaan rivakasti seuraavalle, oikealla sijaitsevalle kadulle. Luonnollisesti hän odotti Jairuksen seuraavan häntä, mitenkäs muuten tämä prinssi voisi selvitä näiden hullujen parissa? Jo muutaman kymmenysmetrin jälkeen matka pysähtyi äkisti pienelle risteykselle ja valkotukkaisen miekkosen silmissä roihahti liekki. Siinä, juuri hänen edessään makasi yksinäinen lantti. Kieli kävi lipaisemassa huulia, tuo pikkuruinen kolikko näytti niin yksinäiseltä! Eikä se varmasti pistäisi pahakseen, jos kiltti herra pistäisi sen omaan taskuunsa - löytäjä saa pitää!
Molemmilla veijareilla oli taipumus, jota kutsuttiin rahalliseksi ahnaudeksi. Jokainen lantti siirtyi vaivatta heidän pusseihinsa, oikeastaan raha alkoi olla jo pakkomielle näille. Fly tunsi, kuinka hänen työkumppaninsa seisahtui samalla tavoin hänen viereensä, tuijottaen myös yhtä intensiivisesti roposta maassa. Voi ei, ei ei ei! Tämä lantti kuului hänelle, Flycatcher tuumasi pääkoppansa sisällä, tuhahtaen vihaisesti.
"Usko pois Jairus, mutta MINÄ näin sen ensiksi! Joten ole kerrankin kohtelias ja anna minun pitää se itselläni.". Ääni oli tärkeilevä ja naamioitunut prinssi lähti aluksi varoen lähestymään kolikkoa. Liikkeet olivat hitaita, mutta varmoja. Tummaihoinen tahtoi olla varma, että juuri hän saisi pitää tuon maailman kauneimman aarteen täysin itsellään, jakamatta sitä kenenkään kanssa. Mutta toisin kävi, samoin Jairus lähti vyörymään eteenpäin ja lopulta molemmat loikkasivat ilmaan, täysin suorina syöksyen kohti maata. Tässä taistelussa olisi vain voittaja ja häviäjä, joten lyhyeet miehet tömähtivät maankamaraa vasten, alkaen painia siinä keskenään väkivaltaisesti.
"Helvetin koinsiipi - tämä on minun, MINUN!". Mustailmestys kirkui neidon lailla, käsillään yrittäen saada lanttia hyppysiinsä. Mukulakivet miltein liikkuivat, kun kaksikko alkoi takoa lopulta nyrkeillä toisiaan, samalle etsien kuumeisesti roposta toistensa alta.

Kiire, kiire, kiire - aina vain kiire. Hyvä, että Jairus oli ehtinyt oikaista itsensä aamulla tynnyristä, kun Flycatcher puolestaan rynni hänen luokseen suu vaahdossa kertoen ideaansa. Sama vanha se oli, mutta mikäs siinä - ainakaan keijupojan ei tarvinnut kuunnella kuin puolella korvalla haukotuksen lomassa, mitä innokas toverinsa paasatti. Olikohan toinen oikein vahtinut hänen nukkumasijaansa ? Ainakin siltä se vaikutti, kun rekvisiitta-varusteet oli istutettu aivan lähituntumalle. Yhteistyökumppaninsa silmänympärystön mustaaminen sai vinon virneen poikasen kohoamaan Jairuksen suupieleen - mikä neiti. Hän sentään vain veti oranssit viirut katseensa alle, mutta ei maalannut koko naamavärkkiään.
Äläkä hoputa, ei tässä mikään kiire ole -ilme paistoi tulkin tympeentyneestä ilmeestä, kun Flycatcher kirmasi kadulle. Tästä näystä puuttui vain korolliset kengät, jotka napsuisivat vasten mukulakivetystä ja tyylikäs neitimäinen kaatuminen, niin "mustasta prinsistä" tulisi "musta prinsessa". Ajatus suorastaan hykerrytti, että aateliston vesan oli pakko yskäistä nyrkkiinsä. Koiranpentumaisen kiltisti Jairus ryhtyi seuraamaan väliaikaista isäntäänsä, jonka suuret kuulumiset ulkomaailmasta kuului tulkata. Mitähän kaikkea hän keksisikään tällä kertaa kertoa ? Mahdollisimman kamalia asioita, jotka saisivat ihmiset olemaan tyytyväisiä Payonin nykytilanteeseen vai pitäisikö vastaavasti laskea luikuria siitä, että ulkomaailma oli täynnä muita, meikäläisille tuntemattomia tauteja ja sotia ? Hmm, ei kumpikaan kovin etäälle totuudesta voisi lipsua.

Ja tööt, tööt - äkkipysähdys! Hyvä ettei keiju astunut mustankaavun liepeille ja kompastunut, kun Flycatcher pisti jarrut lukitusasentoon. Ja kas, kas - minkä kaunokaisen vuoksi. Kaikki tulkin lihakset jännittyivät, kun hän alkoi hieromaan käsiään yhteen - ei, ystäväiseni, sinä et sitä ainakaan saisi. Kuin kaksi vaanivaa sutta, he alkoivat piirittää maassa olevaa roposta, joka suorastaan aneli päästä lämpimään taskuun.
"Minä olen aina kohtelias, toisin kuin sinä senkin kierturi.."
Jairus sylki sanat ulos suustaan kuin kissa uhotessaan. Tällainen tilanne toisti aina itseään heidän kahden välillä - koskaan ei saanut antaa periksi, jos parivaljakosta toinen päätti jotain rahansuhteen. Varsinkin tällaisen viehkosti kimaltavan yksilön kohdalla perääntyminen olisi anteeksiantamatonta! Varoittamatta nuorukainen hyökkäsi yksinäisen lantin tykö, saaden samalla kimppuunsa naamioituneen toverinsa. Nyrkkien ja irvailujen melskeessä moni kääntyi katsomaan kahta kitukasvuista pojankloppia - hyvä ettei kukaan tullut erottamaan heitä toisistaan.
"Pidä suusi, saamarin tyhjätasku!"
Keiju räyhäsi takaisin paininnan tiimellyksessä, mikä ei ollut ehkä aivan hyvä veto. Yhteisvoimin he onnistuivat potkaisemaan lantin vierimään muiden ihmisten jalkoihin, joista eräs natiainen nappasi iloisen rehellisesti hymyillen roposen parempaan piiloon. Siniset silmät laajenivat liki lautasen kokoiseksi ja jokainen tulkin liike pysähtyi. Ei.. EIIII! Pieni piipero vei sen! Tulkki rysähti maahan selälleen, jääden samalla tuijottamaan kuin ontto perhosen kuori taivasta.
"Sinne meni.."

[[Jäi "hieman" lyhkäisemmäksi omaasi verrattuna, mutta kelvatkoot <'D.]]