Hiipivä kaunokainen ja piilotettu puolisokeus

//Joo. Tuo otsikko oli nii läppä : DD Sori. Jeliaa tänne siis pyytelen, ja jos nyt tarkkoja ollaan niin nainen seuraksi olisi ihan kunnioitettavaa//

Iloinen musiikki kantautui jo matkan päähän Freijan majatalosta. Vaanien killan tapaamispaikkana myös tunnettu, jokseenkin suurehko majatalo seisoi aivan kadulla vielä seisovan miehen edessä. valot talon ikkunoista kutsuivat luokseen, mutta mies epäröi. Kädet taskussa kirottu haltia pyöritteli muutamaa kolikkoaan sormiensa lomassa ja mietti, kehtaisiko mennä. Eihän hän mihinkään kiltaan kuulunut eikä kukaan toivonut kirottua asiakasta tiloilleen. Mies epäröi vielä hetken, mutta päätti lopulta mennä sisään, oli toivottu tulija tai ei.

Darren avasi kilahtavan oven ja astui viinalta haisevaan, musiikin täyteiseen aulaan. "Majapaikkaako hakemassa?", kysyi ystävällinen neito tiskin takaa, mutta sisään astunut, mustanpuhuva mies vain murahti ja eksyi pubin puolelle. Talon asiakkaita ja esiintyjiä täynnä oleva sali ei tuntunut akluunkaan kutsuvalta, mutta Darren htautui pöytien väliin yrittäen selvitä tiskille asti. Haltia veti otsatukkaansa oikean silmänsä päälle ja ahtautui suurin voimin muiden pöytien välistä baaritiskille.

Myös baarimikkoa tuntui epäilyttävän miehen verenpunaiset tatuoinnit, mutta kysyi kuitenkin kohtaliaasti mitä saisi olla. Korkealle jakkaralle istuutunut nuori mies kaivoi taskustaan kaikki rahansa, mitä omisti ja katsoi baarimikkoa tarkasti tarkistaen huijaisiko tämä. "Niin paljon viinaa kun rahalla saa, ja unohdat että olet koskaan nähnyt tämännäköistä miestä", Darren sanoi vakavana saatuaan varmuuden ettei mies valehtelisi hänelle. Kaulaa kiertävä tumma kahle kilahti miehen kohottaessa kulmiaan ja katsoessa miestä.

"Olkoon niin sitten", baarimikko vastasi lopulta ja katosi tiskin taakse juotavaa hakemaan. Yhä jakkaralla istuva nuori mies käänsi päätään nähdäkseen muita olentoja salissa. Kyllä siellä kaikenkarvaisia olentoja näkyi, eikä kukaan onneksi ollut vielä esittänyt viallisia katseita häneen. Darren pörhötti väsyneenä hiuksiaan pitkän päivän jälkeen, sillä kello näytti lähestyvän jo ilta yhdeksää.

Joku baarin työntekijöistä iski kolme viinapulloa hänen eteensä. Nuori haltia hapuili pullon käteensä, korkkasi sen ja kaatio sitä aika runsaasti kurkkuunsa. Darren tuli helposti humalaan, mutta kai hän sitä siltäillalta odottikin. Neofelis oli kado0nnut omille asioilleen ja hän etsiytynyt viinaa juomaan. Freija oli vain sattunut olemaan ensimmäinen paikka jonka hän oli nähnyt mistä sai viinaa. Ja onneksi baarimikko oli raaa vastaan valmis myös sen kaltaiseen yhteistyöhön.

Darren katsoi muiden nuorten juontikilpailua huvittuneena ja siemaili omaa pulloaan aivan tyytyväisenä, mutta taskut jälleen tyhjinä.

//Sori tönkkö aloitus ;___;//

Jelia asteli tietä pitkin omissa mietteissään, kuten tavallista oli.
Ilta oli nuori, mutta hänellä ei oikeastaan ollut kummempaa tehtävää, joka oli varsin harvinaista. Jalat kuljettivat tuota puolihaltiaa jonnekkin. Majatalo Freijan valot kutsuivat tutulla lämmöllään ja Jelia tiesi vihdoin miten viettää iltaansa.
Puolihaltia katsoi peilikuvaansa läheisestä ikkunasta, hymähti ja pöyhäisi hiuksiaan ennen kuin riensi Freijan ovelle.

"Iltaa Jelia-neiti! Tulitteko yöksi? Meillä on vielä vapaita huoneita", tervehti Juliette, eräs Freijan nuorista työntekijöistä, joka tunsi hänet.
Jelia ei tosiaankaan ollut ensimmäistä kertaa Freijassa. Hän oli siellä monia kertoja viikossa, eipä siis ihme, jos jokunen tyyppi hänet tunnisti.
Puolihaltia soi ystävällisen hymyn tytölle. "Kiitos, Juli-kulta, mutta en ole aivan varma... Voisitko kuitenkin pitää yhtä huonetta varattuna minulle? Se olisi oikein mukavaa."
"Tottakai, neiti!" Nuori Juliette hihkaisi ja kirjoitti varauksen ylös yhteen monista pergamenttiarkeista.

Puolihaltia jatkoi kuitenkin matkaansa edemmäs. Hän halusi hiukan virkistyä ja väen joukosta löytyisi varmasti jokunen seuralainen tai juttukumppani.
Neidon teki mieli juoda jotain.
Baaritiskillä oli tungosta. Viinan lemu ei miellyttänyt Jeliaa, mutta hän tyytyi kestämään sen ja pyysi miekkoselta lasillisen viiniä.
"Valkyyrin Kosketusta vai vanhaa kunnon Haltiametsää?" Mies kysyi kyllästyneenä ja vilkaisi pelokkaana jonnekkin Jelian vasemmalle puolelle.
"Lasi Haltiametsää, kiitos", neito vastasi ja laittoi kolikoita pöytään.Jokin jäi kuitenkin mietityttämään. Mitä miekkonen oli niin kauhuissaan katsellut?
Jelian kuuluisa uteliaisuus alkoi heräillä.

Puolinymfi heilautti hermostuneena kultaisia hiuksiaan ja lähti työntymään tungokseen asti täynnä olevan pubin vasenta laitaa kohti. (Vasen tietty Jeliasta katsellen)
"Ompas kumma mies! Mitä ih..." Jelia katseli miehen punaisia ja omalla tavallaan karmivia tatuointeja. Hän ei koskaan ollut kuullut kenestäkään vaanilaisesta, jolla moisia olisi ollut. Ja hän sentään tunsi paljon, paljon vaaneja. Kyllä kai joku joskus olisi muistanut mainita..?
Neito hiipparoi yhä lähemmäs, mutta kompuroi johonkuhun juoppoon ja lensi holtittomasti kohti tuota kummaa...
Kuului rikkoutuvan lasin helinää. Miehen edessä olleet viinapullot olivat lennähtäneet lattialle ja menneet rikki. Samalla jokunen tyhjä lasi oli särkynyt ja väki väistyi lasinsirujen edestä.
Joku apulainen riensi siivoamaan jälkiä ja pian nuoren pojan seuraan liittyi paheksuva baarimikko.
"A-an-" Jeli sopersi kasvot kuumottaen ja vetäytyi hetkeksi väkijoukon suojaamaan piiloon.

//Oho, tulipas tekstiä (jos vertaa että inspis on ollut kateissa... Mutta kai se on nyt löytynyt) : D Hih. Jelia neito joutuu heti pulaan.//

Pullojen särkyessä ja kilistessä ääntä pitäen lattiaan. Jakkaralla istuneen, punatatuointisen miehen järkyttynyt ilme kesti vain sekunnin. Mies ehti kääntää katseensa poispäin pakenevaan jokseenkin haltiannäköiseen naiseen. Barimikko ilmestyi paikalle pahoittelemaan ja joku siivosi sotkuja, mutta Neofeliksellä oli jo muuta tehtävää.

Vaatimatta rahojaan takaisin, tai uusia pulloja mies lähti pullo toisessa kädessään, miekka toisessa naisen perään. Jo aika humalassa oleva, puolisokea haltia lähti raivaamaan tietään nakaten yhä vain lisää viinaa kurkkuunsa. Juodessaan sen jälleen tyhjäksi, ja ollessaan yhä enemmän humalassa hän paiskasi pullon pöytään. Sekin särkyi, mutta ei yhtä moneen osaan kuin toiset. Joseenkin vihaisena Darren työnsi porukkaa tieltään raivaten tietä Jelian perään.

Toivoen yhä, ttei hntä tajuttaisi hän tungeksi miekka yhä kädessään eteenpäin. Miekkaa ei varmaankaan näkynyt kovinkaan paljoa väenpaljoudessa. Hetken mietittyään mies survaisi aseen takaisin vyölleen, ei hän voinut siinä väenpaljoudessa ihmistä tappaa. Varmaankin koko onnettomuus oli pelkkää kirouksen tuottamaa karmaa, mutta mies ei siitä piitannut.

Löytäessään vihdoin etsimänsä hän asteli tyttöä kohti ripeästi askeltaen ja tuima ilme kasvoillaan. Darren seisoi lattialla, nainen edessään ja koko muu paikalla oleva joukko takanaan tutkien tyttöä. Vaani. Selvä vaani, kuten muutkin siinä talossa.

"Oliko sinulla asiaa neiti?" Darren kysyi vihaisena ja seisoi siinä, kuin tatuoinnit tai kahleet eivät jo valmiiksi puhuisi puolestaan keskellä lattiaa.

//Tönkköö ;___;//

Jelia tunsi itsensä raukkamaiseksi luihuksi, rotaksi joka pakenee. Ei hän halunnut olla sellainen, mutta pelko ja hätä olivat ottaneet ylivallan, puolihaltia ei voinut mitään.
Hän katsahti hiukan pelokkaan näköisenä taakseen ja oli näkevinään miehen. Nyt olisi näytettävä oikea Jelia.
Mies asteli, ilmeisestikin humalassa, Jelian eteen. Väki tuntui kummasti kaikonneen juuri siinä kohden huonetta.
Vihaisena mies kysyi: "Oliko sinulla asiaa neiti?"
Ja Jelia tunsi sisimmässään pelon leimahduksen. Nainen ei antanut sen näkyä mistään, hänen silmiinsä oli astunut huima uhkarohkeus; hän saattoi leikitellä jopa hengellään.

"Aivan, olen pahoillani että särjin teidän pullonne Sör. Voin kyllä korvata ne..." Jelia sanoi kohteliaasti ja aivan rauhallisena, kuin asia olisi jokapäiväinen, eikä humalaisen miehen ulkomuoto millään lailla olisi ollut pelottava.
Häntä ärsytti suunnattomasti, että mies oli humaltunut. Jelia piti viinistä, mukava seurustelujuoma ja niin edespäin - mutta viinasta ja "hullusta humalasta", kuten hän itse tapasi joskus sanoa - ei.
Puoliksi haltia, puliksi nymfi. Sellainen Jelia oli. Taikavoimaista kansaa kumpainenkin, eipä siinä mitään.
Mutta Jelia mietti, mahtaisiko moisista taidoista olla hyötyä, kun piti saada mies salakavalasti juovuksista selväksi. Jotenkin tuo ajatus nauratti kauheasti Jeliaa ja huomaamattaan hänen kasvoillaan kareili ilkikurinen virne - mutta vain hetken.

Jeliaa kiinnosti kyllä suuresti, että hän oli kasvotuksin pelottavan miehen kanssa, mutta hänen oli pakko kaivella mielestään jotain, mitä voisi yhdistää selkeytysloitsuun.
Hänen katseensa oli varmasti poissa oleva... Huomaisiko mies? Haltiakansaan kuuluvalla naisella, eli siis hänellä, ei olisi mahdollisuuksi, jos hän ei olisi tarkkaavaisena...
Jelia löysi oikean loitsun, mutta hän ei ollut varma vaikutuksista. Kannattiko yrittää? "Joo kannattaa, kivaa" Jelia tuumaili ennen kuin lausui aivan hiljaa kuiskaten loitsuaan.
"...je´see fahz de`fu!" ("...selkeytän päässään!")
Siniset ja hämmästyttävän kirkkaat silmät välähtäen jelia tunsi sydämmen lyönnit ja hengityksen ja odotti jotain...jotain...

//Tosi kehittävää tekstiä : DDDD//

//Hauskaa, ai yrität Darrenia saada humalasta : DD Jaa-a//

Jelia mutisi jotain itsekseen, ja loitsuista kokonaan tietämätön, nuori haltia näytti kummastuneelta yrittäen saada selvää toisen sanoista. Nymfi. Niimpä tietenkin. Ennen kuin hän ehti reagoida, hän tunsi jotain ssälmyksissään, tietämättä oikeastaan mitä se oli. darren vain nytkähti, ja sitten hän oli taas selväpäinen.

Haltia katseli ympärilleen ja tajusi taas näkevänsä selvänä ympärilleen ja olevansa puhdas. Humaluus oli poissa, hän oli selvä jälleen. Darren pöyhötti vieläkin törrättäviä hiuksiaan niin, että valkean kuultava, sokea silmä paljastui, mutta siitä ei ollut haittaa hänelle enää. Jokin tuossa kultakutrissa ärsytti tätä. Oliko se loitsu, vain naisen tapa puhua - sitä mies ei edelleenkään osannut tulkita.

Darren hymähti ilottomasti ja katseli tyttöä. Oliko tuosta tytöstä nymfinä valtuuksia ymmärtää, miksi hän oli lähes kokonaan koristeltu tatuoinneilla ja miksi hänen käsiään ja kaulaansa hiersivät yhä kahleet. Jalkakahleet jaloissa kolisten mies istuutui erään pöydän päälle naista katsoen. Jotain tuossa naisessa oli niin outoa. Tajusiko tuo, ettei hän edes ollut Vaani, tai että hän oli kirottu?

"Tiedätkö sinä, neiti Kultakutri, miksi puolet vartalostani on täynnä tatuointeja?"

Darren puhui hitaasti, mutta selvästi ja katsoi kulmat koholla naista. Nyt koko otsatukka oli siirretty niin, että näkyi lähes vain soke silmä. Jos tyttö ymmärtäisi, tämä ehkä tietäisi miten poistaa kirous. Ennen kuin tämä ymmärtäisi ettei hän ollut Vaani. haltiamies tylkäisi loput viinat suustaan lattialle ja hymyili vinosti. Joku nuori baarin pitäjä tuli siivoamaan sen, mutta Darrenin katse piti kaikki loitolla.

"Pysykää te vain omissa töissänne, minulla on asiaatälle nuorelle naiselle. Ja laittakaa uudet viinapullot hänen piikkiinsä!" darren hoputti muita jatkamaan puuhiaan, mutta hän ja Jelia olivat yhä kaksin baarin kulmassa. Mies istui yhä toista tuijottaen pöydällä odottaen toisen vastausta.

Joku hätäinen työntekijä, kai se sama joka oli putsannut sylkeä toi kaksi uutta pulloa hänen viereensä pöydälle hieman pelokkaana ja luikki heti tiehensä. Darren katsoi kysyvästi Jeliaa ja hymyili vinosto.

"Aiotko sitten rikkoa nämäkin?"

Jelia hätkähti rajusti kun mies puhutteli häntä taas. Ääni oli hidas ja selkeä, mutta silti se kuullosti Jelian haltiankorvissa mongerrukselta, vaikkei hän itse ymmärtänytkään syytä.
Hetken neito mietti mitä vastaisi. "Tuollaisia tatuointeja en olekaan nähnyt ennen... Kirous? Ne näyttävät pahoilta... Punaisia...?"
"En ole varma", puolinymfi vastasi. Hän ei ollut erityisemmin perehtynyt tämän tyyppisiin asioihin. Varma vastaus, ei antanut mitään tietoa miehelle. "Hah, Jelia ajatteli.

Nuori työläinen toi kuuliaisena viinaa miehelle. Jelia nyrpisti nenäänsä inhon ja halveksinnan ilme kasvoillaan. Hän maksoi pullot niellen kiukkuaan ja kiitti poikaa nopeasti.
Miehen kysymykseen puolihaltia vain tuhahti äänekkäästi ja ilmeestä näki enemmän kuin tarpeeksi. Jelia katsoi miestä säälien ja halveksuen. Jos tuollainen reppana alentui viinan juontiin, se ei olisi hänen ongelmansa.

Jelia huomasi puristavansa viinilasiaan kädet valkeina ja helitti hieman otettaan. Hän pyöritteli ajatuksissaan lasia ja viini laimentui ja laimentui....
...Kunnes se oli mitä kirkkainta ainetta, vettä. Jelia vilkaisi lasia ja hetken hänen silmistään paistui ärtymys, hyvästä Haltiametsästä olikin tullut vettä.
Mutta vesi, oi tuo kunnioitettu elementti. Se maistui Jelialle yhtä hyvin kuin paras viini.
Puolihaltia siemaisi lasistaan hiukan ja lipaisi huuliaan. Voisiko hän muuttaa viinaakin?
Puolinymfineito ei kuluttaisi voimiaan... ei vielä. Mutta jospa mies olisi hiukan säikähtänyt, eikä joisikaan...

Jelia ei tosiaankaan pitänyt humalaisista ihmisistä. Hermostuneena hän heilautti kullansävyiset hiukset olaltaan. Heidän läheltään olivat muut ihmiset häipyneet ja olivat ikään kuin koko nurkkaa ei olisikaan.
Hermostunut siemaus lasista. Miksi hän oli niin hermostunut?

//Tällaista tänään : DDD //

Nymfi eikä osannut erottaa kirousta normaalista ihmisestä. Vino, halveksiva hymy hiipi varoittamatta miehen säälimättömillä, kaiken näkemille kasvoille. Tulenpunaiset tatuoinnit, jotka peittivät oikeaa puolta hänen kasvoistaaan, näyttivät yhä vain veren värisiltä. Kohauttaen olkiaan mies hypähti alas pöydältä ja läheni tyttöä yhä tutkaillen.

Yhä näkevä silmä tuijotti läpitunkevasti kaunista naista ja kahleet kalisivat nilkoissa kuin aaveen kolkuttamina. Mies käveli hitaasti, mutta varmasti naista kohti yhä hymyillen. Siitä tuli pakosti mieleen joku kauhunäytelmä, jossa haltiamiehen varjo kasvoi yhä suurempana tytön vartalolle.

"Minä en tahtonut näitä tatuointeja koristamaan vartaloani, enkä myöskään tahtonut syntyä näkemättä koskaan kuin yhdelle puolelle tätä riivattua maailmaa... En minä, enkä veljeni. Kumpikaan meistä ei saanut tilaisuutta valita kohtaloaan tai syntyä normaalina. Äitimme ei tahtoen synnyttänyt meitä ja kuollut siihen sängylle. Tiedätkö, mitä tämä kaikki on?"

Ääni oli enää pelkkää sihhinää, mutta kuului selvästi Jelialle. Darren ei tiennyt, kuuliko joku muukin, eikä oikeastaan välittänyt. Hän käveli kolistellen aivan naisen viereen ja tuijotti tätä hetken silmiin. Hetken niihin katsottuaan hän kumartui kuiskaamaan tytön korvaan sanat, jotka olivat vain kuiskaus, mutta merkitsivät sitäkin enemmän:

"Kirous."

Yksi sana merkitsee kahden elämän tuhoutumista. Se oli tuhonnut khaden viattoman miehen elämän ja tehnyt heistä sitä, mitä kukaan ei tahtonut. toinen ei koskaan pystynyt kävelemään suorassa ja toinen menetti kokonaan kykynsä arvata väijytys. Kirous on aina kirous, eikä siitä pääse eroon. Sille ei voinut enää mitään.

Darren askelsi kaulakahleen ketju selässä roikkuen ja jaloista myös ketjunpätkät riippuen takaisin pöydän luokse, korkkasi pullon ja nakkasi siitä aimokulauksen kurkkuunsa. Viina auttoi aina suruun. Neofelis ei koskaan ollut pystynyt siihen. Darren pärskähti huvittuneena. Siihen maailma oli taas kaatunut. Jos Jelia kajauttaisi sen ilmoille, hänen viimeinen paikkansa käydä viettämässä iltaa oli viety.

Miehen lähestyminen sai neidon jähmettymään paikoilleen. Tuo ärsyttävä hymy sai hänen pinnansa kirenemään.
Kahleet kalisivat... Miten hän ei ollut vielä äsken huomannut niitä? Jelia liikahti perääntyäkseen, mutta perui aikeensa.
Väristys kulki hänen läpi (ei! en sano sitä läpi sanaa...), kun mies puhui punaisista merkeistään...

Jelia oli hievahtamatta paikoillaan, miehen ääni oli muuttunut vain sihinäksi. Tämän silmät olivat hetken aivan puolinymfin silmien edessä. Mies kumartui kuiskaamaan jotain... "Kirous" Jelia tuli hetkeksi todellisuuteen, hän oli juuri lyömässä miestä, kun tuo lähtikin aivan itse sihisemästä hänen herkkiin korviinsa.
Jelian ajatukset vilisivät. Kirous, kirous? Paha kirous. Oikein paha, joo. Parempi ettei kirouksien kanssa oltu missään tekemisissä. Jeliaa alkoi epäilyttää koko mies. Hänessä oli jotain tosi mätää.

Mies oli taas, kuten arvata saattoi, pullojensa vieressä. Jeliaa kutkutti ajatus viinan muuttamisesta maukkaaksi vedeksi...
Pikku hiljaa. Jelian huulilla käväisi vino, ilkeä hymy. Tänään häntä ei lainkaan huvittanut olla kiltti.
Viina laimeni. Hyvällä tuurilla mies ei edes huomaisi eroa. Mutta maku säilyisi... Tai niin Jelia ainakin toivoi.
Jelia kaappasi lähi pöydästä tuolin itselleen. Puolihaltia istahti siihen ja ojensi vasemman jalkansa suoraksi eteensä. Nilkassa oli arkinen, rautaa oleva kevyt ketju. Merkki menneistä, mahdoton irroittaa.
Jelia hymyili surullisesti ketjulle. Silmissä välkähti jotain surullisuutta muistuttavaa, mutta hetkessä ilme suli pois. Puolinymfi heilutteli paljaita varpaitaan.

Toisessa nilkassa, joka oli hiukan syrjempänä oli pikkuinen tatuointi. Ruusu.
Se oli merkki jostain, mikä oli salaista. Vapauden Ruusu...
Jelia joutui kumartumaan alemmas. Miten huolimaton hän olikaan ollut jättäessään sen esiin? Vapauden Ruusu ei ollut kovin hyvässä suosiossa yhteen aikaan. Nyt saattoi tosin olla toisin, mutta silti...
Puolihaltian käsi hipaisi nilkkaa ja kultaiset hiukset valahtivat valtoimenaan valuen lattialle.
Hän nousi ylös ja tuijotti miestä kylmästi. "Jaa", Jelia sanoi vihdoin hiljaisen välinpitämättömällä äänellä.

//Jelia on hiljaisella tuulella, yleensä laitan sen puhumaan ihan tavattomasti : D Nyt se sanoo vaan "Jaa". Ihanan kylmää <3//

Jelian rasittava käytös alkoi ärsyttää miestä. Nainen oli istunut toisen pöydän ääreen katselemaan omaa nilkkaansa. Kauempana isttuva mies ei ymmärtänyt syytä siihen. Ketju jalkaa ympäröi, ja joku merkitsemätön ruusutatuointi. Kyllä hän tiesi, että jotain se meinasi, muttei osannut sanoa mitä. Jotain arvokasta, vai? Darren pärskähti huvittuneena naiselle, joka katseli haikaillen nilkkaansa. Viina laimeni jälleen, mutta mies ei reagoinut siihen kovnikaan radikaalisti. No, ei voinut mitään.

"Sinä tiedät, mistä minä puhun. Olethan nymfi, eikö niin? Katso sinä vain jalkaasi surullisena, ja ymmärrä vasta jälkeenpäin, minkä olet syntyessäsi onneksesi ohitit?"

Ääni oli ilkeä, omalla tavallaan. Ei se mitään Pahaa ollut, mutta jotain riipivää se oli. Juuri sellaiseksi se olikin tarkoitettu, lähes joakinen sana mitä mies päästi kurkustaan, oli siihen tarkoitukseen. Mutta nyt oli pidettävä nainen kurissa, jottei tämä päästäisi kieltään karkailemaan.

"Sääliä minä en ole koskaan halunnut, koska en ansaitse sitä."

//Lyhyttä ja tönkköö ;___;//

Jelia kuunteli alun vain puolella korvalla, koska keskittyi raivoisasti samaan aikaan nilkkaansa. Ruusu himmeni kovalla kiireellä ja pian se olisi kokonaan ihonvärinen... Mutta jokin miehen puheissa vavahdutti kylmän hänen sisimpäänsä. Mies, miten hän puhui... Hänen salattua menneisyyttään ei saanut loukata...
Mutta Jelia säilytti malttinsa. Kätki tunteensa jäiseen katseeseen, jonka hän loi mieheen. Mieshän melkein kerskui huonolla tuurillaan, ja oi, miten se ärsyttikään Jeliaa, se oli kuin kärpänen, joka surisee korvassa...
Mitä mies ajoi takaa tällä kaikella, miksi hän kertoili tällaisia juttujaan? Miksei hän vain päästänyt Jeliaa, päästänyt pois, jonnekkin muualle...

Jelia ei tiennyt, mistä mies puhui. "Sinähän tiedät, mistä minä puhun...Olethan nymfi, eikö..."-kaikui Jelian päässä ontosti ja eläväisesti. Miten hänen puolinymfiytensä liittyi tähän? Hänen nymfi-äitinsä oli poissa, haltiat hänet pääosin olivat kasvattaneet. Tai sitten hän oli itse hankkinut tietojaan.
Mutta tällaiseen tapaukseen hän ei ollut törmännyt. Jelia mietti, mitä nuo punaiset, veriset kuviot tarkoittivat, mutta aina kun hän kohdisti katseensa yhteen kuvioon, hän huomasi, ettei pystynyt katsomaan vain sitä...Kaikki liittyi yhteen ja se sai tuon melkein nymfin silmät sekaisin.
Kuviot olivat verisiä käärmeitä, luikeroita. Hyh, ne inhottivat Jeliaa..

"Luuletko että saisit minut säälimään sinua?" Jelia ilmoitti kylmästi ja ivalisesti hymähtäen ja palasi sitten taas karmeiden arpien salaisuuksiin. Hänen oli pakko kysäistä mieheltä erästä asiaa.
"Miksi kuvioita on vain toinen puoli? Missä toinen on?"
Jotenkin vaistomaisesti Jelia tiesi, etteivät kuviot olleet vain tässä. Ne jatkuivat jonnekkin... Niitä ei kyennyt hahmottamaan ennen toista osaa...
Ääneti, vain mielessään Jelia kirosi omaa uteliaisuuttaan.

//Eipä minullakaan hääppöstä tekstii kiireessä tule.//

Darren hätkähti lähes näkymättömästi toisen puhuessa hänen veljestään. Mutta hänhän oli jo sanonut että omisti veljen? Vai... Piittaamatta siitä, hän kohautti olkiaan ja hymähti ilottomasti. No, ainakin nymfi tiesi jotain hänen kirouksestaan. Olihan sekin alku. Kai.

"Sanoin sinulle jo, että minulla on veli. Enkä tiedä missä hän nyt on, katosi jonnekin kun minä lähdin illanvietto paikkaa..."

Darren murahti naiselle, eikä vieläkään tuijottanut häntä kovin suoraan. ehkä oli onni, että tatuoinnit jakautuivat. Ei kukaan haluaisi olla puolisokea, ja kävelemään kykenemätön samalla kertaa. Ei kukaan kestäisi sitä.

Hajamielisesti mies pyöritti pulloa kädessään ja joi siitä jälleen pitkän kulauksen, kuin välittämättä toisen mielipiteestä.

Jelia tarkkaili miestä. Tyyppi ei ilmeisesti tajunnut mitä puhui. Ei tajunnut miten ehdottoman tärkeää oli tietää tuosta veljestä; se oli mysteerin ratkaiseva avain.
Vaikka Jelia ei ollut varma halusiko hän edes selvittää asioita. Eiväthän ne hänelle kuuluneet...

"Minä tästä lähden..." Jelia sanoi yrittäen kuullostaa huolettomalta.
Hän oli nyt päättänyt häipyä syvemmälle kapakkaan, hän halusi pois tuon kirotun miehen läheltä... Ja kenties toisen lasin viiniä.

Puolihaltianainen näperteli hermostuneena hameessa olevaa ryppyä. Miksi tuo mies katseli häntä noin... läpitunkevasti? Kuin vampyyri joka katsoo lihaa....
Jelia pudisti päätään turhautuneena ja lähti huolettomaa esittäen baaria kohti.

//Haha, lyhyttä : P Seuraavaksi pitempää...//

//Ja Darren lähtee perään, en tiedä miten .''D//

Kun Jelia lähti takaisin kohti baaritiskiä, mies jäi hetkeksi paikalleen. Haltia päästi pitkän, syvän huokauksen ja hymyili. Naisen äänestä kuuli, ettei tämä halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan, joka taas tarkoitti, ettei tämä kertoisi kenellekään. Hetken siinä yhä istuttuaan mies siirtyi pois ja nurkka vapautui taas normaaleille asiakkaille.

Tatuoitu haltia kyllä veti itseensä jokseenkin huomiota, mutta ei se paljoa tuntunut haittaavan Darreniä. Mies käveli pullot kädessään tiskin lähelle etsimään vapaata paikkaa ja löysikin aivan tiskin reunamilta yhden vapaan jakkaran. Haltia istuutui siihen ja saikin baarimikolta jokseenkin välttelevän hymyn ja juomat toneelta pojalta pelokkaan katseen.

Vain vino hymy nousi miehen kasvoille jonkun nuoren pojan vaihtaessa heti paikkaa pois hänen läheltään, niin tyypillistä. Darren kulautti vielä yhden paukun kurkkuuna ja hikkasi. Liikaa alkoholia.

Jeliaa ei näkynyt enää missään, joka tuntui hyvältä asialta. Hän pääsi eroon siitä uteliaasta haltiatytöstä.

//Jos vaik tuot sen Jelian ainoolle tyhjälle paikalle ton vieree xDD//

Jelia käveli hetken suoraan pois päin miehestä, kääntyi sitten suureen väen tungokseen...
Puolihaltia uskaltautui katsomaan taakseen. Mie ei seurannut, hyvä. Hän piiloutui humalaisen haltiaryhmän taa ja seurasi miehen etenemistä tiskille, missä hän sai osakseen pelokkaita katseita.
Jelia kääntyi ja huokaisi syvään helpotuksesta. Neidon vieressä seisova känninen nainen tirskahti hillittömästi ja tahrasi hameensa etumuksen viiniin. Jelia loi naiseen paheksuvan katseen ja lähti kiertämään tiskiä kohden - mutta toisesta suunnasta. Hän ei tahtonut miehen lähelle.

Vaitonaisena Jelia pyysi hieman kalliimpaa vuosikertaa Haltiametsästä ja saikin sen eteensä uudessa puhtaassa lasissaan. Puolihaltia siemaisi pitkän kulauksen ja viinin rauhoittava vaikutus sai Jelian tyyntymään. Mitä pelättävää hänellä nyt enää olisi? Mies oli jossain, poissa kait. Sillä siisti, nyt nauttimaan!
Iloissaan tästä tuumasta Jelia kulautti kaikki viinit lasistaan alas ja tilasi vielä iloisempana lisää. Olipas hauskaa!

Jelian vieressä istui nuori tyttönen, ihminen ja ulkonäöllisesti joitakin vuosia häntä nuorempi. Hänen käsissäänkin oli Haltiametsää ja Jelia rohkaistui puhumaan tytölle.
"Heipparallaa! Kuka sinä olet ja mitä täällä teet?"
Tyttö katsahti Jeliaa hiukan ihmeissään, että joku puhui hänelle.
"Häh? Mitäh? Olen Sriia. Juomassahan sitä..."
"Kyllä se siitä, piristy nyt!" Jelia riemuistsi saadessaan piristää jotakuta. "Kyllä se elämä hymyileee!"
Tyttö hymähti, mutta näytti hiukan piristyvän.
"Oletkos nähnyt tota miestä? Se on sitten kumma", Sriia sanoi puhuen Jeliasta liian kovaa ja osoitti aivan liian näkyvästi miestä.
Tatuointeja, punaisia...

"Jooh tosi kumma, ja nuo tatskat! Varmaan jotain toooosi pimeetä..." Sriia jatkoi aivan liian lujaa...
"Shh!!" Jelia yritti hyssytellä, mutta Sriia puhua pälpätti.
"..Ja kerrotaan että tuollaiset ne olisi kirottuja, ihan..."
Jelian aivoissa sumeni, miten tuon tytön pään saisi kiinni? Mies luulisi Jelian kertoilleen heti...
"EIIIIIIII!", pieni ääni kiljui tuskaisena Jelian päässä.

//Hahaa, innostuin : D //

//Ja täältä tulee lujaa kommenttii suuntaan sun toiseen : DD//

Jonkun nuoren naisen ääni kuului kovaa baaritiskin toiseenkin päähän. Kirous, tummat tatuoinnit... Tiskin nurkassa istunut mies pomppasi heti pystyyn raivona. Haltia otti vielä pitkän kulauksen viinaa ennen kuin haroi katseellaan tiskiä. Se sama ärsyttävän utelias nainen ja tämän vieressä kovaan ääneen huuteleva toinen urkkija. Darrenin silmät kapenivat viiruiksi ja hän lähti tarpomaan muita juojia pyötää vasten työnnellen kohti tuota juorukelloa.

Lopulta, päästyään Sriian ja Jelian luo, mies otti puhuvaa naista lujaa niskavilloista kiinni ja nosti tämän kevyesti ylös. Lihakset kiristettyinä mies tuijotti naista silmiin tuimana ja vihaa uhkuen. Darrenin pinna napsahti poikki, jälleen kerran.

"Ja mitä jos olenkin kirottu!"

Darren huusi piittaamatta enää että lähes koko kapakka kuuli. Mies viskasi naisen kovaa vauhtia ilmalennolla kapakan toista seinää vasten ja läveli hitaasti kahleet kalisten tämän luo. Sriia vapisi kauttaaltaan pelosta ja äskeinen ääni oli tainnut karata kissan mukaan. Ei kyllä mikään ihme.

//Lyhyttä ja tönkköö ;____; Johan alko tappelut :O//

//Jee! Tappelu tappelu!! <3 Mut Jellu on rauhanrakentaja//

Jelia jähmettyi taas kerran, hän näki hidastettuna miehen tulon, miten tuo näyttikään rrraivostuneelta...
Kun mies oli töykkinyt tiensä aivan heidän viereensä, Jelia päätti olla vahva, hän oli rohkea... Mutta silti häneltä pääsi pieni vingahdus, uikutusta muistuttava pihahdus...
Jeliaa itketti. Viini sai hänet aina tunteilemaan. Jelia keskittyi...
Keskittyi niin...
Hänen pitäisi saada viini elimmistössään vedeksi, keskittyminen oli vaikeaa, hän oli jo juonut muutamia (joopa joo) lasillisia...
Ja kuin ihmeen kaupalla hän onnistui siinä, tai ainakin osin, pää tuntui jo selkeämmältä...
Kipu viilsi hänen sisintään kuin kylmä veitsi. Puolihaltia sävähti tuskasesti, mutta pakottautui kestämään kipua siitä hyvästä, että oli sortunut juomaan.

Samassa hetkessä todellisuus palasi kohisten, aika ei ollut odottanut. Sriia-parka oli jo heitettynä maassa ja vapisi kauttaaltaan. Jos nyt humalassaan tajusi olevansa hengen hädässä.
Väki kuohui humalassaan, kohisivat ja supisivat... Osa oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja suurin osa ottikin heistä esimerkkiä. Mutta muutamat silmäilivät tilannetta kiinnostuneina ja varuillaan.

Jelia pomppasi pystyyn ja ryntäsi Sriian luo, auttaen häntä siirtymään sivummalle. Puolinymfi ei enää pelännyt; hän oli raivoissaan! Miten tuo mies kehtasikin satuttaa
viatonta, syytöntä?
Jelia ei tosiaankaan pitänyt sellaisesta, ei!
Hilliten kiukkuaan Jelia kääntyi mieheen ja hänen sinisissä silmissään välähti sininen liekki.
"Kuinka sinä voit tehdä noin? Rangaista viatonta, viatonta tyttöä!" Jelia suhisi matalasti ja uhkaavasti.
"Hän ei tiennyt mitään, hän puhui humaltuneena kuten sinäkin!" Jelian ääni alkoi voimistua ja kirkastua ja hänen kultaiset hiuksensa heilahtivat näkymättömässä magian tuulessa.

//Hihii : PP//

//Lujaa tulee täällä päin Payonia : DD//

Jelia tuntui taas heränneen horroksesta ja tämä ryntäsi auttamaan seinää vasten ahdistettua tyttöä. Kaikki he olivat jokseenkin humalassa, joten saattoi sattua mitä tahanasa. Varsinkin Darrenin kohdalla. Mies räpäytti aivan täysin humaltuneena silmiään, röyhtäisi kevyesti, joi vielä kulauksen ja tyrkkäsi tyhjän pullon tarjoilijan käteen. Tarjoilija kiiruhti pois paikalta ja pian koko baari tuntui tuijottavan sitä kolmikkoa.

Sriia vapisi yhä silmät suurina kauhusta, Jelia yritti suojella tyttöä ja punatatuointinen mies käveli kaksikkoa kohti vihaa uhkuen. Jopa humalassaankin hän muisti tytön sanat. Nyt he kaikki tiesivät mikä hän oli. Joutuisiko hän tappamaan heidät kaikki? Mies pudisti itsekseen rivakasti päätään ja käveli aivan kaksikon eteen mulkoillen heitä kahta.

Miehen ainoa toimiva silmä säihkyi puhtaasta vihasta, tuntui kuin hän olisi valmis tappamaan. Darren vetäisi miekan vyöltään, kohotti sen ja iski sen maahan Sriian jalkojen väliin. Miekka pureutui lattiaa silpoen Freijan lattiaan, mennen varmaankin läpi alimmaiseen kerrokseen. Miekan perässä seisova mies vain tuijotti noita tyttöjä miekkaansa nojaten ja hymyili vinosti.

"Ymmärrättekö te, mitä te juuri päästitte valloilleen?"

Darren kuiskasi murhaajan äänellä, kasvoillaan yhä ivallinen julma hymy.

//Saanhan tappaa Sriian, saanhan :''D//

Miten tuo mies osasikaan olla inhottava! Jelia tärisi halusta selvittää miehen päätä, mutta kipu viilsi taas jossakin hänen sisimmässään ja tiesi ettei voisi käyttää hetkeen nymfin kykyjään. Sen sijaan hän keskittyi taas, pitkästä aikaa, haltian kykyihinsä. Hän oli maagisesti lahjakas, kuten jotkut hovissa olivat hänelle sanoneet. Mutta enimmäkseen (ja isäänsä vihastuttaakseen) puolinymfi oli käyttänyt nymfinkykyjään, vaikka osasikin myös haltiamagiaa.

"Liero. Et vastannut minulle! Kysyin miksi satutan tyttöä? Olet itse keittänyt itsesi tähän liemeen", Jleia puhui matalasti ja melkein murisi miehelle.
"Jokainen vähänkin järjissään" Jelia vilkuili hetken ympärilleen "Ja ei-niin-järjissäänkin oleva olisi uskonut tämän tytön puheet lööperiksi, mutta nyt ilmeisesti haluat herättää huomiota ja näin saat ihmiset todella uskomaan pikku salaisuuteesi" Jelia jatkoi ilkeästi.
"Vaikka pikku salaisuus, ei taida enää ollakkaan aivan salainen, vai mitä luulette herra?" Jelia sanoi lässytelle ja tahallaan ärsyttäen.

Uhkarohkeana nuori kultahiuksinen nainen käänsi selkänsä miehelle j auttoi Sriian reilusti sivummalle. Rassukka hytisi edelleen ja uikutteli hiljaa humalassaan.
Eräs ruskeapartainen mies nauroi Jelian tehdessä näin, mutta Jelian mulkaistua mokomaa niin ilkeästi ja vihaisesti, mies lakkasi naureskelemasta ääneen, mutta kumma virne säilyi tuon huulilla.

Jelia kääntyi taas kohti miestä.
"Saanhan tietää vastustajani nimen?"
Ja kylmä virne kohosi neidon huulille.

//Ole hyvä, jos sinun on pakko : DDD Haha//

//Nyt tulee Tappaja-Darren kehiin : DD//

Otsasuoni sykytti raivoissaan olevan miehen otsalla tämän kävellessä miekka kädessään kohti kahta seinää vasten hääräilevää naista. Hän tärisi raivosta. Miten tuo nainen uskalsi? Tiesikö hän ollenkaan mikä hän oli?

"Nimeni on Darren."

Mies sanoi, hyppäsi Sriian eteen kuin jänis ja iski silmänräpäyksessä miekkansa naisen rintalastasta läpi. Veri purskahti ulos naisen rinnasta ja Sriian suu oli jäykistynyt kauhunhuudon keskelle. Veri purskahti myös ulos nyt jo kuolleen naisen suusta tämän pudotessa nyt tuskin hengittävänä lattialle. Humalassa elänyt, myös humalassa kuoli.

Siihen kuoli se tyttö. Darren sipaisi hänen päälleen lentäneet veriroiskeet naamaltaan ja hymähti. Tunteita hän ei tuntenut. Ei minkäänlaista. Hän ei koskaan tuntenut. Mies otti miekkansa irti naisen rinnasta ja tuijotti nyt sen veristä terää. Hänet varmaan taas etsintäkuulutettaisiin, ei mikään ihme kylläkään. Mutta hän ei koskaan jäänyt kiinni. Ei koskaan.

Jeliaan hän ei kiinnittänyt vielä huomiota. Hän katsoi tarkasti naisen jokaisen hengenvedon, kunnes tämä kuoli. Keskellä Majatalo-Freijan lattialla.

Jelia virnisteli vielä hetken yytyväisenä. Kaikki oli hyvin...
Kaikki tapahtui niin äkkiä. Hidastettuna miekka upposi yhä syvemmälle ja syvemmälle... Verta...Miten paljon verta ihmisissä on? Liikaa, liikaa...
Jelia oli jähmettynyt paikoilleen. Silmät tyhjinä, kauhusta suurina. Puolinymfi räpäytti kerran silmiään.
Kaksi pulleaa, pyöreää kyyneltä valui hänen siroille, kauniille kasvoilleen. Toinen räpäytys.
Ei enempää kyyneliä, vain kaksi. Silmissä oli vain jotain surun, vihan ja katkeruuden sekoitusta. Miten tuo mies pystyi olemaan kaiken sellaisen tiivistymä, mitä Jelia niin inhosi? Tunteettomuus.

Jelia oli niin turta surustaan, viattoman kuolemasta, ettei edes huomannut kun langetti jotakin loitsujaan, jotka töytäisivät kaikki puolentoista metrin etäisyydellä ruumiista olevat kauemmas. Näkymätön kupu.
Jelia asteli nuoren tyttösen vierelle, kumartui tuon lähelle ja pyyhkäisi haaleita hiuksia kasvoilta. Sitten hän painoi etu- ja keskisormensa tämän luomille ja veti lasittuneet silmät kiinni.
Nyt suojaavan kuvn voima purkaantui ja Jelia tunsi heikon aavistuksen väsymystä, muttei välittänyt.

"Voi sinua Darren. Ei kannattaisi hankkiutua vaikeuksiin", Jelia totesi väsyneeseen sävyyn, surun murtamana.
Tai ainakin sen näköisenä. Puolihaltia avasi silmänsä ja niistä tihkui vihaa, synkkää ja pimeää. Vaalea sininen oli tummunut syväksi, myrskyäväksi mereksi.
"Ei kannata hankkiutua hankaluuksiin Jelian kanssa. Viattomia ei tapeta. Mutta muut-" Jelia virnisti lähes julmasti, kasvot muuttuivat kauniin tyynistä vihaisiksi, vaikka kasvot kyllä edelleenkin olivat melkoisen kauniit.

//hhahaha. Oonko hyvä sydämminen, kun tein Sriialle muistelonkin tonne hahmosäiliöön : D?//

//Härskyyttä peliin hei : DD Hanki hullu hahmo nii pääset mukaa hulluuteen ^^//

Jelian noustessa ylös ja alkaessa pälättää jotain Omista vahvuuksistaan, kirotun miehen huulet nykivät. Häntä nauratti. Tuo nainen halusi nyt haastaa riitaa kirotun miehen kanssa. Darren sipaisi kädellään miekkansa terää kastaen se vereen ja veti sillä merkit poskiinsa, oikeastaan ilman mitään syytä. Se oli mkerkki, joka tarkoitti samaa kuin 'Antaa tulla vaanä'.

"Haastatko sinä nyt riitaa kirotun miehen kanssa, kun kuolet ennen onnettomuuteen kanssani kun ehdin lävistää sydämesi."

Mies kuiskasi hiljaa, kuitenkin niin, että Jelia kuuli sen ehkä juuri ja juuri. Mutta hän puhui täyttä totta. Kokemuksen saralla. Mitä tuo nainen tiesi kirotun miehen kanssa tekemisissä olemisesta? Ei sitten mitään.

Darren osoitti miekankärjellään naista odottaen tämän siirtoa. Hälinä alkoi kapakassa, kaikki tuijottivat heitä.

//Nii. Ja sori viikon tauko, olin New Yorkissa ^^' Tuli lyhyttä ja tönköö.
PS. Vaihdetaanko pelipaikkaa, kapakassa ei tuu hyvää jälkee : DD//

Tuo mies....
Veri tykytti Jelian päässä. Hän pystyi jo tuntemaan verenmaun suussaan, kun mies yrittäisi satuttaa häntä.
Miten naurettava ajatus. Jelia ei koskaan ollut ollut varsinaisessa tappelussa... Mutta kun voima virtasi hänenn, hän tiesi ettei luovuttaisi.
Puolinymfin mieleen palautui tapaus Mimirin lähteellä, kuinka hän oli käyttänyt pyhää vettä... Se sai hymyn nousemaan hänen huulilleen. Julman hymyn.
Mutta se oli lähes ainoa teko, jonka oli tarkoitus satuttaa. Tapaa, surmata.
Ei, pystyisikö hn kovan paikan tullen tappamaan Darrenin? Ei mies voinut läpikotaisin olla paha. Kaikissa oli hyvyys, kaikissa.

"Entä jos haastankin? Onni on siis minun puolellani, kirottu" Jelia sanoi kylmän rauhallisena ja painotta 'kirottu'-sanaa.
"Mutta viattomia et enää tapa. Tämä on vain minun ja sinun välinen taisto. Ehdotampa siis sovittua taistoa, sovittuun aikaan..."
Jelia piti tauon.

"Tavataan Täällä"