If I have to, I´m gonna fihgt to live

//Eli Black Sabbathia odottelen.\\

Verenpunainen aurinko nousi horisontissa merkkinä viime yön kuolleista sotureista ja epäonnekkaista. Aurinko loi valoa pimeimpiinkin nurkkiin sekä myös erään pojan epäonneksi, myös hänenkin nukkumapaikkaansa. Erään puusta tehdyn pienen myyntikojun alla, likaisten riepujen, vanhojen sanomalehtien ja muiden mahdollisten lämmikkeiden alla nukkui susipoika. Koju oli melko pieni ja matala, luultavasti kääpiön tekemä, mädäntyneestä puusta tehty ja kaksi pitkää keppiä kojun molemmilla puolilla pitivät ennen vanhaan ylhäällä suurta kangaspalaa jossa oli lukenut: “ Aitoja, kääpiöiden tekemiä kultakoruja!” Geri nukkui kojun alla pienessä kippurassa, häntä vyötärön ympärillä ja kädet pään alla pehmustamassa nukkumista. Erään laudanraosta työntyi esiin ohut auringonsäde, mikä osui häiritsevästi nuorukaisen silmiin. Vasenkorva liikahti parikertaa, merkkinä heräämisestä ja piankin Geri avasi molemmat keltaiset silmänsä varovasti. Nyt hän vasta huomasi, kuinka kylmä hänen oli vaikka olikin kasannut päällensä paljon lämmikettä.
` Typerä aurinko. Olisin halunnut nukkua vielä vähän aikaa… Mutta ei kai muukaan auta, pakko nousta ja lähteä etsimään jotakin syötävää.`, poika ajatteli ja nousi äkkiä istuma-asentoon, lyöden saman tien otsansa kovaan mutta melko hajonevaan puuhun. Geri ärähti kivusta, laittaen kätensä kipeään kohtaan alkaen hierota sitä kevyesti. “ Tuo kyllä jättää jäljen…”, hän mutisi itsekseen puoli istuma-asennossa. Poika kompuroi esiin kojunpöydän alta, nousten sitten jaloilleen ja alkaen sitten venyttelemään ison haukotuksen säestyksellä. “Hmm… Pitäisi varmaan mennä katsomaan satamaa, josko siellä olisi yhtään tuoretta kalaa tai vaikka maukasta lokkia, vaikka eiväthän ne ole mitään verrattuna lampaaseen tai vaikka peuroihin.”, hän tuumasi itsekseen, nuolaisten huuliaan ajatellessaan tuoreen peuran punaista lihaa. Lopulta hän ottikin suunnakseen Satama Njordin, kävellen kevyin askelin kädet päänsä päällä ja vihellellen iloista melodiaa. Tai voisihan sitä kutsua pikemminkin ulvomiseksi, sillä välillä Geri erehtyi ulvomaan laulua, kuten hän oli oppinut. Hän olikin vasta oppinut viheltelemään, minkä takia se ei sujunut vieläkään hyvin ja välillä hän puhalsikin liian kovaa jolloin suusta ei kuulunut vihellystäkään. Viheltelyn lomasta hän myös katseli Tori-katua, muistellen kuinka paljon ihmisiä ja värikkäitä kojuja se olikaan täysillään ennen sota-aikaa.

Nykyään siellä oli täynnä vain tyhjiä kojuja ja vain hyvin harvoin kukaan uskalsi myydä siellä mitään, kuten tänäkin aamuna. Geri oli ottanut vasta muutamia askelia, kun jostain ilmestyi äkkiä mies yrittäen iskeä häntä miekalla yläilmoista. Hän ehti nähdä vain vilauksen auringonvalossa kiiltelevästä miekasta ja vaistonvaraisesti hypähti kauemmas hyökkääjästä. “ Wouh! Mitä…! Hei kaveri, katso minne usuttelet sillä miekalla!”, hän huudahti vihaisesti toiselle, joka ei näyttänyt välittävän hänen puheistaan vaan yritti uudestaan, tällä kertaa sivaltaen pienen pintanaarmun susipojan kylkeen joka yritti väistää yllättävää hyökkäystä. Poika laittoi nopeasti vasemman kätensä oikeanpuoleiseen kylkeen, katsoen kättään joka oli värjäytynyt hänen omasta verestään. Miekkailijalla oli päällään hienosta tummanvihreästä silkistä tehty viitta, jonka reunuksissa oli upeita kultakirjailtuja kuvioita. Mies oli luultavasti häntä muutama vuosi vanhempi, keltahiuksinen rikkaannäköinen aatelinen. Miekkakin oli näköjään taitavan sepän tekemiä ja jonka hopeiseen kahvaan oli upotettu vihreitä smaragdeja. Selvästikin Aasoihin kuuluva aatelinen, joka oli lähtenyt sotaan taistelemaan. “ Jos kerran haluat taistella… Taistellaan sitten!”, hän huudahti hyökäten samalla toisen kimppuun. Käyttäen kynsiään ja hampaitaan, sekä hyödyntäen luonnollista notkeuttaan, susipoika pujahtelutteli toisen ympärillä. Löytäessään miehen puolustuksesta aukon, hän käytti sitä hyväkseen ja hyppäsi miehen alapuolelta huitaisten kynsillään toista päähän. Poika hyppäsi muutaman metrin kauemmas toisesta, varmana että isku oli osunut ja tehnyt toisesta selvää. Mies laittoi kätensä kasvoilleen, jonka hän sitten laski alemmas nähden siinä verta. Geri hymyili voitonriemuisesti, odottaen toisen kuolemaa. Aasa nosti vihaiset kasvonsa häneen, hämmästyttäen Gerin. Pojan isku ei ollut tehnyt toivottua vahinkoa toiseen, vain pienen kynsien tekemän naarmun poskelle. “ Taistelet kuin akka! Etkö osaa mitään muuta kuin raapia, susikummajainen?”, mies härnäsi häntä hymyillen pirullista hymyä. Menettäen itsehillintänsä, Geri juoksi kohti toista oikeakäsi taaempana valmiina iskemään entistä lujempaa, niin että haavasta tulisi tällä kertaa vielä pahempi. Tähdäten miehen kurkkuun, poika valmistautui iskemään ja unohtaen kaiken muun ympärillään.

Kevytrakenteinen, musta susinarttu tassutti rauhallisena syrjäistä katua pitkin. Kuivuneet veritahrat sen suupielissä ja leuassa kielivät yön onnistuneesta saalistusretkestä. Suden toveri, Yelda oli mennyt menojaan, jäänyt metsään vähäksi aikaa. Susihahmossaan Emerwen kuljeskeli nyt tyytyväisenä, kylläisenä, pitkin heräävää kaupunkia. Aamuaurinko paistoi kirkkaana susihaltian silmiin. Hän suuntasi hetken mielijohteesta kulkunsa kohti toria, jossa hän arveli saavansa muuttaa hahmonsa haltiaksi rauhassa, ilman ylimääräisiä silmäpareja.

Emerwenin siro sudenpää kurkisti varovasti aukiolle. Kojuja oli siellä täällä, mutta yhdessäkään ei ollut elämää. Ne olivat repeytyneitä ja muutenkin risaisia, ajat sitten hylättyjä. Kaksi hahmoa oli hiukan kauempana. Tai oikeastaan taisteli. Haltianäkö yhdistettynä suden näkökenttään oli Emerwenin siunaus, ja nyt siristämällä silmiään hän näki toisen olevan jokin aasaherra, vaatetus ja miekka ainakin olivat sen mukaiset. Toinen taas, hoikka ja nuori poika, vaikutti lähinnä köyhältä vaanilta. Hetken ajan Emerwen ajatteli pysyä erossa tapahtumista, mutta sitten hänen silmiinsä osuivat pojan häntä ja sudenkorvat. Haltiasuden temperamentti kuohahti. Jos toinen tahtoi kerran tappaa tuon susipojan, hän luultavasti tekisi sen vain siksi että tämä oli erilainen ja siksi helposti joukosta erottuva. Hetkessä Emerwen hyppäsi esiin kulman takaa.

Sutena Emerwenin rakenne oli aivan yhtä siro kuin haltianakin. Musta, silkkisen pehmeä ja pörröinen turkki kiilsi nousevassa auringossa. Vihreät silmät loistivat kilpaa sen kanssa ja välähtivät välillä vaarallisesti. Kolmionmuotoiset korvat olivat pystyssä, samoin tuuhea häntä. Valkoiset, vielä hiukan veriset hampaat paljastettuina Emerwen ulvoi. Aasamies kääntyi katsomaan häntä ja kohotti miekkansa kohti taistelun uutta osapuolta. Emerwen ampaisi laukkaan suoraan kohti miestä. Sirot, mutta voimakkaat jalat takoivat kiveystä, jota vasten pitkät ja terävät kynnet rapisivat. Susi väistöi ketterästi kohti lyödyn miekan ja puri hampaansa kiinni miehen reiteen. Tämä ulvahti kääntyen tavoittelemaan sutta, kääntyen samalla selin susipoikaan. Emerwen oli aavistanut tämän ja antoi näin pojalle paremman tilaisuuden hyökätä.

Ohi. Aasa huomasi läpi hänen hyökkäyksensä, ja siirtyi nopeasti sivummalle hymyillen kuin itse piru. Toisen hymy oli raivostuttava ja sai Gerin entistä raivostuneemmaksi, kunnes äkkiä hän tunsi kuinka hänen jalkansa kompastuivat johonkin ja hän kaatui kasvot edellä kivikkoiseen maahan. Poika tunsi sietämätöntä kipua kasvoissaan ja tunsi heikosti, kuinka oikeaan ohimoon ilmestyneestä naarmusta tihkui verta kiemurrellen silmänsä vierestä ja sitten tehden pienen mutkan suunnaten hänen suunpieleensä. Hän maistoi verensä suussaan ja nousi hiukan tärisevin jaloin nelinkontille. Mies huomasi hetkensä tulleen ja käveli nopeasti pojan luo, nostaen samalla miekkansa iskemisiskuun. Geri huomasi miehen varjon lähestyvän häntä ja nosti katseensa tähän, huomaten kuinka toinen aikoi tehdä hänestä lopun. Susipojan mielessä välähti muistikuva menneisyydestä, hän makasi pimeässä metsikössä ja pitkät varjot alkoivat ympäröidä häntä. Synkkä ja tiheä sumu alkoi täyttää ilmaa.
Hän makasi maassa itkien ja pidellen vatsaansa johon yksi varjoista oli potkaissut. Yksi varjoista otti sumun keskeltä esiin miekan ja asteli hänen luokseen, heilauttaen sitä ilmassa ja aikoen surmata hänet sillä. Kuitenkin jostain alkoi virrata valoa ja varjot kirkuivat tuskasta. Poika katsoi valon tulosuuntaan ja näki miten valon keskeltä asteli susiuros, Nava. ` Mutta nyt hän ei ole täällä auttamassa minua… Loppu on koittanut…`, poika ajatteli ja sulki silmänsä valmiina ottamaan vastaan iskun. Äkkiä hän kuuli jostain ulvontaa, hän aukaisi silmänsä ja katsoi äänen suuntaan, niin teki myös vihollinen. Hän katseli hämmästyneenä kuinka toinen susi juoksi kohti Aasaa, väistäen helposti miekaniskua ja iski hampaansa miehen jalkaan. Geri katseli hämmentyneenä tuota näkyä, yrittäen ymmärtää miksi toinen auttoi häntä.

Kun vastustaja nosti miekkansa iskemisen asentoon ja heilautti sitä kohti häntä purevaa sutta, havahtui poika tästä ja tajusi hetkensä koittaneen. “ Älä yritäkään!”, hän huudahti ja juoksi kohti miestä. Hänen suunsa muuttui suden kuonoksi, hän iski suoraan miehen niskaan ja tunsi kuinka miehen suolainen veri purskahti hänen suussaan. Miehen tekemä isku jäi puolitiehen, käsien lopettaen liikkumisen ja valahtaen maata kohti elottomina. Miekka tippui miehen käsistä, tippuen vasten kiveystä ja päästäen metallin helisevän äänen, mikä kaikui tyhjässä Tori-Kadulla. Mies yritti selvästikin sanoa jotakin, ainakin suu liikkui mutta ei kuulunut ainuttakaan sanaa ja Aasalaisen pupillit pienenivät, kasvoja korosti hämmennyksen ja kauhun sekainen ilme. Gerinkin pupillit olivat muuttuneet, ne olivat kaventuneet lähes olemattomaksi ja keltaiset silmät kiiluivat verenhimosta. Poika tunsi nälän kasvavan mahassaan, hänen kätensä tarttuivat miehen olkapäihin ja tarrautuivat niistä kiinni, pitkät kynnet porautuivat miehen vaatteiden ja ihon läpi. Susipoika päästi muutaman murahtavan äänen ja hän lujensi puremisotettaan entisestään. Miehen niska päästi kauhistuttavan krunts-äänen, miehen silmät ummistuivat ja hänen kehonsa muuttui veltoksi mutta poika piti sitä pystyssä.

Geri teki epämääräisen liikkeen päällään, heilauttaen sitä taaksepäin ja haukaten miehen kaulasta ison palan. Hän päästi ruumiista irti ja mikä kaatui maahan elottomana. Poika tuijotti miehen ruumista, jolloin pupillit muuttuivat takaisin normaaliksi ja hän sylkäisi lihanpalasen suustaan maahan. Nuolaisten kuonoaan hän tunsi taas miehen veren suolaisen maun suussaan. Suden kuono muuttui vähitellen normaaliksi ihmisen suuksi. Nuorenmiehen katse huomasi maassa makaavan miekan, hän poimi sen ja riisui Aasalaiselta miekantupen. Sitten hän laittoi miekan tupeeseensa ja siirsi sen vasempaan käteensä. “ Et kai pahastu jos otan tämän? En usko että hän kaipaa sitä enää…”, hän kysyi häntä auttaneelta henkilöltä hymyillen ystävällisesti. “ Kiitos muuten avustasi, se olisi ollut minun loppuni, ellet olisi auttanut minua. Olen Geri-Sleipnir mutta kaverit kutsuvat Geriksi.”, poika vielä jatkoi ja ojensi oikeankätensä toiselle käteltäväksi.

Emerwenin sudenkasvoille kohosi virnistys. Hampaat näkyivät, mutta loistavan vihreissä silmissä tuikki vihan sijasta nauru. Susihaltia katsahti hetken ajan ojennettua kättä ja puristi sitten silmänsä kiinni keskittyäkseen. Muutos oli nopea ja pian mustan suden tilalla seisoi kaunispiirtenen haltia. Emerwenin tunika ja housut, kuten viittakin, olivat valkoista, hänen solakkuuttaan korostavaa silkkiä ja ne loivat vahvan kontrastin haltian luonnonmustille, pitkille ja lainehtiville hiuksille. Vaatteidensa päällä hänellä oli nahkaliivinsä. Miekka riippui kupeelle vyötettynä valkoisessa huotrassaan, toisella puolella oli hänen maaginen haltiatikarinsa. Nuoliviini oli kiinnitettynä hänen selkäänsä ja valkoinen, hopeaupotuksin koristeltu jousi oli nostettu rennosti olkapäälle. Emerwen järjesteli hiukset pois haltiakovien päältä, korjasi otsapantansa asentoa ja astui sitten pari askelta lähemmäs valkoisten saappaiden korot kiveystä vasten kopisten. Hän kätteli Geriä pikaisest esitellen itsensä Emerweniksi ja nosti sitten katseensa susipojan silmiin. Vihreät silmät haastoivat keltaiset ja yrittivät tulkita niiden katseesta syvimmätkin salaisuudet.
"Sanottaisiinko että kaltaisiaan pitää auttaa, tai muuten meitä ei pian ole ketään jäljellä", Emerwen sanoi. Hän hymyili paljastaen terävät hampaansa ja iski pojalle silmää.

Syy siihen, että normaalisti niin varautunut Emerwen oli nyt näin tuttavallinen löytyi siitä, että hän aisti Gerin samankaltaiseksi jo muutenkin kuin tämän susimaisten piirteiden perusteella. Huomaamattaan haltia oli siirtynyt aivan lähelle toista ja katsahti nyt hiukan kauhistuneena verta tämän hätkähdyttävän valkeissa hiuksissa.
"Sinä olet haavoittunut", Emerwen totesi vaikka huomasikin tämän kehon olevan melkolailla täynnä arpia, joskin parantuneita ja aavisti samalla ettei yksi lisää poikaa hätkähdyttäisi. Kuitenkin hän halusi auttaa, olihan Geri estänyt aasaa työntämästä miekkaa hänen kylkeensä. Varovasti Emerwen sipaisi siroilla sormillaan hiuksia pojan ohimoiden edestä ja mumisi muutaman loitsusanan. Ohimon haava umpeutui, vaikkakin veri jäi hiuksiin. Haltiatyttö perääntyi askelen verran tajuttuaan, kuinka lähellä toista oli ollut. Nolostuksen puna nousi hänen poskilleen ja hän painoi katseensa alas. Kädet etsiytyivät hänen kaulalleen ja alkoivat leikkiä hampaista tehdyllä kaulanauhalla.
"Pidä vain se miekka. Minulla on omani, enkä pidä noin raskaista aseista"

Poika ei vaikuttanut kovin yllättyneeltä, kun toinen muuttui sudesta kauniiseen viherhaltia hahmoonsa. Jotenkin hän oli vain tiennyt sen, ettei toinen ollut mikään tavallinen susi, aivan kuin hän olisi voinut sen aistia toisesta. Hän tunsi kuinka naisen vihreät silmät yrittivät nähdä jotain silmistään, ehkäpä menneisyyden. Tähän hän vastasi vain katsomalla hiukan sivulle, ei suoraan toisen silmiin. Omasta menneisyydestään hän ei halunnut puhua, se oli liian kivuliasta hänelle eikä hän halunnut muistaa sitä enää ikinä. Joskus hän ajatteli mennä jopa jonkun velhon luo ja pyytää tätä laittaa hänet unohtamaan menneisyytensä, mutta hän ei kuitenkaan halunnut unohtaa niitä hyviä hetkiä. Sitä miten äiti oli aina laulanut hänelle tuutulaulun, kuinka Nava oli pelastanut hänet ja kiertänyt lämpimän häntänsä hänen ympärilleen ikään kuin muuriksi. Ne muistot olivat unohtamattomia ja hän haluaisi muistaa ne ikuisesti, vaikka se tietäisi että hän joutuisi muistamaan myös kaikki ne kauheudet, mitä hänen isäpuolensa teki hänelle ja äidilleen. Geri huomasi heti toisen terävät hampaat, mille hän vain virnisti ja paljasti omansakin toiselle. ` Vai että on Payonissakin toisia susia? Sitten en olekaan niin yksin, kuin luulin…`, hän mietti itsekseen iloisena. Tähän asti hän oli tuntenut itsensä hyvin yksinäiseksi, kaikkien muiden rotujen seassa. Oli helpottavaa huomata, ettei ole ainoa. "Sinä olet haavoittunut", toisen ääni kuitenkin keskeytti hänen ajatuksensa ja hän vilkaisi verisiä etuhiuksiaan. ” Ai joo! Taisin loukata pääni kun yritin iskeä häntä. Minä kun olen sellainen köm…”, Geri ehti sanoa, ennen kuin huomasi kuinka lähellä toinen oli.

Tämä sai naisiin totuttamattoman susipojan suorastaan jäätymään pystyyn pelkästä kauhusta, tai ainakin hämmennyksestä. Nyt hän katsoi toista suoraan silmiin, hiukan ujo ja kauhun sekainen pilke silmäkulmassaan. Samassa hän kuuli toisen mumisevan jotakin sekavaa puhetta minkä jälkeen hän tunsi outoa lämpöä haavansa kohdalla. Geri tunsi kuinka puna nousi hänen poskilleen kun toinen perääntyi, toinenkin näytti punastuvan mutta hänestä tuntui että hän punastui vielä enemmän kuin toinen. Poika tunsi outoa lämpöä sisällään ja tuntui kuin vatsa olisi sekaisin, kuten aina, kun hän oli lähellä tyttöjä. Mutta ensimmäistä kertaa, naispuolinen henkilö oli häntä näin lähellä ja se sai hänet hiukan hermostuneeksi. Huomaamattaan pojan vasenkäsi nousi ohimolle ja tunnusteli sitä, kuin varmistaakseen että haava oli todellakin parantunut ja olihan se. Iho oli siitä kohtia aivan sileä, kuin siinä ei ikinä olisi ollutkaan mitään. ” Kiitos…”, hän vielä kiitti toista uudestaan hiukan hiljaa, kuin kuiskaten eikä uskonut toisen kuulevan sitä. Onneksi toinen vastasi hänen aiempaan kysymykseensä jolloin hänestä kiusallinen hiljaisuus rikkoutui ja hän pystyi puhumaan jostakin muusta. ” En minäkään, tai no, en pidä miekoista ollenkaan sillä minusta niistä ei ole mitään muuta kuin haittaa. Parasta luottaa hampaisiinsa ja kynsiinsä, ne eivät petä koskaan. Aionkin vain myydä miekan jollekulle, kyllä joku maksaa siitä hyvin.”, Geri selitti toiselle ja vilkaisi miekkaansa. Siitä saisikin todella hyvin kun oli noin upeastakin koristeltu, varsinkin sodan aikaan jolloin sotilaat tarvitsivat miekkoja.

Äkkiä Susipojan mahasta kuului kova murina ja hän laittoi molemmat kätensä vatsansa ympärille. Hän punastui vielä enemmän kuin viime kerralla, hänen naamansa olikin tulipunainen. ” Heh… Niin, en ole tainnut syödä mitään vähän aikaa… Ja vatsa alkaakin jo vaatia sitä kuuluvasti…”, hän yritti sanoa toiselle nolona. ` Typerä vatsa! Voiko pahemmin tulla nolatuksi, varsinkin kauniin haltian edessä. Minun täytyisi kiittää häntä että hän auttoi minua ja paransi vielä haavanikin… Hetkinen, entäs syömään!? Niin olen nähnyt monien muidenkin poikien tekevän, ehkä toinenkin on nälkäinen.`, hän tuumasi ja hymyili voitonriemusta idealleen. ” Niin… Tuota… Haluaisitko lähteä syömään? Tai siis… Niin kun kiitoksena että autoit minua ja sehän olisi muutenkin kohteliasta, vai? Voisin nimittäin tarjota aamupalan kun olen saanut myytyä miekan…”, hän kysyi toiselta hermostuneena ja punastui jo kolmatta kertaa, rapsuttaen samalla vapaalla kädellään takaraivoaan.

// If I have to, I'm really gonna fight to live, as I suppose.

Emerwen huomasi toisen epävarmuuden. Hän hymyili puna vielä omilla poskillaankin. Kuiskauksena kuuluva kiitos kantautui hänen haltiakorviinsa tavallisella äänenvoimakkuudella. Emerwen tyytyi vain nyökkäämään vastaukseksi ja jäi kuuntelemaan Gerin puhetta miekasta.
"Minä käytän kyllä useimmiten jousta, mutta miekka on lähitaisteluissa paras. Tikaritkin ovat ihan hyviä. Hampaitani en oikeastaan ole koskaan oppinut käyttämään taistelussa", haltia sanoi vain jotain puhuakseen. Hän loi varovaisia, hiukan ujoja vilkaisuja poikaan. Tämän maha murahti nälästä. Emerwen katsoi vielä punaisemmaksi menneeseen Geriin hymyillen lämpimästi. Poika oli yhtä ujo kuin hänkin. Silti haltiatyttö oli peittelemättömän iloinen kutsusta aamiaiselle. Hymyillen edelleen hän avasi suunsa vastatakseen myöntävästi, juuri kun vielä hiljaiselta kadulta kuului huuto:
"He ovat murhanneet hänet! Ottakaa kiinni!"

Kolme aasasotilasta hyppäsi esiin saman kulman takaa, josta Emerwenkin oli tullut. Haltiatyttö loi pelästyneen vilkaisun ensin Geriin ja sitten heihin. Miehet olivat selvästi ammattisotilaita, vahvoja ja koulutettuja. Emerwenin lamaantuminen kesti vain hetken, sitten tyttö sai toimintakykynsä takaisin, nappasi tikarinsa vyöltään ja heitti. Haltiamagialla vahvistettu terä upposi syvälle yhden miehen otsaan. Iskun kohde kaatui lasittunut katse silmissään selälleen maahan. Mustaan haarniskaan pukeutunut mies saavutti Emerwenin ja heidän miekkansa kalahtivat yhteen. Haltiatytöstä tuntui, että hänen miekkansa terä katkeaisi miehän raskaan, kahden käden miekan painosta ja iskun voimasta. Maaginen tikari oli palautunut Emerwenin vyölle, mutta siitä ei olisi nyt yhtään sen enempää apua kuin miekastakaan. Aasasotilas tarttui hansikoidulla kädellään Emerweniä tiukasti miekkakäden ranteesta ja väänsi kovaa. Haltia ulahti kivusta, kun käden voima melkein särki hänen sirot luunsa. Hän pudotti miekkansa, eikä ehtinyt napata tikaria vyöltään ennen kuin myös hänen toinen kätensä oli aasan rautaisessa otteessa.
"Tsot tsot, tyttöseni, eipäs kosketa siihen tikariin."
Emerwen loi mieheen halveksuntaansa peittelemättä jäätävän katseen. Mies oli hiukan yli parikymppinen ja hänellä oli lyhyeksi ajeltu musta tukka. Silmissä oli eläimellistä julmuutta, eikä Emerwen pystynyt hillitsemään kasvavaa kuvotuksen tunnetta miehen nuolaistessa huuliaan.
"Kaunis tyttö olet, ja vielä haltiakin. Pomo tuskin pahastuu jos johdatan sinut hiukan sivummalle."

Emerwen hillitsi halunsa kirkua, mutta miehen alkaessa raahata häntä poispäin torilta, pitäen edelleen häntä kiinni käsistä, pakokauhu alkoi hiipiä mieleen. Emerwen rimpuili, potki ja purikin miestä, mutta sai vastaukseksi vain terävän läimäytyksen poskelleen. Kivun ja raivon kyyneleet muodostivat sumuverhon Emerwenin silmiin.
"Geri, auta!" hän huusi äänellä joka sai lauseen kuulostamaan melkein rukoukselta.

Geri odotti innokkaasti ja samalla aikaan hermostuneena, toivoen että toinen vastaisi myöntävästi hänen aamupala ehdotukselleen. Mutta juuri kun tyttö oli vastaamassa, kuuli hän miehen huutoa ja panssareiden metallisen kolinan hiukan kauempaa. Hän näki nurkan takaa ilmestyvän kolme Aasasotilasta, jotka näyttivät kokeneemmilta taistelijoilta kuin hän. Mutta pojallakin oli monia taisteluja takana, arpia siitä vieläpä todisteena ja elämänhalua riitti. Hän katsahti uuteen ystäväänsä ilmeettömänä, mutta silti silmistä olisi voinut nähdä saman pelon kuin haltijaneidolla. Toinen sotilaista, hiukan yli kolmekymppinen ja suuri punapartainen mies hyökkäsi häntä kohti miekalla. Poika näki yrityksen vilaukselta ja yritti siirtyä äkkiä tieltä, mutta silti miehen kova kyynärpää iskeytyi hänen vatsaansa. Geri lensi pienessä kaaressa taaksepäin, iskeytyen selälleen kiviseen tiehen. Samassa ilmat lensivät ulos hänen keuhkoistaan ja hän päästikin pienen kivuliaan äännähdyksen iskeytyessään maahan. Hän yritti haukkoa henkeä mutta se tuntui lähes mahdottomalta, keuhkot kun eivät suostuneet ottamaan ilmaa. Vatsaa kivisti ja poika alkoi tuntea kuinka hän meinasi tukehtua, päässä alkoi jo heittää ja silmissä sumeni vähäsen. Kuitenkin sotilaan uusi hyökkäys sai häneen reaktiota ja hän pakotti itsensä toimimaan.

Miekka leikkasi ilmaa hänen yllään, hänellä ei ollut aikaa väistyä ja äkkiä hän muisti kuolleelta mieheltä ottamansa miekan minkä hän oli laittanut tuppeen, se oli yhä hänen tiukassa puristuksessaan vasenmassakädessä. Hän otti siitä kaksinkäsin molemmista päistä ja veti sen nopeasti eteensä suojaksi. Vastapuolen miekka osui täysillä metallisen tupeen ja metallien kohdatessa lensi siinä samassa muutamia kipinöitä. Geri joutui taistelemaan vastaan ja käyttämään koko käsienlihasvoimaa, kun Aasalainen oli jo hänen yläpuolellaan ja nojautui miekkansa kanssa häntä päin. Poika puri hammastaan kun yritti työntää miehen pois päältään, hän alkoi jo tuntea oman verensä suussaan. ` Pitää keksiä jotain ja äkkiä…!`, hän mietti kuumeisesti tuntiessaan voimiensa hiipuvan. "Geri, auta!", hän kuuli takaapäin ja käänsi nopeasti katseensa tytön suuntaan. ”Emerwen”, hän huudahti takaisin. Hän näki kuinka toinen sotilaista veti tyttöä molemmista käsistä hiukan sivummalle ja löi tätä vieläpä kasvoihin. Pojan sisällä kuohahti ja hänen hätääntynyt ilmeensä muuttui vihaiseksi. ” Hei, anna kaverini hoidella tyttöystäväsi ja keskity mieluummin minuun, jos tahdot elää… Hei Korios! Säästä sitä tyttöä minullekin!”, mies huudahti toverilleen ja naurahti vielä ilkeästi. Geri katsoi miestä raivoissaan, sulki silmänsä ja sitten avasi ne. Ne olivat muuttuneet verenpunertavaksi ja olivat raivoisat. ” Ekaksi, hän ei ole tyttöystäväni… Ja toiseksi, mene pois päältäni!”, poika huudahti miehelle, laittoi jalkansa tämän vatsankohdalle ja potkaisi tätä täysillä vatsaan. Mies hengähti hämmästyksestä, kaatuessaan taaksepäin ja lyöden takaraivonsa kiveen. Sotilas olisi poissa pelistä, ainakin vähän aikaa ja Geri päätti käyttää sen hyväkseen lähtien miehen ja tytön perään.

Aasa oli ehtinyt viedä tytön jo nurkan taakse, minne hän sitten juoksi. Hän näki kuinka mies oli laittanut Emerwerin seinää vasten ja pyysi tätä suutelemaan häntä. Susipojan sisällä oleva raivo kasvoi entisestään ja hän tunsi sen polttavan sisälmyksiään. Hänen katseensa osui maassa makaavaan laudankappaleeseen, minkä hän sitten poimi ja lähti juoksemaan se mukanaan kohti miestä. Hän löi sotilasta sivulta päähän koko voimallaan. Tätä sotilas ei osannut odottaa ja horjahti sivummalle yrittäessään saada jostakin kiinni. Geri iski miehen seinää vasten, laittaen laudan poikittain tämän kaulan päälle ja työnsi lautaa yläviistoon päin. Häntä paljon kookkaampi mies nousi ilmaan niin, että vain hänen varvaspäänsä hipoivat maata. Adrenaliini virtasi koko kehossa ja poika tärisi raivosta, hän tunsi kuinka ihmissuden voimat alkoivat täyttää hänen kehoaan. Aasalainen yritti selvästikin ottaa henkeä ja saada otettua pojan laudan pois kurkultaan, jolloin Geri vain lujensi otettaan entisestään. ”Koskekin häneen vielä kerran ja se on sinun viimeinen tekosi, senkin saasta!”, poika huusi raivoisaan miehelle ja otti nopeasti lautansa irti tämän kaulasta. Korios niminen mies tippui maahan kasvot sinisenä, tuupertuen sitten maahan. ”Mokomakin p*ski*inen…”, poika vielä mumisi ja tiputti lautan miehen syliin. Hän käänsi kasvonsa tyttöön päin, jolloin silmät muuttuivat takaisin normaaleiksi ja hän asteli Emerwerin luo. ”Oletko kunnossa? Ei kai hän ehtinyt tehdä sinulle mitään?”, hän kysyi huolestuneena haltialta ja tutki tätä katseellaan. Hän ei ikinä antaisi itselleen anteeksi, jos tuo mies teki tytölle jotain.

Emerwen näki kyynelverhoisten silmiensä läpi Gerin taistelevan toista aasaa, ilmeisesti juuri hänen kiinniottajansa pomoa, vastaan. Sitten mies raahasi hänet kujalle, eikä haltianäöstäkään ollut enää apua. Toisen miehen huuto särähti hänen korviinsa ja lisäsi kuvotuksen tunnetta. Aasa lynttäsi hänet seinää vasten.
"Suutele minua!"
"En varmasti. Suutelisin mieluumin vaikka kuollutta rottaa", Emerwen sanoi teräksenkova katse silmissään. Itsevarma ulkokuori auttoi pitämään paniikin pienenä. Suden näkökentästään hän näki Gerin, mutta ei halunnut antaa aasalle merkkejä tämän läsnäolosta. Aasa rutisti häntä seinää vasten voimalla, joka melkein rikkoi Emerwenin luut, ja tuli koko ajan lähemmäs. Tämä on nyt loppu. Geri ei ehdi, vaikka varmasti hyvä taistelija onkin. Ei olisi koskaan pitänyt palata. Olisi pitänyt jättää kaupunki eilen. Näiden paniikinomaisten ajatusten suhahdellessa Emerwenin suljettujen luomien takana, hän kuuli kovan pamahduksen ja avasi silmänsä.

Aasan ote heltisi, kun Gerin isku osui tämän päähän. Pian mies valahti maahan kasot hapenpuutteesta sinistyneinä ja Geri kääntyi häntä kohti. Pojan silmät saivat tytön hiuken hätkähtämään, mutta niiden muuttuesa normaaleiksi Emerwen hymyili, joskin hiukan voimattomana.
”Oletko kunnossa? Ei kai hän ehtinyt tehdä sinulle mitään?”
Emerwen hieroi hiukan kipeitä ranteitaan. Hän katsoi ulkoisesti täysin tyynenä Geriin, hymyillen ja silmät sädehtien kiitollisina.
"Olen. Ei hän ehtinyt, kiitos sinun."
Hänen jalkansa eivät tuntuneet kantavan lainkaan. Kuitenkin Emerwen otti askeleen eteenpäin, sillä seurauksella että horjahti vasten Geriä. Sen sijasta että olisi kavahtanut taaksepäin, tyttö painoi kasvonsa tämän olkapäähän. Nyyhkytys sai haltian pienen ruumiin tärisemään.
"Anteeksi..minun...ei...olisi... pitänyt... johtaa...heitä tänne... Minä...aavistin...koko...yön...että...joku...seuraa." Emerwenin sanat putoilivat yksittäisinä hänen nyyhkytystensä lomasta. Sitten haltia tajusi mitä teki, ja vetäytyi kauemmas, punastuen jälleen kerran. Hän pyyhki kyyneleet poskiltaan, otti kasvoilleen aran hymyn ja kysyi:
"Vieläkö se aamiaistarjous on voimassa?"

Poika hymyili helpottuneena toisen kertoessa, ettei hänelle käynyt kuinkaan. Jos mies olisi todellakin tehnyt tytölle jotain, olisi hän laittanut miehen kokemaan kivuliaan kuoleman. ` Mutta en ymmärrä… Nähdessäni tuon äijän vievän häntä pois, ties minkäänlaisia likaisia ajatuksia mielikuvituksessaan, raivostuin suunnattomasti ja sain jostain lisää voimaa. En usko että se johtui isältäni perimistä voimista, vaan jostain muusta mutta en keksi mistä… Se raivo ei ollut samaa kuin silloin, kun suojelin Navaa niiltä metsästäjiltä. Se viha suorastaan poltti sisintäni.`, Geri mietti itsekseen, vilkaisten sitten tyttöä ja yhä ihmetellen reaktiotaan. Samassa vilkaisten toista, hän huomasi toisen kaatuvan häntä kohti ja otti hiukan säikähtäneenä toisen vastaan. Äkkiä toinen painoi kasvonsa hänen olkapäätänsä vasten ja alkaen itkemään. Ensin Geri katsoi Emerweriä hämmentyneenä, kunnes toisen itku herätti hänessä outoja tunteita ja sen sijaan että olisi työntänyt toisen pois itsestään, hän halasi toista takaisin. Hän antoi toisen itkeä ja täristä sylissään, samalla kuunnelleen tämän sanoja. Hän ei tuntenut oloaan kiusalliseksi vaan pikemminkin rauhalliseksi, tuntui vain jotenkin oikealta että toinen oli siinä hänen sylissään. Pojan ilmeestä pystyi lukemaan myötätunnon ja lempeyden. Kuitenkin haltia näytti tajuavan mitä teki ja nopeasti siirtyi hänestä kauemmas, poika päästi toisesta hellästi irti heräten saman tien itsekin todelliseen maailmaan. Uudestaan hän punastui ja yritti hermostuneena katsoa hiukan ohi toisen silmien, ettei joutuisi katsomaan toista suoraan silmiin mutta katsoi silti hiukan ujosti. ` Mitä hemmettiä minä oikein tein?! Tunsin äkkiä oloni oudoksi ja halasin häntä takaisin… Ihmisten tunteet ovat vielä monimutkaisempia kuin koskaan osasin kuvitella.`, poika ihmetteli ja rapsutti hermostuneena niskaansa.

"Vieläkö se aamiaistarjous on voimassa?", kuului äkkiä toisen kysyvän ja katsoen toista hiukan hölmistyneenä, tajuten lopulta mitä toinen kysyi. ”Ai, joo! Kyllä se on yhä voimassa. Tai siis, jos haluat yhä…”, hän vastasi toiselle yrittäen peittää ujoutensa hymyilemällä ystävällisesti. Hän käveli tytön ohi, riisuen Koriokselta miekantupeensa ja sanoi ohimennen:” Tämän äijän miekasta saa varmasti hyvät rahat, se toinen kun jäi tuonne torille mutta mitä sitä nyt enää mennä hakemaan…”, hän sanoi ja jähmettyi kun kosketti miehen miekan kahvaa. Hän muisti erään hyvin tärkeän asian, mitä ei olisi kannattanut unohtaa. Hän tunsi paljailla jalkapohjillaan, kuinka maa tärisi pienesti heidän allaan ja pystyi haistamaan toisen Aasalaisen hajun. Hän käännähti nopeasti ympäri ja tarttui Emerweriä kädestä, vetäen tämän nopeasti taakseen. Hän tunsi kuinka jokin terävä viilsi hänen keskirintaansa syvän ja pitkän viillon. Se kaikki tapahtui hyvin nopeasti mutta se oli silti kuin hidastettuna.

Punapartainen sotilas yritti huitaista tyttöä miekallaan mutta osuikin sen sijaan Geriin, joka otti sen vastaan suojellessaan haltiaa. Pojan veri roiskahti miehen miekalle ja tämän rintahaarniskaan, joka hymyili tyytyväisenä. Lasittunut katse silmissään, susipoika laittoi oikeankätensä haavan päälle ja huomaten kätensä peittyvän verestään saman tien. Miehen tekemä viilto oli osunut oikein hyvin häneen, se alkoi vasemmasta rinnasta ja loppui sitten oikean puoleiseen kylkeen. Hän huudahti kivusta, yrittäen pysyä pystyssä mutta jalat kuitenkin pettivät, jolloin hän kaatui polvilleen maahan mutta sai tukea vapaasta kädestään. ”Heh he… Hups! Taisin osua väärään kohteeseen, susikummajainen.”, sotilas naurahti ja virnuili pojalle. Geri hengitti raskaasti yrittäen saada kunnolla henkeä ja yrittäen pysyä tajuissaan, mutta silti silmissä alkoi sumentua kuin joku olisi levittänyt harson silmilleen. ”Ja mitä sinuun tyttöseni tulee, sinusta saisi pientä kivaa..”, mies sanoi katsoen Emerweriä himoitseva katse silmissään.

Emerwenin iholla kihelmöi Gerin halaus. Hän vilkuili poikaan hermostuneena, mutta silti ujosti hymyillen, kuunnellen toisen puhetta miekasta. Yhtäkkiä pojan sormet kiertyivät Emerewnin ranteen ympärille ja vetivät hänet taakseen. Haltia oli juuri sanomassa jotain, kun aasa viilsi miekallaan Gerin rintaan. Poika putosi polvilleen ja Emerwen kiljahti pelosta ja myötätunnosta.
"Geri", hän vinkaisi.

Kuitenkaan Emerwenillä ei ollut aikaa jäädä tutkimaan pojan vammoja. Aasa asteli häntä kohden, ja miehen tarkoitusperät näki hänen silmistään. Miehellä ei ollut haarniskaa, ja Emerwenillä oli muutama sekunti aikaa päättää mitä tekisi.
"Voi herra, olkaa kiltti ja jättäkää minut rauhaan! appakaa hänet, mutta älkää minua. Herra kiltti", Emerwen kiljui puolihysteerisenä. Toivon todella että saan selittää tuon Gerille. Haltiatyttö tunsi miehen vahvojen käsien tarttuvan häntä vyötäröltä. Emerwen antoi ruumiinsa valahtaa veltoksi ja muljautti silmänsä ympäri.
"Ei helvetti, inhoan tajuttomia naisia!" mes huudahti ja ravistelli Emerweniä kuin räsynukkea. Juuri kun soturi sitä vähiten odotti, Emerwen potkaisi tätä kovaa. Saappaan kymmensenttinen, terävä korko upposi miehen vatsaan. Mies taittui kaksinkerroin kivusta, ja yhdellä sulavalla liikkeellä Emerwenin hihaan kätketty tikari oli lävistänyt tämän kurkun. Mies rojahti maahan koristen ja Emerwen juoksi Gerin luo napaten tikarinsa ohimennen miehen niskasta.

Veri virtasi Gerin haavasta ja sai Emerwenin silmät täyttymään kyynelistä. Hänellä ei ollut kovinkaan paljoa kokemusta, ja tuon kaltaisen haavan parantaminen veisi paljon voimaa.
"Odin minua auttakoon viisaudessaan", haltia mumisi ja kääntyi sitten Gerin puoleen, "ole kiltti ja yritä kestää. Minä yritän auttaa." Varovasti tyttö auttoi susipojan selälleen maahan ja laskeutui polvilleen tämän viereen. Revenneen puseron kappaleet sivuun siirrettyään Emerwen laski kätensä haavan päälle ja mumisi parannuksen loitsusanoja. Hiljalleen hän tunsi, kuinka verenvuoto tyrehtyi, loppuen vähitellen kokonaan. Haava alkoi kuroutua umpeen molemmista päistä. Lopulta keskellä rintaa oli enää noin kymmenen sentin mittainen, parin millin syvyinen haava. Hikipisaroita liiikuskeli Emerwenin otsalla uhkaavasti kohti silmiä, ja haltia pyyhkäisi ne verisellä kädellään, edes tajuamatta veriviivoja otsassaan. Emewenin koko ruumis tärisi voimattomana, parantaminen oli vienyt kaiken hänen voimansa. Haltia antoi itselleen luvan rojahtaa kyljelleen maahan, kasvot Geriin päin. Kova kivetys tuntui inhottavalta kylkiluita vasten, mutta hän ei enää välittänyt.
"Parempaan en enää pysty", hän kuiskasi hiljaa, "en ole vielä niin kokenut parantaja."

Hetken levättyään Emerwen pakotti itsensä nousemaan ylös.
"Meidän täytyy häipyä. Ja äkkiä. Jos nuo ruumiit löydetään, olemme pahassa pulassa", haltia totesi, ja jatkoi kohta, "enkä minä halunnut hänen tappavan sinua sijastani. Hysteeriseksi heittäytyminen, pyörtyminen ja iskeminen yllätyksenä on haltianaisten vanhin puolustuskeino." Emerwen hymyili väsyneesti.

Geri näki kuinka haavasta alkoi vähitellen tippua verta kadulle, ensin pieninä ja sitten suurina määrinä. Hänen alleen alkoi jo muodostua verilammikkoa mikä heijasti hänen tuskaisia kasvojaan. Poika ihmetteli suuresti, miksi tyttö pyysi miestä tappamaan Gerin hänen sijastaan. Se satutti häntä syvästi, olihan hän auttanut tyttöä. Emerwerin sanoista huolimatta, tunsi hän silti silmitöntä vihaa kun mies tarttui haltiaan. ”Senkin…”, hän sihisi hiljaa miehelle saamatta kuitenkaan lausettaan loppuun, sillä kivun aalto hyökyi hänen ruumiinsa yli. Tuskasta vaimeasti ulahtaen hän puristi kätensä nyrkkiin ja ei voinut kuin katsoa vierestä, kun haltia yhtäkkiä pyörtyi. Hän tuijotti hämmästyneenä kuinka Emerwern sai huijattua sotilasta ja sitten tapettua tämän nopeasti. ` Oliko se kaikki… Näyttelemistä…?`, hän ihmetteli mielessään, toinen olikin hyvä näyttelemään, jopa hänkin uskoi. Tytön sanat kuuluivat hyvin kaukaisina, kuin hän olisi kilometrien päässä hänestä suurella hiekkarannalla. Päässä hieman heitti ja vähän aikaan hänen olisi tehnyt mieli luovuttaa, mutta Geri ei aikonut kuolla vielä, ei näin eikä nyt.

Hammastaan purren ja toisen avustuksella hän kääntyi varovasti selin maahan. Taivaalle näytti ilmestyvän raskaita syyssateen pilviä. Hän tunsi saman lämmön, kun haltia paransi hänen toisen haavansa aiemmin. Lämpö lievensi kipua ja sai sen lähes haihtumaan kokonaan, poika tunsi kuinka hänen voimansa alkoivat palautua hitaasti. ”Ki- Kiitos. Taas kerran ja anteeksi, että olen näin paljon vaivaksi sinulle.”, hän sanoi toiselle kääntyessään kyljelleen, kasvot toiseen päin ja hymyili. Miten hänellä oli aina tapana joutua tällaisiin tilanteisiin ja saada jonkinlaisia arpia? ”Sinä olet kovanonnen poika, Geri. Se on ainoa selitys sinun vastoinkäymisiin.”, Navan sanat muistuivat mieleen ja susipoika hymähti itsekseen huvittuneena. Niin kai se oli. Poika tuijotti toista ensin ilmeettömänä, kun tämä selitti miksi oli sanonut ennempää niin pahasti, minkä jälkeen Geri nyökkäsi hänelle hymyillen itsekseen. `Vai sitä se oli… hän tuumasi itsekseen punastuen omalle typeryydelleen. Hän tiesi että toinen oli lopen uupunut hänen parantamisensa jälkeen, eikä varmaankaan pystyisi kävelemään vähän aikaan. Nopeasti hän muuttui susihahmoonsa, nousten sitten takaisin neljälle jalalleen ja meni toisen eteen poikittain. ” Hyppää selkääni. Tiedän erään hyvän piilopaikan tässä lähellä. Sinun täytyy levätä vähän aikaa ja vartijat saattavat tulla millä hetkellä tahansa. Minä vien meidät sinne, ei vastaväitteitä.”, hän sanoi Emerwerille, näyttäen toiselle ettei tämä voinut sanoa vastaan. Valmiina lähtemään juoksuun hän odotti toisen nousevan hänen selkäänsä.

//Voit autohitata Geriä vähäsen jos on tarpeen. Aloitanko minä seuraavan pelin?\\

// Joku toinenkin näin myöhään linjoilla. Aloittele vaan sitä seuraavaa. Tästä tulee nyt hirveän, kammottavan, säälittävän lyhyt viestiraukka.

Emerwen vastasi kiitokseen pienellä hymyllä.
"Sinä autoit minua. Se inhottava ukko", hän sanoi ja värähti ajatellessaan aamun tilannetta. Täällä tosiaan riehuu sota. Väsymys sai haltian voimaan hiukkasen pahoin. Kun Geri vaihtoi hahmoaan, Emerwen melkein pelästyi. Verrattuna hänen omaan, siroon pikku susihahmoonsa Gerin valkea susimuoto oli hätkähdyttävän iso. Se oli varmasti melkein metrin korkuinen ja muutenkin jykevä. Emerwen hymyili edelleen, sama Geri se kuitenkin oli. Hän kertoi piilopaikastaan ja Emerwen punastui hiukan kiivetessään suden selkään. Vastaväitteille ei tilanteessa ollut sijaa. Haltia piteli kiinni suden niskavilloista, hän istui kuin olisi ratsastanut hevosella naistensatulassa. Ongelma oli siinä, ettei hän ollut ratsastanut pikkutyttöaikojensa jälkeen ja horjahteli selässä. Tiukasti kiinni pitäen hän lopulta sopeutui oloonsa ja alkoi nauttia suden pehmeästä, tasaisesta ravista heidän kiitäessään eteenpäin.