Devil's playground

//Eli juu, sovittu peli täällä. Odottelen Aidaa med hennes Adra ja Carmildeeta med hennes Armélia. Ja Jokeri kenellä lie . D//

Sankka hernerokaksi verrattava sumu oli vallannut Payonin suurkaupungin alleen. Ei siten että kaduilla yleensäkään niinä aikoina olisi paljoa populaatiota kaduilla. Nyt kuitenkaan ulkona näki tuskin kahta metriä eteenpäin niin sankassa sumussa se teki suunnistamisesta lähes mahdotonta. Oli hullua lähteä siihen ilmaan suunnistamaan ilman mitään järkevää päämäärää. Oletuksen mukaan kello oli siinä ilta kuuden aikaan. Normaalisti edes syksyllä ei ollut niin pimeää vielä siihen aikaan, mutta sumu tunsi pimentävän taivaan samalla alleen. Sota nyt oli häätänyt lähes jokaisen jo valmiiksi kaduilta, mutta nyt siellä käveli entistä harvamääräisemminkin ihmisiä. Satamassa mikään laiva ei ollut edes aikeissa läteä merille ja laiturit notkuivat paikan omistavia ja kaupunkiin sumun hälvenemistä odottavia laivoja.

Mutta olihan siellä aina muutama niitä uhkarohkeita jotka lähtivät ulos säästä ja ajasta riippumatta. Ja tuo kirottu mies oli yksi heistä. Niistä, joilla ei ollut mitään päämäärää - vaan pyörivät melkein sokeina ympäri ämpäri kaupunkia. Ilman järjen häivää tai ajatuksen ajatusta. Haparoiden eteenpäin, löytäen vaikka mitä, mutta pysähtymättä mihinkään. Niin tuo typerys kulki viinapullo kädessään.
Siinä olikin varmaan syy, miksi Darren - tuo mies - oli lähtenyt hänen ja hänen veljensa piilopaikasta sumuun. Mies oli aivan kännipäissään, eikä oikeastaan ymmärtänyt mitään siitä mitä oli parhaillaan tekemässä. Hän vain joi ja joi, tuota hänen vakioviinaansa jota läikytteli kaduille etsien jotain, vaikka ei tiennyt mitä oli etsimässä. Mutta mitä väliä sillä oli, minne oli menossa, kun oli viinaa mukanaan ja oli yksin. Paitsi että hän ei puolisokeana nähnyt melkein mitään sillä tiellään.

Hän ei edes tiennyt, kuinka kauan oli pyörinyt silmittömästi sumussa. Mies ei edes tiedostanut olevansa satamassa ennen kuin törmäsi tuohon tavernaan. Sen eteen tullessaan mies tihrusti vihdoin edes hieman mielenkiintoa silmissään taloa. Taverna Kevät-Tuuli näytti olevan paikan nimi. Sieltä saisi varmaan lisää viinaa. Hyvätasoistapa vielä varmaankin. Kirottu kulautti viinaa kurkkuunsa ja astui sisään.
Paikka oli jo ulkootakin näyttänyt hienolta. Kolmikerroksinen taverna, ei se voinut olla kovin huonotasoinen jo sen ulkonäön perusteella. Sisätilatkin olivat kovin hienot ja tyyriin oloiset. Punaiset seinät toivat voimakkuutta tilaan ja lämpöä. Suuret, monihaaraiset kattokruunut roikkuivat katosta alla oleville, jykevästä tammesta tehdyille tuoleille ja pöydille. Paikka oli todella houkuttavan näköinen, ja auki vieläpä. Täältä saattaisi jopa saada ihan kohtuullisen halvalla yösijankin. Mutta pääasia että sieltä saisi viinaa, millään muulla ei tuntunut olevan yhtään väliä.

Darren pyöritteli hetken tyytyväisenä päätään ja käveli sitten kohti baaritiskiä. Joku kaunis nainen vastaanotto tiskillä kysyi, miten voisi auttaa mutta niin kännipäissään tuo kirottu oli että suunisti heti paikkaan missä saisi viinaa lisää. Mies kulautti edellisen pullonsa loputkin juomat kurkkuunsa ja paukautti tyhjän pullon tiskiin. Täysin humalassa tuo kakisti kurkkuaan saadakseen baarimikon huomion itseensä. Hänen näkönsä alkoi jo vähän sumentua humalan vaikutuksesta, siis siitä silmästä joka vielä toimi. Mutta hän nyt vain halusi viinansa, eipä oikeastaan mitään muuta kummallisempaa.
"Yksi tuhti annos talon parasta viinaa."
Darren sanoi hikaten ja iski viimeiset sanansa pöytään. Tiskin takana juomia hoitava mies hymyili vinosti tuolla kirotulle miehelle, otti rahat ja toi pian toisen suurehkon pullon viinaa. Mutistuaan jonkin laisen kiitoksen tuo tatuoitu mies laahusti nurkkapöytään.

Darren iski viinapulonsa pöytään ja istui sitten tuoliin. Hän risti jalkansa pöydälle, huolehtimatta säännöistä ja joi uuden kulauksen viinaansa. Piittaamatta siitä että sammuisi varmaan kohta viinan määrän takia. Mutta hällä väliä. Olihan hän jo tottunut heräämään ulosheitettynä kadulta. viinan saaminen oli tärkeintä, muusta viis. Ja krapulastakaan hän ei koskaan piitannut. Kunhan vain sai tuntea sen viinan maun suussaan ja humalan vaikutuksen päässään.

//Pitää mennä, nii jäi tällaseks kamalaks ;_____;//

Adra pälyili ympärilleen kolmikerroksisen tavernan ylimmässä kerroksessa. Käytävä oli täysin tyhjillään, reitti olisi siis selvä.
Adran ja Armélian huoneet sijaitsivat Tavernan yläkerrassa, jossa he tavernassa ollessaan viettivät suurimman osan ajastaan, lähtivät sitten vain puristelemaan "asiakkaista" tietoja, kun siihen saivat kutsun. Itse salin puolelle, jossa tavernan autuaan tietämättömät asiakkaat siemailivat juomiaan, oli huorilta, ja yleensä myös Adralta ja Armélialta itseltään pääsy kielletty, vaikka Tavernan omistavatkin. Ei ollut hyvä herättää liikaa huomiota salin puolella, sillä tavernan todellisen minän olisi pysyttävä salassa. Tänään Adra oli kuitenkin malttamattomalla tuulella, hän halusi päästä leikkimään.

Niinpä hän hiipparoi, niin hiljaa kuin kykeni (ettei vain herättäisi rakkaan Armélia- siskon huomiota, joka tuskin hänen tempauksistaan suuresti piti) käytävän päähän portaikkoon, laskeutuen nekin vielä mahdollisimman hiljaisesti alas, muutamalta narahdukselta säästymättä. Portaikon alapäässä hän saattoi huoahtaa helpotuksesta, hän oli nyt turvallisilla vesillä, sillä yleensä ottaen Armélia majaili ylimmässä kerroksessa, eikä Adra voinut olettaakaan että niin tapoihinsa juurtunut sisar tekisi nytkään poikkeusta.
Toisen kerroksen käytävän hän päätti ohittaa vain rynnistämällä sen lävitse, kuherteluhuoneiden ovet vain viuhuivat väriensekamelskana hänen tajunnassaan, mutta sen suurempaa huomiota hän ei moisille huoneille olisi halunnut antaakaan. Onneksi seinät olivat äänieristetyt.
Enää yksi portaikko alas, ja hän saapui alakertaan, takahuoneeseen, josta pääsi keittiön lävitse baaritiskille ja siitä salinpuolelle. Adra oikein hihkui riemusta, hän oli selvinnyt alakertaan.

Tiskin taakse saapuessaan, heitti tiskineito häneen hieman kummeksuvan katseen, muttei uskaltanut sanoa mitään, Adrahan omisti koko tavernan sisarensa kanssa. Tiskineidon tarjoiltua talon parasta viinaa, jollekin tatuoidulle hourupäälle, Adra nojautui tiskiä vasten, tämän vierelle, antoi hymyn kohota hitaasti kasvoilleen, ja avasi sitten suunsa: "Miltäs tämä ilta näyttää?"
Tiskineito kohautti epäröiden harteitaan, otti yhden lasin käteensä alkaen kiillottamaan sitä, ja neidin katse pysyi lasissa koko sen ajan, kun hän puhui: "Oletteko nyt aivan varma, että... Armélia- neiti hyväksyy tulonne? Katsokaas tuota keskipöytää, siellä istuu itse Aasojen käskynhaltija, tänään ei ole hyvä päivä nostaa meteliä. Tosin asiakas saldomme yläkerran puolella on ollut tänään lähes nollilla..."
Adra huokaisi hieman tympääntyneenä, Adran silmät tuikkivat kuitenkin kuin kristallit, ja siitä jos mistä tiesi, ettei Adra aikonut jättää leikkiä tähän, oli pelissä sitten vaikka Valhallan kuningas tai ei.

"Sanoitko, että yläkerran asiakkaat ovat nollilla?" Adra virnisti, intoa puhkuen tiskineidon suun loksahtaessa kauhuissaan auki, ajatteli varmaan puhuneensa ohisuunsa, Adra ehti kuitenkin livahtaa tiskin takaa salin puolelle enemmittä estelyittä, sillä tiskineito oli saanut uusia asiakkaita palvellakseen.
Syrjäkarein Adra tutkiskeli tavernan asiakkaita, joista suurin osa näytti yllättävän rikkailta koreissa hamosissaan ja silkkisissä takeissaan. Omissa hieman, öh, epätavallisissa asusteissaan hän ei tuntenut oloaan hyvinkään arvokkaaksi, vaikka tavernan omistikin. Eipä siis ollut ihme, ettei Adra voinut pitää näppejään kurissa, vaan näpisti yhden hienosti pukeutuneen neitokaisen tukasta pinnalta kullatun hiussoljen, joka nähtävästi esitti jonkinlaista perhosta. Tämän Adra sujautti myhäillen taskuunsa, ja oli varma ettei tuo isohiuksinen nainen, jonka pää oli täytenään solkia, huomaisi yhden soljen puuttumista.

Viimeisenä Adran katse käväisi nurkkapöydässä, jossa istui se aiemmin saapunut humaltunut hörhö. Humalaiset, he olivat typeriä, ilman mitään itsepuolustusvaistoja, niiden pää oli yleensä niin täynnä höyryjä että ne sai uskomaan lähes mihin tahansa, ne hölmöt ja helpot. Ovelan virneen sujahtaessa Adran kapeille kasvoille, hän sukelsi kyseisen pöydän alle, ja kömpi sitten sitä kautta melkeinpä tuon humalaisen höyrypään syliin. Hänen päänsä kallistui hieman, huolitellun hymyn kohotessa hänen kasvoilleen, hän vilkuili äkkiä ympärilleen, kuin luodakseen jännittynyttä tunnelmaa (oikeasti hän etsi katsellaan kauhuissaan Arméliaa) ja madalsi sitten äänensä, kuin kyseessä olisi joku salaliitto konsanaan. "Näytät olevan viinan tarpeessa. Kun menet tiskille, ja kuiskaat sanat "Idunan henkäys" talo tarjoaa sinulle sitä niin paljon, kuin suinkin pieni pääsi sietää", Adran kasvoille nousi pieni virnistys. Tällä tavalla ihmisiä oli hauska huijata, moinen höyrypää ei voisi tietää sanojen oikeaa merkitystä ellei olisi asiakas, eikä tuo näyttänyt semmoiselta, ehei. Varmasti moinen juoppo astuisi heti Adran langettamaan ovelaan ansaan. Tosin tällä hetkellä ainut asia mikä päällimmäisenä soljui hänen mielessään, oli se ettei Armélia vain löytäisi häntä huvittelemasta täältä salin puolelta.

//OU TULIPAS OUTOA JOO. //

Armélia oli pysytellyt omassa huoneessaan muutaman päivän takaisten tapahtumiensa johdosta. Hän ei ollut halunnut näyttäytyä Adralle syyllisyydenpuuskassaan, eikä sisko sitä todennäköisesti ihmettelisikään; olisi vain tyytyväinen siitä, että lieka oli äkisti katkennut ja nyt tuo pystyi kirmailemaan ympäriinsä tahtonsa mukaan kuin mikäkin kevätvarsa ilman niskaan hönkiviä vartijoita. Armélia rypisti kulmiaan ajatuksilleen ja pyyhkäisi terveen kätensä sormenpäillään pölyhiukkaset yöpöydällä jököttävältä maskinpuolikkaalta. Hän vilkaisi itseään nopeasti vastakkaiselle seinälle ripustetusta, mahonkikarmisesta peilistä ja irvisti näkemälleen. Tuhoutuneen silmän ympärys oli yhtä rupea ja mätivää arpikudosta. Hän ei ollut saanut sitä parannettua salvoilla ja tinktuuroilla.

Varovasti hän tuputteli verensekaista mätää pehmeällä paperinkulmalla ja heitti sitten paperitollon huoneen hämärään nurkkaan.
Ikkunaluukut olivat suljetut ja takassa kyti kituva liekki. Muutama talikynttilä yöpöydällä valaisi huonetta, muttei pystynyt ajamaan pimeää pois huoneen nurkista. Parsifal nukkui selällään keskellä untuvapatjaista sänkyä, jonka reunalla Armélia itsekin istui. Hän kääri siteet auki vasemman kätensä ympäriltä ja levitti salvaa yhä aukinaisiin haavoihin. Tottuneesti hän lastoitti ne sormet joiden jänteet olivat katkenneet ja kietoi niiden ympärille uuden, puhtaan siteen. Hän todellakin toivoi, ettei sormiin jäisi pysyviä vammoja. Tietäen kuitenkin, että se olisi miltei mahdotonta. Hän huokaisi raskaasti ja viskasi maskin kohti peiliä, johon räsähtäen ilmestyi muutama särö. Itse maski kieri hetken lattialla ja katosi sitten piirongin alle.

Parsifal kohotti hätkähtäen päätään ja korvat höröllään otus suuntasi kysyvän katseensa emäntäänsä. Aavikkokettua kiersivät myös siteet. Miekka oli viiltänyt tuon kylkeä, eikä se ollut vielä onnistunut umpeutumaan.
Armélia rojahti pitkäkseen vellovalle sängylle ja silitti ehjällä kädellään fennekin siloisia korvia. Aika matoi. Tunkkainen ilma tuntui ahdistavalta. Armélia oli kiitollinen siitä, että oli tulossa yö. Ehkä hän vielä pääsisi livahtamaan ulos tästä ahdistavasta ilmapiiristä. Hän kokeili varovasti arpista silmäänsä ilme kiristyen.

Parsifal kohottautui seisomaan ja loikkasi tömähtäen lattialle. Se ravisti kömpelösti turkkiaan ja käänteli suuria korviaan, uikahtaen kimeästi.
Adra. Hiipi kohti alakerran salia. Armélian kulmat kurtistuivat. Hän itse oli kuin mikäkin surujaan märehtivä teini, mutta Adra oli vielä kymmenvuotiaan tasolla. Kujeileva ja pelleilevä Adra. Silti hän välitti tuosta suuresti. Laiskasti hän kohottautui sängyltä ja raotti huoneensa ovea niin, että Parsifal pääsi luikahtamaan ulos. Tuo lähtisi innostuneena Adran perään ja herättäisi huolta Adrassa, joka luultavimmin pelkäisi Armélian saapuvan heti lemmikkinsä jäljessä. Armélia astui ilmeettömänä ulos huoneesta vaivautumatta kaivamaan maskia piirongin alta ja rojahti eräänlaisen aulan yhdelle upottavalle nojatuolille nostaen jalkansa sohvapöydälle.

Parsifal kipitti minkä kintuistaan pääsi ylimmän kerroksen läpi ja loikki innoissaan rappuset alas toiseen kerrokseen. Se jäi hetkeksi nuuhkimaan erään oveen taa ja kääntelemään korviaan. Äänieristeet eivät sitä hämänneet. Se jatkoi jälleen matkaa ja kipitti seuraavat rappuset kiireellä keittiöön, jossa se sai närpittyä eräältä keittiöapulaiselta palan höyryävää kyljystä. Kokkipiika ei pistänyt sitä pahakseen, vaan katsoi virnistellen saliin viilettämän otuksen perään. Aavikkokettu oli henkilökunnan lellikki. Se juoksi päätä pahkaa Adran perään väistellen tuoleja ja pöydänjalkoja. Tuo saavuttikin iloisesti vinkuen ja häntäänsä heiluttaen rakkaan laumanjäsenensä ja alkoi ilakoimaan kuin mikäkin pentu Adran ja tuon uuden humalapäisen ystävän ympärillä.

// Joo anteeksi, ei hahmoakaan ole valmiina, joten älkää turhaan odotelko mua. Ryhdistäydyn ja saan naikkosen valmiiksi vielä jossain vaiheessa, mutta tähän peliin sillä ei ole osaa:/ //

//ÄÄÄÄÄ harmi Jokke ;____;//

Aivan yhtäkkiä, varmaankin humala oli miehen näön siinä jo sumentanut - hänen jaloissaan oli valtavan viehättävä nainen. Joka tarjosikin erittäin houkuttelevaa tarjousta. Sellaista tarjousta, johon humalassa oleva mies tavernassa ei voi olla tarttumatta. Ja nainen itsekin oli kovin houkuttelevan oloinen, joten mikäs siinä? Mitä pahaa siitä voisi muka koitua tämän naisen seurassa. Toivottavasti ei mitään.
"Kuulostaa *hik* hyvältä, arvon neiti."
Darren sopersi melkein sammumus pisteessä, otti pullot mukaansa ja nousi penkistä hieman horjuen. Viinaa vaan lisää juoden hän lähti harhailemaan kohti tiskiä. Tuskin enää nähden mitään. Humala oli sumentanut hänen kaiken keskittymiskykynsä. Mitään järkeä tai ajatuksia ei ollut enää jäljellä. Vain toivo päästä yläkertaan Adran ohjeiden mukaan. Hellittäväksi. Saamaan lisää viinaa. Lisää... Viinaa... Pakko... Saada... Noin menivät suurin piirtein silloin sen kirotun miehen päässä.

Darren kääntyi, melkein kaatuen persuksilleen. Tarkistamaan että Adra tuli perässä. Nainen oli niin kaunis. Kiihottavan kaunis. Tämän pitkähköt, punaraitaiset hiukset ja pitkrpisiset mustat silmät olivat kuin taivas miehelle. Tämän solakka ulkomuoto, kaunis pitkä mekko ja ruusu tatuointi olivat kaikki niin täydellistä. Huumaavaa kauneutta, joka sai humalaisen yhä enemmän sekoamaan. Sänky... Kaunis nainen... Darren pudisti nopeasti päästään nuo ajatukset. Ei hän nyt aivan sitä halunnut. Ehei. Juomaan hän oli vain tullut. Sänky... Naiset... Kirottu mies käänsi päänsä pois sulavasti, kun tämä häntä seurasi ja kääntyi taas kohti päämääräänsä.

Kääntymisensä jälkeen hän kaatui taas. Nostaen refleksinä viinapullokätensä ilmaan hän otti äkkiä tukea pöydästä ja yritti selvittää edes vähän päätään. Mutta se oli hankalaa siinä tilassa. Erittäin, erittäin hankalaa. Hän vain pusersi eteenpäin, hahmottaen enää tuskin tiskiä, jota kohti oli menossa. Mtutta viinanjano oli aivan liian voimakas vastustettavaksi. Hän halusi viinaa. Ja tulisi sitä myös toivottavasti saamaan. Mutta tiski oli niin kovin kaukana (noin viisi metriä). Ei hän jaksaisi sinne asti. Ja olisi vielä ne portaatkin sinne ylös. Liian, humalassa...
Pian hän kuitenkin kaatui lopullisesti. Humala oli tehnyt hetkellisen ylivoiman. Miehen näkö sumentui hetkeksi. Hän avasi silmänsä uudestaan, horjahteli muutaman askeleen ja kaatui lopulta. Kuola vähän suupielestä valuen hän makasi siinä. Sammuneena väliaikaisesti. Viinapullot pirstoutuivat lattiaan ja sitä valui suuntaan jos toiseen. Jotkut asiakkaat hätkähtivät pahasti. Darren hikkasi kerran ja oli sitten väliaikaisesti poissa pelistä. Keskellä Kävet-Tuulen lattialla. Tiedostamatta ympäristöään.

//Inspis loppu totaallisesti, se karkasi. Anteeksi tuo ;____;//