meditointia leikkimässä

[kyl on otsikot.
nonni, Seelaa tännepäin kiitos~ <3 : D]

Tuuli kulki reippaasti temppelien läpi yltyen välillä rivakoihinkin puuskiin ja laskien välillä pelkäksi tuulenvireeksi. Aurinko paistoi lämpimästi kadoten satunnaisesti pilvien taakse vain ilmestyäkseen pian taas uudelleen. Päivä oli siis kaunis ja pikkulintujen laulua kuului jostain lähistöstä.

Shûi käveli rauhalliseen tahtiin suurta temppeliä kohti. Tänään hänellä olisi koko päivä aikaa tehdä mitä itse halusi, sillä käytyään tavanomaisella tervehdyskäynnillä sisarellaan Rethillä hänellä ei olisi enää muita velvoitteita loppupäivälle. Ilme normaaliin tapaansa vakavana hän ajatteli siskoaan ja sitä kuinka haahuileva ja poissaoleva neiti oli tänään ollut. Ehkä hän voisi kysyä asiasta Viisailta saatuaan oman asiansa ensin loppuun.

Saavuttuaan paikanpäälle Shûi asteli toiseen Aasojen temppeleistä, kumartaen kohteliaasti muutamalle hyvin parrakkaalle ja iäkkäälle mieshenkilölle jotka kulkivat arvokkaan näköisesti häntä vastaan. Miehet kumarsivat pienesti takaisin ja jatkoivat matkaa, ja samoin teki mies itse.
Suurehkoon saliin päästyään, jota koristi itse Odinin patsas, Shûi vilkuili hetken ympärilleen. Ei ketään.
Herra asteli patsaan juurelle ja suoristi vihreää kaapuaan, asettuen sitten polvilleen monumentin eteen kuin rukoillakseen.

Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen. Mies uskoi temppelien olevan ainoa paikka jossa hän pystyi keskittymään häiriintymättä kirjojensa suunnitteluun. Viime päivinä ei työnteosta ollut oikein tullut mitään, varsinkaan kun vähän väliä erään mielenpainuvan neitokaisen kuva oli ilmestynyt tuon tuosta hänen ajatuksiinsa. Mutta niin kauan kuin hän ei paljastaisi Viisaimmille hänen tulonsa oikeaa syytä, he katsoisivat hänen olevan vain kunnollinen mies joka kunnioittaa jumaliaan.
Hiljaisuus laskeutui mietiskelevän miehen ympärille, hänen kootessaan mielessään tapahtumia ja ajatuksia seuraavaa kirjaansa varten. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ollut ottanut mukaansa muistikirjaansa ja kynäänsä, vaan luotti täysin muistiinsa.

//Tämä viesti voi olla turha, mutta voin saapua poistamaan sen..
Mutta siis koska Seelaa ei näy, pääsisinkö tähän peliin kanssasi roolailemaan hahmollani Námorníkilla. "Námolla". Että kun aihe on tehty huhtikuussa ja kohta eletään kesäkuuta.. .D//

[joops beibe eiköhän se käy : D Seelaa kun ei tosiaan ole ilmaantunut tähän mennessä :3 ]

//Jokeri on lopettanut. Yhyy. : < //

[no voi... ;A; sittenhän kittyh on ainakin vapaa tuomaan hahmonsa tänne Shûita kiusimaan]

//Lopputulos: Hahmo on Sinisiipi .DD//

Sinisiipi liiteli rauhassa kohti kaunista temppeliä mäen rinteellä. Aurinko paistoi mahtavasti lämmittäen Sinisiipeä. Hän asetteli huiviaan silmillään paremmin, kukaan ei saisi etenkään nyt nähdä hänen kamalia silmiään.
Nopeasti hän myös siisti oman sinisen asusteensa; shortsit ja t-paidan, sekä tarkisti, että hänen päivänvarjossaan ei ollut likaa päällä. Sinisiipi oli jo kauan odottanut pääsevänsä hiljentymään rukoukseen temppeliin. Ajat olivat kovat, etenkin valtiailla ja valtiattarilla. Sotakin oli julistettu, ihmisiä kuoli jatkuvasti pienissä iskuissa ympäri kaupunkia. Kyllä elämä oli vaikeaa, tai ehkä se vaikein kohta olikin vasta edessäpäin.

Sinisiipi asteli pitkät portaat ylös temppelin aulaan. Hovimestari tervehti valtiatarta kumartaen syvästi. Toisin kun hänta vastaan asteli reippaasti vaanipariskunta, he vai irvistivät ja sylkäisivät Sinisiiven jalkoihin. Tämä oli niitä hallitsijan uran varjopuolia. Sinisiipi pyyhkäisi jalastaan klimpin pois ja pesaisi kätensä puhtaiksi aulassa sijaitsevassa puhdistautumislaitteessa. Tämän jälkeen hän sulki päivänvarjonsa ja ojensi sen hovimestarille. Hovimestari kävi viemässä varjon turvaan ja saapui sitten saattamaan Sinisiiven saliin pitäen tätä käsikynkkää. Salissa ei ollut valoja päällä, sillä kirkas auringonvalo tulvi suurista ja kauniista ikkunoista sisään. Temppelin valkeat seinät hohitivat valkoisuuttaan ja kauniit patsaat käytävän reunoilla kiinnittivät taatusti jokaisen ohikulkijan huomion itsensä.

Nyt hovimestari ja Sinisiipi astuivat itse rukoussaliin. Siellä näkyi monenlaisia ilmestyksiä. Jotkut vaanit rukoilivat saavansa lisää ruokaa ja kunnollisen rauhaisan elämän, kun taas aasat rukoilivat, ettei sota korjaisi heitäkin jaloistaan pois. Hovimestari irrotti otteensa ja lähti kävellen takaisin kohti aulaa. Sinisiipi kumartui myös suuren valkoisena hohtavan Odinin patsaan eteen ja rukoili hiljaa. Hän ei ollut kovinkaan montaa kertaa käynyt temppelissä, mutta nyt hän todellakin tarvitsi jonkinlaista vahvistusta, joka auttaisi häntä jaksamaan vaikeiden aikojen ylitse.

Keijuneito nousi rukoiltuaan seisomaan ja kumarsi vielä kohteliaasti patsaalle. Nyt hänen oli hyvä olla, mieli oli raikas. Mutta todellisuudessa, jossakin sen perukoilla "kupli" vielä ajatus tuhoisasta taistelusta ja mätänevistä ruumiista Thorin taistelukentällä. Ja hän vain katselisi veristä taistelua turvasta suuressa tornissa. Jokin ei nyt täsmännyt, miksi ihmeessä toiset olivat häntä muka vähempi arvoisia? Ei millään!

Sinisiipi katsahti vielä valkoisille seinille ja maassa rukoileviin ihmisiin. Osa heistä itki epätoivoissaan ja nälissään. Keijuvaltiatar kumartui yhden itkevän lapsen puoleen ja nappasi vyöltään rahapussin. Hän ojensi lapselle muutaman kultakolikon ja taputti tätä päähän.
Aulassa Sinisiipi lahjoiti vielä rahaa hyväntekeväisyyteen. Kaikki ne rahat jattaisiin köyhin kesken. Ajatella, miten monta kuolevaista tässäkin kaupungissa oli..

[nonni : D]

Kaikki tuntui sujuvan Shûin mielestä vallan mainiosti siihen asti, kunnes muitakin ihmisiä alkoi ilmaantumaan paikalle. Herra ei vilkaissutkaan tulijoihin joita sisään lampsi aina tietyin väliajoin ja lähti aivan yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Mikäs ihme se tietenkään enää oli kun sota riehui jaloissa. Kaikki tiesivät että temppeleille asti eivät miekkojenkaan kalinat yltäneet, ja täällä tarjottiin turvapaikka sodan uhreille.

Mielenrauhaa Shûi ei kuitenkaan enää osannut löytää. Silmät suljettuinakin hiljainen itku, vaikerrus ja askeleiden kaikuvat äänet suuressa salissa veivät hänen huomionsa aivan muualle. Vaikka äänet eivät olleetkaan edes kovin kovia, se häiritsivät miestä. Hieman ärtyneenä hän tuhahti ja avasi vihreät silmänsä.

Shûi vilkaisi ympärilleen nopeasti, ennen kuin nousi seisomaan. Hän oli hivenen yllättynyt, vaikkakaan ei antanut sen näkyä, että Aasojen johtamaan temppeliin oli tullut niinkin paljon väkeä jonka pystyi helposti luokittelemaan Vaaneiksi. Mikseivät ne pysyneet omissa temppeleissään? Mies kampesi itsensä ylös ja suoristi kaapuaan. Hän loi tarkastelevan silmäyksen ympäristöönsä, saaden muutaman rääsyläisen pakenemaan paikalta katseensa voimalla, vaikka ei edes yrittänyt näyttää sen uhkaavammalta. -Mutta minkäs sitä sille mahtoi, että herran perusilmekin oli kuin sitruunan niellyt.

Shûi asteli arvokkaan oloisena ulos salista, saapuen aulaan jossa tutunnäköinen henkilö parhaillaan jakeli apuaan köyhimmille. Mies loi tähän tarkemman silmäyksen ja tunnisti neidon Sinisiiveksi. Eihän hän koskaan ollut jutellut tälle, tai päässyt muutakaan tuttavuutta tekemään, mutta tiesipähän tämän nyt ainakin ulkomuodoltaan, kun samaa kiltaahan tässä johdettiin.
"Hyvää päivää" Shûi sanoi, kävellen valtiattaren viereen, joka oli lähes puolet miestä itseään lyhyempi. Hän kumarsi tälle kohteliaasti kasvot edelleen yhtä ilmeettöminä.

Sinisiipi katseli jälleen ympärilleen. Miksiköhän niin moni vaani oli saapunut aasojen puoleiseen temppelin osaan? Vastauksen hän sai, kun hän käveli vaanien temppelin oviaukolle ja katsoi sisään. Sali oli täynnä erinäköisiä rukoilijoita. Sinisiipi vain kohautti harteitaan ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea. Ovella hän kävei suuret rappuset alas ja käveli reippahasti kauniiseen puutarhaan. Ties vaikka nämäkin kauniit kukat jäisivät sotilaisen rymistyksen alle. Niistä tulisi nauttia viellä, kun voi. Sinisiipi huokaisi syvään ja istahti läheiselle puiston penkille.

Aurinko paistoi edelleen kirkkaasti, mistä Sinisiipi muisti unohtaneena päivänvarjonsa aulaan hovimestarin hoteisiin. Hän huokaisi uudestaan ja lähti kävelemään pois päin puutarhasta. Jälleen kerran hän kapusi rappuset ylös ja tervehti hovimestaria. "Saisinkö päivänvarjoni, kiitos." Sinisiipi pyysi ja pian hänen käteensä laskettiinkin hänen sininen varjonsa.

Samassa joku astui hänen eteensä tervehtien häntä kohteliaasti. Hahmo oli tuttu, liiankin tuttu. Sinisiipi ajatteli kuumeisesti, mutta ymmärsi viimeinkin miehen olevan aasojen valtias Shûin.
Keijuneiti niiasi kohteliaasti. "Hyvää päivää. Mikä Teidät on tuonut tänne?" Sinisiipi tiedusteli mahdollisimman kohteliaaseen sävyyn. Shûin oli Sinisiipeä ainakin puolet pidempi miespuolinen yksilö ja melko komeakin. Shûin oli kaiketi haltia, ulkonäöstä päätellen. Miehellä oli mustat pitkät hiukset, melko kalpeat kasvot sekä upea asustus, kuten valtiailla kuuluukin. Hän ei toki keijuna voi pitää mekkoa yllään, sillä liikkuminen liitämällä vaikeutuisi huomattavasti.

Shûi seurasi hiljaisena Sinisiiven kohteliasta tervehtimistä. Totta puhuen häntä hieman huvitti toisen pituus, mutta herrasmiehenä hän päätti olla vaiti asiasta, kaikki kun eivät pitäneet siitä että tuollaisista asioista huomauteltiin. Sitä paitsi olihan neidin pituus omalla tavallaan suloista. Herran itsensä siskokin oli muita roimasta lyhyempi, vaikka ei yltänytkään aivan Sinisiiven mittoihin.

Toisen utelu hänen tulonsa syystä sai Shûin vilkaisemaan sivusilmällä ihmisiin joita ohi kulki aika ajoin. Hän henkäisi syvään, kuin huokaisten, ennen kuin vastasi keijukaiselle.
"Minun piti hieman ajatella asioita..." hän sanoi lopulta, kääntäen katseensa Sinisiipeen. Katsoessaan tämän huivia silmillä, hän ei voinut olla pohtimatta hiljaa itsekseen, mitä neitokainen mahtoi piilotella sen takana. Mitään hän ei kuitenkaan taaskaan kysynyt.

"...Mutta näyttää siltä etten pysty täälläkään oikein keskittymään" Shûi lisäsi vielä, ihmeekseen jopa hymyillen hieman, vaikkakin hivenen pahoittelevaan sävyyn. Eihän hänen väitteensä valetta ollut, vaikka koko totuutta ei kertonutkaan. Hänellä oli nyt muutenkin niin paljon mielessään kirjansa ja koko sodan lisäksi.

"Mutta entäpä Te? Mikäs teidät tänne ajoi?" mies kysyi vuorostaan Sinisiiveltä. Oikeastaan hän pystyi melkein jo arvaamaan vastauksen, mutta mistäpä sitä koskaan tiesi. -Eihän hänen oma syynsäkään oikeasti niin tavanomainen ollut.

[nyt tuli hieman lyhyt kun kirjoitin juuri ennen kouluunlähtöä 8D -_-;]

//Varoitan jo etukäteen: Inspikseni on karannut omille teilleen eli tekstistä tulee oletettavasti kamalaa. Toivottavasti saan jotakin raapustettua..
Kirjoitin muuten lehteen, että temppelissä on ennätysmäärä väkeä .DD//

Sinisiipi kuunteli Shûin vastausta. "Täällä tosiaan onkin aika mölyistä ollut viimepäivinä", Sinisiipi nyökkäsi vastaukseksi.
Hän antoi katseensa kiertää kauniissa puutarhassa, kukat kukoistivat, linnut lauloivat ja aurinko lämmitti mukavasti sinisiä siipiään. Ei olisi millään uskonut, että nyt elettiin sodassa. Ulkona ei saanut liikkua, ihmiset pakkasivat tavaroitaan lähtöään varten. Kellareihin pakattiin tavaroit viikoiksi sekä käytiin itkemässä temppelissä jumalilta apua. Sinisiipi tosin ei ollut tässä tilanteessa. Tietty häntä suretti, että elämä oli kääntynyt tälläiseksi, mutta koska hän oli valtiatar hän pääsisi varmastikin hyvään suojaan. Muutama hänen ystävistään olisi lähdössä taisteluun, mukaanlukien Elenor (c vertsu).

Sinisiiven ajatukset katkesivat, kun Shûin kysyi häneltä kohteliaaseen sävyyn "Mutta entäpä Te? Mikäs teidät tänne ajoi?"
Sinisiipi mietti hetken sopivaa vastausta ja vastasi sitten: "Tulin tänne katselemaan upeita maisemia ehkä viimeisenä kertana elämässäni. Olen aina rakastanut temppelin puutarhat upeita maisemia sekä sisällä seisovia patsaita." Kun mies näytti tiirailevan Sinisiipiä epäillen, hän lisäsi: "Siis minä näen. Silmäni eivät vain ole entisensä, enkä halua näytellä niitä julkisesti. Kyllä minä näen". Sinisiipi yritti hymyillä, mutta hymy muuttui jälleen kerran robottimaiseksi ja näytti ääliömäiseltä. Tämän takia Sinisiipi nosti kätensä suulleen ja oli yskäisevinään. Hymyä tulisi todellakin harjoitella!

Sinisiipi viittoi läheiselle penkille. Aurinko paistoi niin suoraan taivaalta, että olisi voinut kuvitella saavansa helposti auringonpistoksen, jollei siirtyisi varjoon. Keijuneito itsekin istuutui penkille ja huokaisi syvään.
"Kyllä syksy on kaunista aikaa.. kieltämättä." Sinisiipi nosti maasta kaksi puista pudonnutta lehteä ja pyöritteli niitä kädessään. "Värit ovat upeita." Tämän sanottuaan hän irrotti otteensa lehdestä, ja se valahti maahan velttona. "Käyttekö Te temppelissä useinkin?" Sinisiipi tiedusteli vieressä istuvalta mieheltä. "Itse käyn kovin harvoin, vain muutaman kerran kuukaudessa."

"Tulin tänne katselemaan upeita maisemia ehkä viimeisenä kertana elämässäni. Olen aina rakastanut temppelin puutarhan upeita maisemia sekä sisällä seisovia patsaita."
Shûi nyökkäsi hiljaa Sinisiiven kerrottua tulonsa syyn. Keijukainen oli myös nähtävästi huomannut miehen tutkivan katseen, huomauttaessaan näkevänsä edelleen. Herra nyökkäsi uudemman kerran.
"Ymmärrän" hän sanoi myötätuntoa tuntien. Hänellekin oma ulkonäkö oli varsin tärkeää, vaikka mies olikin. Mahdolliset epätäydellisyydet peitettäisiin muiden näkyvistä välittömästi, jos niitä milloinkaan sattui ilmaantumaan.

Pian Sinisiipi viittoikin Shûita istumaan läheiselle penkille varjoon auringon polttavilta säteiltä. Mies pani merkille, että tuulenpuuskat olivat vähentyneet lähes olemattomiin sitten hänen tulonsa. -Samoin näytti käyneen pilville, joita näkyi taivaalla enää muuta yksinäinen purjehtija. Sisimmässään hän oli vain tyytyväinen, sillä eipähän hiukset menneet ainakaan enää samanlaiseen solmuun kuin tulomatkalla.

Shûi odotti kohteliaasti, että Sinisiipi istahti ensin penkille, ennen kuin herra itse seurasi esimerkkiä perässä.
"Kyllä syksy on kaunista aikaa.. kieltämättä." Neito sanoi.
Mies katsahti keijuun joka leikitteli puista pudonneilla lehdillä. Pieni hymynpoikanen nousi hänen huulilleen.
"Niin..." hän sanoi hiljaa.
"Ainakin vielä alkusyksystä, kun lehdet saavat kauniit väriloistonsa. Loppusyksyn ne sitten makaavatkin maassa tasaisen ruskeina" Shûi lisäsi ja katseli kuinka muutama vaahteranlehti leijaili päämäärättömästi ilman halki, laskeutuen sitten ääntäkään päästämättä lajitovereidensa joukkoon.

Kuullessaan Sinisiiven kysymyksen miehen vihreät silmät palasivat taas keijuneitokaiseen. "Käyttekö Te temppelissä useinkin?"
Herran suupielet kiristyivät hieman hänen miettiessään tovin vastaustaan.
"Totta puhuen käyn itsekin täällä varsin harvoin" mies totesi hymähtäen Sinisiiven kerrottua, ettei käynyt paikalla kovin usein.
"Lähinnä silloin kun jokin painaa mieltäni.." Shûi lisäsi, katsahtaen taas edessä avautuvaan puutarhaan. Nyt jos milloin hänen mieltään painoi monta asiaa. Edes työnteko ei vienyt ajatuksia pois tanssiaisten tapahtumista tai sodasta.

Sinisiipi katsoi Shûita silmiin, kun tämä vastasi hänen kysymyksiinsä.
Tuli hiljaisuus. Vain puiden lehtien pieni kahina ja lintujen hiljainen laulu rikkoivat hiljaisuuden. Kumpikin mietti mitä mietti.
Sinisiipi mietti sotaa, joka taatusti pyöri muidenkin mielessä.

Se odotti jokaista ovella, jokaista se vainosti sydämen pohjalla. Siitä ei päästäisi millään avulla eroon, se oli vain käytävä läpi. Sotaa ei voinut väistää, se oli tulossa, se oli jo täällä. Suuri taistelu tultaisiin taatusti käymään jossaki vaiheessa tätä elämää. Siinä kuolisi monia urhoollisia sotureita. Ei ollut oikein taistella.

Sinisiipi rikkoi hiljaisuuden.
"Mikä Teidän mieltänne painaa?" kysymys kuulosti erittäin typerältä, mutta jos tarkemmin ajatteli, ei sen vastaus ollut aivan päivänselvä. "Miksi Te olette juuri tänään saapunut tänne rukoilemaan muun kansan kanssa?" Sinisiipi kohotti katseensa suoraan Shûin surullisilta näyttäviin silmiin. Ne eivät hehkuneet kirkasta valoa, kuten hieman aikaisemmin päivällä. Ne olivat täynnä vihaa, tuskaa ja epätoivoa.

Kun tämä olisi ohitse, pidettäisiin taatusti suuret juhlat. Ja jos hävittäisiin.. istuttaisiin hautausmaalla katselemassa, kun kuolleita urheita sotureita laskettiin hautoihinsa. Mutta toisaalta taas.. häviö ei ollut selvä. Heillä oli rahaa tilata sotavarusteita kauempaakin, heillä oli kunnon koulutettuja sotilaita.
Heillä oli hyvä sodanjoho, mukanlukien armeijan johtohahmo Rymé, joka toimi myös valtiaana.

Sinisiipi siirsi katseensa kukkasiin, jotka loistivat kirkkaina. Jotkut niistä vielä availivat kauniita nuppujaan, vaikka päivä oli jo melkein lopussa. Yökukkia. Sinisiipi katsoi taivaalle, missä muutama lintu lennähti. Mutta niidenkin lento oli vaivaista ja se vain pahoitti mieltä..

Shûi ei edes huomannut hiljaisuutta joka heidän ympärilleen laskeutui. Hän oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, että tuskin olisi huomannut vaikka norsu olisi kävellyt vierestä. Miljoona asiaa risteili hänen päässään. Monet niistä kaipasivat vastausta, jota mies ei itse osannut antaa.

Vasta Sinisiiven esittäessä uuden kysymyksensä, Shûi heräsi omista ajatuksistaan.
"Mikä Teidän mieltänne painaa?"
Haltia säpsähti tuskin huomattavasti palatessaan taas maan pinnalle. Hän vilkaisi nopeasti neitoon vierellään. Toinen oli selvästi huomannut hänen levottoman katseensa, joka ei saanut rauhaa edes puutarhan kauneudessa. Mielessään Shûi moitti itseään hajamielisyydestään. Hetkeksi mies loi katseensa maahan, aprikoiden kertoako Sinisiivelle totuus vai ei. Hänen sisartaan Rethiä koskeva kommellus oli asia mistä hän ei ehkä ensimmäisenä keskustelisi vieraiden kanssa, mutta toisaalta varmaan jo suurin osa oli lukenut siitä lehdestä.

Shûi huokaisi.
"No... Ensinnäkin tässä on tämä sota, jota en todellakaan olisi halunnut aloittaa" haltia totesi. Kyllähän hän halveksi Vaaneja enemmän kuin tarpeeksi, mutta silti hänen mielestään verenvuodatus ei ollut se paras vaihtoehto erimielisyyksien ratkaisemiseen. Monia tulisi kuolemaan, eikä Shûi mielellään halunnut viattomien kuolemaa.

"Ja toiseksi..." mies aloitti, pitäen sitten pienen tauon.
"Olet saattanut ehkä kuulla, että sisareni on rakastunut killattomaan viihdyttäjään" Shûi jatkoi, selvää katkeruutta äänessään. Hänen katseensa oli kohdistettu jonnekin kauemmas, vaikka hän ei mitään muuta nähnytkään kuin Rethin, Aegnorin tiukassa syleilyssä. Jo pelkkä muisto tuosta näystä sai hänen verensä kiehumaan.

Sinisiipi kuulu nyt vastauksen kysymykseensä.
"No... Ensinnäkin tässä on tämä sota, jota en todellakaan olisi halunnut aloittaa. Ja toiseksi olet saattanut ehkä kuulla, että sisareni on rakastunut killattomaan viihdyttäjään." Sinisiipi huomasi, että Shûi ei ollut teititellyt, mutta antoi asian olla, hän ei takertunut pieniin viattomiin sanoihin.
"En tunne Teidän siskoanne tai tätä viihdyttäjää, mutta heistä olen kuullut. Kaupungissa kiirii huhu rakastavaisten suudelmasta. Mutta ei Teidän tarvitse huolehtia sellaisesta. Tiedän, että hän on Teidän sisarenne ja luo Teille huonoa mainetta, älkää välittäkö siitä."

Sinisiipi katseli nyt Shûin silmiin, tämä näytti kuunnelleen sanat, mutta tuntui, että niiden vaikutus ei tuntunut sellaiselta, kuin sen olisi pitänyt.
Shûi-Utu laski päänsä murheellisena. Sinisiipi ymmärsi, tilanne ei ollut kovinkaan ihana.

Tuuli huljutti Sinisiiven ruskeita hiuksia, jotka hän oli aamulla jättänyt auki. Hän kaivoi sinisten housujensa taskusta käsiinsä samettisen sinisen nauhan ja solmi sillä hiuksensa pienelle nutturalle takaraivoonsa. Hänen kasvonsa näkyivät nyt selkeästi, eikä hänen tarvinnut jatkuvasti huitoa hiuksia silmiltään.

"No, luulen, että minun on aika lähteä. Alkaa tulla pimeä, vaanit lähtevät liikkeelle. Syksyllä aurinko lähtee laskuun nopeammin. Alkaa tulla viileä. En tunne oloani kovinkaan turvalliseksi täällä puistossa, vaikka toki Te olettekin täällä. Mutta jos kimppuumme hyökkää joukko vaaneja voi tilanne olla toivoton. Temppelissäkin on syttynyt muutama kahakka, silti vaanien omat tilat ovat täynnä rukoilijoita ja suojaa hakevia ihmisiä.
Näemme kaiketi sitten taas tornissa?" Sinisiipi teki lähtöään. Hän nousi penkiltä ja siisti takamustaan sekä nosti päivänvarjonsa käteen.

"En tunne Teidän siskoanne tai tätä viihdyttäjää, mutta heistä olen kuullut. Kaupungissa kiirii huhu rakastavaisten suudelmasta. Mutta ei Teidän tarvitse huolehtia sellaisesta. Tiedän, että hän on Teidän sisarenne ja luo Teille huonoa mainetta, älkää välittäkö siitä."
Shûita ei Sinisiiven vastaus saanut voimaan yhtään sen paremmin. Hän oli elätellyt toivoa siitä että vain muutama tietäisi tanssiaisten tapahtumista, mutta vaikuttikin siltä, että koko kaupunki oli kuin vanhojen rouvien juorupiiri. Itse herra kun luki moisia huhuja kovin harvoin. -Ja jos ei Rethin oma palvelija olisi ilmiantanut ilmoitusta, ei mies olisi saanut tietää asian levinneisyydestä.

Shûi huokaisi syvään.
"En minä niin omasta maineestani ole huolissani, pelkään hänen puolestaan..."haltia sanoi hiljaa, melkein kuiskaten. Vasta Sinisiiven kommentti sai hänet ajattelemaan asiaa omalta kantiltaan. Eipä asia ainakaan hänen mainettaan pönkittäisi. -Päinvastoin.
Shûille kuitenkin tärkeintä oli, ettei sisar joutuisi huonoihin piireihin. Rethin etu oli kaikkien hänen omien etujensa edellä.

Haltia katseli keijukaisvaltiatarta mietteliäänä tämän solmiessa hiuksensa.
Toisen tehdessä lähtöä Shûi nyökkäsi hyväksyvästi. Hänen oli pakko työntää henkilökohtaiset ongelmat hetkeksi päästään, ettei aivan uppoutuisi omiin murheisiinsa laiminlyöden aivan täysin Sinisiiven läsnäolon.

"Näemme kaiketi sitten taas tornissa?" Sinisiipi kysyi, nousten seisomaan. Shûi seurasi perässä, kumartaen sitten syvään neidolle.
"Aivan niin." herra totesi.
"Itse taidan jäädä vielä pieneksi hetkeksi tänne miettimään hieman asioita, mutta toivotan teille mitä turvallisinta kotimatkaa!" mies jatkoi, antaen nopeasti Sinisiivelle vielä kohteliaan käsisuudelman kämmenselkään.

Sinisiipi otti kämmensuudelman vastaan ja niiasi.
"Itse taidan jäädä vielä pieneksi hetkeksi tänne miettimään hieman asioita, mutta toivotan teille mitä turvallisinta kotimatkaa!" Sûi sanoi kohteliaasti.
"Kiitoksia", Sinisiipi hymyili ja lähti kävelemään temppeliltä pois päin.
Harmi, nuoren herran sisko oli todellakin hurahtanut. Shûita näytti painavan enemmänkin sisarensa maine, kuin hänen omansa. Siinä vasta rakastavainen veli!

Sinisiipi asteli puutarhan porteista pois ja katsahti vielä taakseen. Suuri upea temppeli seisoi omalla paikallaan. Kenties se ei olisi siinä enää tunnin, päivän, viikon tai ehkäpä vuoden kuluttua. Heitettyään pitkän silmäyksen Sinisiipi käänsi päänsä pois. Surullinen näky. Kukat alkoivat vetäytyä nuppuihinsa ja syysilta oli saapumaisillaan.

Sinisiipi käännähti nopeasti ja lähti reippain askelin kävelemään kohti Mimirin lähdettä. Hänen suuri talonsa sijaitsi aivan metsän laidassa.
Siellä ei ollut ketään häntä odottamassa, vain suuri hiljainen talo.

Keijuneito ei huomannut, että hänen kävelessään jokin tumma hahmo seurasi häntä puskissa. Tämä naurahteli itsekseen ja piti kiinni pitkästä keihäästään, joka hänellä oli kädessään. Sen kärki oli tappavan terävä, kiillotettu ja hopean värinen.
Välillä Sinisiipi kuuli ääniä puskista, mutta se oli tuuli, kenties?

Sinisiiven saavuttua metsän laidalle, hänen eteensä hypähti pusikosta hahmo kantaen raskasta keihästä osoittaen sillä sinisilmäistä keijuneitoa.

"Kiitoksia" Sinisiipi sanoi hymyillen.
Shûi katseli pieni hymynkare huulillaan keijukaisen loittonevaa selkää. Toisen kutistuessa yhä pienemmäksi pisteeksi hänen näkökentässään, mies huokaisi lopulta, luoden katseensa tummenevalle taivaalle. Hän ei todellakaan ollut tuntenut itseään vielä koskaan näin neuvottomaksi. Hänen olisi nyt vain selvittävä jotenkin tästä kaikesta. Herraa huolestutti jo valmiiksi se, että hänen olisi ilmoitettava kuulumisistaan vanhemmilleen. Tieto sodasta nyt ei miellyttänyt ketään, ja varsinkin haltian isä olisi hyvin ylpeä kuullessaan poikansa nousseen Valtiaan asemaan, mutta edes Shûi ei tiennyt kuinka ruhtinas Dûr-Ëar reagoisi kuullessaan tyttärensä vehtailevan viihdyttäjän kanssa.

Pienen hetken kuluttua Shûi sulki silmänsä väsyneenä ja huokaisi syvään. -Hyvin syvään. Nyt jos milloinkaan hän kaipasi kunnon unta ja lepoa. Ehkä huominen näyttäisi selvemmältä. Niin sopi ainakin toivoa.
Hiljaisin askelin mies lähti kävelemään puutarhan portteja kohden. Ulos päästyään hän suuntasi matkansa tietämättään samaan suuntaan kuin minne Sinisiipikin oli mennyt.

Haltiavaltiaan askeleet olivat verkkaiset ja päästivät tuskin ääntäkään. Varovaisuus oli nyt valttia, sillä näinä kovina aikoina pelkällä tavallisella kansalaisellakin oli pelkäämistä. Asiaa ei tietysti edistänyt yhtään, että oli itse Valtias ja yö jo alkoi laskeutumaan, jolloin oli kaikista vaarallisinta liikkua.
Shûin vihreiden silmien tarkkaavainen katse kiersi hiljaa ympäristöä. Hän ei halunnut tulla yllätetyksi, mutta ei kuitenkaan pälyillyt koko ajan ympärilleen kuin säikky jänis. Hänen kannattaisi tästä lähtien palkata itselleen henkivartija tai kantaa ainakin miekkaa mukanaan, sillä hän ei yhtään luottanut hämärtyvään kaupunkiin jonka petollinen hiljaisuus pystyisi rikkoutumaan hetkenä minä hyvänsä.

Shûin huulet vetäytyivät tiukaksi viivaksi hänen kävellessään kohti kotiaan. Mies oli vielä täysin tietämätön keihäsmiehestä joka oli asettunut Sinisiiven tielle.

Sinisiipi seisoi vastatusten tumman hahmon kanssa, kuka lie nyt olikaan. Tämä viittoi naista menemään sivummalle tiellä uhaten keihäällään. Joku oli kävelemässä samaa tietä. Sinisiipi istui täristen läheiselle penkille, jonka taakse hyppäsi keihäsmies pitäen kadulla kulkevaa miestä silmällä. Sinisiipi ei tunnistanut miestä, mutta ei pystynyt huutamaan apuakaan: kylmä keihään kärki oli pistovalmiina hänen selkäänsä vasten.

Kun mies oli mennyt, keihäsmies pyysi Sinisiipeä nousemaan kylmällä äänellään, jota hän ei ollut koskaan ennen kuullut. Kaikkea sitä sai kestääkin, kieltämättä. Ei päässyt kotiinkaan rauhassa, ennen kuin joku jo oli valmiina tappamaan valtiattaren. Ei ollut helppoa, ei.

Edelleenkin täristen keijuneito nousi ylös. Hän yritti pudua ja kysyä mieheltä syytä tähän pelotteluun, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Sitä kuivasi eikä Sinisiipi saanut kunnolla happea. Keihäsmies pyysi Sinisiipeä kaartamaan puskan taakse ja kyykistymään maahan pitäen kätensä ylhäällä.

Keihäsmies laski keihäänsä ripeästi ja alkoi tunnustella Sinisiiven mekkoa ja sen mahdollisia taskuja.
"Minulla ei ole mitään, mitä haluaisit", naisen ääni sanoi väristen.
"Oletko aivan varma?" keihäsmies sanoi ivallisesti.
"Minusta sinulla on." Sinisiipi hämmentyi, ei hänellä ollut mitään tavallisesti poikkeavaa mukaan. Sama sininen asu, sama sininen huivi, samat siniset siivet, joita ei saisi vetämälläkään irti.

Mukuloilla päällystetyllä kadulla alkoi jälleen kuulu askelia. Joku oli saapumassa. Keihäsmies ei tainut kuulla, niin innoissaan hän kopeloi Sinisiiven mekkoa.
Nyt olisi mahdollisuus. Sinisiipi hypähti kyykyssä muutaman kerran.
"Mitä nyt?!" keihäsmies karjaisi vihaisesti.
"Ei mitään, tulin vain enemmän tänne päin", Sinisiipi sanoi hiljaa.
Mies jatkoi kopelointiaan.
Äsken, aivan keihäsmiehen huomaamatta, Sinisiipi oli vain verrytellyt siipiään lähtökuntoon. Kyllä hän pääsisi karkuun.

Mies tuhahti pettyneenä ja otti askeleen kauemmas tarttuakseen keihääseensä. Nyt oli tilaisuus.
Sinisiipi nousi hitaasti pitäen kätensä edelleenkin korkealla ilmassa. Tuo mieshän oli aivan täysääliö. Kun mies kumartui nostamaan asettaan, Sinisiipi potkaisi vauhtia kovalta maalta ja singahti ilmaan. Mies oli kuitenkin ehättänyt nostaa keihäänsä käteen ja heitti sen nyt Sinisiiven perään. Sen terä aukaisi Sinisiiven hentoon jalkaan pitkän, verta vuotavan haavan.

Sinisilmäinen jatkoi lentoaan. Hän tarttui silmillään olevaan siteeseen ja laski sen lentäessään haavan päälle. Toivottavasti se auttaisi edes hieman. Sinisiiven siivistä alkoi vauhti loppua ja hän joutui laskeutumaan maahan.

Suoraan Shûin eteen.

Valtiaan hiljaiset askeleet veivät edelleenkin herraa verkkaista vauhtia kohti kotia, jossa toivon mukaan palvelijat olivat laittaneet herralleen kylvyn ja pehmeän pedin valmiiksi. Illallinenkaan ei olisi pahitteeksi.
Täytyi myöntää, että aatelisena olo ei ollut sen hassumpaa. Olihan se tietenkin hieman epäreilua, että köyhemmät nukkuivat olkipatjoilla ja kylpivät kerran kuussa kylmässä vedessä, mutta sellainen oli maailma.
Edes Shûi, yksi Vatiaista, ei voisi sitä noin vain muuttaa.

Haltia oli jo ehtinyt toivoa että kotimatka sujuisi rattoisasti ilman sen kummempia kohtauksia. Neiti kohtalolla tuntui kuitenkin olevan muita suunnitelmia, sillä aivan hetken kuluttua mies kuuli ääniä edestäpäin, ja ennen kuin Shûi ehti kissaa sanomaan, Sinisiipi pyrähti hänen jalkojensa juureen haava jalassa.

"Sinisiipi!" mies huudahti yllättyneenä, hieman jopa säikähtäneenä. Tuon keijun hän olisi viimeisenä odottanut ilmestyvän hänen eteensä.
"Oletteko kunnossa?" Shûi kysyi huolestuneena, polvistuen Sinisiiven viereen.
"Mitä oikein on tapahtunut?" hän tivasi. Sisimmissään hän kuitenkin pystyi jo hieman arvailemaan, että joku tai jotkut olivat käyneet Valtiattaren kimppuun. Ilman taustatukea liikkuminen oli tosiaan varsinkin korkea-arvoisille henkilöille hyvin vaarallista. -Varsinkin iltaisin.

[oops, nyt tuli hieman lyhyttä kun oli niin vähän aikaa kirjoittaa x__x]

"Oletteko kunnossa?" Shûi kysyi hätääntyneen kuuloisena.
"Huoh, ei tässä mitään", Sinisiipi sanoi. Mutta todellisuudessa, kaikki ei ollut hyvin. Häne jalkaansa särki ja se vuoti verta. Hänoli joutunut riisumaan huivinsa silmiltään ja täten paljastamaan Shûille kammoksuttavat silmänsä, verenpunaiset ja naarmuilleet. Hän piilotteli niitä kädellään epätoivoisesti. Tai, ehkäpä siitä ei olisi haittaa, vaikka Valtias ne näkisikin. Joskus täytyi vain tehdä uhrauksia. Hän laski kätensä ja toivoi, ettei Sh^Åui kiinnittäisi niihin kamalasti huomiota.

"Mitä oikein on tapahtunut?"
Mies jatkoi tiedusteluaan edelleenkin huolesta soikeana.
"Olin kävelemässä kohti kotia, kun äkkiä minut yllätti jokin vaani, todellinen varastelija ja kävi kimppuuni. Mutta, onneksi olen keiju, kiitos siipieni", Sinisiipi hymyili.
"Taisinpa läksyni oppia", Sinisiipi virkkoi ja siisti vaaleansinistä asustettaan, jonka polvet olivat aivan likaiset, samaten lahje, "enpä enää ulkona liiku näin myöhään, etenkään yksin." Sinisiipi kurkkasi jalkaansa, haava oli epäilyttävän näköinen. Se pitäisi saada nopeaasti hoidettua.

Sinisiipi nosti maahan pudonneen huivinsa ja kietoi sen haavan ympärille. Hetkessä se oli verenpunainen, hän tarvitsi todellakin apua parantajilta, tai kenties maagiparantajilta.
"Kiitoksia tästä illasta, mutta nyt minun täytyy lähteä etsimään jostakin parantajia. Matkaa on kyllä jonkin verran, mutta voin "lento-loikkia" siipieni avulla."

//Lyhyttä täälläkin ja hitusen tönkköä..//

"Huoh, ei tässä mitään"
Sinisiiven sanat eivät vakuuttaneet Shûita. Toinen ei voinut olla kunnossa, varsinkaan moisen haavan kanssa. Sivusilmällä mies pani merkille, että keiju oli joutunut paljastamaan tarkoin salaamat silmänsä. Hänellä ei kuitenkaan ollut nyt aikaa jäädä miettimään moisia asioita, ja neito tuskin ilahtuisi jos hän asiasta edes mainitsisi, vaikka ei häntä niiden ulkonäkö nyt niin häirinnyt. Naarmut ne nyt ehkä eniten pistäisivät silmään, punaisiin silmiin kun hän oli jo muutenkin tottunut, kun esimerkiksi nyt hänen sisarensakin samanlaiset omisti. Tuo väri ei tehnyt niistä yhtään sen rumempia.

"Olin kävelemässä kohti kotia, kun äkkiä minut yllätti jokin vaani, todellinen varastelija ja kävi kimppuuni. Mutta, onneksi olen keiju, kiitos siipieni" Sinisiipi kertoi. Shûi huokaisi hiljaa. Hän oli siis ollut aivan oikeassa. Nopeasti hän vilkuili ympärilleen, toivoen ettei lähimaastossa ollut ketään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, tai kuulunut, ja se varaskin taisi jo häipyä tiehensä. Saisi vain toivoa, etteä sama henkilö hyökkäisi enää uudestaan, ainakaan saman illan aikana, vaikkakin se olisi varmaankin varsin epätodennäköistä.

"Enpä enää ulkona liiku näin myöhään, etenkään yksin."
Shûi tarkasteli valtiatarta edelleen varsin huolestunut ilme kasvoillaan.
"Teidän kannattaisi palkata henkivartija suojeksenne, ainakin näin sodan ajaksi" mies ehdotti. Hän ei uskonut että noinkin pieni keijukainen kuin Sinisiipi ei pystyisi pitämään kauaa puoliaan suurehkolle vaanille, jos jotakin pääsisi tapahtumaan.

Toisen tehdessä lähtöä Shûi pudisti hieman päätään.
"En voi mitenkään antaa teidän kulkea yksin, varsinkaan nyt kun tällaista tapahtui!" haltia sanoi vakavana. Sehän sotisi vastoin herrasmiehen tapoja, ja mikä pahempaa, asettaisi Sinisiiven vaaraan. Jos vastaavaa tapahtuisi uudestaan, ei apua ehkä ehtisi ajoissa paikalle, jos ollenkaan.

"Teidän kannattaisi palkata henkivartija suojeksenne, ainakin näin sodan ajaksi"
Shûi ehdotti. Sinisiipi vilkaisi miehen huolestuneita silmiä ja huomasi hänen olevan tosissaan. Mitäköhän hän sellaisen hankkisi tähän hätään? Voisihan kirjoittaa vaikka ilmoituksen lehteen ja pyytää jotakuta saapumaan hänen rinnalleen kävelemään vakavana muskeleidensä kanssa. Ei varmanakaan.
Sinisiipi nyökkäsi vaitonaisesti. Miehen ehdotus oli pistänyt hänet miettimään vakavastikin, se saattaisi olla hyvä idea.
"Kiitos hyvästä ideasta", keijuneito hymyili mahdollisimman luontevasti. Kyllä se hymy sieltä vielä tulisi..

"En voi mitenkään antaa teidän kulkea yksin, varsinkaan nyt kun tällaista tapahtui!"Shûi lisäsi heti perään pienen tauon kuluttua.
"Olisihan se sangen kohteliasta teiltä", Sinisiipi sanoi ja kallisti päätään kiitokseksi kohteliaaseen tapaan. Hän vilkaisi vielä ympärilleen ja jalkaansa. Se näytti kovin pahalta.

He lähtivät kävelemään vieretysten mukuloilla päällystettyä kivikatua. Sinisiipi piti päätään mahdollisimman alhaalla, hän ei halunnut typeriä toimittajia ottamaan hänestä satoja valokuvia typeriin lehtiinsä. Sinisiiven jalkaa koski hänen kävellessään, mutta mitä pidemmälle hän pääsi, kipu lakkasi. Verenvuoto oli tyrehtynyt hissukseen ja jalka näytti jo paremmalta. Tosin se oli olkanut turvota uhkaavasti.
Ilta oli jo pitkällä, pieni kuunsirppi näkyi taivaalla hohtamassa. Sinisiipi ei olisi todellakaan uskaltanut mennä yksin, jos olisi ollut täysikuu. Vampyyrit ja ihmissudet liikkuivat silloin verta janoen. Ajatuskin sai Sinisiiven värähtämään kauhusta.

Seuraavat päivät tulisivat taatusti olemaan yhtiä Payonin muitettavampia tilaisuuksia. Aasat ja vaanit kokoontuisivat omiin leireihinsä ja keskustelisivat sotasuunnitelmistaan.
"Olethan tulossa huomenna, illalla?" Sinisiipi tiedusteli rikkoen kalvavan hiljaisuuden. Hän kuiskasi hyvin hiljaa, "Fesalieriin siis." Sinisiipi vilkaisi nopeasti ympärilleen varmistaen, ettei ympärillä ollut kuulevia korvia. Jos joku ulkopuolinen saisi tietää.
Sinisiipi ei sanonut enää mitään, tämä ei todellakaan ollut oikea paikka keskustella aiheesta.

//Porsaanreikiä valepuvussa -peli odottaa myöskin sinua saapuvaksi ^^//

[joops, pitääpä mennä sitten sinne :3]

"Kiitos hyvästä ideasta" Sinisiipi vastasi hänen ehdotukseensa. Pieni helpottunut hymy käväisi Shûi kasvoilla, ennen kuin ne palasivat taas tavallisen ilmeettömiksi, joskin hieman huolestuneiksi tapahtuneen takia. Varsin moni tuntui itseasiassa tarvitsevan suojelua näin sodan aikana, kun herra sitä oikein rupesi ajattelemaan. Se oli yksi tämän ajan surullisista tosiasioista.

Keijukaisvaltiatar suostui Shûin saattopyyntöön, haltian helpotukseksi. Nyt hän ei voisi syyttää itseään niin pahasti jos jotain tapahtuisi Sinisiivelle vielä tämän päivän nimissä.
Heidän lähdettyään liikkeelle mies vilkaisi keijukaista vähän väliä siltä varalta, ettei toinen pysyisi pystyssä. Hän oli valmis tukemaan toista hetkenä minä hyvänsä, ja pahimmassa tapauksessa vaikka kantamaan tämän kotiinsa. Sinisiipi kun nyt oli niin pieni ettei painaisi tuskin paljoakaan. Shûi yritti pitää mahdollisimman nopeaa tahtia yllä, pitäen kuitenkin huolen, että neito pysyisi haavoineen mukana. Nyt tärkeintä olisi saada apua ajoissa, ettei haava vain tulehtuisi.

"Olethan tulossa huomenna, illalla?"
Haltia katsahti ensin Sinisiipeen kysyvänä, mutta tajusi sitten mistä toinen oikein puhui neidon täsmentäessä hieman. "Fesalieriin siis."
Shûi nyökkäsi.
"Kyllä, oli hyvä että mainitsitte sen. Olisin muuten saattanut unohtaa" mies sanoi pitäen äänensä mahdollisimman matalana. Hänenkin mielestään saattoi olla varsin vaarallista puhua asiasta niin myöhään illalla. Henkilökohtaiset asiat veivät tosiaan liikaa hänen ajatuksiaan. Hänen olisi tästä lähtien keskityttävä enemmän työhönsä kuin sisarensa lemmenseikkaluihin.

[mögh, lyhyttä]

Pian Sinisiipi ja Shûi saapuisivatkin Sinisiiven talolle.
Sinisiipi kiitti erittäin kohteliaasti matkaseurasta ja muistutti miestä vielä huomisesta. "Ethän unohda", hän hymyili ja vinkkasi silmäänsä. Shûi odotti kohteliaasti oven ulkopuolella, ennen kuin Sinisiipi oli päässyt sisään.

Keijuneito sulki ovensa hiljaa ja riisui siniset kenkänsä eteiseen. Neito nosti haavansa yltä huivin ja katseli ikävää viiltoa. No, kylä vaani saisi vielä kostonsa, ajalallaan. Aasat voittaisivat vielä sodan ja typerät, älyttömät vaanit näkisivät, että aasat eivät todellakaan ole mitään hempelilijöitä, vaan kunnollisia ihmisiä.
Aasat alkaisivat hallita Payonia huolehtivilla käsillään ja pitäisivät huolen kaikista, jopa vaaneista.

Sinisiipi asteli keittiöönsä ja asetti palan sideharsoa haavan päälle. Sen veri oli jo tyrehtynyt, joten sinisilmäinen oli saattanut pyyhkiä kuivuneen veren jalasta. Käveli oli melkoisen hidasta, sillä jalka oli juuri pohkeen kohdalta mennyt räsäksi.
Rappuset eivät tuntuneet kivalta. Samalla niitä kävellessään hänen mieleensä pulpahti Shîn ehdotus apulaisesta vierellä kulkemassa. Ehdokkaita ei ollut paljoa. Henkivartijan tulisi olla sellainen, joka välittää hänestä eikä vahingoittaisi häntä. Elenor (c vertsu) olisi hyvä. Hän on voimakas ja oli vannoutunut kaiken tapahtuneen jälkeen huolehtimaan hänestä kuin siskostaan.

Ylös päästyään nainen kirjoitti kirjeen ja sitoi sen pöllönsä jalkaan. Se lähti liihottaen taivaalle kadoten pian kokonaan talojen väliin.
Ei mennyt kauaakaan, kun pöllö jo palasi mukanaan vastauskirje. Tapaaminen Mimirillä. Käivisi hyvin.
Sinisiipi sujautti kirjeen kirjelaatikkoonsa ja sulki laatikon hyvin. Hän istahti penkille ikkunan ääreen ja katseli kaupunkia. Se oli hyvin, hyvin kaunis paikka kaikkine asukkaineen ja upeine luomuksineen. Kiitokst kaikesta kuuluivat jumalille.
Sinisiipi ei useasti rukoillut, mutta nyt hän risti kämmenensä vastakkain ja panoi päänsä sulkien silmänsä. Hän rukoili hetken hiljaisuudessa, joka hänen ympärillään vallitsi.

Tämän tehtyään hän sanoi hiljaa: "aamen" ja painui petiinsä nukkumaan.

//Kiitokset pelistä . DD//

Ennen pitkää näidenkin kahden kulkijan matka saapui päätökseensä. Shûi loi tarkastelevan katseen Sinisiiven asuntoon, saattaen neidon sitten tämän ovelle. Piti vain kiittää onneaan, ettei loppumatkalla enää ollut sattunut mitään muita kommelluksia. Olihan herralla itsellään vielä omakin kotimatkansa kuljettavana, mutta piti vain taas toivoa parasta.
Sinisiipi kiitti kohteliaasti haltiaa saatosta.
"Ethän unohda" toinen muistutti tulevasta illasta silmäniskun kera. Shûi hymyili harvinaisen ystävällisesti, sisimmissään hieman huvittuneena tilanteesta. Nyt jos joku näkisi heidät kahdet, varsinkin Sinisiiven vinkkauksen, joku ulkopuolinen voisi hyvinkin vetää asiasta omat johtopäätöksensä. -Mutta kaupunki oli hiljainen, edes tuulikaan ei tuntunut liikkuvan tähän aikaan illasta.

Shûi odotti herrasmiesmäisesti kunnes keijukaisneito oli todellakin päässyt turvallisesti neljän seinän sisään, ennen kuin hän kääntyi kannoillaan ja lähti astelemaan omaa pientä kotiaan kohti. Pienen matkan päässä hän kääntyi vielä hetkeksi, katsahtaen taloon takanaan, sen hiljaisiin ikkunoihin, ja jatkoi matkaansa.

Miehen oma kotimatka sujui aivan yhtä rauhallisesti kuin aikaisemminkin. Ainoastaan muutama kissa kulki yön tummentamilla kaduilla, tuijotellen pimeyden keskellä kulkevaa herraa joka elätteli edelleen toivoa lämpimästä kylvystä ja pehmeästä pedistä. -Ja eipä aikaakaan kun vihdoin oma pieni ja tuttu ovi ilmestyi näkyviin hämärällä kadulla. Ikkunoista levisi lämmintä valoa ulospäin, ja verhoissa näkyi liikettä. Hänen paluutaan oli siis odotettu.
Shûi nousi pienet portaat ylös ovelleen, ja juuri ennen kuin mies ehti tarttua kahvaan, ovi avautui ja ulos tulvi lämmintä ilmaa ja kylvyn tuoksu.
"Olemme odottaneet sinua, herrani" kuului hento ääni, joka kuului pisamanaamaiselle palvelijattarelle joka oven oli tullut haltialle avaamaan.

"Aivan, kiitos" Shûi sanoi pieni levollinen hymy kasvoillaan, ja astui sisään.

[kiitos itsellesi peliseurasta <3]