Ja sinä täysikuisena yönä...

//Joo, melko vaatimaton otsikko... Juu eli peli on aivan vapaa kenelle vain. Mukaan vaan.\\

Suuri, valkoturkkinen urossusi juoksi ja hyppi kattojen päältä ensimmäiseltä seuraavalle pysähtymättä tai kertaakaan epäröimättä. Hukan jalat pitivät tasaista rytmiä osuessaan kattojen pintaan ja kovaa rytinää osuessaan seuraavalle katolle pitkän hypyn jälkeen. Raskaasti läähättäen Geri juoksi katoilla, aistit valppaina ja koko ajan valmiina taistelemaan elämästään. Hän kuului niihin epäonnisiin jotka eivät olleet saaneet mistään turvapaikkaa ja joilla ei ollut kotia minne linnoittautua. Hän joutui olemaan koko ajan varuillaan ettei kukaan vain olisi päässyt yllättämään. Poikaa oikeastaan alkoi heikottaa ja vatsa välillä murisi vaativasti: ” Ruokaa! Ruokaa!” Tosiaan, hän ei ollut syönyt mitään ainakaan kahteen viikkoon, Tori-Kadulta ei enää saatu varastettua ruokaa ja ei sitä kyllä saanut muualtakaan. Geri pysähtyi eräällä katolla, luisuen vielä muutaman sentin eteenpäin, katsoen sitten taivaalle ja huokaisi syvään.
Mielessä välähti muisto Navasta, vanhasta sudesta joka hoiti häntä äitinsä kuoleman jälkeen. Hän muisti yhä toisen sanat, kun tämä oli käskenyt tätä palaamaan ihmisten ilmoille: “Vaikka oletkin Animaagi ja pystyt olemaan susi, se ei tee sinusta oikeaa sutta. Olet ollut liian kauan suden hahmossa, katso nyt itseäsi, suden korvat ja häntä. Kohta et enää tiedä kuka olet.”
Nuo sanat kaikuivat hänen mielessään pitkään, aiheuttaen lopulta hänelle päänsäryn ja susi ärähti raivosta iskien tassunsa kovaa vasten kattoa. ` Miksi sinun piti olla niin oikeassa Nava! Tietenkään en tiedä kuka olen, enkä koskaan olekaan tiennyt. Olen puoliksi kahta rotua, asunut osan lapsuudestani ihmisten ilmoilla ja sitten eläinten. En edes tiedä mikä minä enää olen!`, hän raivosi itselleen, purren lujaa huultaan ja samassa hän maistoi oman verensä suussaan. Geri katsoi alas katolta tyhjälle kujalle, jonka keskellä oli suuri vesilammikko syksyn raskaiden sateiden seurauksena.

Hän näki selvästi siitä itsensä vaikka olikin niin korkealla. Lammikosta häntä katseli punasilmäinen valkea susi, se tuijotti koko ajan takaisin eikä liikahtanutkaan. Mutta miksi olisi, sehän oli vain kuvajainen. Äkkiä pojan kasvoilla oli raivokas ilme, mitä kauemmin hän katsoi tuota kuvajaistaan ja lopulta hän hyppäsi alas katolta suoraan vesilätäkköön. Vesi roiskui hänen ympäriltään poispäin, tuon suden kasvot häipyivät veden pinnalta vähäksi aikaa mutta palasi kuitenkin yhtä nopeasti kuin se oli häipynytkin, näyttäen Gerille hampaitansa. Susi tärisi raivosta, hänestä tuntui kuin hän räjähtäisi pian jos ei päästäisi raivoa ulos. Hän kohotti oikean tassunsa korkealle ilmaan, aikeissa lyödä kuvajaistaan. Mutta ennen kuin hän heti edes liikauttaa tassuaan, kuului jostain läheiseltä kujalta ääniä. Geri kääntyi nopeasti ympäri, katsellen äänen suuntaan. Hän ei nähnyt tai kuullut mitään muuta kuin tyhjyyttä, painostavan hiljaisuuden jonka rikkoi vain pieni tuulentuiverrus. Valkea turkki aaltoili tuulen mukana, kiiltäen kuunvalossa. Kun vähään aikaan ei kuulunut mitään, poika vain kohautti olkiaan ja aikoi lähteä kävelemään poispäin tuosta kujasta. Heti kun hän oli saanut ensimmäisen askeleen päätökseen, kuului taas ääniä samaisesta kujasta. Nyt hän oli saanut varmistuksen. Susi juoksi nopeasti kujan suulle, aikoen ottaa vastaan mikä sieltä ikinä sitten tulisikaan. Heti kun hän katsoi kujalle, hän näki…

Todella laihan oloinen nainen asteli synkeissä kaduilla. Aluksi hän asteli keskus-aukiolla, mutta nopeasti hän oli kääntynyt kulkemaan sykkejä katuja. Muutenkin nämä kadut toivat hänelle turvaa todella paljon. Hän ei voinnut olla vastustamatta tästä paikasta laisinkaan. Muutenkin alue näytti tähän aikaa todella hyvä reeni alue. Missä hän voisi venyttää jalkojaansa ja muita vartaloaansa. Kuitenkin hän ei turvautunut muutautumaan itseäänsä. Sen sijaan ja muutenkin ihmis hahmossaan nuori nainen nautti todella paljon juoksemisesta ja osittain myös hyppimisestä. Yleisesti mies puoliset keltasudet rakastivat tapella ja hyppiä sielä kuin täälä.

Itse Vivian rakasti nauttia elämästään, vaikka omansa ammatinsa erittäin vaarallinen hänelle. Hopeaan ja tulta hän joutui käsitellä ja kuitenkin todella paljon rakastaa ammattiaansa eli ase seppä. Aluksi hän katsoi ympärilleen ja tuumaili alussa, mutta sitten hän alkoi juosta todella kovaa vauhtia synkeissä kujissa. Kujat eivät olleet hänelle yhtään pahoja miltä saattoi nähdä, mutta sen sijaan hän juoksi välillä seinissäkin. Hän juoksi seinissä vain ainoastaan sen takia, että taito säilyisi takaraivossa. Tarpeekseen juostessaan märeillä kujilla ja hänen huivinsa lepahtaen mukanaa.

Ainoastaan hänellä oli ylä osassaan huivi, joka peitti rintansa. Muutenkin hän juoksi varpain jaloin. Se oli hänen mielestä lähellä sydäntäänsä, joka antoi hänelle nauttia villistä olemuksesta. Seinästä kiipeilystä hän siirtyi kattoon. Lopulta hän kuitenkin hänen silmänsä muuttuivat keltaiseksi. Silmänsä vaihtuneena väriä tuli valkoisen hopea vivahde ja nainen oli muttunut sudeksi. Valkoinen susi juoksenteli synkien katujen talojen katolla. Muuttuessaan hän oli oli hypähtänyt ilmaan ja ilmassa oli muuttunut sudeksi.

Susi katseli vähän aikaan varjoisaan kujaan ilmeettömänä, odotellen sieltä tulevan edes jotakin. Hän oli varma että oli kuullut jotain tai jonkun, tuskin hän olisi sitä itse kuvitellut. ` Ei kai se ollut mitään… Mutta olen varma että… Häh! Taidan vain olla tulossa vainoharhaiseksi.`, Geri ajatteli itsekseen ja pudisteli päätään, aikoen sitten kääntyä jatkamaan matkaansa. Äkkiä kuitenkin sudenkuonoon ilmestyi jonkun vieraan haju, mutta se ei tullutkaan kujalta kuten ne äskeiset äänet, haju leijui ylhäältä päin heikkona. Uros suuntasi katseensa ylöspäin, nähden sitten jonkun naisen hyppäävän kujanteen yli ja nähden sitten jotakin outoa mutta silti tutun oloista.

Ensin hän ei ollut aivan varma, oliko hän nähnyt oikein vai kuvitteliko hän vain tuon näyn. Tuo nainen muuttui hyppynsä aikana valkoiseksi sudeksi, jatkaen saman tien kulkuaan. Poika tuijotti vähän aikaan tuohon samaan kohtaan, missä oli nähnyt tuon naisen muuttuvan hukaksi. Hän näki tuon muodonmuutoksen vain parin sekunnin ajan vilaukselta, mutta silti hän oli varma että oli nähnyt oikein. Tuo naikkonen oli joku susiolento tai jotain, ja siitähän aikoi ottaa selvää. ` Tästä tulee vielä mielenkiintoista…`, Geri ajatteli itsekseen jännittäen kaikki lihaksensa nopeaan juoksuun ja hyppi seinien avulla katolle, missä hän sitten katseli minne susinaaras oli mennyt. Nainen oli jo melko kaukana, mutta kyllä hän saisi hänet vielä kiinni. Hän murahti vaimeasti itsekseen lähtiessään nopeaan juoksuun. Hän juoksi kevyin askelin, läähättäen kieli ulkona ja silmät kiiluen innosta. Juuri tätä hän tarvitsi, jonkun samankaltaisensa seuraa. Joku joka itsekin tietäisi sutena olemisesta tai metsässä elämisestä. Ehkä tuo uusi tuttavuus voisi lievittää hänen yksinäisyyttään ja sekavaa oloaan. Lopulta hän sai hukan kiinni, juosten tämän vierellä ja katsellen tätä sivusilmällä. “Saanko liittyä seuraanne, arvoisa Sudetar?”, poika kysyi toiselta hymyillen tälle.

Hyppy oli loistava naisen mielestä, koska se tuntui todella hyvin hänen luissaansa. Hypättyään naaras susi pysähtyi paikoilleen katsomaan ympärilleensä. Jotenkin vaistomaisesti, ihan kuin joku olisi nähnyt hänen muuttumisensa. Se oli hirveä olo, joka pilasi ihanan hypyn jaa muuttumisen. Kylmät väreet vaelsi naaraan turkissaansa. Nopeasti naaras päätti lähtemään juoksuun, jos se saisi ajatuksensa kuriin. Se oli hyvä asia sen mielestä sitten voi hieman huijata. Kuitenkaan hän ei halunnut huijta ja valehdella. Kuitenkaan hän ei valehtele asiakkailleen, jotka ostavat häneltä aseita.

Juoksu oli tasaista. Naaraan kasvoissa näkyi miten se nautti juoksemisesta ja vapauden tunteesta. Katolta katton oli suurimmaksi osaksi sen reittejä. Välillä täytyi mennä vaikemmien kattojen lävitse, ettei taito ruostu. Nopeasti naaras huomasi uroksen juoksevan sen perässä. Jostakin syystä se hiljensi vauhtia, että uros pääsisi lähelle. Uroksen kysyessäänsä ja sanottuaan kysymyksen Vivian lisäsi vauhtia ja kääntyi nopeasti toiseen kattoon.
" Jos pysyt perässä. " Naaras sanoi vastauseksi.

" Jos pysyt perässä. ", toinen vastasi ja kääntyi toiselle katolle. Tämä liike yllätti Gerin, joka jarrutti täysillä ja hyppäsi edessään olevalle katolle, missä hänkin lähti menemää sivulle. Hän lisäsi vauhtia entisestään, adrenaliini alkoi virrata ja hänestä tuntui kuin hän olisi saanut jostain lisää voimaa jaksaakseen nälästä huolimatta. Geri virnisti itselleen, saadessaan kunnon vastuksen ja alkoi kiriä toista kiinni. Nyt hän juoksi ja hyppi toista vastapäisillä katoilla, vilkuillen välillä naarasta.

Toinen oli todella hyvä, ehkä parempi kuin hän itse. Täysinäinen kuu oli korkealla ja tummat pilvet siirtyivät sen edestä, sen hopeinen valo loi heidän kahden pitkiä varjoja katoille. Hukka tunsi saavansa lisää voimaa kuusta, olihan hän puoliksi ihmissusi. Hän alkoi tuntea olonsa villiksi ja pupillit kaventuivat aavistuksen verran. Sydän hakkasi kiivaammin, hän pystyi kuulemaan sen pumppaavan äänen korvissaan voimakkaana. Uros jännitti jalkalihaksensa ja otti lisää vauhtia, hypäten vastapäiselle katolle susinaaraan viereen. ” Tuliko jo ikävä?”, hän kysyi toiselta virnistäen samalla. Hän keskittyi pysymään mukana toisen vauhdissa, juosten lähes kylkikyljessä naaraan kanssa. Tuuli piti pientä suhinaa korvissa, tarttuen hänen häntäänsä mikä kiemurteli hänen takanaan. Kynnet pitivät pientä rapinaa osuessaan välillä puiseen kattoon ja pitäen samalla kiinni liukkaasta katosta.

Hän nautti juoksemisesta joka ikisellä aistillaan, nauttien tuulesta ja vauhdin hurmasta. ` Yön makua… Se on niin huumaavaa…`, uros ajatteli itsekseen ja vilkaisi toista. Nyt hän muisti ettei ollut esittäytynyt lainkaan, kuin nimellä ei olisi ollut lainkaan väliä hänen juostessaan toisen kanssa. ” Olen muuten Geri…”, hän lopulta sanoi hiljaa, odottaen toisen sanovan nimensä.

Valkoinen susi huomasi, että toinen ei ihan pysynnyt perässäänsä. Itsekseen se naurahteli ja jatkoi matkaa.
" Et sittenkään pysynnyt perässäni. " Susi sanoi itsekseen.
Ajan päästä se huomasi toisen juoksevan läheisyydellessään. Mistäköhän se on saanut voimia jaksaa minun vauhdissani? Susi ajatteli.
Se päätti antaa hukan tulla viereensä. Kuitenkaan niin lähelle ei, että turkit osusisi toisiinsa. Se tuntui sen mielestä hieman epämielyttävää. Sen sijaan piti koko eroa toissesta.

Hukan sanotessaan oliko sitä ikivä. Susi olisi näytänyt virnistystä, jos olisi ihmisen kasvot nyt, mutta sen sijaan hän sanoi:
" Ei, paljoakaan. " Naaras vastasi.
" Mutta sen sijaan sinulla oli minuä ikävä. " Hän sanoi nopeasti perään edellisestä lauseesta.
seuraavaksi naaras mietti minkä seuraavan metkun tekisi urokselle. Sitä miettiessä uros ehti jo esittäytyä itsensä. Itse ei ollut siihen asti varautunut. Sanotessaan nimen niin naaras jarrutti ja alkoi juosta saa tietä mistä he olivat tulleet. Uros saisi hankia sen nimensä vaivalloisesti. Helposti hän ei antanut nimeä, vaikka toinen oli esittäytynyt.

" Mutta sen sijaan sinulla oli minua ikävä. ", naaraas vastasi napakasti takaisin, jolloin uros meni hiljaiseksi ja tunsi itsensä punastuvan tai sitten vain uskoi punastelevansa. Ainakin hän toivoi että ei punastellut kuten teki aina naisten seuroissa, se oli hänestä hyvin noloa. Hänen kysyessään toisen nimeä, teki toinen äkkikäännöksen ja lähti juoksemaan päin vastaiseen suuntaan. Tämä tuli myöskin yllätyksenä nuorelle pojalle, joka katsoi hölmistyneenä olkansa yli toista ja ei huomannut edessään olevaa erittäin leveää kujaa… Susi päästikin älähdyksen tuntiessaan puisen ja tukevan alustan katoavan pois jalkojensa alta, ja tippuessaan kovaa kiviselle kujalle. Susi tippui selälleen, maaten siinä vähän aikaa kivun tuntuessa koko kehossa. Jos hän olisi ollut metsikössä, olisi hän luultavasti tippunutkin pehmeälle ruoholle tai pensaikkoon. Mutta kaupungissa ei pusikoita tai ruohoa kasvanut aivan joka paikassa…

” Auu… Tuo oli likainen temppu! Nyt riitti, otan sen nimen vaikka väkisin…”, hän rähinöi itsekseen ja nousi takaisin jaloilleen, ravistaen turkistaan kaiken lian ja muut kadulle heitetyn roskan. Hän hyppäsi muutamalla loikalla seiniä pitkin takaisin katolle, yrittäen haistaa missä toinen suunnilleen oli. Lopulta saatuaan vainun hän lähti nopeaa laukkaa hajuvanan suuntaan, päättäväinen ja keskittynyt ilme kasvoillaan. Nava olisi varmasti yrittänyt rauhoitella häntä ja sanonut naaras susien olevan sellaisia, mutta koska hän ei ollut paikalla hillitsemässä häntä, oli nyt mahdotonta estää häntä toteuttamasta aikeitaan. Pitkän ajan jälkeen hän taas huomasi toisen, hymyillen sisäisesti pirullisesti.

Hän keskittyi kuuntelemaan kattoja, tunnusteli niitä ja asteli niillä varovasti. Hän alkoi kulkea niillä sulavasti ja nopeasti, päästämättä kuitenkaan kertaakaan ääntä. Hän pystyi arvaamaan missä kohtiin voisi kuulua ääniä jos niihin astui. Kun hän oli suunnilleen muutaman metrin toisen takana, hän jännitti kaikki lihaksensa ja näytti hampaitansa, ne olivat valkoiset ja välähtivät kuunvalossa. ` Nyt…!`, susi kajautti mielessään ja yritti hypätä toisen päälle ja saada tämän niskasta kiinni. Tällöin toisen olisi mahdotonta päästä pakoon ja naaraan olisi pakko kertoa nimensä.

Valkoinen naaras susi huomasi, että uros ei pystynyt hänen nopeaan kääntöönsä. Susi kuitenkin pysähtyi paikoilleen, kun kuuli äänen, joka merkitsi, joku oli tippunut.
" Auts! Se varmaakin sattui todella paljon. Sori. " Narttu sanoi.
Ilme ja vartalo oli kuin se itse olisi myös tippunut katolta ja sääli samalla. Varmaakin se vihastuu. Ainakin uskoisin niin. Susi ajatteli.
Ajatteluaan jälkeen se jatkoi eteen päin, mutta nyt kävellen.

Katuvainen mielen kanssa Vivian asteli. Pää oli alhaalla. Katon reunaan istahti jäi katsomaan talon ränniin. Nopeasti hän säikähti, kun oli saman uroksen alla, joka juoksi hänen vieressäänsä. Paniikki ja kauhu oli hänen silmissäänsä. Ruskea silmät muuttuivat keltaiseksi. Hän tunsi, kun silmät olivat muuttuneet keltaiseksi. Silmiänsä se yritti piilottaa.
" Mitä haluat minult? " Hän kysyi.

Geri otti toisen niskasta kiinni hampaillaan varovasti, mutta jämäkästi. Hän laittoi molemmat etutassunsa toisen selän päälle pakottaen tämän menevän makuulleen. Poika hymyili voitonriemuisena, ulvoen sitten taivasta kohti innosta. Hän ei huomannut toisen pelkoa tai silmien muuttumista, vaan piti temppuaan hauskana pilana. Mutta miten nuori ja kokematon poika olisi tajunnut, että tuollainen käytös ei ollut sopivaa naisten seurassa. Susi naurahti muutaman kerran ja muuttui takaisin ihmishahmoonsa, pitäen käsillään toista yhä paikoillaan.

Hän virnisti itsekseen ja ajatteli miten Nava kehuisi häntä, jos olisi paikalla. Mutta jos hänen toiveensa todellakin toteutuisi, antaisi Nava kunnon selkäsaunan pennulle ja käskisi tätä pyytämään anteeksi naiselta. " Mitä haluat minulta? ", toinen äkkiä kysyi ja Gerin ilme muuttui hämmästyneeksi, muuttuen sitten taas virnistykseksi. Hän lähes kuiskasi toisen korvaan:” Nimesipä tietenkin, typy. Minä sain sinut kiinni ja et pääse karkuun. ” Olen muuten Geri, entä sinä?”, hän kysyi toiselta uudestaan ja jäi odottamaan vastausta. Hän katsahti nopeasti ylöspäin, nähden kauniin tähti taivaan ja täysinäisen kuun. Tähdet aiheuttivat hänessä koti-ikävän ja pojan voitonriemuinen hymy muuttui surulliseksi. Samalla hän menetti leikkihalunsa ja nousi pois toisen päältä, istuen sitten katolle jalat koukussa ja kädet niiden ympärillä kietoutuneina. Hän katseli taivaalle ikävöivän ja surullisen näköisenä.

” Tiedätkö… Navalla ja minulla oli aina öisin tapana harjoitella juoksemis- ja hyppytekniikoita metsikössä. Minä sain hänet aina kiinni, mutta uskon että hän antoi minun tahallaan voittaa. Kun sain sen selville, minä huusin hänelle ja raivostuin…”, poika kertoi toiselle ja laski katseensa alas. Häntä hävetti että oli mennyt raivoamaan toiselle, Nava oli vain antanut hänen voittaa ja pitää hauskaa. Ei siinä ollut mitään vihastumisen aihetta.

Toisen pitämä Vivian meni kattoa vasten. Keltaisilla silmillä hän katsoi muualle. Pienesti hän kuikuili urokselle, että ote sattuisi sitä. Kipu laantui kuitenkin, kun oli muuttunut ihmismuotoon. Kuitenkaan se ei antanut naisen ajattelua tapaansa miettimään hyvyyttä toisesta. Mitään vasta liikkeitä hän ei tehnyt, koska muuten antaisi väärän merkin. Alistumis tavalla hän pääsisi pois toisen otteesta. Taistelua hän ei halunnut, koska tietäisi, että hän häviäisi sen kokonaan. Pojathan olivat aina vahvempia.

Hän huomasi kovan otteen häntä kohtaan. Mies halusi saada vimmatusti nimensä isolla halulla. Susi nyökkäsi toiselle urokselle, joka oli äsken muuttunut mies puoliseksi ihmiseksi. Hän ei kuitenkaan uskonnut, että mies sanoi lauseessaan myös typyksi se sai pienesti hymyilemään. Mies sai ihan rauhassa odottaa hänen nimensä tuloa. Suu ei auennut laisinkaan. Hän huomasi ajan myötä, että taivas vaikkutti jonkun verran mieheen. Se yllätti todella paljon susi nartua. Hän ei uskoisi kosvasta kourasesta miehen ote pehmeni hiljalleen. Silloin hän tiesi, että hän päässi pois miehen alta. Kuitenkaan hän ei halunnut käyttää tilaisuuttaan hyväkseen, vaikka tilanne olisi oiva hänelle.

Hän käytti tilasuuttaan hyväkseen ja liukui aluksi, kunnes hyppäsi toiselle puolella katoa. Hypähtäessään toiselle puolelle katoa valkoinen hohde tuli ja valkoinen susi oli muuttunut nuoreksi naiseksi. Kuitenkaan hän ei lähetynyt juoksemaan karkuun pojasta. Silmät olivat muuttuneet ruskean vaklkoiseksi miten hänen yleis silmät ovat. Ihmismuodossaan hän venytteli lihaksiaansa. Hän tunnusteli niskaansa ja huomasi miehen ollessaan susi niin ote oli saanut pienen haavan niskaan, kun oli muuttunut ihmiseksi. Selkä oli koko ajan miestä päin. Naista ei harmittanut hirveästi verta oli valunnut, mutta se kuitenkin harmittaa, kun metsästäjät voivat löytää hänet paremmin.

Hiljalleen hän kääntyi katsomaan miestä, joka oli puhunnut menneisyydestäänsä.
" Kai hänellä syynä antaa sinut kiinni helposti. " Nainen sanoi.
Hän ei tiennyt miksi hän alkoi puhumaan. Muutenkin hän oli päättänyt, kun mies olisi rento ja ystävällinen hän pystyisi sanomaan nimensä. Sen nainen huomasi, että mies harjoittaa samoja tekniikoita mitä hän itsekkin harjoittaa, mutta kaduilla nykyään. Kädet olivat lantiolla. Naisella ei ollut kylmä, vaikka voisi hyvin luulla, kun ylä osana on ainoastaan huivi. Huosut ja housujen päällä oli vielä pieni hame. Kenkiä ei kuitenkaan ollut jaloissa ei edes sandaaleja.

”Niin, ehkä. Mutta vasta nyt tajuan, että hän oli minulle kuin isä jota minulla ei koskaan ollut. Hän huolehti minusta suurimman osan lapsuudestani ja vähitellen minä aloin oppia susien tavoille. Ehkä se oli syy siihen, miksi minun piti häipyä sieltä…”, hän tuumasi ääneen ja katseli taivaalle kaipaavan näköisenä. Hän ei ollut koskaan tajunnut sitä ennen kuin nyt, että tuo susi ikään kuin korvasi hänen isänsä joka jätti hänet ja äitinsä yksin. Ainoa asia mitä hän muisti isästään, oli tämän ääni ja viimeiset sanat jotka hän sanoi Gerille tämän ollessa pikkupoika: ”Lupaan tulla vielä takaisin hakemaan sinua ja äitiä. Huolehdi hänestä siihen asti, pikkuhukka.” Vaikka kuinka hän yritti pinnistää, isän kasvot eivät ilmestyneet hänen mieleensä. Muistot tuosta ihmissudesta olivat haalistuneet vuosien aikana kuten vanhat valokuvat.

Pojan kasvoilla kävi vihainen ilme ja kädet puristuivat nyrkkiin kiukusta. ` Mutta ethän sinä koskaan tullut takaisin hakemaan minua tai äitiä, ethän? Odottelin joka yö ovemme ulkopuolella sinun tuloasi mutta sinä et tullut. Jätit minut ja äidin sen miehen luokse… Sinun takiasi häntä ei enää ole!`, hän ajatteli vihaisesti itsekseen toivoen vielä, että hänen isänsä makasi jossain ojanpohjalla kuolleena. Hän tunsi kuinka itku rupesi nousemaan silmiin, minkä hän sitten esti ravistelemalla päätään. Hän ei ikinä aikonut enää itkeä kuten silloin, kun ne miehet tekivät kauheita hänen äidilleen. Geri kääntyi kasvotusten toista päin, hämmästyen vähäsen toisen vaatetusta viileässä syysyössä. ”Eikö sinulle muka tule kylmä tuossa vaatetuksessa neiti…?”, hän kysyi toiselta virnistäen, yrittäen saamalla saada toisen nimen tietoonsa.

Viviani ei oikeastaan piitannut tai halunnut kuulla toisen menneisyydestään. Kuitenkaan hän ei halunnut keskeyttää mitenkään miestä. Se oli niin tunteelinen, mutta haitta oli se, että hän ei halunnut kuulla, kun oma menneisyys alkoi tulla hänen mieliinsä. Kuitenkaan hän ei saisi unohtaakaan meneisyyttä. Se kertoo minkalainen sinä olet. Poika oli hyvin omassa mailmassaan niin alkoi myös hän itsekkin mennä omiin ajatuksiinsa. Nuoren miehen ajatuksen painostus sai hänet miettimään todella paljon omaa menneisyyttä nuoren miehen menneisyyteen. Kuitenkaa nuori nainen ei avannut suutaansa laisinkaan hänelle. Ainakaan jonkin aikaa. Itse alkoi katsoa toiseen suuntaan, että kaikki menneisyys tulisi hänelle pinnallisiin. Hän ei kyllä kestäisi kokea samanlaista tragediata.

Nainen katsellessaan toiseen suuntaan katto maisemia. Hän silitteli käsillään omaa ihoa. Vivian sai tietää, että nuori mies katsoi häntä, kun esitti sellaisen kysymyksen ja miten lause päättyi lisäksi.
" Vivian Van Vivan. " Hän sanoi hiljaa miehen lauseen perään.
Vivian kääntyi katsomaan nuorta miestä hymyillen pienesti.
" Yleensä nukun lämpimässä sängyssä tässä vaiheessa. " Vivian hetkeä myöhemmin.
Oikeasti hän ei mennyt nukkumaan lämpimään sänkyyn, koska hänellä ei ollut varaa niin ylilliseen vaatimukseen. Kuitenkin hänellä oli koti, kun oli katto pään päällä ja neljä seinää. Sisäisesti taloa ei voisi sanoa taloksi.