Kuun valossa kaikki on erilaista

//Sindacolia & Albireoa tänne odottelen Teatteri-talon jatkoille : ) //

Kwyen-Saga seisahtui suuren keskus-aukion reunalle, edelleen kevyesti Albireon käsipuolessa. Hetken tyttö vain tuijotti korkeuksiin kohoavaa patsasta kauempana aukiolla, antaen tuulen hiljaa leyhyttää lainaviitan päälle nostettuja hiuksiaan. Kwyen-Saga sipaisi pari häiritsevää suortuvaa pois poskensa edestä ja kääntyi vihdoin katsomaan taas seuralaistaan, jonka kanssa matka oli sujunut jokseenkin hiljaisuuden vallitessa - tosin se ei ollut sellaista vaivalloista hiljaisuutta, ihan mukavaa vaihtelua teatteri-talon hälinälle. Kwyen-Saga oli valinnut keskus-aukion sopivaksi paikaksi, sillä sinne ei ollut liiaksi matkaa, ja paikka oli varsinkin näin myöhään illalla hyvin kaunis kuun luodessa satunnaisia säteitään pilvien takaa nukkuville kukkaistutuksille ja aukeuksen kivetykselle.
"Toivottavasti tämä ei ole turhan tylsä paikka tai mitään. Olihan Teatteri-talolla toki enemmän vilinää...", Kwyen-Saga tokaisi leikillään miehelle ja siirsi sitten hitusen mietteliäänä katseensa tämän paljaaseen kaulaan. Ulkona ei tosiaankaan ollut mikään lämpimin ilma, joten pärjäsiköhän toinen ihan tosissaan?

"Täällä tosin on se ongelma, että jos joku juoruakka näkee meidät, juttuja lähtee liikkeelle...", Kwyen-Saga vielä lisäsi katseltuaan taas hetkisen aikaa ympärillensä ja todettuaan, ettei paikka ainakaan mikään vilkas ollut siihen aikaan. "Vaikka samapa se minulle. Äitiähän se tietysti enemmän haittaisi."
Yhtä huolettomaan tyyliin Kwyen-Saga vetäisi Albireon pari askelta edemmäs kohti aukion keskustaa, pois kadun varjosta. Kuun loisteessa toisen hyvin vaalea tukka hohti lähes hopeisena, Kwyen-Saga pisti heti merkille.
Saatuaan katseensa irti tästä näystä tyttö tuli vähän levottomaksi ymmärrettyään, ettei ollut halunnut paikalle mitään erikoista tarkoitusta varten. Kyllästyisiköhän Albireo nopeasti, jos heillä ei olisi mitään muuta tekemistä kuin ympyrää käveleminen ja jonkin näköinen jutustelu?

Albireo oli tyytyväinen, että Kwyen-Saga oli löytänyt sopivan jaloittelupaikan näinkin läheltä teatteritaloa. Paikka oli kaunis jopa hänen silmissään, ja hieman vilpoinen tuuli huolehti suurimman osan satunnaisista kulkijoista takaisin lämpöisiin peteihinsä.
"Tämä käy hyvin, voisin jopa olettaa, että kumpikaan meistä ei kovin suuresti kaipaa Freyn juopuneiden aatelisten joukkoon", Albireo vastasi Kwyen-Sagalle. "Enkä usko.. juoruakkojen olevan liikkeellä vielä tähän aikaan, heitä kannattaa odottaa vasta illanvieton päättymisen aikoihin." Albireota itseään eivät juorut ikinä hetkauttaneet, vaikka niistä seurasi aina kyllästyttäviä kysymyksiä seuraavissa tapaamisissa. Enemmän hän pahoittelisi Kwyen-Sagaa, jonka äidin Albireo tiesi suhteellisen sivistyneeksi naiseksi, ja joka varmasti muistaisi hänet tyttärensä seuralaisena. Eipä häntä kyllä sekään vaivaisi, mutta hän ei ehdoin tahdoin haluaisi saattaa Kwyen-Sagaa ongelmiin.

Huomatessaan seuralaisensa katseen silmäkulmassaan Albireo käänsi hitaasti omansa tämän puoleen. Kwyen-Sagan vaalea iho korostui kuun valossa tämän tummia hiuksia vasten, tuoden esiin tytön puhtaat hopeahaltian piirteet. Tämä oli kaunotar, Albireo myönsi varsin mutkattomasti mielessään, pahoitellen samalla hieman tämän tulevia kosijoita. Niitä tulisi olemaan aivan tarpeeksi ja ylikin, mutta pienen jutustelunsa perusteella Kwyen-Saga olisi varmasti todella vaativa tulevan aviopuolisonsa suhteen.

Hieman pyöritellen päätään ajatuksistaan Albireo laski katseensa. Eihän tytön elämä hänelle kuulunut, eikä se varsinaisesti kiinnostanutkaan häntä. Albireo oli itse lapsesta asti tiedostanut tulevan yksinäisyytensä, eikä ollut ollut siitä koskaan erityisen pahoillaan, hän oli aina tiennyt vanhempiensa liiton erittäin harvinaiseksi lajinsa keskuudessa. Albireo käänsi aavistuksen surumieliset silmänsä taivaalle, jossa kuu oli tullut pilven takaa. Hän pysähtyi tiedostamattaan, tuntien itsensä jännittyvän ja silmäteriensä laajenevan hieman. Kuu olisi ensiyönä täysi, ja vaikka hän ei sitä erityisesti pelännytkään, täysikuun tuomat velvoitteet eivät aina olleet mieluisia. Jatkuvasti väkilukuaan kasvattavan Payonin asukkaita oli vaikea väistellä, siksi hän asuikin niin syrjässä muista aatelisista.

Kwyen-Saga hymyili taas miehen vastaukselle, tuntien olonsa kovin vapautuneeksi toisen seurassa. Albireo ei takuulla ollut niin kuin muut aateliset – tämä ei koko ajan odottanut Kwyen-Sagalta tiettyjä käytöstapoja, kuivia fraaseja ja sellaista ylenpalttisen ärsyttävää kohteliaisuutta. Tyttö irrottautui Albireon käsipuolesta ja otti pari askelta niin, että seisoi miehen edessä ja saattoi katsoa tätä ihan kunnolla suoraan silmiin.
”Tiedätkö, olet ensimmäinen mies – ja aatelinen ylipäänsäkin – joka on minun kuulteni kehdannut sanoa aatelisista noin”, Kwyen-Saga totesi yhtäkkiä, pienen leikkimielisen hymyn putkahtaessa uudestaan huulillensa. ”Tai siis, enhän kyllä itsekään ole mikään malliesimerkki nuoresta aatelisneidosta, mutta kuitenkin”, tämä vielä lisäsi naurahtaen hiljaa ja kääntyi uudestaan katsomaan kuunvalossa kylpevää patsasta. Kuu sai ympäristön näyttämään miellyttävän salamyhkäiseltä, mutta ei juurikaan uhkaavalta Kwyen-Sagan mielestä. Jos pilvet olisivat peittäneet kuun kokonaan, maisema olisi voinut näyttää paljon synkemmältä.

Tuuli heitti mukavasti lämmittävää viittaa hopeahaltian säärien ympärille, tehden äänettömän muistutuksen seuralaisensa olemassaolosta. Jälleen tyttö käänsi syvänsinisten silmiensä katseen mieheen, olettaen kohtaavansa tämän yhtä tummat, kullanvivahteiset vastaavat, mutta nämä tuijottivatkin kohti taivasta.
”Mitä mietit?” Kwyen-Saga kysäisi kepeästi, toisen näyttäessä … mietteliäältä? Hitusen surulliselta? Tyttö ei osannut määritellä Albireon ilmettä sen erikoisemmin, eikä viitsinytkään, koska olisi kuitenkin päätellyt jotain mikä ei pitäisi paikkaansa.
Tytön harhailevat ajatukset ja hiljaisuuden rikkoi lähistöltä kuuluva räsähdys, jota Kwyen-Saga melkein tahtomattansakin hätkähti. Käännyttyään katsomaan äänen suuntaan, aiheuttajaksi ilmeni hoippuva juoppo, joka oli ilmeisesti pudottanut jotain maahan. Kwyen-Saga ei osannut sanoa juopon sukupuolta tämän ollessa juuri sopivasti varjoissa, mutta jotain karmivaa tyypissä oli yhtä kaikki. Vaan elämänsä kullakin, ja Kwyen-Sagan taisi olla parempi keskittyä Albireoon ennemmin kuin epämääräisiin Payonin katuihmisiin.

Albireo hämmentyi suuresti Kwyen-Sagan puhutellessa häntä suoraan silmiin katsoen. Tämän syvänsiniset silmät tuntuivat kovin totisilta tämän leikkimielisen hymyn rinnalla. Yllättyneenä hän naurahti ja kumarsi leikkimielisesti. "Kiitän kohteliaisuudestasi, neiti. Harva meistä saa valita elämänsä, vaan vielä harvempi unohtaa vapautensa tehdä saadulla elämällään mitä tahtoo." Albireo oli hieman hämmentynyt itsekin käytöksestään. Hän oli niin tottunut kuiviin ja kohteliaisiin käytöskaavoihin, mutta koska hän oli aina yksin hänellä oli varaa ajatella oman päänsä mukaan. Loppujen lopuksi aateliselämästä vain sen tuoman vallantunnun ja ylellisen yksinäisyyden takia. Jos vain oli tarpeeksi rahaa, kukaan ei kysyisi tekemistesi perään, ja jos mukaan lisättäisiin epäystävällisyyttä ja halveksuntaa, ketään ei edes kiinnostaisi.

Kwyen-Sagan kysymys herätti Albireon jälleen mietteistään. Kysymys oli tarkoitettu kevyeksi "heitoksi", mutta hän joutui silti pohtimaan, mitä vastaisi. "En oikeastaan mitään, minkä kertominen ei vaivuttaisi sinua epämääräiseen horrostilaan", hän päätyi vastaamaan leikkisästi. Pian lähistöltä kuuluva räsähdys kuitenkin häivytti leppoisan ilmeen välittömästi Albireon kasvoilta, ja tämä suuntasi Kwyen-Sagan tavoin katseensa äänen suuntaan. Jossain varjoissa hiippaili ilmeisen juopunut olento, joka poiketen muista Payonin juopoista kiinnitti Albireon huomion totaalisesti, saaden tämän sydämen hitaan sykeen tihenemään asteen verran.

Albireo ei ollut varma mikä tuossa otuksessa karmi häntä, hänen teki kovasti mieli kääntää huomionsa jälleen Kwyen-Sagaan ja jatkaa leppoisaa iltaa hänen kanssaan, mutta hän ei voinut. Viileä tuuli kiersi jälleen aukiota, leyhyttäen Albireon hiuksia kevyesti, kantaen mukanaan hajuja hänen tarkkojen aistiensa ulottuville. Albireon kasvonpiirteet kiristyivät, ja tämän silmät tummuivat. Juoppo oli aivan liian hiljainen, eikä tuuli kantanut tämän luota sitä sanoinkuvaamatonta viinanhajua, jota hän oli odottanut. Albireo saattoi kyllä haistaa kevyen alkoholin, mutta se mikä sai hänet kevyesti pois tolaltaan oli erittäin voimakas, useiden verilajien huumaava tuoksu.

Kwyen-Saga aikoi jälleen avata suunsa, sanoakseen jotain melko yhdentekevää, mutta pysähtyi huomatessaan toisen jännittyneen olemuksen. Hitaasti tyttö käänsi uudestaan silmänsä kohti tätä hiukan vastenmielistä henkilöä varjoissa, joka nyt seisoi aivan liikkumatta ja… katseli heitä? Pelkän tuulen suhistessa puiden latvoissa ja kukkaistutusten välistä, muu hiljaisuus sai kylmät väreet hiipimään Kwyen-Sagan selkää pitkin. Jälleen hän toivoi, että kantaisi jotain tikaria tai miekkaa mukanaan juhlatilaisuuksissakin – joskin tyttö ei tiennyt, miksi näin toivoi, katsellessaan vain vuoroin Albireota ja tätä juopunutta ajatus putkahti päähänsä.
”…mitä nyt?” Kwyen-Saga lopulta sai suustansa, joskin hyvin hiljaisesti. Kysymys oli tietenkin osoitettu Albireolle, vaikka tyttö nyt seisoi puoliksi mystiseen henkilöön ja puoliksi Albireoon.

Rikkoakseen omituisen jännitteen, Kwyen-Saga teki taas vaihteeksi jotain varsin ajattelematonta. Tuo tyyppi alkaa tosissaan ärsyttää minua, tyttö totesi itsekseen kädet lanteilla ja suoden Albireolle vain pikaisen vilauksen, Kwyen-Saga kääntyi kannoillaan kohti juoppoa tai ketä ikinä olikaan, alkaen ripeästi kävelemään tämän luo. Hän ottaisi selvää mikä koko hyypiön ongelma oli.

//.... @___@ //

Albireo olisi tahtonut vastata Kwyen-Sagalle, muttei voinut. Hänen katseensa oli nauliintunut tuohon epämääräiseen hiippariin, joka ilmiselvästi katseli heitä. Hän maistoi myrkyn yhä vain vahvempana suussaan, vaikka yrittikin sulkea koko ajatuksen mielestään. Ajattele mitä vain, mitä tahansa muuta, ajattele Kwyen-Sagaa, hän ei selviäisi hengissä jos menetän malttini.. Albireo miltei kamppaili ajatustensa ja vaistojensa kanssa, kunnes Kwyen-Saga lähti erittäin ajattelemattomasti kulkemaan kohti tuota olentoa, karkottaen hetkeksi täysikuun kutsun hänen mielestään.

Viimein Albireo pääsi jälleen itsensä herraksi, ja kiiruhti Kwyen-Sagan rinnalle.
"Kwyen-Saga, tiedäthän, että tuo ei ole tavallinen juoppo.." Hän sanoi matalalla äänellä kävellen tämän vierellä vailla mitään ajatusta siitä, miksi tämä halusi niin kovasti tehdä tuttavuutta tuntemattoman kanssa. Verenhaju voimistui askel askeleelta, ja Albireo näki yhä enemmän tuosta tummasta otuksesta. Se oli suoristanut selkänsä, ja kääntänyt katseensa suoraan heitä kohti, hän saattoi kuulla pienen, tuhisevan äänen. Tuulen tuodessa vielä yhden löyhähdyksen heidän luokseen Albireo viimein pysähtyi, laskien kätensä kevyesti Kwyen-Sagan olkapäälle, suoden hieman varoittavan katseen tälle.

Pysähdyttyään vain muutaman metrin päähän otuksesta Albireo päätti, ettei enää voisi jättää asiaa siihen.
"Astu esiin, mikä lienetkin, ja näytä itsesi." Albireon ääni oli käskevä ja totinen, kenties jopa haastava. Hän katsoi varjoihin kulmiensa alta, pieni, vaarallinen hymy huulillaan. Odottaen olennon seuraavaa siirtoa Albireo sormeili kevyesti mustaa sauvaansa, hölläten sen päässä olevaa nuppia.

//Pihhpöhh, tökstöks.. //

Hupsista. Voisin tosiaan ajatella välillä…, Kwyen-Saga totesi ääneti itsellensä, kun Albireo kiiruhtikin viereensä. Nyt he olivat melkein turhan lähellä tätä mystistä henkilöä, he molemmat. Siinä vaiheessa Kwyen-Sagan teki melkein ottaa kymmenen askelta taaksepäin ja mieluiten vielä mahdollisimman nopeasti. Toki hän osasi tapella, jos tilanne vaatisi – tosin Kwyen-Saga ei ollut yhtään varma mikä koko tilanne oli – mutta ilman mitään aseita olisi enemmän kuin hankalaa tukeutua keskitasoisiin maagin kykyihinsä.
”Ei… tavallinen?” tyttö kuitenkin toisti yhtä hiljaisesti Albireolle, seisahtuen paikoilleen. No, toki hän oli jotain sinne päin arvellut, mutta jos kerran mieskin oli sitä mieltä, niin eteneminen ei vaikuttanut kauhean fiksulta. Kun Albireo ei kuitenkaan pysähtynyt, otti Kwyen-Sagakin vielä pari askelta, kunnes he molemmat sitten seisahtuivat.

Albireon käskiessä olentoa astumaan esiin, kuu vilahti melkein kuin käskystä suoraan siihen varjoon, jossa tämä henkilö seisoi. Paljoa Kwyen-Saga ei ehtinyt näkemään, mutta sekin oli riittänyt saamaan tytön niskakarvat nousemaan pystyyn. Se, mihin haltianeito oli kiinnittänyt huomionsa, oli otuksen suu, joka oli mitä ilmeisimmin pienessä virneessä. Eikä se ollut se karmivin piirre, vaan muutoin lähes normaalien hampaiden reunassa oli ollut hyvin terävä kulmahammas.
Tuo ei voi ainakaan olla ihminen, oli ensimmäinen, mitä tyttö sai ajateltua. Vaan mikä se sitten olisi? Vampyyri? Ei kai se voisi… Ihmissusi? Vielä mahdottomampaa! Kuitenkaan mitään muuta vaihtoehtoa ei tullut Kwyen-Sagan mieleen. Hopeahaltia ehti vielä kerran vilkaista seuralaiseensa, ennen kuin olento alkoi liikehtiä heidän suuntaansa, tosiaankin totellen Albireota ja astuen pois varjoista.

Kwyen-Saga veti syvään henkeä, unohtaen sitten puhaltaa sen kaiken ulos, kun näki juuri sen toisen vaihtoehdon mitä oli olettanutkin – joskaan ei ollut uskonut mahdolliseksi. Ei näky tosin ollut ihan sitä mitä tyttö oli olettanut, mutta melkein ainakin. Olento oli osittain ihmismäinen; tämä seisoi kahdella jalalla selkä suorassa, ja tummissa kasvoissakin oli paljon tuttuja piirteitä, mutta paikoittain tummanharmaan, kiiltävän ja pitkän karvan peitossa, unohtamatta niitä kulmahampaita.
”Hmh. En tiedä, oliko tämä kauhean viisasta, että näitte minut… Vaan eipä tässä seurassa yksikään meistä taida olla puhdas ihminen”, otus, jonka Kwyen-Saga oli mieltänyt nyt jonkinlaiseksi ihmissudeksi, yhtäkkiä puhkesi puhumaan matalla äänellä ja tiiraili heitä illan pimeydessä keltaisina loistavilla silmillään.
Kwyen-Saga ei saanut sanaakaan suustansa, tuijottaen tätä henkilöä. Elettyään niinkin suojattua elämää kuin hän, ei tyttö ollut koskaan nähnytkään ihmissutta, hyvin harvoin edes kuullen mitään juttua näistä. Johtuiko tämän miehen puolieläimellisyys siitä, ettei kuu ollut aivan täysi? Ja miten niin kukaan paikalla olijoista ei ollut täysihminen?

//diipadaapa vähän jotain jännitystä peliin : D//

//Jeij ^^..//


Albireo katsoi jännittyneenä olennon esiintuloa. Matala murahdus kuului hänen kurkustaan ihmissuden astuessa esiin ja tiiraavan heitä ahneesti keltaisilla silmillään. Albireo katsoi halveksuen tämän takkuista ja likaista turkkia, pienen pelon viiltäessä samalla vatsaansa. Oliko hän arvioinut kuun väärin? Se ei ollut vielä täysi, sen todisti hänen vielä näinkin hyvin toimiva itsehillintänsä. Yrittäen pitää käytöksensä mahdollisimman normaalina hän katsoi inhoten suden turkin kuivuneita verikokkareita, kunnes tämä alkoi puhumaan. Albireon silmät tummuivat entisestään liki mustiksi ihmissuden paljastettua hänen olemattoman yhteyden ihmisrotuun. Hän saattoi tuntea Kwyen-Sagan ajatuksenjuoksun, hän tiesi tytön teräväksi, eikä aikaakaan kun tämä huomaisi hänenkin poikkeukselliset kulmahampaansa..

Huomaamattaan asteen kalvennut Albireo tuhahti halveksivasti sudelle ja loi inhoavan katseen tähän.
"Et sitten epätoivoisemmin ruokaa itsellesi etsi..Susi. Pahoitteluni, mutta täältä et ateriaa itsellesi saa." Hän vilkaisi tyynesti Kwyen-Sagaa, joka ilmeisesti edelleen pohti suden sanoja. Albireo pyöritteli edelleen sauvansa irtonaista nuppia. Hänellä ei olisi enää vaihtoehtoja, hän näki kiillon suden silmissä. Poispäin kääntyminen merkitsisi varmaa kuolemaa. Enää tarvittaisiin yksi siirto, ja olisi liian myöhäistä. Albireon ei tarvinnut odottaa kauaa.

Ihmissusi oli ilmeisesti huomannut Kwyen-Sagan kummastuneen ilmeen, ja katsoi nyt Albireoa hilpeänä.
"Ai, eikö hän tiedä? Vai oletko sinäkin.. illallisella?" Ihmissusi naurahti Albireon vihaiselle ilmeelle, astuen vielä muutaman askeleen eteenpäin, silmät edelleen kiiluen hopeahaltian puoleen. Tämä riitti Albireolle, joka astui askeleen eteenpäin itsekin, kääntäen hieman surullisen katseensa Kwyen-Sagan puoleen. Hän veti yhdellä vedolla irrallisen nupin sauvansa päästä, ojentaen vajaan kyynärän mittaisen, kapean tikarin tälle.
"Oletan, että osaat käyttää tätä?" Albireo käänsi jäätävän katseensa jälleen ihmissuteen, joka tuijotti jo selvästi nälkäisenä Kwyen-Sagaa. Pieni, ivallinen hymy nousi Albireonkin huulille.
"Neidin asiat eivät kuulu sinulle tippaakaan." Albireo jännitti itsensä, antaen kulmahampaidensa kasvaa täyteen mittaansa. Hän käänsi katseensa vielä kerran seuralaisensa puoleen.
"Anteeksi." Kuiskaus jäi ilmaan ihmissuden hypätessä Kwyen-Sagaa kohti Albireon sähähtäessä vastalauseensa hypäten kuun herättämillä vaistoillaan tätä vastaan.

//Tökstöks-tappelu! > DD //

Sana ”susi” särähti ilkeästi Kwyen-Sagan suipoissa korvissa, tytön kohdistaessa jokseenkin matelevat ajatuksensa siihen, että koirat polveutuivat susista. Koirat taas…
Kautta Hellin liikavarpaiden, nyt ei ole oikea aika miettiä mitään tällaista! tyttö käski itseään, mutta ei silti voinut mitään sille, että joka kerta katsahtaessaan tuon harvinaisen olennon turkkiin, inhottava möykky kasvoi kasvamistaan Kwyen-Sagan vatsassa.
Mitä taas tuli siihen, että Albireo ei ollut ihminen… Vaikka tytön sydän hakkasi kiihtymyksestä hyvin lujaa, mietteensä jumittivat samalla tasolla. Ei ihminen – ei haltiakaan – mikä sitten? Ei Albireo demonikaan voinut olla, keijuista puhumattakaan. Toinen ihmissusi, ei todellakaan. Viimeinen jäljelle jäävä vaihtoehto olisi sitten…
”Osaan”, Kwyen-Saga vastasi vaisusti Albireolle ja otti tältä vastaan tikarin. Tyttö ei halunnut ajatella asiaa. Oliko Albireokin ollut vain ”illallisella”? Oli miten oli, nyt heillä kuitenkin oli yhteinen vihollinen edessään, ja tämä pitäisi luultavasti hoitaa ensin pois alta, ennen kuin Kwyen-Saga saattaisi vaatia selkoa muihin asioihin. Jos nyt siis ensin selviäisi hengissä - -

Nähtyään Albireon kasvaneet kulmahampaat Kwyen-Saga tiesi, ettei hänellä enää ollut mitään kysyttävää. Miehen kuiskauksenkin tyttö ehti vain hädin tuskin kuulla, kun susi jo loikkasi häntä itseään kohti. Ilman aivojensa reagointia asiaan, Kwyen-Saga ehti vaistomaisesti kohottaa tikarinsa ilmaan ja astua yhden lyhyen askeleen taaksepäin. Taistelussa ei olisi koskaan saanut sulkea silmiään, sen tyttö oli oppinut jo iät ajat sitten, mutta nyt lähes varmasta iskusta tietoisena tämä oli painanut silmänsä kiinni. Mitään ei kuitenkaan tullut, sen sijaan kuului vain sarja raivoisia murahduksia suden suusta, ja haltian avatessa silmänsä, hän kohtasi näyn, jossa sekä Albireo että susi olivat maassa, Albireo toistaiseksi päällimmäisenä.

Taistelu vaikutti hetken aikaa kovin tasaväkiseltä, eikä Kwyen-Saga hetkeen osannut muuta kuin katsoa lumoutuneena kamppailua. Sitten tyttö ravisteli päätänsä ja päätti yrittää kerrankin tehdä jotain hyödyllistä. Albireon ja suden väliin Kwyen-Saga ei uskaltanut mennä, joten haltia päätti turvautua kykyihinsä. Rautainen penkki aukion reunassa sai yhtäkkiä näkymättömät siivet allensa ja melko hitaasti, mutta kovin varmasti, se alkoi Kwyen-Sagan keskittymisen avulla leijua kohti kamppailupaikkaa – ihan vain siltä varalta, jos Albireo jäisi alakynteen. Ja jos he pystyisivät peittoamaan tuon nälkäisen hirviön, ja jos sitten Albireollakin olisi aivan ylitsepääsemätön nälkä, niin ainahan penkin voisi ottaa uusiokäyttöön.

//Laatua á la yöaika :'D//

Albireo hämmästyi omia voimiaan. Kuu ei ollut edes täysi, mutta hän tunsi silti tutun voiman suonissaan. Hetkeksi hänen ajatuksensa harhailivat Kwyen-Sagaan, jonka toivoi selviävän pelkällä säikähdyksellä. Illan jatkumista oli turha toivoa, tyttö luultavasti säntäisi välittömästi teatteritalolle selviydyttyään pahimmasta järkytyksestä. Kuitenkin Albireo toivoi, että pystyisi jotenkin selittämään Kwyen-Sagalle, ettei todellakaan ollut hakemassa tästä illallista.

Albireo painoi kaikella voimallaan ihmissutta kurkusta kivistä maata vasten, vaikka tiesi, ettei se riittäisi lähellekään edes tämän poissäikäyttämisessä. Susi oli vahva, mutta hänen onnekseen ilmeisen nälkäinen, joka heikensi tämän voimavaroja, toisaalta taas ajoi tätä yhä vain enemmän viattomien sivullisten kimppuun. Huomatessaan liikettä silmäkulmassaan Albireo vilkaisi vaistomaisesti taakseen, saaden maksaa siitä kalliisti. Hänen onnekseen susi oli hetkeksi unohtanut nälkänsä ja keskittyi nyt verivihollisensa kukistamiseen. Hetkessä tämä oli vaihtanut paikkaa, jolloin Albireo joutui itse maata vasten. Likaisen turkin käsittämätön löyhkä takertui hänen hengitykseensä suden runnoessa häntä maata vasten, hän ei tohtinut edes kuvitella mitä tämä oli viimeaikoina tehnyt. Susi ilmeisesti katsoi Albireon hieman katkonaisen hengityksen merkkinä tämän tajunnan menetyksestä, päästäen irti hänen hartioistaan, viiltäen likaisilla kynsillään Albireon rinnan poikki.

Viiltävä kipu paiskautui Albireon kehoa vasten, hän kuuli kankaan repeytyvän, tunsi kynnet lihassaan, näki verenhimoiset silmät yllään. Albireo ehti kuitenkin hädin tuskin vetää henkeä, kun suden verenhimoinen katse vaihtui totaalisen yllättyneeksi, ja hän tiesi miksi. Kolme pitkää ja syvää viiltoa oli ilmestynyt hänen rintaansa, mutta missään ei näkynyt verta. Pisaraakaan ei roiskunut, susi jäi ilman tyydyttävää verijuhlaansa. Albireo katsoi halveksuen vastustajaansa ja naurahti tälle.
"Ja minä kun jo kuvittelin, että saisin sinusta vastusta." Suden katse ei pysynyt vampyyrin perässä, kun tämä potkaisi nopeasti tämän selälleen kiviseen maahan, viiltäen samalla mitalla takaisin. Hänen siistityt kyntensä eivät olleet samanveroiset villiintyneen suden rinnalla, mutta tällä kertaa veri roiskusi, imeytyen suden ennestään saastaiseen turkkiin. Susi ulvahti kivusta, ja hyppäsi nopeasti pois maasta, vähän matkan päähän Albireosta, jonka ivallisen huvittunut katse ei ollut kadonnut mihinkään.

//Kheh, sama täällä.. 100:s viesti! /,,/ : D//

//Oh, onnittelut : D Mulla tulee... 25:s viesti ! 8D//

Kwyen-Saga yritti lisätä keskittymiskykyään, sillä vaikka oli harjoitellut erinäisten asioiden lennättämistä ties kuinka kauan, ei se ollut kovin helppoa. Vahinko vain, tyttö päätti vilkaista, mikä tilanne oli Albireon ja suden kannalla ja sattui juuri sopivasti näkemään, kuinka otuksen kynnet viilsivät vampyyrin rintakehää. Kwyen-Saga oli vähällä pudottaa järkytyksestä koko valumetallisen, raskaan penkin noin kymmenen metrin päähän miehistä. Vaikka tyttö olikin melko tottunut veren näkemiseen, ei hän olisi juuri nyt halunnut nähdä sitä valuvan Albireosta. Ihmettely oli suuri, kun sitä ei sitten tullutkaan.
Niin, siis tietenkin… Vampyyri, Kwyen-Saga, vampyyri…, tyttö muistutti napakasti itseään, vaikkei tällä kyllä ollut hajuakaan, millaisia kykyjä vampyyrit edes omistivat. Siitä huolimatta Kwyen-Saga tuijotti lasittuneesti vielä muutaman sekunnin ajan taistelijoita, silmänsä enemmän tai vähemmän pyöreinä.

Albireon saatua osuma ihmissuteen, Kwyen-Saga jätti pinnistelynsä rauhaan ja yritti laskea penkin mahdollisimman vaimeasti takaisin maahan, jopa onnistuen siinä. Noin tarkemmin ajateltuna se olikin ollut aika typerä idea. Olihan hänellä kuitenkin tikarinsa, tai siis Albireon tikari.
Albireosta ajatellen ollen, minkä takia miehen piti katsella sillä tavalla sutta? Ihan kuin tämä olisi jotenkin nauttinut siitä, että sai tuotettua kipua toiselle… Ei Kwyen-Saga kyllä sutta säälinytkään, mutta silti Albireon tavassa oli jotain hitusen puistattavaa.
Mutta ehkä tuokin on vain normaalia vampyyrille, tyttö ajatteli hitusen halveksivasti, samalla myös ehkä ihan vähäsen alakuloisesti.

Pikkuhiljaa Kwyen-Saga alkoi tuntea olonsa typeräksi vain seistessään siinä ja pyöritellessään varovasti terävää tikaria sormiensa välissä. Albireo oli päässyt pois suden alta, ja niin kauan kuin tämä olisi etulyöntiasemassa, ei tyttö itse tainnut olla kovinkaan suuressa vaarassa. Toisaalta hän voisi yhtä hyvin lähteä pois paikalta, jättää kaksi verenhimoista otusta keskenään, mutta… Ei hän vain voisi.

//Njoh, minä liityinkin elokuussa^^//

Ihmissusi katsoi vihan ja kauhun sekaisin katsein Albireoa. Se oli ilmeisesti olettanut saavansa helpon saaliin, taistelu sillä tuskin oli käynyt mielessäkään. Albireokaan ei ollut kummemmin ajatellut taisteluun joutumista valitessaan sopivaa vaatetusta juhliin. Nyt hän manasi raskaasti mielessään kallista vaatettaan, josta oli kertaheitolla tullut entinen. Pitäen katseensa vakaana hän nousi ylös, seisten suoraan Kwyen-Sagan ja suden välissä. Ihmissusi tuhahti hänelle muka-keveästi, hengitys silti hieman vinkuen ja silmät vihaa tihkuen.
"Taitaa olla todella hyvä saalis, kun noin sitä puolustelet, lepakko."

Albireo tuijotti halveksuvasti vastustajaansa, tämä oli juuri osoittanut ajattelutapansa vain entistäkin vanhemmaksi. Ihmissusi oli susi, vampyyrilla ja lepakolla ei ollut mitään yhteistä. Toivoen todella saavansa joskus vielä selittää tekonsa hopeahaltialle hän keksi ainoan tavan, jolla saattoi turvallisesti vastata karvaiselle miehelle.
"Et uskokaan, turha yrittää päästä saaliinjaolle, tyttö on minun." Sanat kirvelivät jopa Albireon omissa korvissa, hän olisi antanut mitä vain, jos hänen ei olisi tarvinnut lausua niitä. Mutta verenhimoisten lajien yhteydessä oli parempi puhua enemmän saalistamisesta kuin suojelemisesta, muuten suden pelko Albireoa kohtaan katoaisi, ja tämä kävisi yhä kiivaammin Kwyen-Sagan kimppuun.
"Mutta eikö tuollaisesta tytöstä riittäisi meille molemmille? Tiedäthän, sinä otat veret ja minä saan lopun.." Susi oli alkanut hitaasti astella lähemmäksi, pysähtyen kuitenkin pian kuullessaan matalan murinan Albireon kurkusta.
"Älä kuvittelekaan, haaska. Tyttö on minun, pidä kyntesi erossa hänestä."

Albireo ei enää millään uskonut Kwyen-Sagan pysyvän enää hänen puolellaan, tämä juoksisi pian takaisin teatterille, ja hänen elämänsä Valhallassa olisi ohi. Kenties tyttö saisi liikkeelle koko aatelisherraston miekkoineen ja soihtuineen. Kylmä väristys kulki Albireon yli. Palava kartano vilahti hänen silmissään, mutta tämä työnsi sen pikaisesti pois. Ei ollut aikaa muistoille, ne olivat jo mennyttä. Hän tarkensi katseensa jälleen suden keltaisiin silmiin, nähdäkseen irvokkaan hymyn tämän raadelluilla kasvoilla.
"Sääli, tottakai sinunkin pitää joskus syödä, mutta edes pieni pala..?" Pieni, aiemmin tuntematon pakokauhu alkoi hiipiä Albireon mieleen. Hän syrjäytti nopeasti mielikuvan itsestään aterioimassa hopeahaltian ruumiin äärellä, tajuten pian suden suunnittelevan jotain. Tämän rinnan haavat eivät olleet umpeutuneet, siitä piti huolen Albireosta tihkuva myrkky, mutta silti itsepäinen hymy säilyi tämän kasvoilla. Tummalla katseellaan ja pienellä hampaidensa paljastuksella hän osoitti olevansa edelleen jyrkästi suden osuutta vastaan.

"Ei sitten pakolla.." Ihmissusi jähmettyi, ja keräten selvästi voimaa. Albireo valmistautui, mutta susi oli luonut katseensa jonnekin kauas hänen selkänsä taa. Äkkiä tämä lähti juoksemaan suoraan Albireota kohti, kolmella valtavalla juoksuaskeleella susi oli jo päässyt suoraan vampyyrin ulottuville, ja neljännellä tämän selän taa. Albireo katsoi kauhuissaan, millä nopeudella tämä olikaan päässyt yllättämään hänet, ja millä vauhdilla tämä lähestyi jatkuvasti Kwyen-Sagaa. Albireo ei jäänyt ketteryydessä yhtään vähäisemmäksi, ja heti tämä oli jo juoksemassa sutta kiinni, tietäen vain pystyvänsä toivomaan tämän kiinnisaamista.

//Talk-Show.. -.-//

//No nii : D//

Lepakko? Pystyiköhän Albireo muuntautumaan lepakoksi? Kwyen-Saga tuumi yhtäkkiä melkein pelkällä uteliaisuudella, mutta kiristi kuitenkin nopeasti ilmettään. Ei hän voinut suhtautua sillä tavalla ihmiseen - - siis vampyyriin, joka yritti syödä hänet. Ainakin luultavasti. Tosin, miksikäs ei? Hänhän olisi ollut todella helppo saalis luotettuaan mieheen tuosta vain. Ei kai oikea vampyyri sentään olisi voinut jättää sellaista tilaisuutta sivu kulmahampaidensa…
Miehen lainaama tikari painoi raskaana hopeahaltian oikeassa kädessä, paljon raskaampana kuin mitä sen todellinen paino oli. ”…saaliinjaolle, tyttö on minun.”
Saalis? Selvä se. Jotain kosteaa pyrki ulos Kwyen-Sagan silmäkulmista – miksi? Ei häntä kiinnostanut, mitä joku tuntematon blondi vampyyri hänestä ajatteli. Kuului kevyt kilahdus ja tikari lepäsi maassa. Luultavasti Albireolla ei olisi vaikeuksia peitota ihmissutta, mutta hän ei takuulla olisi sitä katselemassa.

Ja taas. Tyttö on minun. Ehei, Albireo, hän ei ollut kenenkään omaisuutta. Kaikista vähiten sinun. Kwyen-Sagan teki mieli huutaa se ääneen, mutta katsoi paremmaksi vain kääntyä hiljaa kannoillaan ja lähteä kävelemään pois. Ensin hitain askelin, haluten vielä katsoa taakseen, kävelynsä tahdin sitten ripeytyen joka jalansijalla. Ennen kuin Kwyen-Saga ehti riisua päälleen unohtaman, Albireon omistaman viitan, ehti tämä kuulla nopeasti lähenevän suhahduksen takaansa. Tyttö ei ehtinyt edes kääntyä, kun jo iskeytyi mitä kivuliaimmin aukion katukiveykseen.
”Kas, eihän se ollut niin vaikeaa, eihän?” ihmissusi murisi matalalla äänellään haltian korvaan, tytön hädin tuskin saaden sanoista selvää päässä ja kaikkialla vartalossa jyskyttävän kivun takia. Kwyen-Saga yritti keskittyä, kenties hän saisi nostettua otuksen päältänsä, mutta ei saanut edes yhtä suden karvaa pystyyn siinä kunnossa.

//Ei toki lyhyt tai mitään, mutta ... joo. ;s//

//Ihan normaalimittainen on, itselläni mielikuvitus vain villiintyy joskus liikaakin : P//

Syöksyessään suden perään Albireon valtasi outo onttouden tunne. Hän oli ollut oikeassa, hänen sananvaihtosa suden kanssa oli ajanut Kwyen-Sagan pois. Albireo yritti kaikin tavoin ajaa surullista tunnetta pois mielestään, tyttö oli vain yksi Valhallan tuhansista asukkaista, joka vain sattui epäonnisesti kohdalle hänen yrittäessä laistaa teatteritalon totuuksia. Hän oli yksin, ja niin olisi paras. Kesken mietteidensä Albireon huomio kiinnittyi johonkin kevyesti kiiltävään, joka makasi maassa vähän matkan päässä. Hän katsahti nopeasti juuri Kwyen-Sagan kimppuun hyökännyttä petoa, napaten ketterästi huolella tasapainoitetun tikarin mukaansa.

Vain hetkeä myöhemmin Albireo löysi itsensä suden selästä, pitelemänsä tikari kahvaa myöten tämän lapaluiden välissä. Susi karjahti kivusta, mutta ei päässyt vampyyriin käsiksi.
"Sanoinhan.. Kynnet irti hänestä." Albireon tunsi vihasta tärisevän kuiskauksen nostavan suden niskavillat pystyyn, ennen kuin tämä tunteettomasti tajuamatta tekojaan iski hampaansa saastaisen turkin alta tykyttävään kaulavaltimoon. Susi kiljaisi uudestaan, veri pulppusi solkenaan tämän kaulalta, Albireon hampaista tihkuvan myrkyn estäessä sen hyytymisen. Hän riuhtaisi suden pois Kwyen-Sagan päältä, hampaat yhä valtimossa kiinni. Ihmissusi rimpuili ja vääntelehti tuskaisten karjaisujen sekamelskassa, saaden haisevan veren roiskumaan Albireon kasvoille. Tämän ote oli kuitenkin pitävä, ja käsi aavistuksen täristen hän veti tikarin pois suden selästä, iskien sen takaisin yhä uudelleen ja uudelleen.

Albireo ei tiennyt, kuinka kauan oli pitänyt vastustajaansa otteessaan, mutta tunsi tämän potkujen ja vääntelyjen alkavan heiketä, karjunta muuttui epämääräiseksi ulinaksi, vaieten lopulta kokonaan. Viimein Albireo irroitti hampaansa saastaisesta lihasta, antaen velton ruumiin valahtaa kiviseen maahan. Hän painoi väsyneenä päänsä, antaen kasvojensa peittyä punertaviksi värjääntyneisiin hiuksiinsa, suden veren valuessa suustaan. Hän saattoi yhä haistaa Kwyen-Sagan kevyen tuoksun takaansa, tietäen, että hänen pitäisi tarkistaa tämän hyvinvointi, uskaltamatta kuitenkaan kohdata tämän katsetta.

Albireo tärisi väsymyksen ja itselleen vieraiden tunteiden myllertäessä kehoaan. Hän oli varmasti aiheuttanut hopeahaltianeidolle tulevia painajaisia, puhumattakaan juoruista, jotka leviäisivät pian koko maan halki ensimmäisten uteliaiden saapuessa aukiolle. Viileä tuuli kantoi jälleen Kwyen-Sagan tuoksun hänen tajuntaansa, saaden vuosikymmeniä uinuneen, äänettömän nyyhkäyksen ravisuttamaan hänen uupunutta kehoaan.

// ... //

// No jooo, mutta pitkät vastaukset on just kivoja : ) ja Albireo on aika sulonen <3 : D//

Kipu yltyi yltymistään Kwyen-Sagan kyljissä, suden todennäköisesti painaessa kynsiään niihin. Tyttö yritti kuitenkin pysytellä tajuissaan, mieluummin hän kuolisi ymmärtäen mitä tapahtuu kuin jossakin horrostilassa. Yhtäkkiä susi kuitenkin karjaisi äänekkäästi ja tuttu miesääni tunkeutui Kwyen-Sagan tajuntaan. Vaimeasti, mutta silti tunnistettavasti – apu taisi saapua. Siinä maassa maatessaan haltia tunsi olonsa avuttomammaksi kuin koskaan ennen, tietämättä mitään muuta ympäristöstä kuin äänet ja sen, että suunnaton paino yhtäkkiä katosi selästään. Kwyen-Saga ei ollut ihan varma halusiko edes tietää, jotain lämmintä nestettä taisi kuitenkin valua nyt selkäänsä pitkin. Oliko se sitten ihmissuden, vampyyrin vai hopeahaltian verta, siitä tämä ei tiennyt.

Kwyen-Saga tunsi otsaansa vasten kylmän kiven ja se taisi saada hänet pysymään tajuissaan. Tyttö ei uskaltanut liikkua, vaikka olisikin halunnut tietää sen verran, oliko Albireo kunnossa. Melkein ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen ihmissusi karjaisi uudestaan, aikaisempaa lujemmin ja päästi viimeiset ulinansa – ainakin täysin puolustuskyvytön Kwyen-Saga toivoi kovasti näiden olevan viimeiset.
Tai mitä jos se olikin voitonhuuto? tytöllä käväisi mielessään, mutta koska kukaan ei ilmaantunut tappamaan häntä seuraavaksi, tämä oletti jutun olevan lopullisesti ohi. Tai ainakin melkein.

”Albireo…”, ensimmäinen kutsu tuli kuiskauksena ja jo se sattui kovasti tytön päähän. Siitä huolimatta hänen oli saatava tietää, oliko toinen kunnossa. ”Albireo!” Kwyen-Sagan onnistui sanoa lujempaa tällä kertaa, hienoinen hätäännys äänessään. Pelkkä nimen kutsuminen oli räjäyttää tytön ohimon; hän ei tainnut olla kovin kehuttavassa kunnossa. Ensinnäkin Kwyen-Saga ei enää jaksanut välittää, oliko Albireo vampyyri vai ei ja aikoiko tämä seuraavaksi syödä hänet, kunhan tyttö vain pääsisi pois siitä ennen kuin koko kylä tulisi katsomaan mitä aukiolla tapahtui.

Albireo tiesi, ettei vampyyrina osannut itkeä, vaikka se varmasti olikin lähellä hänen kuullessaan Kwyen-Sagan kutsuvan häntä. Hän ei uskaltanut kääntyä katsomaan, hän soimasi itseään pelkuruudestaan. Kwyen-Sagan ääni oli kuin unta kamppailun jälkeen, eikä hän ollut uskoa sitä todeksi. Tytön toistaessa hänen nimensä toistamiseen, kovempaa ja hätä äänessään Albireo repäisi itsensä irti horroksestaan, kääntäen viimein katseensa veren keskellä makaavaa haltiaa kohti. Tämä oli kalpea ja ilmeisen tuskissaan, mutta syvät silmänsä olivat ennallaan, joskin kovin järkkyneet. Albireo ei kuitenkaan nähnyt vihaa tai pelkoa niissä, ja uskaltautui siksi kumartumaan tämän puoleen. Hän vilkaisi nopeasti uudelleen Kwyen-Sagan kasvoja, tajuten tämän äänettömän pyynnön.

Niin kevyesti, kun ikinä taisi hän nosti kevyen haltian veren keskeltä, korjaten viittaa paremmin tämän ympärille. Varoen hän lähti astelemaan varjoihin päin, pysähtyen vielä haisevan ruumiin vierelle. Hieman empien hän vetäisi pitkän tikarin kuolleesta lihasta, ennen kuin juoksi niin kevyesti ja nopeasti kuin vain väsyneistä jaloistaan pääsi lähimpien rakennusten varjoihin. Nopea vilkaisu kertoi heidän lähteneen juuri ajoissa, aukion toiseen päähän oli ilmestynyt ilmeisen järkyttynyt nainen. Albireo käänsi katseensa takaisin varjoihin, kadoten niiden lohdullisen suojaisaan pimeyteen.

//--> Peli siirtyy taas, pahoitteluni : DD. Kipitän Mimirin lähteelle kirjoittamaan jatkoa viestille..//