Is there a hero to save us?

//Casmíiii <33~//

Oli kylmä. Jäätävän kylmä. Haarapääsky hytisi kylmästä siinä parvellaan, yrittäen epätoivoisesti keskittyä esitykseen. Mutta se tuntui mahdottomalta. Miehen jalat olivat ristissä tuolin päällä ja kädet kehon ympäri kiedottuna. Haltia tärisi kauttaaltaan – hiuspehkosta varpaisiin oikeastaan. Vaikkakin hän halusi seurata näytelmää, hänen silmäluomensa lupsahtelivat vähä väliä kiinni ja taas auki. Eikä salissakaan ollut kovinkaan kylmä, hän vaan oli jäätymäisillään.

Teatteri-talo Freyrissä oli meneillään sodasta ja sen vaikeuksista kertova näytelmä. Kaksi rakastunutta olivat juuri menossa kihloihin, kun mies joutui lähtemään sotaan. Nainen lähti miehensä perään taistelutantereelle, koska ei halunnut tämän kuolevan. Läpi veren ja luotien nainen lopulta löysi miehensä. Mutta naisen rakastettu kuolisi lopulta naisen käsivarsille luodin sydämeensä saatuaan.

Useat ”ooh”:t ja ”snif”:t kuuluivat katsomosta vähää väliä. Näytelmä oli erittäin koskettava, joka saikin suurimman osan katsojista kyyneliin. Aasat erityten niiskuttivat kyynelehtien hienoisiin pitsinenäliinoihinsa. Myös muutama sotaa vastustava vaani oli raahannut ahterinsa paikalle, mutta eivät olleet aivan yhtä vakuuttuneita näytelmän hyvyydestä. Näytelmä kosketti enemmän aasoja, jotka voittaisivat vaanit sodassa joka teki heidät ärsyyntyneiksi. Osa varmaankin menisi tämän jälkeen siitä valittamaankin.

Haarapääskyäkin se harmitti, totta kai. Mutta hän ei viitsisi mennä valittamaan, koska ei ollut omasta lipustaan maksanut, vaan oli löytänyt sen kadulta hylättynä. Nyt hän sitten värisi siellä hihattomassaan kylmästä ja teki kaikkensa pysyäkseen hereillä. Joka oli erittäin hankalaa siinä kunnossa, mutta hänen olisi nyt vain selvittävä. Kerran hän oli nimittäin nukahdettuaan jäänyt lukkojen taakse.

Kun näytelmä loppui viimein, Haarapääsky kiirehti seisoalleen. Hän halusi mahdollisimman pian pois siitä kirotusta salista. Hän ei kestäisi enää. Näytelmä oli ollut yhtä valhetta ja silmänkääntämistä. Vaanien solvaamista jota hän ei kestänyt.

Kultahaltia astui ärtyneenä kohti portaita, jotka veisivät hänet vihdoin alas siitä parvekkeelta. Haarapääsky astui juuri ensimmäiselle rappuselle, kun hänelle iski paha yskänpuuska. Mies yski ja yski, otti siinä yhden harha-askeleen ja kaatui rymisten portaat alas, hapuillen jotain mistä voisi ottaa otteen. Kuitenkaan löytämättä sitä. Yskä yltyi alaspäin tultaessa ja hän yritti saada happea, portaat olivat aivan liian pitkät.

Haarapääsky kaappasi vahingossa portaissa jonkun mukaansa, sitä päin osuessaan. Hän joutuisi tästä vielä pahoihin ongelmiin.

Kun hän oli portaiden alapäässä, hän nousi yhä yskien. Rymistessä Haarapääsky oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja varmaankin murtanut nenänsä. Hän yritti saada sairauskohtauksen loppumaan, mutta ei onnistunut. Hän yski ja yritti pyytää anteeksi tuolta, jota hän ei vielä yskiessään nähnyt. Veri roiskui alas hänen murtuneesta nenästään. Hän ei meinannut saada henkeä enää siitä kurkusta.

//Saa olla, tai olla olematta siun hahmosi tuo jonka Haarapääsky veti mukanaan n___n//

Taas samaa tarinaa.. Surullista, mutta koskettavaa. Ephany vilkuili näyttämölle ikään kuin odottaisi jo loppua. Näyttelijät esiintyivät ja esiintyivät. Ikäänkuin joku tuollaista jaksaisikin katsella, ja vielä vapaaehtoisesti! Hän ei ole koskaan pitänyt näytelmistä, mutta kun joku ystävällinen aasa oli tietein tahtoen jakanut lippuja. Ja tämä aasa taisi myös varmasti tietää että Ephanyn intohimoihin ei kuulu yliesitetty, tylsääkin tylsempi näytelmä. Mikä vielä toistaa ainavaan itseään. Ephany puraisi kynttään ja sylkäisi kynnen palat pois katsellen taas näyttämön suuntaan, odottaen taas jotain uutta juonenkäännettä.

Ephany kiamurteli tuolissansa ja hänen vieressään istuva aasa näytti jotenkin vihaiselta ja ärtyneeltä. Aasa taisi kuulua niihin jotka pitävät tämän tyyppisistä suru tragedioista.. Pian tämä suhahti kuuluvasti ja tämä taisi tarkoittaa sitä, että Ephanyn oli parasta olla nyt hyvin, hyvin hiljaa. Näytelmä jatkui ja jatkui, kuin loppua ei tulisi. Tarkkailtuaan hetken lavaa, Ephany tulkitsi sen, että näytelmä saattaisi pian loppua, ja niin hän nousi hiljaisesti ja asteli kohti portaita. Oli hyvin vaikeaa kävellä huomaamatta. Ephany tönäisi erästä naista matkalla ja tämä vilkaisi häntä hyvin terävällä ja vihaisella katseella. Ephanyn selässä valuivat vilunväreet. Kylmät, hyvin kymät vilunväreet. pian tyttö suuntasikin askeleensa kohti salin ovea.

Ephany poistui hiljaisesti salista ensimmäisten joukossa. Näytelmää oli vielä hetki jäljellä, mutta hän päätti lähteä ennenkuin suurin ruuhka tulee, hän voisi hyvinkin todennäköisesti jäädä sen jalkoihin. Tyttö käveli hiljaisesti kohti portaiden loppua, ikään kuin odottaen sitä. Askel, askel. Yhtäkkiä hän kuuli köhimistä, ja surkeaa yskimistä portaiden ylhäältä. Joku, taikka jokin oli tulossa kohti, ja lujaa. Pian joku lensikin Ephanyn niskaan hyvin, hyvin lujaa. Ephany tunsi iskun selässänsä ja tuo mies yski yhä lujempaa, ja kovempaa. Ikäänkuin mies olisi yrittänyt sopertaa jotain anteeksipyynnön tapaista, mutta yritykseksi se taitaa jäädä.

Miehen naamasta pursusi verta, ja Ephany käänsi nopeasti katseensa pois. Ei ollut mukavaa katsottavaa.. ephany nousi ylös maasta ja katseli yhä kummissaan miestä välittämättä omista vammoistansa. Ephany oli kaiketi saanut vain pieniä pintanaarmuja.. "Oletko kunnossa?" ephany kysyi epäröiden ja katseli henkihieverissä yskivää miestä.

// Tulin, ja ylläty, toi oli multa taas Tönkköäää ja LYHYT. //

Haarapääsky köhi verta nyt jo suustaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi olla jo valittelemassa naiselle pahoinpyytelyitä. Mutta nyt hän ei vain kyennyt siihen. Mies piteli toisella kädellä verta sykkivää nenäänsä, toisella hapuili seinää vierestään.

Ja löysikin sen - lopulta. Mies nojasi köhien seinää ja kuuli kuinka muut tulivat hänen luokseen ihmettelemään, mitä oli tapahtunut. Pari työntekijää tulivat kysymään, tarvitsiko hän apua, mutta pysyivät loitolla veren takia. Osa vaaneista tunnisti hänet Haarapääskyksi ja järkyttyivät. Suurin osa vaaneista ei nimittäin tiennyt hänen tappavasta sairaudesta.

Lopultakin yskänkohtaus loppui. Haarapääsky nosti katseensa kohti kattoa, painaen murtunutta nenäänsä hetken. Johan hän oli saanut sotkun aikaan, ja kolhinut vielä varmaan pahastikin sivullista. Mutta hänen nyt oli vain selvitettävä tämä sotku, vaikka hän kuinka tahtoi takaisin kaduille kotiinsa. Kunhan vain tuo sivullinen ei vaatisi korvauksia.

Lopultakin mies laski katseensa tuohon kauniiseen, vaaleatukkaiseen soturiin. Nainen oli kuvankaunis, varmaankin hienostunut vieläpä. Toivottavasti hän ei nyt joutuisi maksamaan teostaan. Nainen ei kyllä näyttänyt pahasti haavoittuneelta.

"Olen kunnossa, jatkakaa vain töitänne."
Haarapääsky syssytti muita pois luotaan. Hän ei halunnut liata muiden vaatteita, kun oli jo muutenkin pahoissa ongelmissa tämän neitosen kanssa. Lopultakin porukka alkoi hajaantua hänen ympäriltään takaisin koteihinsa ja työntekijät tehtäviinsä.

"Olen kovin pahoillani. Minä olen ihan tarpeeksi kunnossa, entä sinä?"
Haarapääsky yritti kuulostaa kohteliaalta puhuessaan tälle neitokaiselle. Joku rohkea työntekijä toi hänelle pyyhkeen, jonka mies painoi kovaa murtunutta nenäänsä vasten. Kävelemään hän ei viitsinyt vielä lähteä jos tämän puhumalla voisi selvittää jotenkin.

//No siulla ei ollut yhtään tönkköä 8DD//

Ephany tuijotti miestä yhä kauhuissaan. Tämän suusta tippui veripisaroita, ja pian olikin jo teatterin kaunis mattoa punaisella värillä värjätty. Mutta eihän mies sille mitään voinut. Muutamat sivulliset mulkoilivat miestä joksikeen kauhuissaan ja joksikeen innoissaan. Ikäänkuin hänessä olisi jotakin oikein hienoa töllistelyn kohdetta.

Ephany yritty muistella. Jossakin, ehkä kaduilla hän oli kuullut puhuttavan miehestä joka omasi sairauden, mitä ei voisi parantaa. Tämä taisi olla vaaneissa. No se ainakin oli aika selvää siis että tämä mies oli vaaneissa. sen näki vaatteistakin.
Pian mies näyttikin jo saaneen kohtauksensa kuriin ja niinpä tämä alkoi hyssytellä väkijoukkoa. "Olen kunnossa, jatkakaa vain töitänne." Mies sanoi, ja pian kaikki hajaantuivatkin jatkaen omia askareitaan.

"Olen kovin pahoillani. Minä olen ihan tarpeeksi kunnossa, entä sinä?"
Mies sanoi ja kääntyi Ephanyn puoleen, näyttäen myös siltä että oli hyvin pahoillansa. Pian miehelle tuotiinkin pyyhe ja siihen tämä pyyhkikin naamansa.
Ephany katseli miestä kuitenkin yhä huolestuneena ja kaivoikin pian taskustansa nenäliinan. ephany puisteli sitä heilutellen sitä ilmassa, kunnes katsoi sen olevan tarpeeksi puhdas.

"Tässä." Hän sanoi ja ojensi sen miehelle.

Pian ennen kuin mies ehti ottaa edes nenäliinan, oli Ephany taas unelmissansa. Hänen mieleensä palasi tuon miehen kasvot, ja pian hän muistikin kaikien. Tuo mies oli valtias, haarapääsky. Ephany oli kyllä kuullut hänestä, mutta ei sen enempää. Vain sen, että mies siis oli valtias, ja hänellä oli jonkin näköinen sairaus. Eikä sitä voisi parantaa.

"Anteeksi, unelmoin taas." Ephany sanoi ja hymyili miehelle. Juuri sitä omaa hymyään.

//No, jos se ei ollut Tönkköä, se oli lyhyt.//

//Tää on muuten vääräs paikas xDDDD Tajusin sen vasta//

Haarapääsky otti nenäliinan hieman haparoiden ja pyyhkäisi sillä viimeisetkin veret naamaltaan. Hän kiitti hiljaa naista ja yskäisi vielä suurehkon veriklimpin lattialle. Yh. Tämä matto olisi todellakin historiaa tuon jälkeen. Se oli aivan veressä tuon yskänpuuskan jälkeen. Pelkkää verta ja muutama puhdas läikkä. Hän joutuisi vielä korvaamaan tuon.

Mutta kun Haarapääsky kohotti päänsä, hän tiesi että Ephanny tiesi kuka hän oli. Se näkyi naisen naamasta. Tuo tiesi tämän olevan vaanien valtias. Voi ei, tästä ei voisi todellakaan seuraisi hyvää. Nyt tuo pitäisi häntä todellisena mänttinä ja vielä aliarvostaisi häntä. Ei hyvä. Ei ollenkaan hyvä.

"Ei se mitään. Mutta tiedät, kuka olen. Eikö niin?"
Haarapääsky kysyi, hän halusi vielä varmistaa asian. Mies hipelöi ei-niin-verisellä kädellään heittosirppejään. Hän voisi jopa joutua käyttämään niitä tässä erittäin tukalassa ja vieläpä epämukavassa tilanteessa. Minkälaiseen turmaan hän oli itsensä nyt syöksemässä?

Nenän verenvuoto oli lakannut, joksenekin mutta nenä oli vinossa ja varmaankin sijoiltaan. Hän pudisti yökköisenä päätään. Oksennus oli nousemassa miehen kurkkuun, mutta hännieli sen aivan imagonsa vuoksi. Valtiaan ei sopinut oksennella sellaisessa paikassa. Hän vain nolaisi itsensä vielä pahemmin.

"Haluatko korvauksia tästä?"
Haarapääsky yritti kuulostaa rauhalliselta, vaikka ei sitä kyllä kovin vakuuttavasti sillä hetkellä ollut.

//Mie huomasin, mutta luulin että laitoit tahallas . D //


Ephany katseli miestä ja tämä sylkäisi taas klimpin lattialle. Karmivaa. Ephany ajatteli ja yökkäsi. Mies pysyi yllättävän tyynenä omaan tilaansa nähden, Ephany olis aivan kauhuissaan jos yskisi verta, kuten tämä. Matto oli veressä, lähes kokonaan. Kaikki sivulliset olivatkin jo poistuneet. Ephanyyn iski jo katumus, että hänkin oli jäänyt tähän.

"Ei se mitään. Mutta tiedät, kuka olen. Eikö niin?"
Mies sanoi hänelle hetken päästä. Ephany ei kommentoinut, taikka reagoinut lauseeseen kuitenkaan yhtään mitenkään. Hän ei nähnyt tarvetta, ja ehkäpä pelkäsi myös hieman miehen reaktiota.

Ephany heilautti hiuksensa taakse ja suoristi uuden viittansa. hän ei haluaisi näyttää ääliöltä oikean, kunnioitetun valtiaan edessä. Pian mies jatkoi puhumista.
"Haluatko korvauksia tästä?"

Ephany katsahti miestä yllättyneenä ja muisti taas että tämä on valtia. "En halua. Kuinka niin? " Ephanyn ääni kuulosti ihmettelevältä, sillä eihän ihan joka päivä valtias kysyi haluaako hän korvauksia. Ephany hymähti ajatuksilleen, mutta muisti taas missä tilanteessa oli.

Pian jokin hyvin outo tunne valtasi Ephanyn. Tämä kumarsti miehelle syvään ja arvostavasti.

Nainen ei vastannut Haaapääskyn ensimmäiseen kysymykseen. Ja kieltämättä se nosti pienet epäilykset miehen päähän. Aikoiko nainen kertoa kaikille aasoille mitä hän oli? Sairas, kompuroiva mies. Tämä ajatus kuvotti miestä, eikä hän halunnut tosiaan niin käyvän. Siitä ei tulisi hyvää jäljeä vaanejen killan jo nyt horjuvaan valtaistoon.

Mutta onneksi Ephany ei halunnut korvauksia tästä. Haarapääsky huokaisi, myönnettävästi mutta ei kovinkaan näyttävästi. Hän halusi pitää edes jonkinlaista itsekunnioitusta yllä. Ei hän voisi näyttää korvausten pelkoaan tässä kaikkien edessä. Se olisi nöyryyttävää ja vastenmielistä.
"Hyvä näin."

Haarapääskyn suu loksahti kirjaimmellisesti auki. Aasa, joka kumarsi vaanille. Oikeastaan se oli huvittavaa, mutta samalla niin outoa. Valtias sulki kyllä suunsa, mutta tuijotti tyrmistyneenä kumartavaa neitosta. Ei. Tämä meni jo aivan liian ylimalkaiseksi, ei näin. Aasat eivät tosiaan Saaneet tehdä noin. Se oli liian... Outoa. Ja epänormaalia. Ja nyt kun tätä oli tehty, ei Haarapääsky osannut sanoa tähän yhtään mitään.

"Etkö ole hieman... Väärässä killassa tai jotain?"
Haarapääsky sitten lopulta sanoi. Kirjaimellisesti tyrmistyneenä ja kulmat kattoa kohti osoittavina. Tämä meni jo hieman yli. Se oli vain niin... Outoa olla tällaisessa tilanteessa. Ja tuo oli ainoa asia, mitä hän ulos suustaan sai.

Tämä valtias todellakin hämmästyi. Niin pienestä ja vaivattomasta eleestä. Eihän Ephany tehnyt muuta kuin kumartanut valtiasta, jota pitää paljon arvokkaampana kuin itseään.
Hänhän oli vain pelkkä aloitteleva, typerä soturi. Ei itsensä kunnioitusta, ei pätkääkään. Ikäänkuin miehen ilme olisi ollut sekä, huvittunut, mutta samalla hiukan ihmettelevä, mutta eihän tälläista usein tapahdu.. Kaiketi.

Ephany käänsi päätänsä kummastuneena. Mielenkiintoista. Hän ei ole koskaan enne joutunutkaan tämän näköiseen tilanteeseen. Eka kerta, ehkä siinä kun valtias hämmästyy, ja vielä näin pahasti. Ephany käänsikin pian hymynsä suloisen flirttailevaksi, mikä muutos.

"Etkö ole hieman... Väärässä killassa tai jotain?"
Tämä mies sitten lopulta hyvin kummastuneena möläytti. Ephany hymähti flirttailevasti, ikäänkuin tytön koko kanta juttuun olisi muuttunut. Ei mitään todellista.

"Väärässä killassa? Noo, se on vähän huono termi kuvaamaan minun hyvin monimutkaista tilannettani. Olen vain ruvennut viihtymään vaanien kanssa, mutta eihän se tee minusta vaania. Vai tekeekö se sinun mielestäsi?" Ephany sanoi hiukan kulmiansa kohottaen.

Tytön ilme muuttui taas viekkaaksi, tietämättä mistä se johtui.

Ephany alkoi sitten puhumaan omista vaanin ajatuksistaan. Outo nainen. Todella. Tai ainakin vaanien valtiaan mieleen tässä oli outo nainen. Hän ei nimittäin ollut koskaan kuullutkaan aasasta joka olisi hyvin vaanin tavalla ajatteleva. Mutta poikkeuksia tuntui tosiaan tästä maailmasta löytyvän. Sodan lisäksi.

"Kai minun sitten pitäisi kiittää sinua. No, parempi sitten kai näin, kun valtiaana puhun. Ja tilanteesi kuulostaakin erittäin monimutkaiselta tämän mukaan."

Haarapääsky huokaisi, mutta se sai nenän kivun palaamaan. Hän yritti pitää äänensä jokseenkin lempeänä, mutta myönsi sen olevan hankalaa. Siitä paistoi pahasti läpi yllättyneisyys ja hämmentyneisyys. Tämä oli tosiaan jotain täysin uutta hänelle. jotain erittäin odottamatonta siitä talosta.

Hän vain kohautti olkiaan ja huokaisi. Tästä tulisi varmaankin vielä pitkä ilta. Paikan omistaja olikin jo varmaan matkalla sinne, joka ei voinut merkitä mitään hyvää. Ei mitenkään. Jos paikalla oli valtias, hän saisi varmaan kovimmat sakot ikinä. Olihan hän liannut tuon matonkin niin pahasti vereen. Ja satuttanut toista katsojaa siinä talossa. Tästä tulisi kovat korvausmaksut joka tapauksessa.

"Kai minun sitten pitäisi kiittää sinua. No, parempi sitten kai näin, kun valtiaana puhun. Ja tilanteesi kuulostaakin erittäin monimutkaiselta tämän mukaan."

Ephany virnisti hyväksyen. Olihan hänen tilanteensa tosin monimutkainen, eikä sitä jokainen ymmärtänyt. Mutta, mitä väliä sillä, eihän se muille oikein ole koskaan kuulunutkaan. Tämän miehen kasvoilta paistoi vieläkin se sama hämmennys, ja näytti siltä, että tämä ei tiennyt mitä nyt tehdä.

Ephanyn kasvoille nousi mukava virne, jälleen.
Pian mies kohotti olkiaan ja huokaisi. Tämä saisi vielä mukavat maksut, tuosta matosta ja muustakin.
Aika outo juttu, mutta Ephanyä ei oikein huvittanut lähteä ja jättää tätä ongelman kanssa. Ei, ei nyt.

"Haarapääsky, tiedän että sinulla ei ole rahaa maksaa tuota." Hän sanoi ja osoitti mattoa. Sitten hän otti takataskustansa rahapussinsa ja kaivoi sieltä muutaman kolikon."Tuon pitäisi riittää." Hän sanoi ja ojensi rahat hymyillen kauniisti. Juuri sitä samaa hymyä.

Ephanyn hyväksyvä virnistys kevensi hieman Haarapääskyn sydäntä. Hän ei haluaisi tosiaan riitaan tästä asiasta. Mutta ei siitä oikeastaan olisi mitään järkeä riidellä. Jokaisella on oikeus valita oma puolensa, oli miten oli. Tiesi hän pari muutakin aatelista jotka halusivat pysyä vaanien kannalla.

Mutta Ephanyn seuraavaa tekoa hän ei tosiaan ollut osannut odottaa. Haarapääskyn suu loksahti auki, ja jäi hetkeksi niille sijoilleen. Ei hän voisi ottaa rahaa aasalta, se olisi loukkaavaa hänen luontoaan kohtaan. Ainoa ongelma vain oli, että hänellä ei tosiaan ollut rahaa. Joka oli suurikin ongelma tässä kohtaa. Mutta hän ei osannut juuri nyt sanoa yhtään mitään.

Hän ei ehtinyt sanoakaan mitään, ennen kuin kaksi miestä tulivat vaatimaan rahaa tuosta matosta. Haarapääskyn oli pakko antaa tämän naisen rahat, koska hän oli täysin rahaton ja köyhä sillä hetkellä. Tuon lipunkin hän oli saanut täysin ilmaiseksi. Eli nyt hän oli jälleen jollekulle velkaa. Aasalle vielä tässä tapauksessa. Joka oli häntä myönnettävästi rikkaampi, selvästi rikkaampi.

"Kiitos paljon. Maksan sinulle vielä joku päivä takaisin."
Haarapääsky sanoi lempeästi ja hymyili Ephanylle. Tuo nainen oli juuri pelastanut hänet perikadolta. Onneksi hän oli törmännyt juuri tähän naiseen portaissa. Joskus myös vaaneilla tuntui käyvän lyömätön tuuri.

"Tiedät kuka minä olen, mutta minä en edes tiedä nimeäsi."

Ephanyn hämmästykseksi, ja joksikeen helpotukseski mies hyväksyi rahat, mutta eihän hänellä ollut paljonkaan muita vaihtoehtoja. Tämä oli lisäksi hyväksynyt Ephanyn ja tästä Ephany piti. Piti todellakin. Ehkä heistä voisi tulla ystäviä. Vai oliko se pelkkää kuvitelmaa. Vai toivetta?

Miehet ottivat töykeästi rahat haarapääskyltä, ja nämä rahat menivät epäilemättä maton korvaus kuluihin. Mies luuli tietenkin että oli Ephanylle rahata velkaa, mutta ei hänen tarvitsi niitä maksaa. Ephany saa lisää, ja olihan hän piilottanut niitä muuallekkin, ympäri kaupunkia. Ja vain hän tietää piilot, onnea jos saa sanoa. Toivon mukaan kukaan ei ole vain löytänyt niitä, toivon mukaan.

"Kiitos paljon. Maksan sinulle vielä joku päivä takaisin."
Ephany kuuli juuri nuo sanat joita eniten odottanut. Juuri ne. Tämä ei siis tullut yllätyksenä. Hän ravisti hiljaa pätään ja odotti miehen reaktiota, mutta tätä ei tullut. Tämä ei huomannut hänen päänsä heiluttelua. Hullua, se Ephanyn oli omista eleisttän sanoittava.

"Siis olen Ephany. Ephany-Cassie. Sano Ephany."

"Tiedät kuka minä olen, mutta minä en edes tiedä nimeäsi."
Tämän kuultuaan Ephany hymyili, entistä enemmän. Pitäisikö kertoa hänelle nimensä. Ehkä tämä kielii Ephanystä, ja ehkä ei. Mutta Ephany uskoo ettei tämä kuitenkaan sitä tee. Ei, se ei olisi valtiian arvolle sopivaa!
Muuta eihän Ephany toisaalta tienyt vatiaiden tekoja...

Ephanyn päähän pudistamisiin Haarapääskykin pudisteli päätään. Outoa kansaa sitä tapasi aivan sattumaltakin. Ensin hän kaataa naisen portaissa ja kastelee tämän verellä. Sitten tuo antaa hänelle rahaa korvauksiin eikä halua että hän maksaisi takaisin. Haluamattaankin, mies alkoi väkisin pitää tästä naisesta. Tällaisia ihmisiä hänen pitäisi alkaa tavata useamminkin. Ei kylläkään kovinkaan rikollisissa mielissä ajateltuna. Mutta silti. Tuollaiset ihmiset olivat niitä ihanimpia ja toivotuimpia, joita haluaisi tavata.

"Kaunis nimi sinulla."
Haarapääsky sanoi ja hymyili aidosti naiselle. Ephany, oikein kaunis nimi. Kaunis nimi kauniilla naisella. Melkein ainahan näin oli, vaikkakin ei suurimmalla osalla. Mutta tällä naisella oli erittäinkin kaunis nimi jopa hänen tapaamiinsa naisiin verrattuna.

Haarapääsky pudisteli päätään. Hän ei saisi alkaa ajatella naisia juuri nyt. Se olisi äärimmäisen noloa.
"Ja tiedätkin varmaan nimeni. Rósh-Rüdolf Haarapääsky Riikinsulka Vansh-Wilhelminpoika. Mutta Haarapääskyksi minua kutsutaan."

Mies sanoi ja ojensi kättään tälle nuorelle naiselle.

"Kaunis nimi sinulla."

Mukava kohteliaisuus, sen Ephany myönsi. ei kukaan enne noin ole sanonut. Hänen naamansa muuttui taas leveään hymyyn. Leveämpään kuin mikään niistä entisistä. Ephany sipaisi hiuksensa korvan taakse ja hymyili jälleen. Onnelisena, onnellisempana kuin pitkään, pitkään aikaan. Pian mie vaipuikin omiin unelmiinsa ja Ephany vilkaisi tätä kysyvästi, mutta pian tämä havahtui taas tähän maailmaan.

"Ja tiedätkin varmaan nimeni. Rósh-Rüdolf Haarapääsky Riikinsulka Vansh-Wilhelminpoika. Mutta Haarapääskyksi minua kutsutaan." Tämä sanoikin pian ja ojensi kättänsä Ephanylle. Ephany vilaksisi tämän kättä ja tarttui siihen epäröimättä hetkeäkään. He kättelivät, ja tuon miehen käden puristus oli niin hellä, tai ryhdikäs tai niin tai... Ephany havahtui jälleen ja hänen sydämmensä hyppi noin tuhannen ja sadan tuntinuopeudella. Ei, se oli vain jotain silkkaa turhaa, tylsää outoa jännitystä. Tai jokin tuleva flunssa, ei sen enempää hän ajatteli.

"Ainiin, minun kokonimeni on siis Ephany-Cassie Sanda Moníka-Jéannentytär. En ole kovinkaan tunnettu, joten tuskin olet koskaan ennen sitä missään kuullut."

Sen sanottuaan hän hymyili odottaen taas tämän toisen osapuolen reakstiota.

Ephanyn hymy oli kuin useiden kolvnien. Korvasta korvaan, ainakin melkein. Tuo tosin oli mahdotonta, mutta tämän hymyn perusteella se ei tosiaan olisi mahdotonta tälle naiselle. Joten tuo blondi mieskin lopulta hymyili naiselle, ei tosin yhtä leveästi mutta hymyilipä kuitenkin. Hieman ilkikurista hymyä kuitenkin.

Haarapääsky puristi naisen kättä yhä hymyillen ja kohautti hieman olkiaan. Ehkä se oli hyväkin ihan tavata joku luotettava aasa. Siitä voisi olla hyötyä lopullisessa sodassa. Mies kuitenkin yritti karistaa ajatuksen päästään ja hymy meinasi laantua normaaliin suoraan ilmeeseen. Mutta hän taisteli kovin sitä vastaan pysyäkseen hyvällä tuulella. Vaikka oli juuri saanut kovan luokan sairauskohtauksen.

Kun he olivat kätelleet, kuului jotain vartijoiden huutoa. Ei hyväö merkki. Haarapääsky haroi katseellaan salia, vartijoita jotka halusivat hänet ulos. Ei tosiaan hyvä.
Mies tunki nenäliinan naisen käteen takaisin kiittäen kovasti ja söksähti sitten kohti lähintä ikkunaa. Hänellä ei olisi varaa jäädä sinne kökkeröimään kun vaanien koko kilta oli vaarassa. Ikkunan löydettyään hän veti sen auki ja kääntyi vielä kohti tuota naista.
"Kiitos kovasti kaikesta, mutta minun on pakko mennä."

Ja niin Haarapääsky hyppäsi ulos ikkunasta ja juoksi pois. Yskähtäen pari kertaa matkalla.

//Sori äkkinäinen lähtö. Kauheest pelei ja kun tuo valtiaitten kokouskin on vielä tulossa >.< Mutta kiitos seurasta <33//

Ephany hymyili tuolle miehelle jälleen. Miehen hymyä ei kuitenkaan voinut oikeaksi sanoa, mutta tuo sai sitten rittää. Ainakin toistaiseksi. Ephany suoristi hiuksensa ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Yhtäkkiä käytävältä kuului vihaista huutoa. Joku halusi selvästi maksaa Haarapääskylle kalavelkoja, taikka heittää hänet muuten vain ulos. Mies antoi Ephanyn nenäliinän, joka oli kylläkin aika likainen, takaisin. Mies vilkuili ympärilleen kunnes löysikin ikkunan.

Tämä kääntyi vielä Ephanyä kohti ja katsoi Ephanyä. Ehkä viimeisen kerran, ehkä ei.
"Kiitos kovasti kaikesta, mutta minun on pakko mennä."
Tämä sanoi ja hyppäsi. kohti illan synkkää syliä, kohti kaikkia vaaroja. Nyt mies oli poissa.

Vartijat ryntäsivät huoneeseen ja näkivät vain Ephanyn. Toinen tarttui häntä kädestä ja astui Ephanyn taakse. Ephany katsoi yhä autiota ikkunaa ja löi miehen maahan taaksensa. Mies kaatui rojahtaen maahan ja jäi siihen. Ephany hyppäsi toisen miehen yli voltilla kunnes oli ikkunalla. "Sinä, ethän valita." Hän sanoi vartijalle ja varmisti, että miekka oli tallella. Hän tarttui ikkunalautaan ja ponkaisi itsensä alas. Kadoten yöhön.

//Kiitos <3 kanssasi oli ihanaa pelata <3 //