Myrskynmerkkejä

// Nightyä odottelen. Anteeksi aloituksen lyhyys, oli hiukka kiire //

Emerwenin korkosaappaat kopsahtelivat kiveä varten. Oli jo hämärää, vaikka iltapäivä ei ollut pitkällä. Paksut pilvimassat peittivät auringon. Emerwen vilkaisi Yeldaa, susi seurasi jälleen tyttöä punaisenruskean varjon lailla. Haltian mustat vaatteet sulautuivat kiveä vasten ja saivat muutenkin huomaamattoman kulkijan vaikuttamaan lähes aaveelta. Kivikehä oli ilmeisesti joku muinainen taistelupaikka, mutta juuri sopiva jousiammunnan harjoitteluun. Emerwen pelkäsi taitojensa alkavan ruostua, eikä siihen ollut varaa. Vaeltajan henki saattoi riippua hänen ammuntataidoistaan, varsinkin nyt kun kaupungissa riehui sota. Pitikin osua juuri tänne, Emerwen ajatteli masentuneena, vaikka tiesi, että tarvitsi uuden tikarin ja pari muutakin asetta, joten jääminen ainakin vähäksi aikaa oli pakollista.

Emerwenin katse etsi sopivaa maalia ja osui kehän laidalla sijaitsevaan kitukasvuiseen puuhun. Haltia otti jousen olkapäältään ja riisui viittansa kiven päälle. Valkoinen jousi ja nuoliviini erottuivat muuten mustaa ulkoasua vasten. Emerwen asetteli ensin hiuksensa huolella otsapannan taakse, keskittyi ja jännitti sitten jousensa. Valkoinen nuoli osui puuhun, lähes kymmenen senttiä tähtäyskohdasta sivuun. Sulat väpättivät ja aiheuttivat aavemaisen äänen. Emerwen huokaisi. Hän todella oli harjoituksen tarpeessa.

//Anteeksi tämä vastauksen kesto elämässäni on hieman ongelmia enkä niiden takia ole päässyt kunnolla vastailemaan.//

Morgana hoippui katua pitkin. Hänen silmänsä harittivat hieman. Hän oli saanut vihdoin hyvän palkan. Hän oli käynyt perimässä velkoja jonkun aatelisen velallisilta ja saanut hyvän maksun.
Heti ensimmäiseksi hän oli tietysti mennyt juhlistamaan sitä tilaamalla itselleen hieman juotavaa. Tietysti hän oli sitten tilannut myös hieman lisää päästyään juomisen makuun. Nyt hän vaelteli pitkin katuja ryypiskellen leilistään ja haukkaillen paloja voileivästä, jonka oli ostanut juoman seuraksi.
Morganan pöytätavoissa oli aina parantamisen varaa silloin kun hän oli humalassa. Ja se varmaan selitti miksei hän saanut kovin paljoa seuraa siinä tallustellessaan.
Morgana saapui Thorin taistelu-kentälle. Hän oli aina viihtynyt täällä. Hän seurasi mielellään muiden harjoittelua ja taisteluita ja kerskui mielellään jos sai siihen tilaisuuden.
Nyt Morganan huomion kiinnitti eräs haltia. Haltia oli kokonaan mustissa, mutta kantoi valkeaa jousta ja nuoliviiniä. Haltian jaloissa pyöri myös joku susi. Morgana kohotti kiinnostuneena kulmiaan ja tallusti lähemmäs. Hän istahti kivelle, joka sijaitsi lähellä haltian harjoittelupaikkaa ja jäi katselemaan.

// Sori viivästys, viikonloppu mökillä ilman nettiä. //

Emerwen laukoi nuolia puuhun tasaiseen tahtiin. Muutaman nuolen jälkeen vanhat taidot alkoivat herätä jälleen ja ampuminen sujui jo paljon paremmin. Kesken harjoittelun haltia alkoi kuitenkin kiinnittää huomiota Yeldan yhä levottomammaksi käyvään käytökseen. Susi höristeli korviaan, nuuhki ilmaa ja sitten painautui Emerwenin jalkoja vasten. Matala murina kumpusi syvältä sen kurkusta saaden punaisenruskeat kyljet värisemään.
"Mitä siellä on, Yelda? Mitä haistat?" Emerwen puhui hiljaista eleória ystävälleen.

Haltia siristeli silmiään. Oli jo lähes täysin pimeää ja paksuista pilvimassoista tipahteli sadepisaroita. Toisella puolen kaupunkia iski salama. Lämpöön perustuvan näkönsä avulla Emerwen erotti kivellä istuvan kääpiönaisen. Parilla eleórinkielisellä käskyllä Yelda lakkasi murisemasta ja asettui maahan makaamaan silmät tarkkaillen visusti paikalle saapunutta. Emerwen tutki katseellaan naista ja nyrpisti nenäänsä haistaessaan viinan. Kääpiöt. Juopuneesta ei ainakaan ollut välitöntä vaaraa, joten Emerwen päätti hiukan pilailla tämän kustannuksella. Haltia jännitti jousensa ja ampui nuolen viitisen senttiä kääpiön pään yläpuolelle. Nuoli upposi kiveen yllättävän hyvin. Itsekseen virnuillen Emerwen jäi odottamaan kääpiön reaktiota.

Morgana katseli haltian ammuskelua arvostellen tämän taitoja. Haltia oli tavallista parempi ampuja, sen Morgana myönsi, jopa humalapäissään. Morgana söi eväsleipänsä loppuun ja puisteli murut käsistään.
Yllättäen Morganan pään yli singahti nuoli, joka iskeytyi kääpiön pään yläpuolelle kiveen. Morgana vilkaisi ällistyneenä haltiaan päin. Siellähän se perhanan suippokorva katseli Morganaan päin ja virnuili erittäin typerästi.
Morganan tarttui nuoleen ja kiskaisi sitä niin, että varsi katkesi. Ennen kääpiön kovakouraista käsittelyä se oli ollut hienoa käsityötä, mutta Morgana ei nyt välittänyt siitä. Hän hypähti jaloillaan ja lähti marssimaan haltiaa kohti.
Saavuttuaan haltian luo hän paiskasi nappaamansa nuolen jäänteen suippokorvan jalkoihin. ’’Riitaako haastat sinä kolmasti kirottu suippokorva. Miettisit hieman ennekuin toimit. Tuollaisen lapsukaisen ei pitäisi leikkiä jousella jos ei osaa käyttää sitä.’’ Morgana ärähti ja veti kirveensä esiin vyöltään.

Selvästi ärsyyntynyt kääpiö marssi Emerwenin luo vihaisesti mutisten. Haltia yritti pidätellä naurunpyrskähdyksiään tämän laukoessa humalapäisiä uhkauksiaan. Nuoli oli napsahtanut kahtia kääpiön käsittelyssä, eikä Emerwen surrut sitä kovinkaan paljon. Noita saa tehtyä aina uusia. Mitään riitaa haltia ei halunnut aloittaa, joten kääpiön alkaessa ottaa kirvestään esiin hän perääntyi askeleen.
"Rauhoitu, kääpiö hyvä. Tarkoitukseni ei ollut loukata, kunhan vähän pelleilin", hän naurahti. Yelda siirtyi hänen vierelleen ja tuijotti keltaisilla silmillään kääpiönaiseen.

Emerwen tiesi kuitenkin jonkin verran kääpiöistä ja näiden kuuluisasta jääräpäisyydestä. Sihahdettuaan maahanmenokäskyn hiukan liikaakin puolustavalle Yeldalle hän pudotti reppunsa selästään maahan. Hetken pengottuaan magialla laajennettua reppua hän löysi etsimänsä. Hän nosti pullon pois ja heilautti repun puolihuolimattomasti selkäänsä. Noin viidentoista sentin korkuinen melko litteä lasipullo tuntui viileältä hänen käsissään. Sen sisällä oleva kirkas neste näytti hiukan hohtavan, mutta vain himmeästi. Emerwen heilautti pulloa, ja huljahtaessaan neste hohti kirkkaammin. Haltia ojensi täyden pullon kohti kääpiönaista.
"Saanko lahjoittaa tämän hyvitykseksi pilanteostani? Aitoa haltiaviinaa, parasta laatua mitä rahalla saa." tyttö totesi ja hymyili hiukan. Joskus hän ihmetteli itsekin mitä kaikkea kuljetti mukanaan, mutta tälle pullolle oli selkeä selitys. Hän oli ostanut sen eräästä majatalosta matkan varrelta, lähinnä siihen tarkoitukseen että se turruttaisi hiukan vaikeasti haavoittuneiden potilaiden tuskaa, tyttö kun oli sivutoiminen parantajaoppilas. Nyt Emerwen kiitti jumalia siitä että hänellä oli pullo mukanaan, vaikkei ollutkaan varma kääpiöiden suhtautumisesta haltiaviinaan.

Morgana katsahti epäluuloisesti haltian esiin vetämään pulloon. Jos pullossa tosiaan olisi haltiaviinaa hänellä oli käynyt tuuri, sillä haltiaviina oli haluttua tavaraa, siksi se oli myös kallista ja vaikeammin saatavaa kuin muu alkoholi. Mutta pullossa ei välttämättä ollut sitä mitä tuo suippokorva väitti siinä olevan. Haltiahan saattoi yrittää myrkyttää hänet.
Morganassa kamppaili nyt kaksi puolta; viinanhimo ja järkevämpi, epäluuloisempi puoli. Viime aikoina viinanhimo oli alkanut saada voimakkamman puolen asemaa. Morganalla ei ollut mennyt koskaan hyvin, mutta viime ajat olivat olleet todella huonoja ja hän oli hakenut lohtua viinasta. Nyt tosin alkoi taas mennä hieman parammin, mutta siitä huolimatta Morgana himoitsi tuota lasipulloa.
Hän kuitenkin myös yhä tuohtunut haltian tempusta. Morganalla oli ylpeytensä, eikä hän siitä hevillä luopunut jääräpäinen kun oli. Morganana pähkäili miten saisi maksettua nuolenammunnnan takaisin ja saisi samalla lasipullon itselleen.
''Voisihan tuon toki hyvitykseksi hyväksyä, vaikka loukkauksesi oli vakava. Vanhojen täällä vallitsevien lakien mukaan tuollainen teko pitäisi maksaa verellä.'' Morgana loruili lopulta.